Voiko lapsi olla päiväkodissa vain satunnaisesti?
Meillä on se tilanne, että tukiverkkoja ei yksinkertaisesti ole. Työskentelemme molemmat vanhemmat perheyrityksessä ja olemme siis pystyneet vuorottelemaan lapsenhoidossa. On kuitenkin sellaisia tehtäviä, joihin tarvittaisiin molempia vanhempia ja lapsen mukaan ottaminen ei onnistu. Tällaisia päiviä on keskimäärin 3-6 kuukaudessa, enintään 8. Voiko päiväkotiin laittaa lapsen noin harvoin? Joskus voisi tulla parinkin viikon taukoja ettei hoitoa tarvita ollenkaan.
Kommentit (53)
Mä en ymmärrä että miten työnantajayrityksen omistuspohja vaikuttaa lastenhoitoon?
Ei ole lapsen etu tuollainen.
Puolipäivähoito tai kolme päivää viikossa.
Voi olla, meillä on tyttö 2päivää viikossa, päivät vaihtelee ja ilmoitetaan tilanteen mukaan.
Ainakin meillä onnistui pikkupaikkakunnalla.
Lapselle tuo olisi liian rankkaa. Eihän hän pääse ryhmäytymään ollenkaan!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lapsen etu tuollainen.
Puolipäivähoito tai kolme päivää viikossa.
En ole ap mutta haluan perustelun tälle väitteelle. Ap:n lapsihan saisi tuossa systeemissä olla paljon äidin ja/tai isän kanssa. Miksi se ei olisi lapsen etu? Onko lapsen etu olla mahdollisimman paljon isoissa meluisissa lapsiryhmissä, joissa on usein vaihtuvat aikuiset ja heitäkin ihan liian vähän?
Jos maksukyky riittää niin ottaa vaan kokopäivähoidon ja vie lapsen hoitoon kun tarvetta. Luulisi ainakin yksityisellä puolella onnistuvan.

Minä tein näin ja päiväkoti hermostui. Kunnallinen oli.

Se lapsi joutuisi joka kerta aloittamaan sopeutumisen alusta. Olisi ulkopuolinen.
Mieluummin hoitaja kotiin. Tai säännöllinen rytmi hoidossa.
Kyllä voi olla. Esim. Tuntiperusteinen maksu. Todella hienoa että hoidatte itse lapsenne ja viette hoitoon kun oikeasti tarvitsette hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lapsen etu tuollainen.
Puolipäivähoito tai kolme päivää viikossa.
En ole ap mutta haluan perustelun tälle väitteelle. Ap:n lapsihan saisi tuossa systeemissä olla paljon äidin ja/tai isän kanssa. Miksi se ei olisi lapsen etu? Onko lapsen etu olla mahdollisimman paljon isoissa meluisissa lapsiryhmissä, joissa on usein vaihtuvat aikuiset ja heitäkin ihan liian vähän?
Se lapsi joutuisi joka kerta aloittamaan sopeutumisen alusta. Olisi ulkopuolinen.
Mieluummin hoitaja kotiin. Tai säännöllinen rytmi hoidossa.
Siis millä tavalla joutuisi aloittamaan alusta sopeutumisen? Miksi kerran tai kaksi viikossa olevissa kerhoissa ei sitten joudu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos maksukyky riittää niin ottaa vaan kokopäivähoidon ja vie lapsen hoitoon kun tarvetta. Luulisi ainakin yksityisellä puolella onnistuvan.
Minä tein näin ja päiväkoti hermostui. Kunnallinen oli.
Kunnalliset todennäköisesti hermostuvat, mutta yksityistä tuskin kiinnostaa, koska saavat saman verran rahaa ja kustannuksia tulee hieman vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lapsen etu tuollainen.
Puolipäivähoito tai kolme päivää viikossa.
En ole ap mutta haluan perustelun tälle väitteelle. Ap:n lapsihan saisi tuossa systeemissä olla paljon äidin ja/tai isän kanssa. Miksi se ei olisi lapsen etu? Onko lapsen etu olla mahdollisimman paljon isoissa meluisissa lapsiryhmissä, joissa on usein vaihtuvat aikuiset ja heitäkin ihan liian vähän?
Se lapsi joutuisi joka kerta aloittamaan sopeutumisen alusta. Olisi ulkopuolinen.
Mieluummin hoitaja kotiin. Tai säännöllinen rytmi hoidossa.
Siis millä tavalla joutuisi aloittamaan alusta sopeutumisen? Miksi kerran tai kaksi viikossa olevissa kerhoissa ei sitten joudu?
Päiväkodissa ne muut lapset on siellä kuitenkin joka päivä.
Kerholaiset taas on kaikki muutkin siellä vain ne pari kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos maksukyky riittää niin ottaa vaan kokopäivähoidon ja vie lapsen hoitoon kun tarvetta. Luulisi ainakin yksityisellä puolella onnistuvan.
Minä tein näin ja päiväkoti hermostui. Kunnallinen oli.
Okei, siis miksi päiväkoti hermostui?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä että miten työnantajayrityksen omistuspohja vaikuttaa lastenhoitoon?
Siis se on meidän oma yritys, joten olemme pystyneet tosi paljon vaikuttamaan töihimme ja siihen että ollaan voitu vuorotella lapsen hoidossa kotona. Sitä vaan yritin selventää. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos maksukyky riittää niin ottaa vaan kokopäivähoidon ja vie lapsen hoitoon kun tarvetta. Luulisi ainakin yksityisellä puolella onnistuvan.
Minä tein näin ja päiväkoti hermostui. Kunnallinen oli.
Okei, siis miksi päiväkoti hermostui?
Siksi ettei paikkaa käytetä, mutta ei voi ottaa tilalle muuta lasta. Se tuo kuluja kunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lapsen etu tuollainen.
Puolipäivähoito tai kolme päivää viikossa.
En ole ap mutta haluan perustelun tälle väitteelle. Ap:n lapsihan saisi tuossa systeemissä olla paljon äidin ja/tai isän kanssa. Miksi se ei olisi lapsen etu? Onko lapsen etu olla mahdollisimman paljon isoissa meluisissa lapsiryhmissä, joissa on usein vaihtuvat aikuiset ja heitäkin ihan liian vähän?
Se lapsi joutuisi joka kerta aloittamaan sopeutumisen alusta. Olisi ulkopuolinen.
Mieluummin hoitaja kotiin. Tai säännöllinen rytmi hoidossa.
No paljon parempi että lapsi on enimmäkseen vanhempien kanssa. Ryhmään ehtii sopeutua sitten kouluikäisenä. Lapsen luonteesta tietenkin riippuu, mutta eiköhän suurin osa pärjää ihan hyvin jos käy vain muutaman päivän kuukaudessa hoidossa. Voi olla jopa kivaa vaihtelua lapselle.

Se lapsi ei pääse muhinkään mukasn kosks onjoka kerta meniedsään uusi.
Hyvin traumaattinen kokemus lapselle. Olla jatkuvasti ulkopuolinen ja yksin.
Jos ei voi viedä säännölisesti niin sitten hoitaja kotiin.

no onhan ryhmässä pph varalapsiakin. ja ihan hyvin pääsevät hekin
Olisko tuo sellainen tilapäinen päivähoito? Googlaa.