Työpaikan ikävä "pakkomyyntikulttuuri"
Uudehkossa työpaikassa häiritsee yllättävän monen työkaverin harrastama pakkomyyntikulttuuri. Tuputetaan Dermosilia, jonka esitettä tuodaan lounastunnilla nenän alle kynän ja paperin kanssa, että laita tuohon listaan mitä tilaat. Ei auta, vaikka on useamman kerran sanonut, että en aio tilata. Vielä näkyvämpänä on kuitenkin työkavereiden lasten luokkaretkien ja etenkin harrastusporukoiden pakkomyynti. On keksejä, pesuaineita, vessapaperia, metrilakua, karkkeja, sukkia, pyyhkeitä, jne. Myynnistä innostuneet työkaverit vitsailee keskenänsä ja etenkin uusille työntekijöille ja harkkareille, miten hieno työpaikka on, kun "täältä saa sitten kaiken", ja sitten isketään ne esitteet nenän alle ja tuputus alkaa.
Itse lapsettomana olen myyjämammojen ykköskohde, sillä myyjät eivät painosta samalla tavalla toisia myyjiä ostamaan omia tuotteitaan. Olen ihan kypsä jatkuvaan tuputukseen ja siihen, että kerta toisen jälkeen kuulen samat argumentit
- no kaikkihan tarvii vessapaperia
- vie tuliaiseksi vanhemmillesi/kavereiden lapsille
- kyllä tulee aina tarpeeseen
- katso kilohintaa, et saa muualta halvemmalla
- hyvän asian puolesta pitää ostaa
- osta kannatuksen vuoksi
Minusta tuollaiset työpaikkojen pakkomyynnit pitäisi ihan oikeasti kieltää, ei kuulu työpaikoille! Meillä on työkavereita, jotka eivät ole yhtä paksunahkaisia kieltäytyjiä kuin minä, ja jotkut kiltimmät ja hölmömmät sitten taipuu painostuksen alla, kun eivät kehtaa sanoa ei. Mikä ihmeen velvollisuus heillä olisi sponssata työkaverin lapsen harrastustoimintaa? Valitettavasti ainakaan lähiesihenkilölle valittaminen ei auttaisi, sillä hän on yksi pahimmista pakkomyyjistä, tai "varainkerääjistä".
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Kasvata "munat"!
HYI MITEN???
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää, sanot vaan jämäkästi ei kiitos.
Mä olen se lapsen vanhempi jota puuhaäidit pakottaa myymään vaikka mieluummin maksaisin luokkaretken ym. rahalla. Nytkin tuli koululta viesti et aletaan myymään asiaa X, kukaan ei edes kysynyt mielipidettä. Ostan sitten itse kun en halua olla työkavereiden enkä sukulaisten kimpussa näillä.
Ja niitä keksi- ja sukkafirmojahan nämä systeemit elättää, mieluummin antaisin suoraan rahaa kuin maksan ylihintaisista sukista.
Nykyaikana ei ole soveliasta kerätä koulussa suoraan rahaa ja osa perheistä ei siihen edes pysty. Siksi myydään sukkia, keksejä ym. Minuakin harmittaa tämä, kun meille tuputetaan koko ajan jotain. Minullakin on näitä kannustusmielessä ostettuja tuotteita kasapäin kaapissa.
ai näitä karkkeja, edellisestkin kaapissa
Aivan yksiselitteisesti pitäisi tämä toiminta työpaikoilla kieltää:
Vierailija kirjoitti:
naura päälle, ja sano kun minä olin lapsi me käytiin itse ovelta kysymässä , voi näitä nykyajan lapsia
AP kommentoi; itseasiassa lapsena kiersinkin myymässä ovelta ovelle partiolaisten kalenteria, ja inhosin jo silloin sitä myyntiä. Tai ovelta ovelle kiertäminen oli sinänsä ihan jees, kysyttiin että haluaako ostaa partiolaisten kalenterin ja toivotettiin hyvää illanjatkoa, oli lopputulos mikä tahansa. Mutta jo lapsena (tai no 11-12 v) näin, miten jotkut sen osti vain sen takia, etteivät kehdanneet kieltäytyä, ja se tuntui tosi pahalta. Aitoa iloa onnistuneesta kaupasta koin vain silloin, kun ostaja oli lapsiperhe jossa oltiin jo odotettukin, koska partiolaisten kalenteria myydään (tapahtui 90-luvun alussa, jolloin paperikalenterit oli vielä kova juttu).
Eli sinä et osta, mutta valitat kuitenkin asiasta? Kannattaisiko asiasta puhua niiden kanssa, jotka ostavat, eikä meidän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää, sanot vaan jämäkästi ei kiitos.
Mä olen se lapsen vanhempi jota puuhaäidit pakottaa myymään vaikka mieluummin maksaisin luokkaretken ym. rahalla. Nytkin tuli koululta viesti et aletaan myymään asiaa X, kukaan ei edes kysynyt mielipidettä. Ostan sitten itse kun en halua olla työkavereiden enkä sukulaisten kimpussa näillä.
Ja niitä keksi- ja sukkafirmojahan nämä systeemit elättää, mieluummin antaisin suoraan rahaa kuin maksan ylihintaisista sukista.Nykyaikana ei ole soveliasta kerätä koulussa suoraan rahaa ja osa perheistä ei siihen edes pysty. Siksi myydään sukkia, keksejä ym. Minuakin harmittaa tämä, kun meille tuputetaan koko ajan jotain. Minullakin on näitä kannustusmielessä ostettuja tuotteita kasapäin kaapissa.
Jäin miettimään et onko edes luvallista pakottaa myymään? Ja hyvän tavan mukaa pitäisi ainakin etukäteen keskustella paljonko tarvitaan rahaa ja miten se saadaan kasaan.

