Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat osti vanhan talon maalta kaukaa
05.04.2023 |
Nyt sitten appi sairastunut eikä ajokortiton anoppi pärjää siellä yksinään. Joka paikkaan pitkä matka, terveyskeskuksessa ei lääkäriä ja nyt pitäisi sännätä sinne.
Muutosta kinattiin kuukausi koska yritimme selittää että jos näin käy, anoppi on siellä nakelissa. Ei edes voi lähteä sieltä muualle, koska taloa pitää lämmittää, ettei putket jäädy.
Sinne on täältä monen tunnin matka.
Harasimme vastaan niin että otsasuonet oli haljeta mutta eihäb nämä järkeä kuunnelleet.
Suututtaa niin että pää räjähtää!
Kommentit (454)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä ketjusta. Itsellä ottaa koville, kun juuri tehtiin päätös, että isä (70) ei pääse enää sairaalasta kotiin, vaan siirtyy tehostetun palveluasumisen piiriin. Tätä lukiessa muistaa taas, että meillä ollaan onnekkaiden joukossa, sekä vanhemmat että lapset.
Isäsi on hyvin, hyvin onnekas päästessään tehostettuun palveluasumiseen. Kotiin laitetaan sairaalasta kotihoidon turvin asumaan sellaisia jotka olisi takavuosina olisi laitettu ajat sitten palvelutaloon. Muistinsa menettäneitä ja/tai lähes liikuntakyvyttömiä jotka asuvat turvattomina kotinsa vankeina. Omaiset pelkäävät että milloin se mummo tai vaari lähtee yöllä ovesta ja löytyy lumihangesta tai virittää tulia sähköuuniin tms, tai kompuroi jyrkät rappuset alas asti ja rikkoo lonkkansa lisäksi pari muutakin luuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin nuorena maalla, jossa ei ollut työpaikkoja, ei julkista liikennettä, ei omaa autoa, ei sisävessaa, ei suihkua.
Mietin asiaa jonkin aikaa ja totesin, että ihmisen kuuluu asua toisten ihmisten lähellä. Pakkasin vaatteeni ja lähdin Helsinkiin. Ajattelin, että miksi tyytyisin vähempään. Kaikki tai ei mitään.
Olen opiskellut ja tehnyt koko ajan töitä.
On perhe ja mies.
On tilava velaton rivitaloasunto.
Kaikki on palvelut lähellä.
liikkumaan pääsee ympäri vuorokauden.
Matkalle pääsee vaikka tänään.
Satamat ja lentoasema lähellä.
Maalla pärjää maajussit. Muilla ei ole siellä elämisen mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Voimia tilanteeseen. Meillä 76-v. ja 80-v. appikset ostivat purkukuntoisen, homeisen kesämökin, jonne on meiltä 3 h ajomatka. Katto vuotaa ja lattiasieni puskee lautojen raosta. Appi sai sydänkohtauksen, eikä voi enää tehdä mitään "miesten töitä", joten sinne odotetaan nyt miestäni joka kesäviikonloppu ja lomilla remontoimaan. Heillä on rahaa, mutta sitä ei haluta käyttää, kun oma poikahan tekee. Eivät ymmärrä, että meillä on omakotitalo, lapset ja eläimet, emmekä voi sitoutua heidän jatkuvaan auttamiseensa. Appiksilla on lisänä heilläkin omakotitalo, joka vaatisi ties mitkä valesokkeliremontit, anopilla on aamuisin silmät muurautuneet umpeen.
Paljon vaikuttaa valitettavasti myös se, etteivät he ole auttaneet meitä tai välittäneet lapsenlapsistaakaan. En koe, että minunkaan pitäisi nyt auttaa. Huoli-ilmoitusta juuri tehdään mekin.
Meillä myös omakotitalo ja lapset, mies vielä joutuu jonkin verran reissaamaan töiden takia. Anoppi luulee, että miehellä riittää omien juttujen lisäksi intoa ja aikaa toimia äitinsä remonttiapuna kaiken vapaa-ajan. Anoppi on leski, asuu purkukuntoisessa rintamamiestalossa. Lisäksi mökki, jonne pitää jostain syystä rakentaa jotain uutta joka kesä.
