Erityislapsesta kun kasvaa erityisaikuinen

Niin se taita mennä. Minulla on yksi erityisaikuinen tätä nykyä.

Mihin vaikeuksiin ja haukkumisiin? Ap kirjoittaa epäselvästi.

Ja ne erityisaikuiset tekevät lisää juuri niitä erityislapsia, ehkä vielä erityisempiä, joten kierre on aika lailla "tuhoon tuomittu" ja tuloksetkin tästä ovat jo alustavasti näkyvissä, kun taso laskee ihan joka saralla ja laulussakin sanotaan "vauhti kiihtyy", se on valitettava totuus.

Vierailija kirjoitti:

Ja ne erityisaikuiset tekevät lisää juuri niitä erityislapsia, ehkä vielä erityisempiä, joten kierre on aika lailla "tuhoon tuomittu" ja tuloksetkin tästä ovat jo alustavasti näkyvissä, kun taso laskee ihan joka saralla ja laulussakin sanotaan "vauhti kiihtyy", se on valitettava totuus.

Näin on ja tähän sopii myös erittäin hyvin tämä Ismo Alangon "syöksylaskijoita" laulu.

Avaatko vielä lisää? Siis sitä, että kun maailmassa toimii, niin tulee shittiä niskaan? Omani on saanut jo tosi paljon ihan 2-vuotiaasta lähtien ikätovereiltaan, että tuskin se aikuisenakaan siitä muuttuu. Kiitos kanssavanhemmat, jotka kasvatatte lapsianne, koska teihinkin olen törmännyt! Ja keskisormea teille, jotka ette sitä välitä tehdä ja vielä itse haukutte vammaisia meidän selän takana lastenne kuullen. Teidän suvaitsemattomuus on syy siihen, miksi tämä ilmiö on olemassa. Ja lopettakaa käyttämästä sitä vammais-sanaa haukkumasanana, kun ei se sellainen ole.

Kaikkein ihanin oman lapsen hölmöyden kommentointiin liittyvä kerta oli se, kun kerran eräs vanhempi, siis aikuinen ihminen nauroi pilkallisesti lapselleni ja hänen n. kymmenenvuotiaat lapsensa pistivät äitinsä kuriin. Niistä lapsista en tiedä, kenen pitäisi olla ylpeä, kun äitinsä oli niin tollo, mutta jotkut ihmiset eli ne kyseiset lapset oli kyllä ihan superhienoja. Edelleen satatuhatta sydäntä ja hatunnosto niille hienoille lapsille, joista eittämättä kasvaa upeita aikuisia!

Ja huhhuh taas. Meidänkin perheessä kaikki muut pääsis mensaan, paitsi tuo yksi pöhkömpi, jolla on kromosomihäiriö. Mutta ei se kauheasti muita stressaa, kun me muut maksetaan niin paljon veroja ja hoidetaan tuokin ite luultavasti koko elämän ajan. Siis jokaisen elämän ajan meidän perheestä. Kuopuskin juuri totesi, että hän sitten pitää huolta, kun me kuollaan. On niin noheva, että osaisi pitää huolta jo melkein nytkin, vaikka onkin vasta eskari

Vierailija kirjoitti:

Mihin vaikeuksiin ja haukkumisiin? Ap kirjoittaa epäselvästi.

Työllistymisvaikeuksiin, talousvaikeuksiin ja haukkumisia saa läheisiltä plus puolisolta.

Ylipäätään lähes kaikki tuntemani vammaisten lasten vanhemmat (ja tunnen niitä paljon) on keskimääräistä paljon parempia ja omistautuneempia vanhempia. Joten siinä mielessä en olisi mistään vanhemmuuteen liittyvästä heikkotasoisuudesta huolissani. Ne on ne helpolla elämässä päässeet onnen kultapossut, jotka ylemmyydentunnossaan kulkee täällä maailmassa ivaamassa muita, joilla oli huonompi säkä.

Vierailija kirjoitti:

Ja huhhuh taas. Meidänkin perheessä kaikki muut pääsis mensaan, paitsi tuo yksi pöhkömpi, jolla on kromosomihäiriö. Mutta ei se kauheasti muita stressaa, kun me muut maksetaan niin paljon veroja ja hoidetaan tuokin ite luultavasti koko elämän ajan. Siis jokaisen elämän ajan meidän perheestä. Kuopuskin juuri totesi, että hän sitten pitää huolta, kun me kuollaan. On niin noheva, että osaisi pitää huolta jo melkein nytkin, vaikka onkin vasta eskari

Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

Mun erityiseni ennätti nipin napin aikuiseksi. Oli tietysti kokenut aika kovia ympäristönsä taholta, mutta pärjäsi omalla tavallaan, ja meillä oli erityisen hyvä olla. Jäin kaipaamaan häntä todella paljon.

AP olet aika ilkeä kommentissasi, ankeuttaja.

