Näinhän siinä kävi ettei miestä vasektomia kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Ap:n miehelle nyt on ehkä mahdollisesti käymässä niin, että haluaakin hankkia lapsia, vaikka ei ole niitä aiemmin ajatellut hankkia. Se ei kuitenkaan riitä tuomaan lapsia heidän suhteeseen, koska ap ei halua lapsia. Tässä nyt ihmetellään sitä, miten lapset eivät muka liity parisuhteeseen tai vaikuta sen kulkuun tai tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Joko olet jutellut "miehesi" kanssa?

En.

Ap

Mutta sonkötät edelleen samaa paskaa kolmatta päivää. Miksi kysyt neuvoja jos sinulla ei ole aikomustakaan noudattaa niitä? Halusitko kasata rinkirunkkuketjun? Olet viikon ykkönen, onneksi olkoon!

Lainaatko kommenttia jossa kysyn neuvoja? Sinä lussutat samaa sontaa ketjussa kolmatta päivää ja se selvästi nostaa verenpainettasi entisestään. Sivun oikeassa kulmassa on lista josta voit klikata vaihtaaksesi keskustelua.

Ap

Mielelläni, sinun aloituksestasi:

Muuttavatko miehet oikeasti ihan säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasiassa, vai onko minua taas kerran huijattu? Tämä on kolmas suhde joka uhkaa nyt kaatua siihen että miehen "ei missään nimessä ikinä lapsia"-kertomus muuttuukin "ehdottomasti lapsia joskus, aika piankin mieluiten"-höpinäksi. Tosin tästä tapauksesta en ole vielä varma, mutta huonolta näyttää.

Mistä olette löytäneet velamiehiä? Miten aidon velamiehen tunnistaa? 

Minun mielestä ap ei kysy neuvoja vaan kokemuksia muilta vastaavassa tilanteessa olleilta. Neuvon kysyminen on "pitääkö minun erota vai ei". Minäkään en ymmärrä, että ensin mennään naimisiin ja sitten ostetaan talo ja vasta sitten ruvetaan kysymään toiselta, että haluatko lapsia vai ei. En usko, että lapsia haluava on ihan jees kun kuulee, että puoliso ei lapsia haluakaan. Ihan järjetöntä verrata noin isoa asiaa johonkin työttömyyteen, joka saattaa tulla jossain vaiheessa. Ne lapset on ja pysyy elämässä oman elämän loppuun asti ja vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä.

Missä vastaavassa tilanteessa? Miesvihakiimassa kuvittelee asioita kumppanistaan kun ei kykene keskusteluun hänen kanssaan kuten aikuiset? Hän siis todellakin vain haluaa heitellä "faktoja" miehistä.

Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Ap:n miehelle nyt on ehkä mahdollisesti käymässä niin, että haluaakin hankkia lapsia, vaikka ei ole niitä aiemmin ajatellut hankkia. Se ei kuitenkaan riitä tuomaan lapsia heidän suhteeseen, koska ap ei halua lapsia. Tässä nyt ihmetellään sitä, miten lapset eivät muka liity parisuhteeseen tai vaikuta sen kulkuun tai tulevaisuuteen.

Liittyy ruokakin siis. Ap voisi ryhtyä  tänään vegaaniksi ja päättää että mieskin ryhtyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Ap:n miehelle nyt on ehkä mahdollisesti käymässä niin, että haluaakin hankkia lapsia, vaikka ei ole niitä aiemmin ajatellut hankkia. Se ei kuitenkaan riitä tuomaan lapsia heidän suhteeseen, koska ap ei halua lapsia. Tässä nyt ihmetellään sitä, miten lapset eivät muka liity parisuhteeseen tai vaikuta sen kulkuun tai tulevaisuuteen.

Avain sanat

ehkä mahdollisesti

Tosi vahvalla pohjalla tämä miesvihaketju taas kerran. Hyvin te vedätte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Ap:n miehelle nyt on ehkä mahdollisesti käymässä niin, että haluaakin hankkia lapsia, vaikka ei ole niitä aiemmin ajatellut hankkia. Se ei kuitenkaan riitä tuomaan lapsia heidän suhteeseen, koska ap ei halua lapsia. Tässä nyt ihmetellään sitä, miten lapset eivät muka liity parisuhteeseen tai vaikuta sen kulkuun tai tulevaisuuteen.

