Minne te perheelliset matkustatte kesälomalla?
Olemme hyvätuloinen (kummallakin kuukausipalkka päälle 4500 e/kk) kaksilapsinen perhe Helsingistä. Asuntolainaa jäljellä n. 50 000 e, ei muita lainoja. Asumiskulutkin ok emmekä todellakaan elä mitenkään leveästi. Taloudessa mm. vain yksi yli 10v vanha, käytettynä hankittu auto ja teineillä harrastuksia, joiden menot vuositasolla yhteensä noin 3000 euron luokkaa. Syödään harvoin ulkona, päivittäistavaroihin kuluu sellainen 800-1000 euroa kuussa, mikä näillä hinnoilla on mielestäni ihan hyvä suoritus kun tavoite on syödä monipuolisesti ja esim. vihanneksista säästämättä.
No, nyt kun olen muutamana iltana surffaillut netissä ja yrittänyt suunnitella kivoja kesälomamatkavaihtoehtoja, niin joudun toteamaan, että meillä ei taida olla varaa mihinkään ulkomaan reissuun. Visaa en todellakaan aio lomamatkaa varten vinguttaa!
Lennot melkein mihin vaan neljältä nousevat pariin tonniin ja majoitukset siihen päälle viikoksi maksavat ok majoituksella toiset pari tonnia. Tähän kun lisää ulkona syömiset, huvipuistot ja muut lomaviihdykkeet, niin viikon reissun kokonaiskustannus on 5000-6000 euroa. Eli aivan liikaa!!
Minkälaisia lomasuunnitelmia teillä muilla lapsiperheillä on ensi kesäksi? Ja onko joku oikeasti ostanut esim. Aurinkomatkojen viikon matkapaketin vaikka Kreikkaan/Kanarille alkukesästä ja maksanut siitä 6000-7000 euroa? Nuo hinnat ovat oikeasti jotain ihan käsittämätöntä, kenellä noihin on varaa?
Mökillä kuuntelen vaimon vttuilua ja pentujen ininää viikon.