Näinhän siinä kävi ettei miestä vasektomia kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Eipä se elämän ainoa sisältö ole, mutta jos haluaa parisuhdetta, niin se on kumppanin etsinnässä erittäin tärkeä seikka. Muulloin siitä harvemmin tarvitsee puhua, ellei utelijoita lasketa. Ehkei ihan käsi kädessä steriin, ennemminkin käsi kädessä kahdestaan auringonlaskuun.

Joillekin tuntuu olevan kumppanin etsinnässä tärkeä seikka niin. Tuntuu oudolta, mutta nähtävästi tämä nyt sit on jonkun muun mielestä ok.

Ne ihmiset, joilla on lastenhankinnasta erittäin voimakas mielipide jo valmiiksi suuntaan tai toiseen, haluavat löytää kumppanikseen samaa mieltä olevan. Heille kumppanin etsintään liittyy tavoite: joko se perhe-elämä tai lapseton elämä muutenkin sopivan ja kivan kumppanin kanssa. Kyllä, se on mustavalkoista ajattelua ja harmaata välitilaa ei ole. He tietävät mitä haluavat ja mitä eivät halua ja pitävät siitä kiinni.

Ne joilla mielipide asiaan ei ole niin vakiintunut, toimivat sitten todennäköisesti eri tavalla etsiessään kumppania.

Minusta se on surullista ettei voi ihmissuhdettaan rakentaa ihmisen persoonan ja luonteen kautta vaan sen perusteella onko lapsi-asiasta samaa mieltä. Se kun on vain yksi asia ihmisessä. Mutta saahan sitä noin toimia.

Totta, se on vain yksi asia ihmisessä, mutta ei sen tärkeys poissulje persoonan ja luonteen merkitystä, niidenkin tulee natsata. Tuskin monikaan jotain ihan luonteeltaan väärää haluaa, vaikka olisivat lapsista samaa mieltä.

Jos pari ei ole lapsiasiasta samaa mieltä, toinen on vela ja toinen haluaa lapsia, mikä sen suhteen tulevaisuus on? Mitä tapahtuu sitten, kun toinen ilmoittaa että nyt haluaa lapsen? Vela ei jousta, ei tee lasta missään nimessä, on kannassaan hievahtamatta kuin Pääsiäissaaren patsaat. Miten tuo tilanne ratkeaa?

No todennäköisimmin eroon, joka olisi voitu välttää jos pari olisi alunperinkin mennyt yksiin samalla tavalla ajattelevan kanssa.

Tuohan pätee mihin tahansa aina asuinpaikasta alkaen päättyen mitä tänään syötäisiin.

No tämä! Kohta joku tulee valittamaan että vertaat ruokaa lapsiin ja väittää sinun hylänneen selvästi lapsesi jne. kuten aiemmin samaa sanoneelle tapahtui.

Kyllä on heikoissa kantimissa suhde, jos se kaatuu heti kun jostain ollaan eri mieltä.

Ei ihme että lapset ja nuoret voivat huonosti jos niiden vanhemmat on hankkinut ne tuolla asenteella, että lapsen tekeminen on teille yhtä suuri päätös kuin että mitä tänään syötäisiin 🤦🏻

Sieltähän se tuli 😅 Ei ole samantasoinen asia sit enää kun on päätetty lapsia tehdä, ennen päätöstä kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Eipä se elämän ainoa sisältö ole, mutta jos haluaa parisuhdetta, niin se on kumppanin etsinnässä erittäin tärkeä seikka. Muulloin siitä harvemmin tarvitsee puhua, ellei utelijoita lasketa. Ehkei ihan käsi kädessä steriin, ennemminkin käsi kädessä kahdestaan auringonlaskuun.

Joillekin tuntuu olevan kumppanin etsinnässä tärkeä seikka niin. Tuntuu oudolta, mutta nähtävästi tämä nyt sit on jonkun muun mielestä ok.

Ne ihmiset, joilla on lastenhankinnasta erittäin voimakas mielipide jo valmiiksi suuntaan tai toiseen, haluavat löytää kumppanikseen samaa mieltä olevan. Heille kumppanin etsintään liittyy tavoite: joko se perhe-elämä tai lapseton elämä muutenkin sopivan ja kivan kumppanin kanssa. Kyllä, se on mustavalkoista ajattelua ja harmaata välitilaa ei ole. He tietävät mitä haluavat ja mitä eivät halua ja pitävät siitä kiinni.

Ne joilla mielipide asiaan ei ole niin vakiintunut, toimivat sitten todennäköisesti eri tavalla etsiessään kumppania.