Anoppi on tässä vuosien mittaan kokenut monta pettymystä, kun ei mieheni ei ole pitänyt "sovitusta" kiinni. Sovittu on anopin kielellä sitä, että hän antaa käskyn.
Rahaa anoppi ei tietenkään anna. Hyvä jos vara-osat ja tarvikkeet maksaa. Niidenkin hankkiminen on mieheni vastuulla. Kauhea valitus vaan, kun on niin kallista. Eikä muuten maksaisi niitäkään, ellei mieheni näin pakottaisi. Anoppi ei mikään köyhä vanhus ole. Mutta jostain syystä ei voi näitä remppajuttuja teettää ulkopuolisella. No, jotain isompia juttuja on joutunut, kun mieheni on tehnyt selväksi, että ei tule tapahtumaan. Siitä sitten kuuleekin, kun on niin laiska poika ettei mitään viitsi äitinsä puolesta.
Kauheasti ihmetyttää anoppia, miksi poika ei juuri enää käy, ja miksi jättää usein vastaamatta puhelimeenkin.
Mun mummu oli loppuaikoinaan tällainen korvessa asuva autettava, joka juoksutti lapsiaan. Mummu oli leskenä melkein 20 vuotta. En usko, että olisi osannut edes laskua maksaa. Aiemmin vaari hoiti kaiken tuollaisen, sen jälkeen äiti ja sisarukset.
Kun mummusta aika jätti, äiti piti pitkän saarnan minulle ja siskolleni. Pakotti lupaamaan, että emme jätä omaa elämää elämättä jotta juoksemme hänen ja isän asioita hoitamassa.
Toivottavasti kommentoijat muistavat omat kommenttinsa sitten kun ovat itse ikäihmisiä ja ehkä tarvitsevat apua lapsiltaan tai niiltä naapureilta.
En ole ikäihminen, en edes lähellä, mutta silti asuntoa vaihtaessa ajattelin vanhuuttani. Valitsin asuntoni, jossa asunen loppuun asti, palveluiden ja julkisten kulkuyhteyksien läheltä. Asun kaupungissa ja meillä toimii naapuriapu täälläkin.
Itse autan niin naapureita, ystäviä ja sukulaisia aina kun voin, joten voin luottaa heidän apuunsa kun sitä tarvitsen.
Vanhat sanonnat taitavat päteä nykyäänkin: Sitä saa mitä tilaa ja Ympäri käydään yhteen tullaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 60 v. appiukko teki saman. (Eikä ollut ensimmäinen järjetön tempaus) Myi ensin osakkeensa, koska vastike oli 50 euroa nousemassa taloyhtiön rempan vuoksi ja muutti vuokralle. Maksoi talosta jotain 40.000 euroa. Muutti 100 km päästä 500 km päähän itärajalle " on halvempaa asumista". Kylän keskustaan 10 km. Mun puoliso näki sen verran punaista, että kieltäytyi auttamasta muutossa - tähän en osallistu. Hoida itse.
Talo oli vanha rintamiestalo. Valitus alkoi sitten talvella, mitä auraus maksaa: Kunnan veroprossa nousi, eli eläkkeestä jäi vähemmän käteen. Talon katto vuoti, se piti uusia. Tonttijohto oli liian pinnassa ja jäätyi talvella, piti uusia. Lämminvesivaraaja piti uusia. Bensa maksoi hirveitä. Talvella yleiset tiet huonosti aurattu. Kuoppaista soratietä kauppamatkat.
Sitten kun naisystävä kieltäytyi tulemasta enää paikkakunnalle, niin appi muutti takaisin vuokralle entiseen kuntaansa. Tämä rintamamiestalo jäi kesämökiksi, jossa vietti kesät ja kiinteistöverot, sähkölaskut ym. rasitti taloutta. Yritti myydä, ei kukaan ostanut sieltä todella syrjästä vanhaa remppakuntoista taloa. (Sisältä nimittäin 70-80 lukua). Edes välittäjät ei suostuneet ottamaan siellä myyntiin. Olisi liian pitkä matka näytöille.
Kävin paikan päällä ehkä kaksi kertaa 17 vuoden aikana. Sitten se jäi meille perinnöksi. JA ON riesa!