Vierailija kirjoitti:

Ja ne erityisaikuiset tekevät lisää juuri niitä erityislapsia, ehkä vielä erityisempiä, joten kierre on aika lailla "tuhoon tuomittu" ja tuloksetkin tästä ovat jo alustavasti näkyvissä, kun taso laskee ihan joka saralla ja laulussakin sanotaan "vauhti kiihtyy", se on valitettava totuus.

Taitaa olla ihan suunniteltu juttu. Meitä myrkytetään joka suunnasta, pöpöjä levitellään ja sairaudet jätetään hoitamatta, niin eipä ihme että joka toinen syntyvä lapsi on erityispiirteinen. Muutama sukupolvi eteenpäin, niin ihmiset eivät kykene enää lisääntymään luonnollisin keinoin.

Tutulla perheellä on erityislapsi. Ovat pienestä pitäen vaatineet häneltä sitkeästi käytöstapoja. Nähneet vaivaa opettamisessa. Opettaneet itsenäiseen kulkemiseen tutuillareiteillä. Etsivät paikkaa missä tehdä jotain työtä ja itsenäistä asumista. Niin tämä ihminen, nyt aikuinen, hoitaa arjen jotakuinkin omin voimin ja on siitä tosi ylpeä.

Vierailija kirjoitti:

Mun erityiseni ennätti nipin napin aikuiseksi. Oli tietysti kokenut aika kovia ympäristönsä taholta, mutta pärjäsi omalla tavallaan, ja meillä oli erityisen hyvä olla. Jäin kaipaamaan häntä todella paljon.

AP olet aika ilkeä kommentissasi, ankeuttaja.

Mitä ilkeää tässä on? Elämäni on ollut hyvin vaikeaa erityisyyteni takia. Toki se ei varmaan kaikilla ole mutta mulla on ollut.

Siis tarkoitatko ap nyt juuri semmoista, että sulla on jtn nepsy-tyyppistä oneglmaa, johon et ole saanut apua ja nyt aikuisenakin vaan tollot läheiset aukoo päätä?

Todella ikävää. Onko sun oppimishäiriöihin/nepsyasioihin koskaan tullut mitään apuja? Tai edes diagnoosia? Jos ei, niin kipin kapin lääkäriin. Eri puolilla Suomea on kyllä suuri ero näissä palveluissa, mutta jos et saa apua, niin kysele ihan netissä ja liity vaikka facessa sopiviin vertaisryhmiin, asiat alkaa monesti sitäkin kautta avautua, kun vaan alat jotain kautta saada apua. Läheiset voi olla tosi tietämättömiä ja ymmärtämättömiä eivätkä siksi osaa tukea, varsinkin jos olet jäänyt ilman diagnoosia.

Tarkkaavaisuusongelmiin on nykyisin ihan eri tavalla aikuisillekin apua saatavissa kuin vaikka viisitoista vuotta sitten. Muutenkin olisi hyvä ihan selvittämsitä, minkälainen työkyky on ja mihin pystyt ja mitä tukea tarvitsisit. Usein se, että on ammattilaisia auttamassa valottaa sen tilanteen sinne ymmärryspuutteisille läheisille.

Ja tsemppiä tosi paljon, et ole ainoa maailmassa, joka nepsyongelmien kanssa painii. Tällä hetkellä varsinkin työelämässä ei oikein enää pysty pärjäämään kovin hyvin kuin ns. normiaivoilla ja se on kyllä ihan yhteiskunnan ongelma, ei nepsyjen vika. Erilaisuus on kuitenkin ihmisyyden perusominaisuus ja aikanaan ollut meidän kehitykselle lajina hyödyksi, että eri ihmisillä on vähän erilaiset aivot. Nää ihan oikeasti vammaiset, kuten oma lapseni, ovat sitten se piste, jossa se meidän inhimillisyys mitataan. Mutta joku adhd on normaaliutta ja monenlaisessa tavassa elää on vain hyödyllistä, että joku on nopeampi ja kiinnittää moneen asiaan nopeasti huomiota ja autisminkirjolainen osaa funtsia asioita eri kannalta jne jne jne. Ei tarvitse kokea mitään huonommuutta nepsyominaisuuksista, kun ne on normaaleja, ihmisyyteen liittyviä ominaisuuksia.

Mä olen erityisaikuinen ja en oo väleissä vanhempieni kanssa. Ne ei olleet mulle kivoja kun olin lapsi. Olisin kaivannut tukea ja apua, mutta sain vain haukkumista, kun en osannut.

