G: Montako % palkkasi on noussut (tai nousee) tänä vuonna?
Tuli vaan mieleen kun eilisessä puheenjohtajatentissä telkussa sanottiin indeksipohjaisten etuuksien nousseen vuodenvaihteessa 7 % ja palkkojen 3 %.
Kommentit (71)
Olen yrittäjä, työllistän 7 henkilöä. heenkilöstökulut pomppasi 10% tälle vuodelle, siis kokonaiskulut henkilöstöstä. Olen jo 4-5v ollut se ketä tienaa vähiten, ja tekee eniten, tuuraa lomat, eikä ole varaa omaan lomaan.
Luulen että yrittäjyys on nähty mun osalta, ellei ihmeitä tapahdu.
Mailiin tuli teksti "työehdot saatetaan irtisanomisperusteella muuttaa", eli veikkan että noin 500-700e lähtee peruspalkasta pois, lisäksi sielä oli maininta "töiden osa-aikaistamisia" eli jos viikkotunnit putoaa vaikka 30 tasolle niin siinä lähtee sitten vielä noin 500e pois tuon aiemmin mainitun lisäksi.
Ai niin, oli siellä maininta mahdollisesta 90 päivän lomautuksesta, tuolta ajalta tuskin ihan täyttä korvausta saa, eli ainakin vuosituloja sekin pudottaa.
Tietääkö joku minkä verran sotesopimuksella olevilla nousee palkka kesällä? Jos ei huomioi niitä järjestelyeriä/palkkaharmonisaatiota, joitten aikatauluista ja toteutuksesta ei ainakaan meidän sotealueella ole oikein mitään tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sairaanhoitaja ja palkkani nousee 20 prosenttia...
Älä naurata. T. Tehohoitaja[/quote
Anteeksi että hieman laskin alakanttiin korotuksen..toki myös kaikki nämä lisat nousee myös kun ne on sidottu peruspalkka. Ja siihen lisätään prosentit....ehkä päästään jo 25 pros lukemaan..
Palkka harmonisointi jo itsestään nostaa kuukausipalkkaa n 400-500 euroa ja kun siihen laitetaan. Vielä sopimuskorotus prosentit päälle niin olkaan kerrotussa lukemissa.
Laskin että korotusten jälkeen kun nyt olen saanut vuorotyossa N.3500 euroa kuukaudessa sairaanhoitajana niin palkkani olisi n 5000 euroa kuukaudessa bruttona..toki nettopalkka mitä käteen jää on pienempi kun otetaan verot päältä pois ja ei lasketa lisiä palkaksi.
38,5 viikkotunneilla? Kuulostaa absurdilta. Missä hyvinvointialueella maksetaan näin hyvin?
Saan itsekin 4000-5000 ylimääräisillä vuoroilla, hälytysrahoilla ja keikkatöillä. Työtunnit 50-80/vko.
Pari vuotta näin menty, ehkä vielä pari vuotta lisää. Joko lähden Tanskaan tai Norjaan tai opiskelen uuden ammatin. Haaveilen päivätyöstä 4000 palkalla. AMK ope? Insinööri? Ktm?Et sinä AMK opeksi pääse sairaanhoitajan tutkinnolla...tarvitaan ylioistotutkinto.
Insinooriksikin menee se 4 vuotta ja vastavalmistuneena on pelkkä noviisi joka nelikymppisena vastavalmistuneena ei saa töitä..insinöörin ammattistatus kun kehittyy vasta työelämässä.
Tottakai täytyy opiskella ensin. Työelämää 17vuotta takana ja 35v edessä. En jää sairaanhoitajaksi. En jaksa tehdä seuraavaa 35 vuotta kahta-kolmea työtä hyvän tulotason vuoksi. Siksi Norja tai uusi ammatti. Minulla on opiskeluhaluja, työmotivaatiota ja työkokemusta. Insinööri ja terveysteknologia voisi olla varteenotettava kombo?
Miten ihmeessä pystyt opiskelemaan jos teet vuorotyötä ja pitkiä viikkoja? Itse tein kuormittavaa työtä juurikin insinooriammatissa ja olisin myöskin halunnut kouluttautua pois tästä työpaikasta . Stressi, kiire ja firman tulostavoitteet ja itseään nostanut taloon tullut uusi johto teki työstä niin kuormittavaa ettei opintoihin ollut koskaan aikaa eikä mahdollisuutta eikä työn henkinen stessi mahdollistanut opintoja koska muu aika täytyi yrittää käyttää palautumiseen..
Paloina lopulta loppuun ja lopputili tuli ja en ole vieläkään palautunut stressistä vaan on jäänyt pysyvä moodi päälle joka tuntuu ahdistuksena ja keskittymiskyvyn puutoksena jota tarvitaan opiskelussa
Sanoiko tuo henkilö että aikoo opiskella tehden samalla täysiä viikkoja töissä? Ei sanonut. Hoitoala on sillä tavoin näppärä että voi tehdä keikkaa opintojen ohessa minkä verran haluaa/jaksaa.

