Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Liian tuttavallinen kanssakuntoutuja kuntouttavassa työtoiminnassa, neuvoja?

Vierailija
31.03.2023 |

Kuten otsikko antaa ymmärtää, käyn kuntouttavassa työtoiminnassa. Olen yrittänyt suhtautua siihen kuten työssäkäyntiin, eli pidän ihmisiin sellaiset kohteliaat ja ystävälliset, mutta kuitenkin tietyllä etäisyydellä olevat välit.

Valitettavasti siellä on yksi miespuolinen kuntoutuja, joka ei ihan ymmärrä. Hän on kovin juttelevainen kaikille, häärii koko ajan yhden naispuolisen ohjaajan ympärillä, pukkaa tätä nyrkillä käsivarteen korostaakseen vitsejään ym.

Minut, uuden kuntoutujan, hän kuntoutujaseniori on päättänyt ottaa siipiensä suojaan. Varsinkin kun kävi ilmi, että olemme olleet joskus samalla työnantajalla (toki eri aikoina). Tämähän on varsinaista aseveljeyttä, joten alvariinsa täytyy käydä kysymyssä mitä mieltä minä olen ja miten voin.

Erityisen kiusallista on, että jos olen käynyt välillä lepäämässä ohjaajan toimiston sohvalla, tämä tulee aina jälkeenpäin kysymään, että "joko sun huono olo meni ohi?" Minusta tuossa kohtaa olisi tahdikasta teeskennellä, että mitään ei tapahtunut, en nimittäin erityisesti nauti siitä, että joudun koko ajan viestimään heikkoutta muille ja menemään lepäämään.

Ja jos käyn vaikka pihalla tai olen keittiötä siivoamassa ja taas tulen näkyviin, tämä huolestuneena kyselemään, että onko sulla taas huono olo?

Toistaiseksi olen vastannut etäisen kohteliaasti siihen, mitä kysytään, mutta en tiedä miten pitkään voin sietää tuota. Kukaan muu ei kysele mitään, koska ymmärtävät että en tahdo huomiota sille, että olen sairas.

Saattaa toki olla, että ylireagoinkin, mutta minulla on todella huonoja kokemuksia tuon miehen kaltaisista ihmisistä. Parikin kertaa on käynyt niin, että joku random sekakäyttäjä koirapuistossa päättää ruveta yksipuolisella sopimuksella ystäväkseni, vaikka minä olen osoittanut pelkkää etäistä peruskohteliaisuutta. Olen jonkinlainen pulsu-, mummo- ja juoppomagneetti. Erityisen hankalaa on, jos sellainen ihminen sitten asuu lähelläsi, kuten tuokin mies. Luojan kiitos en joudu kulkemaan bussilla, yhteiset bussimatkat olisivat jo yhtä helvettiä.

Kuinka toivoisinkaan, että ihmiset vielä teitittelisivät toisiaan! Silloin on voinut itse päättää, koska päästää ihmiset lähemmäksi vai pitääkö ne aina käsivarren mitan päässä. Minusta on luonnotonta, että ihminen jonka kanssa olen sattunut olemaan nelisen kertaa samassa kuntouttavassa käyttäytyy kuin tuntisimme toisemme hyvinkin ja olisimme ihan ystäviä.

Kommentit (165)

Vierailija
1/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ootko miettiny että sanoisit tästä hänelle?

Vierailija
2/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

0/5.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisään vielä, että kovin töykeäksi en voi ruveta. Meidän käytöstämme nimittäin seurataan kaiken aikaa, koska seurataan työelämätaitojemme kehitystä. Parin kuukauden välein on palautekeskustelu jossa sitten annetaan arvosana mm. omalle käytökselle.

Mutta mitä tuollaisille ihmisille voi tehdä? Jos minä olen käyttäytynyt koko ajan kuin teitittelyväleissä ollessa, poislukien teitittely, ja toinen vaan on sinutteluläheisyydessä?