Minusta se on surullista ettei voi ihmissuhdettaan rakentaa ihmisen persoonan ja luonteen kautta vaan sen perusteella onko lapsi-asiasta samaa mieltä. Se kun on vain yksi asia ihmisessä. Mutta saahan sitä noin toimia.

Totta, se on vain yksi asia ihmisessä, mutta ei sen tärkeys poissulje persoonan ja luonteen merkitystä, niidenkin tulee natsata. Tuskin monikaan jotain ihan luonteeltaan väärää haluaa, vaikka olisivat lapsista samaa mieltä.

Jos pari ei ole lapsiasiasta samaa mieltä, toinen on vela ja toinen haluaa lapsia, mikä sen suhteen tulevaisuus on? Mitä tapahtuu sitten, kun toinen ilmoittaa että nyt haluaa lapsen? Vela ei jousta, ei tee lasta missään nimessä, on kannassaan hievahtamatta kuin Pääsiäissaaren patsaat. Miten tuo tilanne ratkeaa?

No todennäköisimmin eroon, joka olisi voitu välttää jos pari olisi alunperinkin mennyt yksiin samalla tavalla ajattelevan kanssa.

Tuohan pätee mihin tahansa aina asuinpaikasta alkaen päättyen mitä tänään syötäisiin.

No tämä! Kohta joku tulee valittamaan että vertaat ruokaa lapsiin ja väittää sinun hylänneen selvästi lapsesi jne. kuten aiemmin samaa sanoneelle tapahtui.

Kyllä on heikoissa kantimissa suhde, jos se kaatuu heti kun jostain ollaan eri mieltä.

Ei ihme että lapset ja nuoret voivat huonosti jos niiden vanhemmat on hankkinut ne tuolla asenteella, että lapsen tekeminen on teille yhtä suuri päätös kuin että mitä tänään syötäisiin 🤦🏻

Meinaatko ettei tuolla ole vegaaneja jotka eivät voisi koskaa elää sekasyöjän kanssa koska astiatkin menevät pilalle jos ne pestään samassa tiskialtaassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Ja se ettei voi saada lapsia on eri asia kuin se haluaako niitä koskaan. Toki steriloitu kertoo ettei saa lapsia, järkkymättömästä velaudesta ei tarvitse tehdä numeroa ennen kuin ollaan miettimässä tehdäänkö niitä lapsia vai ei.

Tuohan on ihan liian myöhään. Jos ollaan yhdessä vaikka viisi vuotta ja sitten vasta ruvetaan edes lapsista puhumaan ja toinen on järkkymätön vela ja toinen haluaa kaksi lasta niin aikamoinen ongelma on käsillä, jos asia tulee kummallekin yllätyksenä.

Tuskin yllätyksenä tulee. Ongelmahan siitä tulee vain, jos lapset on parisuhdetta tärkeämpiä. Jos on, sit hankkii lapsen jonkun kanssa ja unohtaa sen parisuhteen.

Miten olis, jos hankkii (jos onnistuu) parisuhteen sellaisen kanssa, jolla samat ajatukset lapsien suhteen?

Minä tiesin aina, että haluan lapsia. Silloinen poikaystäväni ei halunnut. Ajatus siitä, että toinen meistä olisi tulevaisuudessa onneton näin ison asian takia, oli mahdoton. Erottiin. Palattiin uudestaan yhteen, kun hän totesi, että halu olla kanssani oli suurempi, kuin halu olla ilman lapsia. Eli hänelle ae lapsettomuus ei ollut sit kynnyskysymys. Hyvä näin. Emme olisi palanneet yhteen, jos se olisi ollut. Minusta ihan samat perusteet, kuin mitä ap on esittänyt.

Samat ajatukset ja takuu ettei koskaan muuta mieltään? Onko muita asioita joissa ei saa muuttaa mieltään? Mikä on rangaistus jos näin käy? Jokin korvaus menetetyistä vuosista?

Ketju palstalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Eipä se elämän ainoa sisältö ole, mutta jos haluaa parisuhdetta, niin se on kumppanin etsinnässä erittäin tärkeä seikka. Muulloin siitä harvemmin tarvitsee puhua, ellei utelijoita lasketa. Ehkei ihan käsi kädessä steriin, ennemminkin käsi kädessä kahdestaan auringonlaskuun.

Joillekin tuntuu olevan kumppanin etsinnässä tärkeä seikka niin. Tuntuu oudolta, mutta nähtävästi tämä nyt sit on jonkun muun mielestä ok.

