Naisten yleisimmät pukeutumismokat?
Kommentit (613)
Vierailija kirjoitti:
Tuulipuku aina päällä, tilaisuudesta riippumatta. Liian pienet vaatteet.
Millainen on tuulipuku? En itse näe niitä missään.
Kulahtaneet tai jopa likaiset rintaliivit, joiden olkain näkyy topin tai avonaisemman t-paidan raosta. Korostuu näin kesällä kun uloskin pukeudutaan vähempiin vaatteisiin.
Joo, minullakin on vanhempia rintsikoita, joiden valkoinen väri ei ole ihan niin valkoinen pesusta huolimatta, mutta pidän huolta etteivät ne näy muille.
Sandaalit. Ihan kaikki sandaalit.
-Liikaa paljasta ihoa julkisilla paikoilla. Se pistää Suomessa silmään lähinnä säiden lämmettyä kun kuljetaan antava-aukkoisessa spagettiolkaintopissa kärähtäneen ihon kanssa julkisilla paikoilla. Onneksi ne puoli pakaraa paljastaneet shortsit eivät ole enää muodissa. 2010-luvulla näin kerran jonkun Rihannasta mallia ottaneen, jonka farkkushortsit olivat leikattu stringien mallisiksi eli takapuoli oli aika lailla näkyvillä ja se sauma meni pakaravakoon yhdessä varsinaisten stringien nauhan kanssa.
- Liian pienet vaatteet. Ne liian pienet alusvaatteet, jotka tekevät muhkuroita näkyvät kyllä ohuiden vaatteiden ja trikoon läpi.
- Vaatteiden silittämättömyys. Melkein mikä tahansa vaate näyttää paremmalta kun se on silitetty tai edes oiottu kun se on laitettu kuivumaan. Myös vanha ja jo nyppyyntynyt vaate, koska se silitys tai vaikka kostean vauvan harsovaipan läpi kevyt prässäys litistää vaatteissa olevat nypyt. Vaatteiden nypyistä pääsee eroon helposti Prismassa myytävällä Prymin villakammalla tai hätätapauksessa kertakäyttöpartahöylällä. Villa- ja villasekoitevaatteiden nypyt voivat lähteä irti vaateharjalla tai jalkojen hoitoon tarkoitetulla hohkakivellä. Erityisen kätevä on hohkakiveä olevalla jalkojen hoitoon tarkoitettu pitkulainen ja usein varrellinen sileämpi työkalu. Sillä voi ikäänkuin pyyhkiä ne etenkin neuleen hihansuihin ja kainaloihin tulevat nypyt irti.
- Suurin osa suomalaisista ei ole värianalyysin mukaan talvia ja siten musta väri kasvojen lähellä tekee valjun väriseksi. Mustaa voi käyttää kunhan laittaa jotain omaan ihon- ja silmienväriin sopivaa kasvojen viereen. Moni ei ole myöskään kevät tai syksy värianalyysin mukaan ja siten beige tekee heistä hailakan värisiä ja riitelee ihonvärin kanssa kasvojen lähellä.
- Mitä tehdä jos sitten omistaa läjän mustia luonnonkuituisia yläosia? Nykyään Nitor-sarjassa on hellävarainen värinpoisto ja sillä voi poistaa pesukoneessa väri ja sen jälkeen värjätä vaatteet sopimammalla värillä. Haalistuneet mustat voi värjätä ilman värinpoistoakin mariininsinisellä pesukonevärillä tummansinisiksi. Se on monille armollisempi väri kasvojen lähellä kuin se musta.
- Mustat yökerhoon ja pikkujouluihin sopivat vaatteet hautajaisissa. Hautajaisetiketti sallii tummansinisen, tummanvihreän, tummanruskean, tummanharmaan hautajaisissa. Niihin voi yhdistää valkean eri sävyjä. Olennaista on hillitty ja vaatimaton olemus ilman näyttäviä kuvioita ja materiaaleja (glitter, kokopitsi, sifonki, lamee, kiiltonahka vaatteena, paljetit) mikäli edesmennyt ei ole hautajaistestamentissaan pyytänyt, että hänen maahanpanijaisiinsa tullaan sellaisina kuin ollaan tai ole pyytänyt että vieraat ovat pukeutuneet johonkin tiettyyn väriin. Pukeutumiseen kuuluu hillitty meikki ja hillitty kampaus sekä asusteet. Toki kansainvälistymisen myötä myös Suomessakin on alkanut näkyä usein sitä, että hautajaisiin laitetaan ne korulippaan näyttävimmät korut mutta siinäkin raja vedetään yleensä siihen, mihin kuninkaalliset vetävät. Suomessa hautajaiset eivät tule yhtä nopeasti menehtymisen jälkeen kuin monessa muussa maassa ja sen vuoksi saattoväki ei ole yleensä arkisissa ja monenkirjavissa vaatteissa kuten elokuvissa on pukeutunut.
Suurin moka on se, että käytetään todella vahvan hajuisia pyykinpesuaineita ja huuhteluaineita. Ihmiset eivät haista itse sitä katkua, mikä tulee kun yhdistetään ne oman henkilökohtaisen hygienian hoidossa käytetyn kosmetiikan hajuihin.
Vielä pahempaa on se, että henkilö haisee tupakalle tai sikarille. Kaikista pahinta on kun yhdistetään nuo kaikki yhteen. Vaikka olisi minkälainen kaunotar ja kalleinta luksusta omien värien ja vartalonmallin mukaan valittuna niin tyrmäävä hajukombo iskee alta aikayksikön lopputulokseen negatiivisen puolelle.