Paikkaa en haluaisi vaihtaa, koska tuolla pääsee tekemään järjellisiä juttuja ja muu porukkaa on miellyttävää.

ap

Vierailija
4/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kuin sketsisarjasta.

Vierailija
5/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyt lepäämässä sohvalla välillä ? Joo no ei kuulosta kovin kuntouttavalta ainakaan työelämään.

Vierailija
6/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Patriarkaatin edustajat eivät useinkaan ymmärrä kunnioittaa meidän naisten ja muunsukupuolisten turvallista tilaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ootko miettiny että sanoisit tästä hänelle?

Tilanne vain eskaloituisi. Ko. miehellä on ilmeisesti tämän tuosta yhden naisohjaajan kanssa jotain selviteltävää, koska joka kerta kun tulen paikalle (minä käyn kerran viikossa, mies useammin), niillä on joku tämäntapainen keskustelu:

Mies: "Oli se kyllä hassua, että mä ymmärsin sut sillä tavalla väärin"

Ohjaaja: "No, hyvinhän me saatiin asia selvitettyä"

Hän myös kommentoi tuota ohjaaja jatkuvasti, että sä olet sitten tomera nainen ym. liian henkilökohtaisesti, ottaen huomioon että toinen on töissä siellä.

Anyway, tuontyyppisten ihmisten kanssa kaikki keskustelu on vain sitä huomiota ja kontaktia, mitä ne hakevat. Eli se, että alkaisin puhua asiasta, olisi sille palkinto. Kuten sanottu, olen juoppo- ja pulsumagneetti, joten tiedän tämän. Sitä vaan en ole vielä keksinyt, mitä niille tekee silloin jos ei voi potkaista pois elämästään, kuten satunnaisille koirapuistotuttavuuksille voi tehdä.

Tyyppi on siis pitkän linjan juoppo, kaikkihan me tiedämme että niiden kanssa on aivan turha keskustella koska kaikki on aina jonkun muun vikaa.

ap

Vierailija
8/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On kuin sketsisarjasta.

Sellaista se on kuntouttavassa.

Aikaisemmin tällä palstalla oli ketju tapauksesta, jossa kuntouttavassa eräs kuntoutujista oli heittänyt kuumaa kastiketta toisen päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On kuin sketsisarjasta.

Nimenomaan, jos sen olisi tehnyt Aki Kaurismäki. Se on kuntouttavan työtoiminnan luonne. Kaurismäkeläistä rappiota ja alakuloa pienellä budjetilla.

ap

Vierailija
10/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten autisti tuossa tilanteessa toimisi? Sanoisi ihan suoraan, että käytös ahdistaa. Sanoisin myös ohjaajalle, mikä tosin voi olla riski että asettuu sen miehen puolelle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyt lepäämässä sohvalla välillä ? Joo no ei kuulosta kovin kuntouttavalta ainakaan työelämään.

Voin kertoa, ettei sieltä kukaan työelämään kuntoudu, eivät edes ohjaajat -nekin ovat puolivaivaisia suojatyöpaikassa.

Kuntouttava työtoiminta on niille, joiden pitäisi olla eläkkeellä, katkolla, jossain muualla kuin työkkärin listoilla, mutta vakuutuslääkärien tai sattuman oikusta eivät pääse muualle.

Minäkin olisin lähinnä lääkinnällistä kuntoutusta vailla, mutta koska sitä ei ole nyt saatavilla, tuo on minulle parempi kuin ei mitään. Yhteiskunta sen sijaan ei hyödy mitään siitä, että käyn siellä.

Mutta täytyy olla tavattoman naiivi, jos kuvittelee että kuntouttavan työtoiminnan puuhasteluilla tultaisiin työelämäkuntoiseksi.

ap

Vierailija
12/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että kovin töykeäksi en voi ruveta. Meidän käytöstämme nimittäin seurataan kaiken aikaa, koska seurataan työelämätaitojemme kehitystä. Parin kuukauden välein on palautekeskustelu jossa sitten annetaan arvosana mm. omalle käytökselle.

