Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksi lapsista jää aina paitsi kaikesta.

Vierailija
05.04.2023 |

Tilanne on se, että yksi lapsistamme jää aina paitsi kaikesta, oli kyseessä joulu tai ihan vaan yhdessä syöminen. Lapset ovat muuttaneet jo pois, asuvat n. 300km päässä, kaikki samassa kaupungissa. Yhdellä lapsistamme ei ole autoa, vaan kulkee julkisilla. Me taas asumme maalla ja lähin kaupunki jonne julkiset kulkevat on 50km päässä.

Nyt on mennyt jo vuosi kun en ole yhtä lapsistamme nähnyt. Jouluksi ei päässyt, koska oli perjantaina vielä töissä eikä hänen sisarus jaksanut odottaa iltaan jotta olisivat tulleet samalla kyydillä (julkisilla olisi kestänyt ja Joulun pyhät olivat vain muutaman päivän viime vuonna).

Viime viikolla hänen sisarukset tulivat kotiin viikonlopuksi, taas ilman yhtä lapsista kun oli sairastunut. Sovimme, että hän tulee kesäksi kotiin, mutta hieman jo pelottaa mitä siitä tulee, että pääseekö vaiko ei.

Puolisoni, lapsen isä on usein todella surullinen kun ei näe lastaan. Ikävöi todella paljon ja on ollut kovin pettynyt kun ei lapsi ole kotiin tullut/päässyt. Soittelee lapselle paljon, mutta ei se ikävää poista. Lasta tämä harmittaa myös.

Kuinka varmistaa, että lapsen näkisi? Hakea itse tänne?

Kommentit (97)

Vierailija
61/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No voi teitä maalaisia, 50 km, taksit on keksitty. Mikä siinä on, ettei suomalaiset raski ajaa taksilla tuota matkaa? 

Taksi pitää varata noin 2 vko aikaisemmin, ei niitä ole enää asemalla odottelemassa ja vaikka olisi, ei ne välttämättä lähde ajoon 50 km päähän.

Vierailija
62/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hakekaa lapsi kotiin. Myöhemmin vielä kaduttaa, jos ikävä on noin suuri jo nyt. Isä ja kuopus ikävöivät toisiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo sisarusten käytös on omituista. Varsinkin jos yhtään välittävät pikkusisaruksesta.

No ei se ole minusta outoa ollenkaan. Jos itse pääsee töistä klo 16 ja sisarus klo 20, niin oikeastiko viitsii odotellan ja ajaa yötä myöten lapsuudenkotiin etenkin kun se sisarus menee tietty jo sunnuntaina iltavuoroon (ap kertoi, että lyhyet lomat jne.). Todella outoa on vain se, että vanhemmat ei nouda sieltä 50 km päästä nuorimmaista, jota itkien ikävöivään ja puhelimessa vollotetaan.

Vierailija
64/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en tajua. Lapsi asuu 300 km päässä, ettekä ole voineet nähdä vuoteen. 

Lapsellanne on varmaan joskus viikonloppu vapaata. Tai jotkut muut peräkkäiset päivät. Miksi hän ei tule silloin bussilla teille, ja haette sieltä 50 km päästä hänet. Voihan hän lähteä vaikka seuraavana iltana takaisin, jos ei enempää vapaata ole. 

Miksi ette käy vain hänen luonaan käymässä? Yöpykää yksi yö hotellissa, jos lapsen luo ei mahdu. Sanotte muille sisaruksille, että ette ehdi nyt heitä tapaamaan, tapaatte tätä yhtä, kun ette ole pitkään aikaan nähneet. 

Vierailija
65/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mistä se yksi jää aina paitsi, se on nyt vähän hakusessa tässä tarinassa. Kaikesta?

Melkein väitän, että nuorimmainen ei halua tulla lapsuudenkotiin kärvistelemään ja selittämään erityisherkkyyttään. Hän ei jää paitsi kuin kuulusteluista.

Vierailija
66/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hakekaa lapsi kotiin. Myöhemmin vielä kaduttaa, jos ikävä on noin suuri jo nyt. Isä ja kuopus ikävöivät toisiaan.

Juu, nyt heti hakemaan se aikuinen lapsi kotia. Ei sen väliä vaikka ei haluaisi tulla, pääasia että isä ja äitipuoli haluaa. Ja asukoot koko loppuelämänsä sielä vanhempien perähuoneessa niin ei tuu ikävä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki muu tässä on sekavaa, varmaa on vain se, että tuo lapsi ikävöi isäänsä ja isä ikävöi lasteensa.

Vierailija
68/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse muutin kauas vanhemmistani, koska en halunnut olla heidän kanssa tekemisissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sisarusten käytös on omituista. Varsinkin jos yhtään välittävät pikkusisaruksesta.