Vaikuttaa tietenkin tulevaisuuteen, mutta ei siihen parisuhteeseen ennen eikä välttämättä johda eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Ap:n miehelle nyt on ehkä mahdollisesti käymässä niin, että haluaakin hankkia lapsia, vaikka ei ole niitä aiemmin ajatellut hankkia. Se ei kuitenkaan riitä tuomaan lapsia heidän suhteeseen, koska ap ei halua lapsia. Tässä nyt ihmetellään sitä, miten lapset eivät muka liity parisuhteeseen tai vaikuta sen kulkuun tai tulevaisuuteen.

Tai sitten ei vaan halua steriä. Koko ketju tynnä velaulinaa ja asioiden vääristelyä. Apn suhde on ollut ihan paska ja mies on valehdellut ja ties mitä taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Ap:n miehelle nyt on ehkä mahdollisesti käymässä niin, että haluaakin hankkia lapsia, vaikka ei ole niitä aiemmin ajatellut hankkia. Se ei kuitenkaan riitä tuomaan lapsia heidän suhteeseen, koska ap ei halua lapsia. Tässä nyt ihmetellään sitä, miten lapset eivät muka liity parisuhteeseen tai vaikuta sen kulkuun tai tulevaisuuteen.

Vaikuttaa tietenkin tulevaisuuteen, mutta ei siihen parisuhteeseen ennen eikä välttämättä johda eroon.

Jos ap:n mies on muuttanut mielensä ja haluaa lapsia, niin ainoa mikä eron voi estää on se, että hän luopuu siitä haaveesta ja elää tässä suhteessa lapsettomana. Se voi olla aika surullista joillekin.

Toinen vaihtoehto olisi että ap suostuisi tekemään lapsia, mutta eurojackpotti taitaa olla todennäköisempi. Sellainen vela joka on asiasta täysin varma ja jopa niin varma että eroaa lapsia haluavista, ei suostu muuttamaan mieltään ja hankkimaan lapsia kumppanin takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Ap:n miehelle nyt on ehkä mahdollisesti käymässä niin, että haluaakin hankkia lapsia, vaikka ei ole niitä aiemmin ajatellut hankkia. Se ei kuitenkaan riitä tuomaan lapsia heidän suhteeseen, koska ap ei halua lapsia. Tässä nyt ihmetellään sitä, miten lapset eivät muka liity parisuhteeseen tai vaikuta sen kulkuun tai tulevaisuuteen.

Tai sitten ei vaan halua steriä. Koko ketju tynnä velaulinaa ja asioiden vääristelyä. Apn suhde on ollut ihan paska ja mies on valehdellut ja ties mitä taas.

Siksi kirjoitin ehkä mahdollisesti, koska ei sitä nyt kukaan muu tarkkaan tiedä miksi tuo mies ei ole rynnännyt pää kolmantena jalkana steriin, kuin se mies itse.

Asialle voi olla selityksenä ihan jokin käytännön aikataulusyy, toimenpide jännittää tai sitten tullut toisiin ajatuksiin pelkän sterin kohdalla tai tosiaan haluaa lapsia. Muun lasten haluamiseen ja mielenmuutokseen viittaavan käytöksen ja puheet tietää ap.

Täällä on spekuloitu itse keissillä, mutta herättäähän aihe veloissa yleisestikin puheenaihetta, joten aloitus on ollut myös yleisemmän tason keskustelun löyhänä pohjana. Kokemuksia valehtelusta, myötäilystä, mielenmuutoksen odotteluista ja siitä ettei vaan millään kumppani suostu uskomaan sitä, että joku on vela, tuntuu olevan useilla veloilla eli ilmiö on olemassa.

Mä en edes muistais jotain vuosia sitten käytyä keskusteluu: ap:" sit ku täytät 40 ni meet sterkkaan" m:"ok"

Kai ap ennen eroa vois keskustella asiasta uudelleen: "ni ootko menossa steriloitavaksi, täytit just 40v.?"

Siinä on impotenssi riski.

Minä en ainakaan mene leikkaukseen, vaikka en lapsia enää haluakaan lisää. 2 riittää.

Vierailija kirjoitti:

Mä en edes muistais jotain vuosia sitten käytyä keskusteluu: ap:" sit ku täytät 40 ni meet sterkkaan" m:"ok"

Kai ap ennen eroa vois keskustella asiasta uudelleen: "ni ootko menossa steriloitavaksi, täytit just 40v.?"