Mutta mitä tuollaisille ihmisille voi tehdä? Jos minä olen käyttäytynyt koko ajan kuin teitittelyväleissä ollessa, poislukien teitittely, ja toinen vaan on sinutteluläheisyydessä?

Paikkaa en haluaisi vaihtaa, koska tuolla pääsee tekemään järjellisiä juttuja ja muu porukkaa on miellyttävää.

ap

Ei helvata mitä kyttäämistä ja aikuisten  ihmisten valvomista. En suostuisi tuohon. Puhut sitten ohjaajan kanssa siitä ukosta että käy liian tuttavalliseksi, jos kerran teitä kyttäävät niin hoitakoot liian tuttavallisiksi käyviä ihmisiä ymmärtämään ja kunnioittamaan toisten rajoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluaa ratkaisun, niin ei sitä oikein muuten voi saada, kuin pukemalla sanoiksi sen oman kokemuksen.

Mutta toki voi jatkaa samaan malliin ja odottaa ihmettä, että ihminen joka ei osaa käytöstä lukea yhtäkkiä sen jotenkin älyäiskin.

Vierailija
14/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa keskustelet ohjaajan kanssa, luulisi että hän ymmärtäisi. Voisi koittaa pitää tuon miehen jossain eri paikassa eri tehtävissä sen päivän kun oot paikalla. Ymmärrän täysin sinua, olen ollut ohjaajana ko. työhommissa ja ne on justiinsa nuo miehet jotka ärsytti tavattomasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuntouttava on monelle syrjäytyneelle miehelle ainoa paikka mistä he voivat löytää naisen. Juuri tästä syystä moni mies suostuukin menemään sinne.

Vierailija
16/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten autisti tuossa tilanteessa toimisi? Sanoisi ihan suoraan, että käytös ahdistaa. Sanoisin myös ohjaajalle, mikä tosin voi olla riski että asettuu sen miehen puolelle. 

Hyvä kysymys. Minulla on yksi naisassi ystävänä, ja se todennäköisesti vain sulkisi miehen täysin tajuntansa ulkopuolelle. Olen nähnyt ystäväni tekevän noin persona non gratoille, hyvin pelottavaa. Ne vaan lakkaa olemasta sille.

Noinkaan en kuitenkaan voi tehdä, koska, kuten sanottu, käytöstämme vahditaan. Esimerkki: tällä viikolla yksi nainen tuli hyvin myöhässä paikalle. Olin jo aloittanut "työni", ja tein sitä keskittyneesti. Tämä myöhästyjä kulki ohitseni ja sanoi huomenta, mihin minä vastasin kyllä, mutta vähän hiljaa ja mumisten koska keskityin tekemiseeni.

Yksi ohjaaja sitten kailottamaan, että "Ritva se on niin keskittynyt, ettei huomaa edes tervehtiä, hahhahhaa!". Sanoin, että tervehdin kyllä, mutta hiljaa. Erikoista on, että minun "hiljaisesta äänestäni" on parikin eri ohjaaja huomauttaan kolmeen kertaan. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun joku on pitänyt ääntäni liian hiljaisena! Jopa puolikuuro isäni kuulee aivan hyvin mitä puhun ainakin silloin kun sattuu haluamaan.

Hieman ot, mutta koska ohjaajilla on liian vähän tekemistä, ne selvästi oikein hakemalla hakevat jotain, mihin voisivat tarttua. Asiakkaiden välien selvittely olisi niiden sosionominsieluille taivaan mannaa. Joten ei kannata ohjaajallekaan sanoa, koska taas kerran tilanne vaan eskaloituisi ja juoppo saisi haluamaansa huomiota.

Minä haluaisin vaan tehdä rauhassa työtäni. Tiedättehän, kuten töissä on tapana.