No ei se ole minusta outoa ollenkaan. Jos itse pääsee töistä klo 16 ja sisarus klo 20, niin oikeastiko viitsii odotellan ja ajaa yötä myöten lapsuudenkotiin etenkin kun se sisarus menee tietty jo sunnuntaina iltavuoroon (ap kertoi, että lyhyet lomat jne.). Todella outoa on vain se, että vanhemmat ei nouda sieltä 50 km päästä nuorimmaista, jota itkien ikävöivään ja puhelimessa vollotetaan.

Taidat olla tuo vanhempi sisarus.

Vierailija
70/97 |

Etkö tosiaan näe mitään väärää tuossa? Tahallaan jätetään toinen yksin JOULUKSI vain koska ei jakseta odottaa muutamaa tuntia. Mielestäni todella ilkeää, varsinkin kun tiedetään että hän on herkkä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan voi mennä itse välillä lapsen luo kylään. Ei tarvitse kiireisen tai köyhän aina ajella tai liikkua julkisilla tuhlaten viimeiset rahansa ja kaiken aikansa.

Sanoppa. Omat vanhemmat asuvat 300km päässä ja kymmeneen vuoteen eivät ole luonani käyneet.

Kovasti syyllistävät kyllä kun en käy kuin kerran vuodessa

Äitini on samanlainen syyllistäjä. "Ikinä et viitsi kotona käydä". No, minulla on ollut oma koti jo 15 vuotta, äitini koti eli lapsuudenkotini ei ole minun kotini. Ja minun omassa kodissani äitini ei ole käynyt kuin kerran tänne muutettuani 20-vuotiaana. Mutta minun pitäisi ajaa töiden välissä viikonloppuna äitini luokse. Sitten ihmettelee, ettei minua kiinnosta käydä siellä edes pidemmillä lomilla, kun syyllistää pitkin vuotta siitä, etten halua käyttää viikonloppuvapaatani autossa istuen.

Vierailija
72/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sisarusten käytös on omituista. Varsinkin jos yhtään välittävät pikkusisaruksesta.

No ei se ole minusta outoa ollenkaan. Jos itse pääsee töistä klo 16 ja sisarus klo 20, niin oikeastiko viitsii odotellan ja ajaa yötä myöten lapsuudenkotiin etenkin kun se sisarus menee tietty jo sunnuntaina iltavuoroon (ap kertoi, että lyhyet lomat jne.). Todella outoa on vain se, että vanhemmat ei nouda sieltä 50 km päästä nuorimmaista, jota itkien ikävöivään ja puhelimessa vollotetaan.

Etkö tosiaan näe mitään väärää tuossa? Tahallaan jätetään toinen yksin JOULUKSI vain koska ei jakseta odottaa muutamaa tuntia. Mielestäni todella ilkeää, varsinkin kun tiedetään että hän on herkkä.

Ai koska toinen on herkkä, häntä täytyy kohdella kuin lasta??? Kasvattakoot kuoren suojaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän sisarusparven nuorin, iltatähti, ei ole käynyt lapsuudenkodissa vuosiin. Äiti pitää hauraan mimosankukkana ja isä vähän rasittavana lumihiutaleena, kun on ollut ahdistuneisuutta ja epämääräistä somaattista oireilua nuoruusiässä. En yhtään ihmettele ettei käy vanhemmilla, kun vanhemmat ovat niin kovin huolissaan ja haluavat niin kovin auttaa ja suhtautuvat juhlallisesti kuin presidentin vierailuun kun nuorin on käynyt kun se on niin ihmeellistä ja mahtavaa. Raskastahan tuollainen on. Äiti aina minulle itkee kun kuopus ei vastaa aina puhelimeenkaan ja kuulostaa joskus tympääntyneeltä. Ja ymmärrän hyvin kuopusta, vaikka harmittaakin kun mekin nähdään sitten harvemmin.

Vierailija
74/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sisarusten käytös on omituista. Varsinkin jos yhtään välittävät pikkusisaruksesta.

No ei se ole minusta outoa ollenkaan. Jos itse pääsee töistä klo 16 ja sisarus klo 20, niin oikeastiko viitsii odotellan ja ajaa yötä myöten lapsuudenkotiin etenkin kun se sisarus menee tietty jo sunnuntaina iltavuoroon (ap kertoi, että lyhyet lomat jne.). Todella outoa on vain se, että vanhemmat ei nouda sieltä 50 km päästä nuorimmaista, jota itkien ikävöivään ja puhelimessa vollotetaan.

Etkö tosiaan näe mitään väärää tuossa? Tahallaan jätetään toinen yksin JOULUKSI vain koska ei jakseta odottaa muutamaa tuntia. Mielestäni todella ilkeää, varsinkin kun tiedetään että hän on herkkä.