Taas suomalaisten sisälukutaidon helminäyte tässä :D Ap:n mies on itse kouhkannut silmät säihkyen, että marssii steriin heti, kun se on lain nimissä mahdollista. Viimeksi vissiin viikko tai pari ennen synttäreitään, jos en väärin muista. Ehkäpä se olikin jo se vinkki tässä, kun yleensä eniten asiasta X kouhkaavat ihmiset ovat nimenomaan epävarmoja asiasta X. Ei aina, mutta yleensä, oli aihe mikä vaan. Niinku vaikka meidän ihan europarlaamentikko Hakkarainen vauhkoaa r4sistisesti must1sta ihmisistä ja itse samaan aikaan heiluu heidän seurassaan ja seurustelee/seurusteli tumman naisen kanssa. Tai tutkitusti eniten hom0ista vouhkaavat miehet ja niitä jatkuvasti paheksuvat miehet omaavat itse bi-taipumuksia ja kiinnostusta toisiin miehiin.

Ehkä tässä kävi näin, että ap:n mies vauhkosi innoissaan steristä kuin tsempatakseen itseään, että joo, joo, haluan, varmana haluan, ihan satalasissa haluan, vaikka sisimmässään ei aidosti (enää) halunnutkaan, muttei vaan kehdannut myöntää sitä, koska mitä ne muut nyt ajattelee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Joko olet jutellut "miehesi" kanssa?

En.

Ap

Mutta sonkötät edelleen samaa paskaa kolmatta päivää. Miksi kysyt neuvoja jos sinulla ei ole aikomustakaan noudattaa niitä? Halusitko kasata rinkirunkkuketjun? Olet viikon ykkönen, onneksi olkoon!

Lainaatko kommenttia jossa kysyn neuvoja? Sinä lussutat samaa sontaa ketjussa kolmatta päivää ja se selvästi nostaa verenpainettasi entisestään. Sivun oikeassa kulmassa on lista josta voit klikata vaihtaaksesi keskustelua.

Ap

Mielelläni, sinun aloituksestasi:

Muuttavatko miehet oikeasti ihan säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasiassa, vai onko minua taas kerran huijattu? Tämä on kolmas suhde joka uhkaa nyt kaatua siihen että miehen "ei missään nimessä ikinä lapsia"-kertomus muuttuukin "ehdottomasti lapsia joskus, aika piankin mieluiten"-höpinäksi. Tosin tästä tapauksesta en ole vielä varma, mutta huonolta näyttää.

Mistä olette löytäneet velamiehiä? Miten aidon velamiehen tunnistaa? 

Minun mielestä ap ei kysy neuvoja vaan kokemuksia muilta vastaavassa tilanteessa olleilta. Neuvon kysyminen on "pitääkö minun erota vai ei". Minäkään en ymmärrä, että ensin mennään naimisiin ja sitten ostetaan talo ja vasta sitten ruvetaan kysymään toiselta, että haluatko lapsia vai ei. En usko, että lapsia haluava on ihan jees kun kuulee, että puoliso ei lapsia haluakaan. Ihan järjetöntä verrata noin isoa asiaa johonkin työttömyyteen, joka saattaa tulla jossain vaiheessa. Ne lapset on ja pysyy elämässä oman elämän loppuun asti ja vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä.

Tottakai lapsista keskustellaan vakisuhteessa, eihän tässä siitä puhuta vaan siitä että tulisi olla varma asiasta jo ennen parisuhdetta.

Jos asia on itselle kynnyskysymys, niin tietenkin silloin pitää selvittää, onko se sitä myös toiselle. Harva haluaa parisuhteen, joka on jo alusta asti epävarmalla pohjalla. Lähes kaikesta muusta voi tehdä kompromissin, mutta lapsiasiassa ei voi. Jos toinen ei halua yhtään lasta ja toinen kuusi, niin kompromissi ei ole, että tehdään yksi.

Veloja on kuitenkin suhteellisen vähän, ja rajoittuu tiettyyn sosioekonomiseen asemaan. On luonnollista, etenkin, jos miehellä on opinnot lopulla ja vakityö tiedossa, niin kehon luonnolliset toiminnot alkavat puskemaan läpi. Monesti sitä ajattelee nuoressa elämäntilanteessa, ettei halua saada perhettä, ja sitä ajattelua voi hyvinkin projektoida tulevaan elämäntilanteeseekin. Kuitenkin, jahka elämä alkaa rullaamaan omalla painollaan, niin se ajattelu voi muuttua, usein muuttuukin. 