Kuten sanottu, sketsisarjaa tuo on alusta loppuun. Siihen täytyy osata suhtautua ilmaisena viihteenä.

ap

Vierailija
17/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiltinnäköisenä tyttönä ymmärrän tuon täysin.

Valtettavaa sanoa, mutta toimintakykyäni heikentävä sairauteni ei näy muille ulospäin ja olen sitten kai niin helpostilähestyttävän oloinen että vedän 'ihmettelijöitä' puoleeni.

Kolme kuntouttavaa jaksoa olen käynyt läpi ja jokaisessa (eri paikoissa) päätynyt ennemmin tai myöhemmin ....miten sen nyt muotoilisi korrektisti... neuroepätyypillisten kanssakuntoutujien avustajaksi. En saa itse mitään tehtyä kun yhtä pitää neuvoa kahvin keittämisessä ja uunin käyttämisessä, toiselle etsiä ohjaajien puhelinnumeroita ja yhdelle opettaa suomenkieltä.

Olen kai vaan niin mukamasluonteva kun en osaa kieltäytyä auttamasta asioissa jotka eivät itselleni kuuluisi tippaakaan ja oikeat palkkaa saavat ohjaajat juovatkin mieluiten toimistossaan kahvia ja palaveeraavat kun minä perehdyttelen ja vahdin työkalujen käyttöä - vaikka olen itse siinä pisteessä (ja aika kipumömmöissä kokoajan) etten erota about vasaraa ja puhelinta toisistaan.

Olen niin väsynyt ja ahdistunut ja turhautunut. Eritoten itseeni ja siihen että taas jälleen kerran toimin kynnysmattona saamatta muuta kuin haisevan 9e/pv.

Aaaargh ohjaajat, tehkää työnne!

Vierailija
18/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selkeästi kyse on tuon tyypin ominaisesta käyttäytymisestä, jos hänellä on vastaavia ongelmia myös ohjaajien kanssa. Siinä mielessä olet vain yksi käytöksen kohteista, etkä varsinaisesti yksittäinen maalitaulu. 

Olisiko sinun mahdollista puhua tuosta ohjaajille, että et ainakaan joutuisi suoraan tekemään hänen kanssaan hommia? Vaikuttaa siltä, että tyypin käytös on yleisemmin tiedossa, niin se ei välttämättä olisi liian suuri ongelma. Olisiko jopa mahdollista valita päivät sen mukaan, että sinä menet päivänä, jolloin hän ei ole siellä? Jos siis käyt vain kerran viikossa.

Vierailija
19/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyt lepäämässä sohvalla välillä ? Joo no ei kuulosta kovin kuntouttavalta ainakaan työelämään.

Voi kuule, ainakin minun kuntouttavassani meitä (fyysisesti sairaita) oikein kannustetaan lepäämään välillä. Sohvia on kaksin kappalein ja torkkupeittoja. Jos yrittää saada jotain oikein tehtyäkin, selitetään, että " ei täällä odoteta samaa tahtia kuin työelämässä, tee nyt rauhallisesti vaan". Suunnitellaan makkaranpaistoretkiä laavulle ja mato-ongintaretkiä ja whatnot.

Nuo on pelkkiä päivähoitopaikkoja sairaille ja syrjäytyneille. En tajua, miten ohjaajat jaksavat sitä, onnistuuko ne uskottelemaan itselleen vastoin kaikkea näyttöä, että tässä nyt oikein autetaan ihmisiä?

Vierailija
20/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot sille napakasti (huom. kehonkieli ja äänenpainot, katsekontakti) tyyliin jotain että voitko lopettaa tuon jatkuvan hääräämisen. Perustelet miksi se on raskasta ja edelleen hyvin napakasti ja ärsyyntyneenä. Muiden reaktioita turha murehtia, jokainen sitäpaitsi kyllä ymmärtää ja on varmasti salaa iloinen kun joku uskaltaa laittaa sille ihan helvetin rasittavalle käytökselle rajat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän kahdeksan