Lähdenhetikunvoin kirjoitti:
Ihania nämä sukulaiset ja perilliset Suomessa. Näkee, että oma napa on tärkein.
Toivottavasti en enää vanhana asu Suomessa.
No, kenen napa pitäisi olla tärkein? Ei ketään voi vaatia jättämään elämäänsä, jotta voi passata toista. Tai ajaa viikottain 300 km suuntaansa, että äiti pääsee kauppaan. Tai oman talon ja pihan lisäksi siivoaa ja puunaa vanhempien talon ja pihan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kommentoijat muistavat omat kommenttinsa sitten kun ovat itse ikäihmisiä ja ehkä tarvitsevat apua lapsiltaan tai niiltä naapureilta.
En ole ikäihminen, en edes lähellä, mutta silti asuntoa vaihtaessa ajattelin vanhuuttani. Valitsin asuntoni, jossa asunen loppuun asti, palveluiden ja julkisten kulkuyhteyksien läheltä. Asun kaupungissa ja meillä toimii naapuriapu täälläkin.
Itse autan niin naapureita, ystäviä ja sukulaisia aina kun voin, joten voin luottaa heidän apuunsa kun sitä tarvitsen.
Vanhat sanonnat taitavat päteä nykyäänkin: Sitä saa mitä tilaa ja Ympäri käydään yhteen tullaan.
Miehen vanhemmat on AINA olleet jäätävän itsekkäitä kaikissa ratkaisuissaan.
Minulla ei ole mitään pelkoa siitä että itse ikinä toimisin samoin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Antakaa eläkeläisten tehdä kuten haluavat.
Jos kaipaavat sitten apua tai palveluita, todetkaa että rahalla saa.
Entäs kun ei saa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tullut siihen tulokseen, että nämä sota-aikana ja sodan jälkeen lapsuutensa viettäneet on jotenkin todella tunnevammaisia. Järkyttävän itsekeskeisiä ja se oma vanhemmuus on vinksahtanut niin, että lapsista tuleekin niitä vanhempia hyvin varhain. He ei ilmeisesti edes hahmota, mitä pitäisi olla, koska omilta vanhemmilta se huolenpitoa ei ole herunut.
Minun vanhempani ovat syntyneet -41, eli juuri sitä ikäluokkaa mistä puhut. Eivät todellakaan ole itsekkäitä, päinvastoin. Eivät myöskään ole koskaan vaatineet lapsiltaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Lähdenhetikunvoin kirjoitti:
Ihania nämä sukulaiset ja perilliset Suomessa. Näkee, että oma napa on tärkein.
Toivottavasti en enää vanhana asu Suomessa.No, kenen napa pitäisi olla tärkein? Ei ketään voi vaatia jättämään elämäänsä, jotta voi passata toista. Tai ajaa viikottain 300 km suuntaansa, että äiti pääsee kauppaan. Tai oman talon ja pihan lisäksi siivoaa ja puunaa vanhempien talon ja pihan.
Samaa mieltä. Ja kyllä luulisi sen verran esim. rivarinaapuriensa kanssa olevan tekemisissä, että voi pyytää naapuria vaihtamaan sen lampun tai kääntämään seinäkellon kesäaikaan, eikä oleta, että 200 kilometrin päästä autottomana tullaan vääntämään ne paikalleen juuri sillä minuutilla. Mitä enemmän passataan, sitä avuttomammaksi heittäydytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä taas ketju täynnä tunnekylmiä ja epäempaattisia ihmisiä. Kyllä jokaisella on oikeus asua siellä missä haluaa elämänsä loppuun asti, eikä ketään voi pakottaa betonikuutioon vasten tahtoaan. Ja jos vanhat ihmiset silloin tällöin apua pyytävät, niin onko se nyt todella niin paha juttu? Täälläkin päivät pitkät kehutaan etätöillä, niin miksei voisi muuttaa vanhempiensa lähelle näiden viimeisten elinvuosien ajaksi? Hetkeksi voisi unohtaa omat itsekkäät ajatuksensa, ja välillä ajatella muitakin, edes omia vanhempiaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kommentoijat muistavat omat kommenttinsa sitten kun ovat itse ikäihmisiä ja ehkä tarvitsevat apua lapsiltaan tai niiltä naapureilta.