Ai koska toinen on herkkä, häntä täytyy kohdella kuin lasta??? Kasvattakoot kuoren suojaksi.

Oletpa hölmö kun en tajua. Se että toinen on herkkä, ei ole hänen syytään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos julkinen liikenne tulee 50km päähän, niin eihän tuo ole matka ei mikään, käydä hakemassa omalla, naapurin, tuttavan tai vaikka taksilla, kun aikaa menee reilut puoli tuntia. Ja maalla on pilvin pimein joutavia takseja, jotka voi hakea ja sopia hinnan.

Me asutaan suurimmaksi osaksi mökillä, junasemalle 60km ja lentokentälle 70km ja ei ole ollut ongelmia, jos ei itse ehdi hakea, jonkun muun kanssa sovitaan.

Eikö teillä ole jotakin kylän yhteistä ryhmää, jossa kimppakyytejä, meillä se toimii hyvin ja annetaan kyyti, jos sitä joku tarvitsee. Luulisi samalla junalla tulevan samaan suuntaan muitakin.

Vierailija
76/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi että kun on surulista! Ihan tippa herähti silmään teidän takia! Tai ehkä sittenkään ei.. eli mitäs jos: 

- soitatte sille lapselle ja kysytte, milloin hän on vapaalla

- ajatte sen 300km sinne missä lapsi asuu ja vietätte päivän hänen kanssaan

- yövytte hotellissa ja ajatte aamulla takaisin sen 300km

eikös ollutkin kamala prosessi?

Vierailija
77/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi teitä maalaisia, 50 km, taksit on keksitty. Mikä siinä on, ettei suomalaiset raski ajaa taksilla tuota matkaa? 

Taksi pitää varata noin 2 vko aikaisemmin, ei niitä ole enää asemalla odottelemassa ja vaikka olisi, ei ne välttämättä lähde ajoon 50 km päähän.

Maalla on joutavia taksia, jotka ajavat koulukyytejä ja muulle ajalle ei juuri ajoa ole.

Ajavat edulliseen hintaan, jos jonkun keikan saavat. Näin ainakin meidän mökkikunnassa, täällä hornantuutissa.

Vierailija
78/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No eiköhän hän voi tulla julkisilla sinne 50 km päähän, mistä sitten haette hänet. Luultavasti kyllä ko. lapsella ei vaan ole suurta halua käydä, kyllä hän muuten olisi keinot keksinyt. Ehkä hänelle riittää se puhelimessa tekemisissä oleminen.

Riippuu muuten mitä julkiset tarkoittavat. Vanhemmat asuivat bussireitin varrella ja käymään pääsi helposti kaukobussilla vaikka vkonlopuksi. Muuttivat kauas suuntana pikkukylä ei missään ja nyt on ihmetys kun ei ole mitenkään järkevästi reittiä sinne. Ainoat vaihtoehdot ovat juna-bussi- taksi tai bussi-bussi-taksi . Siinä menee kokopäivä /suuntaan ja tulee kalliiksi. Matka on se 300km mutta yhteydet onnettomat. Empä sitten käy kun harvoin vaikka äiti kokoajan kitisee käymisestä.

Vierailija
79/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä ymmärrän Apta. Ei se näkeminen ole aina niin yksinkertaista mitä jotkut teistä ajattelevat.

Vierailija
80/97 |
05.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku tuossa teidän perheessänne kyllä mättää ja pahasti, kerran samassa kaupungissa asuva sisarus ei voi odottaa toisen pääsevän töistä. Siis ihan oikeasti kuulostaa tosi mulkulta toiminnalta, ettei voi omaa sisarustaan odottaa ja sen takia toinen ei pääse lapsuudenkotiinsa juhlapyhiksi muiden perheenjäsenten kanssa.

Kaikki eivät halua ajaa esimerkiksi yöllä. Helppoahan sen yhden on istuskella auton kyydissä, kun muut tekevät työn. Kuka haluaa ehdoin tahdoin sairastuttaa itsensä ottamalla sairaan kyytiin (ja toinen kyläilemään)? Sairaana pysytään kotona, eikä mennä tartuttamaan toisia. Tosin saattaa olla, että on ollut "sairaana", ettei tarvitse lähteä.

Jos hän oikeasti haluaisi käydä, niin järjestäisi työvuorot tai mikä sitten onkaan syynä, niin että sopii muiden aikatauluihin. Ajaa ajokortin (epäilen ettei sellaista ole ja kohta ap tulee kertomaan miksei sitä ajokorttia edes voi saada) ja ostaa/lainaa/vuokraa auton, jos ne julkiset on liian vaikea vaihtoehto.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän neljä