Keskustelupalstalla ei saisi keskustella erilaisista asioista ja ilmiöistä? Erikoinen näkemys.
ap

Valitetaan siitä että näitä tyrkytetään. Ja se ei ole kivaa.

Saa keskustella, mutta mitä se auttaa täällä keskustella? Sinua auttaisi paljon enemmän keskustella asiasta niiden, jotka niitä ostavat, kanssa, eikä meidän. Emme me voi niitä käytäntöjä siellä teillä muuttaa.

Lienet hieman yksinkertainen?
Oikein hyvä keskustelunavaus, itsekin kärsin tästä pakkomyynnistä.

Vaikutti siltä, että eniten aloittajaa harmittaa näiden taipujien puolesta. Sen takia hänen kannattaisi puhua heidän kanssaan asiasta, eikä täällä myötäilevien. Muuttaako se niitä työpaikan taipujia mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinä et osta, mutta valitat kuitenkin asiasta? Kannattaisiko asiasta puhua niiden kanssa, jotka ostavat, eikä meidän?
Keskustelupalstalla ei saisi keskustella erilaisista asioista ja ilmiöistä? Erikoinen näkemys.
ap
Saa keskustella, mutta mitä se auttaa täällä keskustella? Sinua auttaisi paljon enemmän keskustella asiasta niiden, jotka niitä ostavat, kanssa, eikä meidän. Emme me voi niitä käytäntöjä siellä teillä muuttaa.
Ainakin saa vertaistukea. Sinä voit poistua keskustelusta jos häiritsee.
Vai oletko itse se supertyrkyttäjä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinä et osta, mutta valitat kuitenkin asiasta? Kannattaisiko asiasta puhua niiden kanssa, jotka ostavat, eikä meidän?
Lienet hieman yksinkertainen?
Oikein hyvä keskustelunavaus, itsekin kärsin tästä pakkomyynnistä.
No miten tämä avaus auttaa sinua kieltäytymään töissä ensi kerralla? Kun joku siellä netissäkin ilmoitti kieltäytyvänsä? Tarvitsetko sitä tietoa todella, etkö pysty pitämään päätäsi siellä töissä ajattelematta ketjua av:llä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko ostaa.
Minä olen joskus kyllä ostanut koska nuo tuotteet ovat olleet hyviä.
Mutta ei ole pakko. Sysäät vaan esitteet syrjään.
Mitkä tuotteet on hyviä?
- Dermosililla on monta hyvää tuotetta ja hyvä hinta-laatusuhde
- Gutz alusasut ja sukat
Mitään vessapaperia tms en ole ostanut.
Ei ole pakko ostaa tai tilata.
Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti tuota(kaan) asiaa työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää, sanot vaan jämäkästi ei kiitos.