En ole ikäihminen, en edes lähellä, mutta silti asuntoa vaihtaessa ajattelin vanhuuttani. Valitsin asuntoni, jossa asunen loppuun asti, palveluiden ja julkisten kulkuyhteyksien läheltä. Asun kaupungissa ja meillä toimii naapuriapu täälläkin.
Itse autan niin naapureita, ystäviä ja sukulaisia aina kun voin, joten voin luottaa heidän apuunsa kun sitä tarvitsen.
Vanhat sanonnat taitavat päteä nykyäänkin: Sitä saa mitä tilaa ja Ympäri käydään yhteen tullaan.
Miehen vanhemmat on AINA olleet jäätävän itsekkäitä kaikissa ratkaisuissaan.
Minulla ei ole mitään pelkoa siitä että itse ikinä toimisin samoin.
Ap
Mitä itsekästä he ovat tehneet? Muuttaminen hevon kuuseen on jokaisen oma päätös. Siinä ei ole itsekkyyttä. Siinäkään ei ole itsekkyyttä, kun annatte heidän siellä selviytyä itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kommentoijat muistavat omat kommenttinsa sitten kun ovat itse ikäihmisiä ja ehkä tarvitsevat apua lapsiltaan tai niiltä naapureilta.
En ole ikäihminen, en edes lähellä, mutta silti asuntoa vaihtaessa ajattelin vanhuuttani. Valitsin asuntoni, jossa asunen loppuun asti, palveluiden ja julkisten kulkuyhteyksien läheltä. Asun kaupungissa ja meillä toimii naapuriapu täälläkin.
Itse autan niin naapureita, ystäviä ja sukulaisia aina kun voin, joten voin luottaa heidän apuunsa kun sitä tarvitsen.
Vanhat sanonnat taitavat päteä nykyäänkin: Sitä saa mitä tilaa ja Ympäri käydään yhteen tullaan.
Miehen vanhemmat on AINA olleet jäätävän itsekkäitä kaikissa ratkaisuissaan.
Minulla ei ole mitään pelkoa siitä että itse ikinä toimisin samoin.
Ap
Mitä itsekästä he ovat tehneet? Muuttaminen hevon kuuseen on jokaisen oma päätös. Siinä ei ole itsekkyyttä. Siinäkään ei ole itsekkyyttä, kun annatte heidän siellä selviytyä itsekseen.
Aivan kaikki perhettä koskevat päätökset on tehty pelkästään vanhempia ajatellen, esimerkiksi muutettu monta kertaa niin, että lapset joutuu vaihtamaan koulua. Appi esimerkiksi vain ajautui sukset ristiin jonkun kanssa työpaikalla ja sitten mentiin.
Tällainen syöksyvä muuttaminen ei siis ole uutta heille. Eikä se että sitten taas vyörytetään se kaikki sotku lapsille, sieltähän se anoppikin nyt tauotta soittelee.
Ja talosta varmasti ilmenee vikoja vielä tän kevään aikana ja taaaaas pitäisi lasten rientää hätiin.
ap
Vierailija kirjoitti:
On kyllä taas ketju täynnä tunnekylmiä ja epäempaattisia ihmisiä. Kyllä jokaisella on oikeus asua siellä missä haluaa elämänsä loppuun asti, eikä ketään voi pakottaa betonikuutioon vasten tahtoaan. Ja jos vanhat ihmiset silloin tällöin apua pyytävät, niin onko se nyt todella niin paha juttu? Täälläkin päivät pitkät kehutaan etätöillä, niin miksei voisi muuttaa vanhempiensa lähelle näiden viimeisten elinvuosien ajaksi? Hetkeksi voisi unohtaa omat itsekkäät ajatuksensa, ja välillä ajatella muitakin, edes omia vanhempiaan...
Veikkaan, että jos asia olisi akuutti sinun kohdalalsi, olisit eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Lähdenhetikunvoin kirjoitti:
Ihania nämä sukulaiset ja perilliset Suomessa. Näkee, että oma napa on tärkein.