Ne ihmiset, joilla on lastenhankinnasta erittäin voimakas mielipide jo valmiiksi suuntaan tai toiseen, haluavat löytää kumppanikseen samaa mieltä olevan. Heille kumppanin etsintään liittyy tavoite: joko se perhe-elämä tai lapseton elämä muutenkin sopivan ja kivan kumppanin kanssa. Kyllä, se on mustavalkoista ajattelua ja harmaata välitilaa ei ole. He tietävät mitä haluavat ja mitä eivät halua ja pitävät siitä kiinni.

Ne joilla mielipide asiaan ei ole niin vakiintunut, toimivat sitten todennäköisesti eri tavalla etsiessään kumppania.

Minusta se on surullista ettei voi ihmissuhdettaan rakentaa ihmisen persoonan ja luonteen kautta vaan sen perusteella onko lapsi-asiasta samaa mieltä. Se kun on vain yksi asia ihmisessä. Mutta saahan sitä noin toimia.

Totta, se on vain yksi asia ihmisessä, mutta ei sen tärkeys poissulje persoonan ja luonteen merkitystä, niidenkin tulee natsata. Tuskin monikaan jotain ihan luonteeltaan väärää haluaa, vaikka olisivat lapsista samaa mieltä.

Jos pari ei ole lapsiasiasta samaa mieltä, toinen on vela ja toinen haluaa lapsia, mikä sen suhteen tulevaisuus on? Mitä tapahtuu sitten, kun toinen ilmoittaa että nyt haluaa lapsen? Vela ei jousta, ei tee lasta missään nimessä, on kannassaan hievahtamatta kuin Pääsiäissaaren patsaat. Miten tuo tilanne ratkeaa?

No todennäköisimmin eroon, joka olisi voitu välttää jos pari olisi alunperinkin mennyt yksiin samalla tavalla ajattelevan kanssa.

Tuohan pätee mihin tahansa aina asuinpaikasta alkaen päättyen mitä tänään syötäisiin.

Pariskunnan osapuolet voivat asua vaikka eri kaupungeissa ja vierailla toistensa luona sekä kokata kumpikin omat ruokansa, jos ovat kovin eri mieltä niistä. Mutta miten se lapsiasia ratkaistaan, jos eivät eroa? Vela ei edelleenkään tee lasta silloin eikä koskaan.

Vela voi olla lapseton ja lasta haluava tehdä sen toisen kanssa, tai naisen tapauksessa itsellisesti.

Eli ero. Kyseessä siis monogaminen suhde, ei avoin tai polyamoria. Vela ei halua lapsia elämäänsä, hän haluaa elää lapsetonta elämää, joten adoptio, sijoituslapsi tai itsellisesti tai vaikka keinohedelmöityksellä jonkun toisen kanssa tehty lapsi ei tule kyseeseen.

Mikä ero se on jos "pariskunta" muutenkin elää eri kaupungeissa.

No ei ole välttämättä juuri sama pariskunta, se oli vaan esimerkki, että noita erimielisyyksiä voi ratkaista. Eläähän ihmisiä etäsuhteissa jopa niin että asuvat eri maissa ja ovat silti vakavasti yhdessä. Eivätkä kaikki parit asu saman katon alla vaikka samassa kaupungissa asuisivatkin eikä se siitä suhteesta huonompaa tee.

Minusta tekee. Samanlainen kynnyskysymys kuin lapset. Enkä myöskään menisi parisuhteeseen raivovegaanin kanssa joka lähtee ovet paukkuen kotoota kun paistan pekonia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Tyttäreni kysyi yksi päivä että onko hänen pakko tehdä lapsia. Vastasin että sitä ehtii miettiä monta kertaa elämänsä aikana eikä todellakaan ole pakko. Sanoi että nyt hänestä tuntuu ettei halua, mutta jos löytää isän kaltaisen miehen, ehkä mieli muuttuu.

Aiemmin olikin pakko, nykyään ei. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa ihmiset voivat päättää vielä raskauden alettuakin olla lasta tekemättä ja silti naiset edelleen määrittävät itsensä lapsien teon kautta, kummallista.

Voi olla että hänen mielensä muuttuu, tai sitten ei. Sinun esimerkissäsi määrittelit tulevan naisen sen kautta, millaisen miehen häs löytää. 

Apn tapauksessa hän tietää, ettei lapsia halua. Se ei ole määrittely eikä naiseuskysymys. Se vaan on niin. Piste. 

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Tämän ymmärrän erittäin hyvin! Itse olen lääkärikammoinen (operaatio...) ja todella vaikea mennä mihinkään vapaaehtoisesti. Tämä oli rehellinen ulostulo aiheesta, eikä onneks väninää mutku naiset tyyliin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Eipä se elämän ainoa sisältö ole, mutta jos haluaa parisuhdetta, niin se on kumppanin etsinnässä erittäin tärkeä seikka. Muulloin siitä harvemmin tarvitsee puhua, ellei utelijoita lasketa. Ehkei ihan käsi kädessä steriin, ennemminkin käsi kädessä kahdestaan auringonlaskuun.