Minusta ei ole tyylikästä jos nuoren naisen mäyräkoiran nenät näkyy valkoisen paidan läpi keskellä kaupunkia, kotona voit jättää liivit pois ja olla vaikka naturisti.
Olis parempi jos naiset kulkisi ilman vaatteita. Tulisi paljon halvemmaksi, eikä olisi jatkuvaa valittamista pukeutumisesta.
Tietty pitäs olla joku painoraja. Tatuoidut läskit vois käyttää kokovartalokaapua, ettei muita yököttäisi.
Reikäiset farkut....liian matala vyötärö.....liian tiukat ......liian avonaiset kaula -aukot...rihmaolkaimet..
Jotkut äijät kiihottuu vaikka päällä olisi mitä....ei auta jätesäkkiinkään pukeutuminen .
Liian pienet ja/tai omalle kropalle epäsopivan malliset vaatteet.
Mielikuvituksettomille,yleensä 40-50-vuotiaille myyty smart casual -idea: kaulahuivi sisätiloissa. Kallis ja 'tyylikäs' silkkihuivi puseron kanssa toimii aina, jos et mitään muuta keksi ja haluat kertoa, ettet keksi, ja ei se vain toimi.
Vierailija kirjoitti:
Mielikuvituksettomille,yleensä 40-50-vuotiaille myyty smart casual -idea: kaulahuivi sisätiloissa. Kallis ja 'tyylikäs' silkkihuivi puseron kanssa toimii aina, jos et mitään muuta keksi ja haluat kertoa, ettet keksi, ja ei se vain toimi.
Moni käyttää sitä kaulahuivia ihan niskan kulumien aiheuttamien kipujen tai sen vuoksi, että veto tuntuu heti niskassa.
Muhkuraisen ja roikkuvan takapuolen paljastavat trikoot tai leggingsit ylipainoisella.
Saahan niitä leggareita käyttää, mutta sitten yläosalla saisi olla riittävästi mittaa, ettei peppu näy. Pukeutujan omaan silmään se ei pistä, mutta kaikki muut näkevät kyllä.
Itsensä paljastelu, perseen esittely tiukoissa pöksyissä.
Jos mulle alkaisi joku sanomaan jostain pukeutumis"mokasta", niin ei voi muuta kuin toivoa että se ihminen sairastuisi vakavasti. Tulisi vähän perspektiiviä asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Muhkuraisen ja roikkuvan takapuolen paljastavat trikoot tai leggingsit ylipainoisella.
Saahan niitä leggareita käyttää, mutta sitten yläosalla saisi olla riittävästi mittaa, ettei peppu näy. Pukeutujan omaan silmään se ei pistä, mutta kaikki muut näkevät kyllä.
Just eilen näin oikein makkarankuorisukkahousutyyppisseen legginsiin pukeutuneen naiden kävelyä kadulla Töölössä. En ikinä totu tähän nykymuotiin. On tosi outoa, että joku liikkuu ulkona sillä lailla peppu esillä ja näkyvissä, käytännössä paljaana.
Toisen nuoren naisen näin eilen illalla Kaivokäytävällä, hänellä oli peppu oikeasti puoliksi paljaana, yllä oli vain vinoon leikatut alushousut, jotka paljastivat puolet paljasta pakaraa. Ei ollut edes legginsejä, eikä hametta. Eikä ollut vahinko niin, että alaosan vaate olisi hukkunut, vaan selvästi se oli hänenn asunsa. Kaverillaan taas oli rinnat esillä paljastavasti. Mietin että oliko heille vain sattunut nuoruuden piikkiin menevä nolo pukeutumismoka, vai olivatko he prostituoituja ja metsästämässä asiakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Reikäiset farkut....liian matala vyötärö.....liian tiukat ......liian avonaiset kaula -aukot...rihmaolkaimet..
Reikäiset farkut voivat olla ok riippuen reiän kohdasta. Näin Manneeheimintiellä viime viikolla nuoren naisen, joka oli leikannut farkut poikki toisen pakaran alta. Sen oli varmaan tarkoitus näyttää seksikkäältä, mutta ainoa ajatus oli, ettei niissä housuissa voi istua missään. Ajatelkaa paljasta pakaraa ja haaraväliä likaista ratikanpenkkiä tai jotain Mäkkärin tuolia vasten, jossa on istunut sata epähygieenistä ihmistä sitä aiemmin.
Housujen tai hameen unohtaminen, liikkuminen kaupungilla pelkät sukkahousut eli ohuen ohuet kireät leggingsit alapäässä. Kuin alasti liikkuisi. Mautonta. Paljastelu ei ole edes seksikästä. Sille on oma aikansa ja paikkansa.
Toisten naisten mielestä näyttävä pukeutuminen, jossa nainen näyttää hyvältä/hotilta on virhe. Pitää olla rumempi, harmaampi ja varpusempi kuin itse. Sitten on eleganssia palstamammalle tarpeeksi. Kun on treenattu muodokas nainen hyvin istuvassa asussa, niin ollaan huutamassa tyrkkuh***aa, jonka rinnat pitäisi pienentää.
Hallituksella on mutq Sanna pilas kaiken.
Palstamammoilla on mutq hyvännäköiset pilaa kaiken.