Kyllä sinä löydät lisää panoseuraa, jos vain halajat. Eihän se loppujen lopuksi ole niin vaikeaa, jos päätät päästää nykyisen siippasi omille teilleen. Kannattaa etsiä sieltä, missä ei sivistyksellä ja koulutuksella ole niin paljon painoarvoa, siellä ei myöskään ole perhemyönteisiä. Terveisin alalla 10 vuotta olleena ja lpasivihaa kuunnelleena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mee ite pistämään putket poikki. Mitä valitat?

Helpommalla ap tosiaan pääsee näin kuin että etsii miehiä jotka haluavat kastroitavaksi.

Kastraatiota en odota keltään vaan vasektomiaa. Siitäkin voin tinkiä jos voisin oikeasti muuten olla varma että mies ei niitä lapsia halua.

Ap

Mielestäni tuo on henkistä väkivaltaa.

Voit toki sanella haluatko itse lapsia tai haluatko niitä teidän suhteeseen, mutta tuo on peruuttamaton asia miehen kehossa. Mies voi olla ihan varma, että haluaa just tätä mitä on nyt, mutta elämässä voi sattua kaikenlaista.

Omat piuhat poikki ja lopeta se muilta vaatiminen. Et voi olettaa suhteessa, että omistat toisen ihmisen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesvihaketju viikon tykätyimpänä.

Miksi en ole yllättynyt.

Oot ainoa miesvihaihminen. Kukaan muu ei ole sitä levittänyt. Voit olla ylpeä ainutlaatuisuudestasi.

Paitsi aloitus jossa on 500+ tykkäystä.

Eikä siinäkään ole mitään vihamielistä. Se kaikki on vain sinuun päässäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Ja se ettei voi saada lapsia on eri asia kuin se haluaako niitä koskaan. Toki steriloitu kertoo ettei saa lapsia, järkkymättömästä velaudesta ei tarvitse tehdä numeroa ennen kuin ollaan miettimässä tehdäänkö niitä lapsia vai ei.

Tuohan on ihan liian myöhään. Jos ollaan yhdessä vaikka viisi vuotta ja sitten vasta ruvetaan edes lapsista puhumaan ja toinen on järkkymätön vela ja toinen haluaa kaksi lasta niin aikamoinen ongelma on käsillä, jos asia tulee kummallekin yllätyksenä.

Tuskin yllätyksenä tulee. Ongelmahan siitä tulee vain, jos lapset on parisuhdetta tärkeämpiä. Jos on, sit hankkii lapsen jonkun kanssa ja unohtaa sen parisuhteen.

Miten olis, jos hankkii (jos onnistuu) parisuhteen sellaisen kanssa, jolla samat ajatukset lapsien suhteen?

Minä tiesin aina, että haluan lapsia. Silloinen poikaystäväni ei halunnut. Ajatus siitä, että toinen meistä olisi tulevaisuudessa onneton näin ison asian takia, oli mahdoton. Erottiin. Palattiin uudestaan yhteen, kun hän totesi, että halu olla kanssani oli suurempi, kuin halu olla ilman lapsia. Eli hänelle ae lapsettomuus ei ollut sit kynnyskysymys. Hyvä näin. Emme olisi palanneet yhteen, jos se olisi ollut. Minusta ihan samat perusteet, kuin mitä ap on esittänyt.

Samat ajatukset ja takuu ettei koskaan muuta mieltään? Onko muita asioita joissa ei saa muuttaa mieltään? Mikä on rangaistus jos näin käy? Jokin korvaus menetetyistä vuosista?

Ketju palstalle?

Niin, tässä tapauksessa mies muutti mielensä ja se oli tämän tarinan onnellinen, ei loppu vaan, aloitus. Toisinaan se mieli muuttuu toiseen suuntaan. Ja siitä on koko ketjun aloitus. Koittakaa nyt hyvät ihmiset pitää mielessä, missä ketjussa kirjoittelette. Ap pohtii, muuttuiko miehensä mieli ja taphtuuko näin aina. Edes ap ei ole sanonut, ettei puolisonsa saisi näin tehdä. Mutta hän miettii ja suree, koska se on sit sen tarun loppu. 

Ap ei pohdi tuollaisia. Ap "kyselee" muutavatko kaikki miehet mielensä vai valehtelevatko miehet. Lainaus:

Muuttavatko miehet oikeasti ihan säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasiassa, vai onko minua taas kerran huijattu? 