Joillekin tuntuu olevan kumppanin etsinnässä tärkeä seikka niin. Tuntuu oudolta, mutta nähtävästi tämä nyt sit on jonkun muun mielestä ok.

Ne ihmiset, joilla on lastenhankinnasta erittäin voimakas mielipide jo valmiiksi suuntaan tai toiseen, haluavat löytää kumppanikseen samaa mieltä olevan. Heille kumppanin etsintään liittyy tavoite: joko se perhe-elämä tai lapseton elämä muutenkin sopivan ja kivan kumppanin kanssa. Kyllä, se on mustavalkoista ajattelua ja harmaata välitilaa ei ole. He tietävät mitä haluavat ja mitä eivät halua ja pitävät siitä kiinni.

Ne joilla mielipide asiaan ei ole niin vakiintunut, toimivat sitten todennäköisesti eri tavalla etsiessään kumppania.

Minusta se on surullista ettei voi ihmissuhdettaan rakentaa ihmisen persoonan ja luonteen kautta vaan sen perusteella onko lapsi-asiasta samaa mieltä. Se kun on vain yksi asia ihmisessä. Mutta saahan sitä noin toimia.

Totta, se on vain yksi asia ihmisessä, mutta ei sen tärkeys poissulje persoonan ja luonteen merkitystä, niidenkin tulee natsata. Tuskin monikaan jotain ihan luonteeltaan väärää haluaa, vaikka olisivat lapsista samaa mieltä.

Jos pari ei ole lapsiasiasta samaa mieltä, toinen on vela ja toinen haluaa lapsia, mikä sen suhteen tulevaisuus on? Mitä tapahtuu sitten, kun toinen ilmoittaa että nyt haluaa lapsen? Vela ei jousta, ei tee lasta missään nimessä, on kannassaan hievahtamatta kuin Pääsiäissaaren patsaat. Miten tuo tilanne ratkeaa?

No todennäköisimmin eroon, joka olisi voitu välttää jos pari olisi alunperinkin mennyt yksiin samalla tavalla ajattelevan kanssa.

Tuohan pätee mihin tahansa aina asuinpaikasta alkaen päättyen mitä tänään syötäisiin.

Pariskunnan osapuolet voivat asua vaikka eri kaupungeissa ja vierailla toistensa luona sekä kokata kumpikin omat ruokansa, jos ovat kovin eri mieltä niistä. Mutta miten se lapsiasia ratkaistaan, jos eivät eroa? Vela ei edelleenkään tee lasta silloin eikä koskaan.

Vela voi olla lapseton ja lasta haluava tehdä sen toisen kanssa, tai naisen tapauksessa itsellisesti.

Eli ero. Kyseessä siis monogaminen suhde, ei avoin tai polyamoria. Vela ei halua lapsia elämäänsä, hän haluaa elää lapsetonta elämää, joten adoptio, sijoituslapsi tai itsellisesti tai vaikka keinohedelmöityksellä jonkun toisen kanssa tehty lapsi ei tule kyseeseen.

Mikä ero se on jos "pariskunta" muutenkin elää eri kaupungeissa.

No ei ole välttämättä juuri sama pariskunta, se oli vaan esimerkki, että noita erimielisyyksiä voi ratkaista. Eläähän ihmisiä etäsuhteissa jopa niin että asuvat eri maissa ja ovat silti vakavasti yhdessä. Eivätkä kaikki parit asu saman katon alla vaikka samassa kaupungissa asuisivatkin eikä se siitä suhteesta huonompaa tee.

Minusta tekee. Samanlainen kynnyskysymys kuin lapset. Enkä myöskään menisi parisuhteeseen raivovegaanin kanssa joka lähtee ovet paukkuen kotoota kun paistan pekonia.

Jep, ihmisillä on erilaisia kynnyskysymyksiä, yhdessä asuminen voi joillekin olla sellainen. Ei kyllä itseänikään houkuttelisi suhde vegaanin kanssa, ruuan kanssa menisi monimutkaiseksi säätämiseksi, ellei kumpikin vaan tee omat ruokansa. Samassa sarjassa jotkut allergiat ja keliakia, ne olisivat vielä hankalampia, kun pitäisi olla niin supertarkka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Se on rutiinitoimenpide, josta aiheutuu korkeintaan muutaman päivän arkuutta. Tikkejä et hetken päästä huomaa ollenkaan. Kannattaa mennä, jos lapsiluku on täynnä.

