Mies paljasti, että pyysi minua treffikumppaniksi toisen sijaan koska toinen perui tapaamisen. Eilen viestitteli minulle lempeitä. Kuinka törkeää mielestäsi?
Eilen perui meidän tapaamisen koska ei kuulemma ole fiiliksiä tulla käymään. Olimme sopineet jo aiemmin näkevämme.
Illalla laitteli viestiä vielä, että olisi halunnut tulla mutta ei viitsinyt. Välittää minusta, olen tärkeä hänelle ja haluaa nähdä viimeistään ensi viikolla.
Laittoi pusuhymiöitä.
Tänään paljastui, että sopi eilen samaan aikaan toisia treffejä (samalla kun kehui tärkeäksi jne).
Laittoi minulle tässä iltasella viestiä, että tulisinko kylään. Kertoi mitä kaikkea oli laittanut ruoaksi, kuvia juomista ja vielä flirttailevia viestejä seksin suhteen.
Aavistelin kuoharista ja ruoan tasosta, että jotain on meneillään ja kysyin, että oliko vieraita tulossa.
Kertoi, että tapaaminen peruuntui. Sain häneltä sitten kaivettua tietoja, että treffit kyseessä mutta nainen ei päässytkään tulemaan. Joten tarjosi minulle sitä kaikkea mitä oli sen toisen naisen kanssa sopinut.
Tuli kuvottava olo. Eilisten viestien ja tämän perusteella. Laitoin hänelle, että olen sitten vai varalla kun muualta ei irtoakaan ja on valehdellut aika paksusti kun esittänyt tunteellista ja välittävää.
Laittoi viestiä niin, että sai käännettyä tilanteen, niin, että itse olen tässä se turhasta loukkaantuja.
Estin koko ihmisen.
Mitä itse olisit ajatellut?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta mitä naiselle voi tehdä on loukata hänen toivettaan/illuusiotaan erityisyydestä.
Tämä on loistava narsistitesti, jonka juuri läpäisit. Terveelle ihmiselle ihmiset ovat erityisiä. Narsistille kaikki samoja käyttöhyödykkeitä.
Sitä minäkin olen sanonut että täällä hengaavista miehistä suuri osa on covert narsisteja. Omasta mielestään tietenkin oikein poikkeuksellisen, erityisen kilttejä ja aina uhreja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä vastaa mitään. Et kai sä nyt ihan kynnysmatoksi halua?
Estin ihmisen välittömästi.
Oli kyllä jotenkin hetkellisesti halvaannuttavaa kun toinen voi niin vilpittömän oloinen olla eilen ja tänään paljastuikin vain oman etunsa tavoittelijaksi.
Kerroin hänelle mielipiteeni ja käskin painua **** ja estin hänet.
Ei ole trolli ja toivottavasti tuo toinen nainen ei tuon ihmisen juttuihin lähde.
-ap
Luonnollista että olet tuossa tilanteessa pettynyt ja saa ollakin. Kyllähän sitä kaikenlaisia toiveita on elätellyt..
Voi oksennus. Onneksi älysit, että jokin ei täsmää.