Tämän "kyselyn" perusteella voimme päätellä että ap on pohdintansa jo tehnyt. Miksi olen ainoa joka ap:lle vastaa noihin kysymyksiin?

En tiedä onko vai eikö. Enkä minä ota siihen kantaa. Mutta ymmärrän hänen tarpeensa ja halunsa asiaa pohtia ja kenties saada täältä vertaistukea asian pohdintaan. Josko löytyis kanssasisaria, joilla on vastaavia kokemuksia. Tämä on naisten tapa käsitellä asiaa. Eikä kukaan ole miehiä sen suhteen haukunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Se on rutiinitoimenpide, josta aiheutuu korkeintaan muutaman päivän arkuutta. Tikkejä et hetken päästä huomaa ollenkaan. Kannattaa mennä, jos lapsiluku on täynnä.

Sama tilanne siis kuin naisten sterilisaatiossa.

No onhan nyt nukutuksessa tehtävässä leikkauksessa ja paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä eroa.

No ei varsinaisesti. Rutiinitoimenpiteitä joista naisenkin sterilisaation voisi tehdä puudutuksella, mutta heidän kivunsietokykynsä on tutkitusti miehiä pienempi.

Tulkitsit ihan väärin tuon kipu asian. Naiset aistivat kivun herkemmin. kuin miehet. mutta joutuvat (biologia nääs) kestämään niitä kipuja enemmän, kuin miehet. Eli kokevat kipuja enemmän ja kärsivät niistä enemmän. Ja on se ihan yleistä tietoa, että naiset joutuvat ronkittavaksi paljon useammin, kuin miehet, ja se on usein ikävää ja jopa kivuliasta. Mutta ei vältettävissä (koska biologia). Harmi, ettei miehet pääse näillä pätemään, mut onhan teillä aina armeija...

En tulkinnut vaan lääkärit kertovat asiasta. 

tui tui

ps.- miksi muka "joudutte" ronkittavaksi, todellakin se on vältettävissä, aivan kuten miehen eturauhassyövän tutkimuksetkin, joita ei edes haluta valtion toimesta suorittaa koska sehän maksaa. Parempi että miehet kuolevat.

Koska naisten tulee käydä määrävuosin gynetutkimuksissa, vaikka lapsia ei haluaisi. Sitten vielä mahdollisen raskauden myötä useammin. Ja samat tutkimukset jatkuvat hamaan vanhuuteen asti.

Miesten eturauhansyöpätutkimukset pitäisi todellakin olla julkisen heiniä. Tästä olen samaa mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä olisin valmis menemään vasektomiaan ja ole sitä suunnitellutkin, mutta pelkään sitä operaatiota ja että haava jotenkin tulehtuu tms. Siksi se on toistaiseksi jäänyt. Sukua en ole jatkamassa, joten ihan hyvin voisin tuon teettää, mutta tosiaan kammottaa ajatus tikeistä yms.

Komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Se on rutiinitoimenpide, josta aiheutuu korkeintaan muutaman päivän arkuutta. Tikkejä et hetken päästä huomaa ollenkaan. Kannattaa mennä, jos lapsiluku on täynnä.

Sama tilanne siis kuin naisten sterilisaatiossa.

Kyllä, komplikaatiot harvinaisia, mutta naiselle isompi operaatio ja toipuminen hankalampaa. Ja tää ihan vaan miesten kiusaks, et tälläkin naiset pääsee keulimaan.

Toipumiseen menee päivä enemmän aikaa. Ai että kyllä sä olet uhri. Mistään et voi nyt ottaa itse vastuuta kun saat päivän enemmän saikkua.

Minä en ole menossa steriin, kun ei ole aihetta. En saa siitä yhtään saikkua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Tämä keskustelu on vaarassa mennä molemminpuoliseksi jankuttamiseksi.

Siis, osaako joku sanoa, että sellainen ihminen, jonka sopivuuslistalla lapset eivät ole millään tavalla, olisi valmis ja iloinen sitoutuessaan suhteeseen velan kanssa, tietäen, että niitä lapsia ei koskaan siinä suhteessa tule?

Kyllä, on sanottu ja ihan ymmärrettävää, ettei voi vaatia toista olemaan hamaan maailman tappiin asti samaa mieltä jostakin asiasta. Heh, eihän ne avioliitotkaan ole ikuisia, vaikka luvataan. Monogamisessa suhteessa kuitenkin vaaditaan kummaltakin osapuolelta uskollisuutta ja pettäminen usein lopettaa suhteen. Tästä aasinsilta ja verrannollisuus lapsettomuuspäätökseen.