Mä olen se lapsen vanhempi jota puuhaäidit pakottaa myymään vaikka mieluummin maksaisin luokkaretken ym. rahalla. Nytkin tuli koululta viesti et aletaan myymään asiaa X, kukaan ei edes kysynyt mielipidettä. Ostan sitten itse kun en halua olla työkavereiden enkä sukulaisten kimpussa näillä.
Ja niitä keksi- ja sukkafirmojahan nämä systeemit elättää, mieluummin antaisin suoraan rahaa kuin maksan ylihintaisista sukista.Nykyaikana ei ole soveliasta kerätä koulussa suoraan rahaa ja osa perheistä ei siihen edes pysty. Siksi myydään sukkia, keksejä ym. Minuakin harmittaa tämä, kun meille tuputetaan koko ajan jotain. Minullakin on näitä kannustusmielessä ostettuja tuotteita kasapäin kaapissa.
Jäin miettimään et onko edes luvallista pakottaa myymään? Ja hyvän tavan mukaa pitäisi ainakin etukäteen keskustella paljonko tarvitaan rahaa ja miten se saadaan kasaan.
Mietin samaa, että selviäisikö sillä, että antaa vaan x summan rahaa ilman velvollisuutta ottaa vastaan turhaa tavaraa myytäväksi. Mutta ei välttämättä. Jos urheiluseura on ostanut vaikka 500 kpl lakupusseja ajatuksella, että jokainen myy 20 pussia hintaan 10 euroa, voisin kuvitella ettei seuralle kelpaisi maksuksi muu kuin 200 euroa.
Koulut eivät varmasti voi pakottaa myymään, mutta yksityiset seurat varmasti painostavat.
No älä osta. En minäkään ostaisi. Jos siitä joku loukkaantuu niin ei ole minun ongelmani.
Jos joku ei osaa sanoa ei kiitos niin kannattaa opetella. Elämä helpottuu kun ei ole ihan vietävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinä et osta, mutta valitat kuitenkin asiasta? Kannattaisiko asiasta puhua niiden kanssa, jotka ostavat, eikä meidän?
Keskustelupalstalla ei saisi keskustella erilaisista asioista ja ilmiöistä? Erikoinen näkemys.
ap
Saa keskustella, mutta mitä se auttaa täällä keskustella? Sinua auttaisi paljon enemmän keskustella asiasta niiden, jotka niitä ostavat, kanssa, eikä meidän. Emme me voi niitä käytäntöjä siellä teillä muuttaa.
Ainakin saa vertaistukea. Sinä voit poistua keskustelusta jos häiritsee.
Vai oletko itse se supertyrkyttäjä?
En ole. Enkä koskaan osta noista mitään, mitä en tarvitse, enkä tarvitse ylihintaisia keksejä tai sukkia. Itsekään en vie noita lappuja töihin, paitsi kerran vein sellaisen pipotilauksen. Meillä ne laput vain ovat kahvihuoneen pöydällä, ei tyrkytystä. Muistaakseni kukaan ei tilannut, ja se oli täysin ok.
Ihmettelen vain lampaita, jotka tilaavat noista ryhmäpaineen alla.
Olipas typerä ilmaus. Vain MIES voi olla järkevä?