Sama tilanne siis kuin naisten sterilisaatiossa.

No onhan nyt nukutuksessa tehtävässä leikkauksessa ja paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä eroa.

No ei varsinaisesti. Rutiinitoimenpiteitä joista naisenkin sterilisaation voisi tehdä puudutuksella, mutta heidän kivunsietokykynsä on tutkitusti miehiä pienempi.

Juu ihan tosta noin vaan leikkaamaan munanjohtimet pois puudutuksessa 🙄 Ihan siitä syystä niin ei tehdä kun ei me naiset pikkukipua kestetä.

Miehiä taas pelottaa näköjään pelkkä ajatuskin parista tikistä.

No ei kyse ole tikeistä tai kivusta. Jos munanjohtimet saisi katkaistua kuten siemenjohtimet, näin toimittaisiin. Näin nyt ei ole asian laita. Ihan sama operaatio se on naisilla kuin miehilläkin, naisilla hieman isompi niin. Mies saa kieltäytyä siemenjohtimensa katkaisusta ihan samalla tavalla kun nainen munasarjojensa ja sillä hyvä.

Et silmienpyörittely emojista (tai miten toi oli kirjoitettu) tajunnut että toi on sarkasmia? 🤦🏻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Eipä se elämän ainoa sisältö ole, mutta jos haluaa parisuhdetta, niin se on kumppanin etsinnässä erittäin tärkeä seikka. Muulloin siitä harvemmin tarvitsee puhua, ellei utelijoita lasketa. Ehkei ihan käsi kädessä steriin, ennemminkin käsi kädessä kahdestaan auringonlaskuun.

Joillekin tuntuu olevan kumppanin etsinnässä tärkeä seikka niin. Tuntuu oudolta, mutta nähtävästi tämä nyt sit on jonkun muun mielestä ok.

Ne ihmiset, joilla on lastenhankinnasta erittäin voimakas mielipide jo valmiiksi suuntaan tai toiseen, haluavat löytää kumppanikseen samaa mieltä olevan. Heille kumppanin etsintään liittyy tavoite: joko se perhe-elämä tai lapseton elämä muutenkin sopivan ja kivan kumppanin kanssa. Kyllä, se on mustavalkoista ajattelua ja harmaata välitilaa ei ole. He tietävät mitä haluavat ja mitä eivät halua ja pitävät siitä kiinni.

Ne joilla mielipide asiaan ei ole niin vakiintunut, toimivat sitten todennäköisesti eri tavalla etsiessään kumppania.

Minusta se on surullista ettei voi ihmissuhdettaan rakentaa ihmisen persoonan ja luonteen kautta vaan sen perusteella onko lapsi-asiasta samaa mieltä. Se kun on vain yksi asia ihmisessä. Mutta saahan sitä noin toimia.

Eiköhän nekin ole sillä arvopohjalistalla. Eihän kukaan halua lapsia epäsopivan puolison kanssa. Mikä tässä nyt näin paljon hiertää? Miksi on vaikea hyväksyä, että toiset haluavat puolison, joklla on samat selkeät haaveet tulevasta, lapsien kera tai ilman? Monet haluavat myös hoikan, urheilullisen, komean, kauniin ym. ym. Eikä kelpaa läsi luuseri, vaikka muuten ihana oliskin. 

Vierailija kirjoitti:

Miesvihaketju viikon tykätyimpänä.

Miksi en ole yllättynyt.

Oot ainoa miesvihaihminen. Kukaan muu ei ole sitä levittänyt. Voit olla ylpeä ainutlaatuisuudestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Se on rutiinitoimenpide, josta aiheutuu korkeintaan muutaman päivän arkuutta. Tikkejä et hetken päästä huomaa ollenkaan. Kannattaa mennä, jos lapsiluku on täynnä.

Sama tilanne siis kuin naisten sterilisaatiossa.

Kyllä, komplikaatiot harvinaisia, mutta naiselle isompi operaatio ja toipuminen hankalampaa. Ja tää ihan vaan miesten kiusaks, et tälläkin naiset pääsee keulimaan.

Miten otsatukka leikataan pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Se on rutiinitoimenpide, josta aiheutuu korkeintaan muutaman päivän arkuutta. Tikkejä et hetken päästä huomaa ollenkaan. Kannattaa mennä, jos lapsiluku on täynnä.

Sama tilanne siis kuin naisten sterilisaatiossa.

No onhan nyt nukutuksessa tehtävässä leikkauksessa ja paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä eroa.