Vakavasti ajatellen, jos sopivuuslistalla ei ole lapsia, niin silloinhan menee kai sen kumppanin toiveiden mukaan ja kunnioittaa niitä, jos siis omia suuria haluja ei ole erityisesti mihinkään suuntaan tuossa asiassa.

Ja suurimmalla osalla ei ole. Suurin osa ei elä elämäänsä sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tätä mietin just yksi päivä kun kuuntelin yhden velan tilitystä että missä vaiheessa ihmisen elämän ainoaksi sisällöksi tuli se että hän ei lapsia koskaan tee.

Onko todella niin että nykyään ei kannata elää ihmissuhteissa ollenkaan jos se ei johda joko lapseen tai sit yhteistuumin steriin?

Onneksi minä olen elänyt elämäni ilman tarvetta laittaa leimaa loppuelämäksi lapsisopimukseen.

Eipä se elämän ainoa sisältö ole, mutta jos haluaa parisuhdetta, niin se on kumppanin etsinnässä erittäin tärkeä seikka. Muulloin siitä harvemmin tarvitsee puhua, ellei utelijoita lasketa. Ehkei ihan käsi kädessä steriin, ennemminkin käsi kädessä kahdestaan auringonlaskuun.

Joillekin tuntuu olevan kumppanin etsinnässä tärkeä seikka niin. Tuntuu oudolta, mutta nähtävästi tämä nyt sit on jonkun muun mielestä ok.

Ne ihmiset, joilla on lastenhankinnasta erittäin voimakas mielipide jo valmiiksi suuntaan tai toiseen, haluavat löytää kumppanikseen samaa mieltä olevan. Heille kumppanin etsintään liittyy tavoite: joko se perhe-elämä tai lapseton elämä muutenkin sopivan ja kivan kumppanin kanssa. Kyllä, se on mustavalkoista ajattelua ja harmaata välitilaa ei ole. He tietävät mitä haluavat ja mitä eivät halua ja pitävät siitä kiinni.

Ne joilla mielipide asiaan ei ole niin vakiintunut, toimivat sitten todennäköisesti eri tavalla etsiessään kumppania.

Minusta se on surullista ettei voi ihmissuhdettaan rakentaa ihmisen persoonan ja luonteen kautta vaan sen perusteella onko lapsi-asiasta samaa mieltä. Se kun on vain yksi asia ihmisessä. Mutta saahan sitä noin toimia.

Eiköhän nekin ole sillä arvopohjalistalla. Eihän kukaan halua lapsia epäsopivan puolison kanssa. Mikä tässä nyt näin paljon hiertää? Miksi on vaikea hyväksyä, että toiset haluavat puolison, joklla on samat selkeät haaveet tulevasta, lapsien kera tai ilman? Monet haluavat myös hoikan, urheilullisen, komean, kauniin ym. ym. Eikä kelpaa läsi luuseri, vaikka muuten ihana oliskin. 

Ilmeisesti on olemassa suurehko joukko ihmisiä, jotka ihastuvat, rakastuvat ja hyppäävät kelkkaan katsoen minne se päätyy, ajattelematta ja pohtimatta tätä asiaa tai muutakaan kovin paljoa tai ollenkaan. Onhan täällä esitetty, ettei tapailuvaiheessa kuuluisi puhua lastenhankinnan kannasta ollenkaan.

Kyllä, niin on, koska se on se yleisin tapa luoda ihmissuhteita. Sit on pieni joukko ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä että lapsi asia pitää olla tiedossa tai ei kannata edes olla yhdessä. Saahan se harmittaa ettei näitä ihmisiä ole enempää, mutta ihan on oma valinta asettaa tämä asia muiden edelle.

Onhan se vähemmistön sisällä vaikea löytää kumppania. Ei auta juu itku markkinoilla, jos haluaa yrittää minimoida sen riskin, että päätyy yhteen lapsia haluavan ihmisen kanssa ja sitten eroaa sen takia. Varsinkin jos niin on jo käynyt aiemmin niin on asiassa varovainen ja tarkka.

Kukaan ei ole ap:lta noita kieltämässä. Mutta miksi ulisette palstalla miesvihaanne?

Jälleen kerran, vain sinä sitä levität.