Mulla on nyt kaksi erityislasta/teiniä ja mä luulen, että ne ei hauku mua kun ne on aikuisia. Olen nimittäin kasvattanut heidät rakkaudella ja ymmärryksellä ja pitänyt huolen, että he on saaneet kuntoutusta, hoitoa ja terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja huhhuh taas. Meidänkin perheessä kaikki muut pääsis mensaan, paitsi tuo yksi pöhkömpi, jolla on kromosomihäiriö. Mutta ei se kauheasti muita stressaa, kun me muut maksetaan niin paljon veroja ja hoidetaan tuokin ite luultavasti koko elämän ajan. Siis jokaisen elämän ajan meidän perheestä. Kuopuskin juuri totesi, että hän sitten pitää huolta, kun me kuollaan. On niin noheva, että osaisi pitää huolta jo melkein nytkin, vaikka onkin vasta eskari

Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

Kuule ihan todellakin on. Ei ole tarvetta trollata täällä. Eskari ei myöskään hoida vammaista versiota, vaan me aikuiset. En oleta teidän muiden hoitavan mitään yhteiskuntavastuita enää parinkymmen vuoden päästä, vaikka sitä harhaa yhteiskunnassa halutaankin ylläpitää - ihan jo vaalitulos osoitti sen, kuinka paljon suomalaiset haluaa toisiaan auttaa. Tälläkin palstalla trollit vapaasti toistuvasti avautuu siitä, kuinka vammaiset vaan pitäisi tappaa ja haaveilee natsiyhteiskunnasta ja polttouuneista. Pärjätään kyllä ihan omillamme, koska juurikin tuo aloittajan mainitsema ilkeys ja välinpitämättömyys on erittäin todellinen ilmiö. Tämän hetkinen tilanne on monella tapaa lintukoto, jonka en usko jatkuvan, sillä vaikka hienojakin ihmisiäkin on seassa, niin moni teistä vain haluaisi oikeasti lopettaa sairaat/vammaiset/vanhukset kertomanne mukaan.

Vammaisuus itseasiassa hyvin harvoin periytyy. Normaalimmat piirteet, kuten tarkkaavaisuushäiriöt ja lukihäiriöt yms taas periytyy paljon, mutta nehän eivät ole ihmiselämälle haitallisia kuin nyky-yhteiskunnassa, jossa vain tietynlaiset ihmiset ovat oikeanlaisia.

Mulla on oppimishäiriöinen mutistilapsi joka on nyt kasvanut aikuiseksi. Mietin koko hänen lapsuuden ajan millainen aikuisuus hänellä mahtaa olla. Huoletti kovasti.

Asumme aika lähekkäin ja olen valmiina neuvomaan esim pankkiasioissa. Onneksi hän on toimelias ja tykkää tehdä työtä. Nyt on ollut lajittelutyössä yli vuoden. Ei yhtään poissaoloa, tykkää työstään ja pärjää yllättävän hyvin pienellä palkallaan.

Äitinä huolettaa nuoren yksinäisyys ja se kuka hänelle jää elämään sitten kun minua ja isäänsä ei enää ole.

Semmoisia mietteitä täältä

Vierailija kirjoitti:

Mä olen erityisaikuinen ja en oo väleissä vanhempieni kanssa. Ne ei olleet mulle kivoja kun olin lapsi. Olisin kaivannut tukea ja apua, mutta sain vain haukkumista, kun en osannut.

Mulla on nyt kaksi erityislasta/teiniä ja mä luulen, että ne ei hauku mua kun ne on aikuisia. Olen nimittäin kasvattanut heidät rakkaudella ja ymmärryksellä ja pitänyt huolen, että he on saaneet kuntoutusta, hoitoa ja terapiaa.

Samoja kokemuksia täällä tuosta lapsuudesta. Miten sun parisuhteet?Mulla miehet aina lupaa ymmärtää ja sitten kuitenkin haukkuvat.

Vierailija kirjoitti:

Mun erityiseni ennätti nipin napin aikuiseksi. Oli tietysti kokenut aika kovia ympäristönsä taholta, mutta pärjäsi omalla tavallaan, ja meillä oli erityisen hyvä olla. Jäin kaipaamaan häntä todella paljon.

AP olet aika ilkeä kommentissasi, ankeuttaja.

AP aloitti sen verran lyhyesti, että viesti oli vähän epäselvä. Itsekin mietin, että onko tämä taas tätä erityiset pitää lopetta -trollaamista, mitä täällä lukee paljon. Mutta hän tosiaan avautui omista vaikeuksistaan ja nehän on hyvin todellisia.

Olen tosi pahoillano, että tiedän erityinen on jo edesmennyt. Osanottoni, en voi edes kuvitella sitä tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun erityiseni ennätti nipin napin aikuiseksi. Oli tietysti kokenut aika kovia ympäristönsä taholta, mutta pärjäsi omalla tavallaan, ja meillä oli erityisen hyvä olla. Jäin kaipaamaan häntä todella paljon.

AP olet aika ilkeä kommentissasi, ankeuttaja.

Mitä ilkeää tässä on? Elämäni on ollut hyvin vaikeaa erityisyyteni takia. Toki se ei varmaan kaikilla ole mutta mulla on ollut.

Ehkä tulkitsin väärin, mutta ei sinun pitäisi ottaa mitään profeetan viittaa hartioillesi, vaikka sinulla on ollut vaikeaa. Se, että " tiedät" muitten kohtalon omasi perusteella tuntuu ankealta. Laitoit tuolla myöhemmin, että oman erityisyytesi lisäksi sinulla on erityislapsi/a. Ihanko ei ihminen pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä, pelkästään ajelehtii vaikeudesta seuraavaan?