No ei varsinaisesti. Rutiinitoimenpiteitä joista naisenkin sterilisaation voisi tehdä puudutuksella, mutta heidän kivunsietokykynsä on tutkitusti miehiä pienempi.

Tulkitsit ihan väärin tuon kipu asian. Naiset aistivat kivun herkemmin. kuin miehet. mutta joutuvat (biologia nääs) kestämään niitä kipuja enemmän, kuin miehet. Eli kokevat kipuja enemmän ja kärsivät niistä enemmän. Ja on se ihan yleistä tietoa, että naiset joutuvat ronkittavaksi paljon useammin, kuin miehet, ja se on usein ikävää ja jopa kivuliasta. Mutta ei vältettävissä (koska biologia). Harmi, ettei miehet pääse näillä pätemään, mut onhan teillä aina armeija...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Ja se ettei voi saada lapsia on eri asia kuin se haluaako niitä koskaan. Toki steriloitu kertoo ettei saa lapsia, järkkymättömästä velaudesta ei tarvitse tehdä numeroa ennen kuin ollaan miettimässä tehdäänkö niitä lapsia vai ei.

Tuohan on ihan liian myöhään. Jos ollaan yhdessä vaikka viisi vuotta ja sitten vasta ruvetaan edes lapsista puhumaan ja toinen on järkkymätön vela ja toinen haluaa kaksi lasta niin aikamoinen ongelma on käsillä, jos asia tulee kummallekin yllätyksenä.

Tuskin yllätyksenä tulee. Ongelmahan siitä tulee vain, jos lapset on parisuhdetta tärkeämpiä. Jos on, sit hankkii lapsen jonkun kanssa ja unohtaa sen parisuhteen.

Miten olis, jos hankkii (jos onnistuu) parisuhteen sellaisen kanssa, jolla samat ajatukset lapsien suhteen?

Minä tiesin aina, että haluan lapsia. Silloinen poikaystäväni ei halunnut. Ajatus siitä, että toinen meistä olisi tulevaisuudessa onneton näin ison asian takia, oli mahdoton. Erottiin. Palattiin uudestaan yhteen, kun hän totesi, että halu olla kanssani oli suurempi, kuin halu olla ilman lapsia. Eli hänelle ae lapsettomuus ei ollut sit kynnyskysymys. Hyvä näin. Emme olisi palanneet yhteen, jos se olisi ollut. Minusta ihan samat perusteet, kuin mitä ap on esittänyt.

Samat ajatukset ja takuu ettei koskaan muuta mieltään? Onko muita asioita joissa ei saa muuttaa mieltään? Mikä on rangaistus jos näin käy? Jokin korvaus menetetyistä vuosista?

Ketju palstalle?

Niin, tässä tapauksessa mies muutti mielensä ja se oli tämän tarinan onnellinen, ei loppu vaan, aloitus. Toisinaan se mieli muuttuu toiseen suuntaan. Ja siitä on koko ketjun aloitus. Koittakaa nyt hyvät ihmiset pitää mielessä, missä ketjussa kirjoittelette. Ap pohtii, muuttuiko miehensä mieli ja taphtuuko näin aina. Edes ap ei ole sanonut, ettei puolisonsa saisi näin tehdä. Mutta hän miettii ja suree, koska se on sit sen tarun loppu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Eipä se elämän ainoa sisältö ole, mutta jos haluaa parisuhdetta, niin se on kumppanin etsinnässä erittäin tärkeä seikka. Muulloin siitä harvemmin tarvitsee puhua, ellei utelijoita lasketa. Ehkei ihan käsi kädessä steriin, ennemminkin käsi kädessä kahdestaan auringonlaskuun.

Joillekin tuntuu olevan kumppanin etsinnässä tärkeä seikka niin. Tuntuu oudolta, mutta nähtävästi tämä nyt sit on jonkun muun mielestä ok.

Ne ihmiset, joilla on lastenhankinnasta erittäin voimakas mielipide jo valmiiksi suuntaan tai toiseen, haluavat löytää kumppanikseen samaa mieltä olevan. Heille kumppanin etsintään liittyy tavoite: joko se perhe-elämä tai lapseton elämä muutenkin sopivan ja kivan kumppanin kanssa. Kyllä, se on mustavalkoista ajattelua ja harmaata välitilaa ei ole. He tietävät mitä haluavat ja mitä eivät halua ja pitävät siitä kiinni.

Ne joilla mielipide asiaan ei ole niin vakiintunut, toimivat sitten todennäköisesti eri tavalla etsiessään kumppania.

