Erityislapsesta kun kasvaa erityisaikuinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun erityiseni ennätti nipin napin aikuiseksi. Oli tietysti kokenut aika kovia ympäristönsä taholta, mutta pärjäsi omalla tavallaan, ja meillä oli erityisen hyvä olla. Jäin kaipaamaan häntä todella paljon.

AP olet aika ilkeä kommentissasi, ankeuttaja.

Mitä ilkeää tässä on? Elämäni on ollut hyvin vaikeaa erityisyyteni takia. Toki se ei varmaan kaikilla ole mutta mulla on ollut.

Ehkä tulkitsin väärin, mutta ei sinun pitäisi ottaa mitään profeetan viittaa hartioillesi, vaikka sinulla on ollut vaikeaa. Se, että " tiedät" muitten kohtalon omasi perusteella tuntuu ankealta. Laitoit tuolla myöhemmin, että oman erityisyytesi lisäksi sinulla on erityislapsi/a. Ihanko ei ihminen pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä, pelkästään ajelehtii vaikeudesta seuraavaan?

Niin joillakin on hyvä lapsuudenperhe ,joka tukee. Minulla ei ollut sellaista. Eikä minulla ole erityislapsia, ihan normaaleja lapseni on. Lainasit jotain toista. Ap

Miksi Suomessa ei saisi olla erilainen? Silti voi olla fiksu ja lahjakas. Steinerkoulussa tulee erilaisia ihmisiä, hyvällä tavalla. Se ei tunnu käyvän taas kaikkien muottiin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi Suomessa ei saisi olla erilainen? Silti voi olla fiksu ja lahjakas. Steinerkoulussa tulee erilaisia ihmisiä, hyvällä tavalla. Se ei tunnu käyvän taas kaikkien muottiin. 

Parisuhteessa se tuntuu ainakin olevan huono asia.

Olen "erityismummeli" 58 vuotta ja elin erityislapsuuteni ymmärtämättömässä ilmapiirissä koulussa ja kotikulmillamme. Siihen aikaan ei tietenkään tunnettu käsitettä erityislapsi. Niinpä opin samalla tavalla kuin sen ajan lapset kovassa kurissa käytöstavat, tekemään läksyni jopa pakottamalla  ja rangaistuksien uhalla, joutumalla tiukkaan vanhempieni puhutteluun aiheuttamistani vahingoista sekä ylipäätään viisaan isäni älyllisillä perusteluilla miksi yhteiskunnassa noudatetaan lakia sekä järjestystä. Äitini tajusi, etten ole kuin muut, mutta ei siitä numeroa tehty ja hän vain näki enemmän vaivaa kun en halunnut keskittyä ja oppia uusia asioita. Olen tosi kiitollinen, että työkeskeiset vanhempani osasivat priorisoida myös aikansa meille lapsille ja uhraamaan minulla huomiotaan enemmän kuin sisaruksilleni.

Se, että koti oli turvallinen ja kannustava, oli tärkeää. Tottakai haavat kiusaamisista ja epäoikeudenmukaisista opettajista jättävät haavat ikuisiksi, mutta ei se ole rajannut minulta ystävyyssuhteita ja touhuamasta kaikenlaista elämässäni. Olen nyt yhä kummallinen erityismummeli, mutta kaikki se mitä olen oppinut ihmisistä on auttanut minua oikeudenmukaiseksi, heikompia auttavaksi ja rehelliseksi ystäväksi. IHmiset ovat ennakkoluuloillaan antaneet minulle voimaa olla välittämättä enää mistään, mitä muut ajattelevat. Elämää elätään oppien, eikä marmattaen joka asiasta