Toivottavasti en enää vanhana asu Suomessa.No, kenen napa pitäisi olla tärkein? Ei ketään voi vaatia jättämään elämäänsä, jotta voi passata toista. Tai ajaa viikottain 300 km suuntaansa, että äiti pääsee kauppaan. Tai oman talon ja pihan lisäksi siivoaa ja puunaa vanhempien talon ja pihan.
Olen satojen kilometrien päässä asuvalle vanhalle äidilleni sanonut, että voin hoitaa ruokatilaukset netin kautta niin, että ne tuodaan suoraan kotiin. Ei käy, kun mitä ne naapuritkin tuollaisesta sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kommentoijat muistavat omat kommenttinsa sitten kun ovat itse ikäihmisiä ja ehkä tarvitsevat apua lapsiltaan tai niiltä naapureilta.
En ole ikäihminen, en edes lähellä, mutta silti asuntoa vaihtaessa ajattelin vanhuuttani. Valitsin asuntoni, jossa asunen loppuun asti, palveluiden ja julkisten kulkuyhteyksien läheltä. Asun kaupungissa ja meillä toimii naapuriapu täälläkin.
Itse autan niin naapureita, ystäviä ja sukulaisia aina kun voin, joten voin luottaa heidän apuunsa kun sitä tarvitsen.
Vanhat sanonnat taitavat päteä nykyäänkin: Sitä saa mitä tilaa ja Ympäri käydään yhteen tullaan.
No nimenomaan minulla ei ole tarvetta ryhtyä lapsilleni taakaksi ja oikein tahallaan muuttaa mahdollisimman kauas palveluista ja sitten syyllistäen pakottaa lapseni elämään minun mukaani. Kun oma äitini on näin tehnyt, niin minkä minä sille voin, en todellakaan juokse hänen asioillaan yli sadan kilometrin päässä. Aikunen ihminen huolehtikoot itsestään kerran on noin päättänyt.
Jokaisella ihmisellä, myös vanhuksella, on oikeus muuttaa minne haluaa. Vaikka sinne korpeen. Mutta oikeutta velvoittaa muita ihmisiä mahdollistamaan asuminen korvessa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kommentoijat muistavat omat kommenttinsa sitten kun ovat itse ikäihmisiä ja ehkä tarvitsevat apua lapsiltaan tai niiltä naapureilta.
En ole ikäihminen, en edes lähellä, mutta silti asuntoa vaihtaessa ajattelin vanhuuttani. Valitsin asuntoni, jossa asunen loppuun asti, palveluiden ja julkisten kulkuyhteyksien läheltä. Asun kaupungissa ja meillä toimii naapuriapu täälläkin.
Itse autan niin naapureita, ystäviä ja sukulaisia aina kun voin, joten voin luottaa heidän apuunsa kun sitä tarvitsen.
Vanhat sanonnat taitavat päteä nykyäänkin: Sitä saa mitä tilaa ja Ympäri käydään yhteen tullaan.
No nimenomaan minulla ei ole tarvetta ryhtyä lapsilleni taakaksi ja oikein tahallaan muuttaa mahdollisimman kauas palveluista ja sitten syyllistäen pakottaa lapseni elämään minun mukaani. Kun oma äitini on näin tehnyt, niin minkä minä sille voin, en todellakaan juokse hänen asioillaan yli sadan kilometrin päässä. Aikunen ihminen huolehtikoot itsestään kerran on noin päättänyt.
Sama täällä. Olen 6-kymppinen. Myin rivariasuntoni ja muutin kerostaloon. Kaikki palvelut ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Ei pihatöitä eikä lumitöitä. Omille lapsilleni en halua syyllistämistä, jota olen itse joutunut kokemaan.
Meiltä oli kauppoihin ja apteekkiin ja pankkiin ja postiin 1,5 kilsaa ja ne sijaitsi kaikki niin, että joka tapauksessa koulusta tullessa kulki niiden ohi.
Minä olin tosi tyytyväinen pikkupestiini, koska tienasin sillä omaa taskurahaa. Mummelilla oli myös ihana koira, jota ulkoilutin. Omaa koiraa en saanut. Pikkusiskoni sai sitten kaksi...