Minusta se on surullista ettei voi ihmissuhdettaan rakentaa ihmisen persoonan ja luonteen kautta vaan sen perusteella onko lapsi-asiasta samaa mieltä. Se kun on vain yksi asia ihmisessä. Mutta saahan sitä noin toimia.

Eiköhän nekin ole sillä arvopohjalistalla. Eihän kukaan halua lapsia epäsopivan puolison kanssa. Mikä tässä nyt näin paljon hiertää? Miksi on vaikea hyväksyä, että toiset haluavat puolison, joklla on samat selkeät haaveet tulevasta, lapsien kera tai ilman? Monet haluavat myös hoikan, urheilullisen, komean, kauniin ym. ym. Eikä kelpaa läsi luuseri, vaikka muuten ihana oliskin. 

Ilmeisesti on olemassa suurehko joukko ihmisiä, jotka ihastuvat, rakastuvat ja hyppäävät kelkkaan katsoen minne se päätyy, ajattelematta ja pohtimatta tätä asiaa tai muutakaan kovin paljoa tai ollenkaan. Onhan täällä esitetty, ettei tapailuvaiheessa kuuluisi puhua lastenhankinnan kannasta ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Ja se ettei voi saada lapsia on eri asia kuin se haluaako niitä koskaan. Toki steriloitu kertoo ettei saa lapsia, järkkymättömästä velaudesta ei tarvitse tehdä numeroa ennen kuin ollaan miettimässä tehdäänkö niitä lapsia vai ei.

Tuohan on ihan liian myöhään. Jos ollaan yhdessä vaikka viisi vuotta ja sitten vasta ruvetaan edes lapsista puhumaan ja toinen on järkkymätön vela ja toinen haluaa kaksi lasta niin aikamoinen ongelma on käsillä, jos asia tulee kummallekin yllätyksenä.

Tuskin yllätyksenä tulee. Ongelmahan siitä tulee vain, jos lapset on parisuhdetta tärkeämpiä. Jos on, sit hankkii lapsen jonkun kanssa ja unohtaa sen parisuhteen.

Miten olis, jos hankkii (jos onnistuu) parisuhteen sellaisen kanssa, jolla samat ajatukset lapsien suhteen?

Minä tiesin aina, että haluan lapsia. Silloinen poikaystäväni ei halunnut. Ajatus siitä, että toinen meistä olisi tulevaisuudessa onneton näin ison asian takia, oli mahdoton. Erottiin. Palattiin uudestaan yhteen, kun hän totesi, että halu olla kanssani oli suurempi, kuin halu olla ilman lapsia. Eli hänelle ae lapsettomuus ei ollut sit kynnyskysymys. Hyvä näin. Emme olisi palanneet yhteen, jos se olisi ollut. Minusta ihan samat perusteet, kuin mitä ap on esittänyt.

Samat ajatukset ja takuu ettei koskaan muuta mieltään? Onko muita asioita joissa ei saa muuttaa mieltään? Mikä on rangaistus jos näin käy? Jokin korvaus menetetyistä vuosista?

Ketju palstalle?

Niin, tässä tapauksessa mies muutti mielensä ja se oli tämän tarinan onnellinen, ei loppu vaan, aloitus. Toisinaan se mieli muuttuu toiseen suuntaan. Ja siitä on koko ketjun aloitus. Koittakaa nyt hyvät ihmiset pitää mielessä, missä ketjussa kirjoittelette. Ap pohtii, muuttuiko miehensä mieli ja taphtuuko näin aina. Edes ap ei ole sanonut, ettei puolisonsa saisi näin tehdä. Mutta hän miettii ja suree, koska se on sit sen tarun loppu. 

Suree koska kuvittelee. Suree toisen päätöstä.

Miksi se on ylipäätään tarun loppu? Kannattaisiko kysyä toisenkin mielipidettä ennen kuin lyö hanskat tiskiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesvihaketju viikon tykätyimpänä.

Miksi en ole yllättynyt.

Oot ainoa miesvihaihminen. Kukaan muu ei ole sitä levittänyt. Voit olla ylpeä ainutlaatuisuudestasi.

Paitsi aloitus jossa on 500+ tykkäystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Ja se ettei voi saada lapsia on eri asia kuin se haluaako niitä koskaan. Toki steriloitu kertoo ettei saa lapsia, järkkymättömästä velaudesta ei tarvitse tehdä numeroa ennen kuin ollaan miettimässä tehdäänkö niitä lapsia vai ei.

Tuohan on ihan liian myöhään. Jos ollaan yhdessä vaikka viisi vuotta ja sitten vasta ruvetaan edes lapsista puhumaan ja toinen on järkkymätön vela ja toinen haluaa kaksi lasta niin aikamoinen ongelma on käsillä, jos asia tulee kummallekin yllätyksenä.

Tuskin yllätyksenä tulee. Ongelmahan siitä tulee vain, jos lapset on parisuhdetta tärkeämpiä. Jos on, sit hankkii lapsen jonkun kanssa ja unohtaa sen parisuhteen.

Miten olis, jos hankkii (jos onnistuu) parisuhteen sellaisen kanssa, jolla samat ajatukset lapsien suhteen?

Minä tiesin aina, että haluan lapsia. Silloinen poikaystäväni ei halunnut. Ajatus siitä, että toinen meistä olisi tulevaisuudessa onneton näin ison asian takia, oli mahdoton. Erottiin. Palattiin uudestaan yhteen, kun hän totesi, että halu olla kanssani oli suurempi, kuin halu olla ilman lapsia. Eli hänelle ae lapsettomuus ei ollut sit kynnyskysymys. Hyvä näin. Emme olisi palanneet yhteen, jos se olisi ollut. Minusta ihan samat perusteet, kuin mitä ap on esittänyt.

Samat ajatukset ja takuu ettei koskaan muuta mieltään? Onko muita asioita joissa ei saa muuttaa mieltään? Mikä on rangaistus jos näin käy? Jokin korvaus menetetyistä vuosista?

Ketju palstalle?

Niin, tässä tapauksessa mies muutti mielensä ja se oli tämän tarinan onnellinen, ei loppu vaan, aloitus. Toisinaan se mieli muuttuu toiseen suuntaan. Ja siitä on koko ketjun aloitus. Koittakaa nyt hyvät ihmiset pitää mielessä, missä ketjussa kirjoittelette. Ap pohtii, muuttuiko miehensä mieli ja taphtuuko näin aina. Edes ap ei ole sanonut, ettei puolisonsa saisi näin tehdä. Mutta hän miettii ja suree, koska se on sit sen tarun loppu. 

Ap ei pohdi tuollaisia. Ap "kyselee" muutavatko kaikki miehet mielensä vai valehtelevatko miehet. Lainaus:

Muuttavatko miehet oikeasti ihan säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasiassa, vai onko minua taas kerran huijattu? 

Tämän "kyselyn" perusteella voimme päätellä että ap on pohdintansa jo tehnyt. Miksi olen ainoa joka ap:lle vastaa noihin kysymyksiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Se on rutiinitoimenpide, josta aiheutuu korkeintaan muutaman päivän arkuutta. Tikkejä et hetken päästä huomaa ollenkaan. Kannattaa mennä, jos lapsiluku on täynnä.

Sama tilanne siis kuin naisten sterilisaatiossa.

No onhan nyt nukutuksessa tehtävässä leikkauksessa ja paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä eroa.

No ei varsinaisesti. Rutiinitoimenpiteitä joista naisenkin sterilisaation voisi tehdä puudutuksella, mutta heidän kivunsietokykynsä on tutkitusti miehiä pienempi.

Tulkitsit ihan väärin tuon kipu asian. Naiset aistivat kivun herkemmin. kuin miehet. mutta joutuvat (biologia nääs) kestämään niitä kipuja enemmän, kuin miehet. Eli kokevat kipuja enemmän ja kärsivät niistä enemmän. Ja on se ihan yleistä tietoa, että naiset joutuvat ronkittavaksi paljon useammin, kuin miehet, ja se on usein ikävää ja jopa kivuliasta. Mutta ei vältettävissä (koska biologia). Harmi, ettei miehet pääse näillä pätemään, mut onhan teillä aina armeija...

En tulkinnut vaan lääkärit kertovat asiasta. 

tui tui

ps.- miksi muka "joudutte" ronkittavaksi, todellakin se on vältettävissä, aivan kuten miehen eturauhassyövän tutkimuksetkin, joita ei edes haluta valtion toimesta suorittaa koska sehän maksaa. Parempi että miehet kuolevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Se on rutiinitoimenpide, josta aiheutuu korkeintaan muutaman päivän arkuutta. Tikkejä et hetken päästä huomaa ollenkaan. Kannattaa mennä, jos lapsiluku on täynnä.

Sama tilanne siis kuin naisten sterilisaatiossa.

Kyllä, komplikaatiot harvinaisia, mutta naiselle isompi operaatio ja toipuminen hankalampaa. Ja tää ihan vaan miesten kiusaks, et tälläkin naiset pääsee keulimaan.

Toipumiseen menee päivä enemmän aikaa. Ai että kyllä sä olet uhri. Mistään et voi nyt ottaa itse vastuuta kun saat päivän enemmän saikkua.