Juuri näin on tarkoitus tehdä.
Ei mitään hajua. En tiedä ketä uskoa. Sh olen.
7%, eilen kuulin henk. kohtaisesta korotuksesta. 1.4 Palkkani on siis 6778,42€.
Jänskää että verottaja tiesi tästä ennen minua. Kävin omavero sivulla sattumalta aamulla ennenkuin sain tiedon tästä ja siellä luki verokortin tulorajana 86 000, mutta huomautuksena 94400, eli pitäisi nostaa tulorajaa. Tuo 94400 on täsmälleen nykypalkka, bonukset, lomaraha ja loppuvuoden korotettu palkka.

Palkkoja koskevat tiedot menee automaattisesti tulorekisteriin josta verottaja näkee ne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sairaanhoitaja ja palkkani nousee 20 prosenttia...
Missä työssä? Kerro heti, niin laitan hakemuksen.
Pieni 2% korotus on keskisormen heristelyä, kun inflaatio on 8%palkankorotuksen pitäisi olla 10%, jotta sillä olisi vaikutusta palkkakuopasta poispääsyyn.
Sh:n peruspalkka nousi 2400->2600 ja vuorolisillä ansio on 2900-3300. Lakon avulla toivottiin 3000 peruspalkkaa. Inflaation ja elinkustannusten nousun vuoksi peruspalkan pitäisi olla 3500-3800.
Harkitsen muihin pohjoismaihin lähtöä vakavasti. Olen ahkera ja joustava, en saikuta koskaan turhaan.
Ei tarvii lähteä muihin pohjoismaihin. Oma peruspalkka päivätyöstä ilman kokemuslisiä ja ennen korotuksia on 2950 eur. Sh julkinen puoli. Mulla täydet kokemuslisät ja palkka lähelle 3200eur. Toukokuu-syyskuu saadaan 250 eur /kk bonusta. Kannattaa vähän katsella oman shp ulkopuolelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sairaanhoitaja ja palkkani nousee 20 prosenttia...
Älä naurata. T. Tehohoitaja[/quote
Anteeksi että hieman laskin alakanttiin korotuksen..toki myös kaikki nämä lisat nousee myös kun ne on sidottu peruspalkka. Ja siihen lisätään prosentit....ehkä päästään jo 25 pros lukemaan..
Palkka harmonisointi jo itsestään nostaa kuukausipalkkaa n 400-500 euroa ja kun siihen laitetaan. Vielä sopimuskorotus prosentit päälle niin olkaan kerrotussa lukemissa.
Laskin että korotusten jälkeen kun nyt olen saanut vuorotyossa N.3500 euroa kuukaudessa sairaanhoitajana niin palkkani olisi n 5000 euroa kuukaudessa bruttona..toki nettopalkka mitä käteen jää on pienempi kun otetaan verot päältä pois ja ei lasketa lisiä palkaksi.
38,5 viikkotunneilla? Kuulostaa absurdilta. Missä hyvinvointialueella maksetaan näin hyvin?
Saan itsekin 4000-5000 ylimääräisillä vuoroilla, hälytysrahoilla ja keikkatöillä. Työtunnit 50-80/vko.
Pari vuotta näin menty, ehkä vielä pari vuotta lisää. Joko lähden Tanskaan tai Norjaan tai opiskelen uuden ammatin. Haaveilen päivätyöstä 4000 palkalla. AMK ope? Insinööri? Ktm?Et sinä AMK opeksi pääse sairaanhoitajan tutkinnolla...tarvitaan ylioistotutkinto.
Insinooriksikin menee se 4 vuotta ja vastavalmistuneena on pelkkä noviisi joka nelikymppisena vastavalmistuneena ei saa töitä..insinöörin ammattistatus kun kehittyy vasta työelämässä.
Tottakai täytyy opiskella ensin. Työelämää 17vuotta takana ja 35v edessä. En jää sairaanhoitajaksi. En jaksa tehdä seuraavaa 35 vuotta kahta-kolmea työtä hyvän tulotason vuoksi. Siksi Norja tai uusi ammatti. Minulla on opiskeluhaluja, työmotivaatiota ja työkokemusta. Insinööri ja terveysteknologia voisi olla varteenotettava kombo?
Miten ihmeessä pystyt opiskelemaan jos teet vuorotyötä ja pitkiä viikkoja? Itse tein kuormittavaa työtä juurikin insinooriammatissa ja olisin myöskin halunnut kouluttautua pois tästä työpaikasta . Stressi, kiire ja firman tulostavoitteet ja itseään nostanut taloon tullut uusi johto teki työstä niin kuormittavaa ettei opintoihin ollut koskaan aikaa eikä mahdollisuutta eikä työn henkinen stessi mahdollistanut opintoja koska muu aika täytyi yrittää käyttää palautumiseen..
Paloina lopulta loppuun ja lopputili tuli ja en ole vieläkään palautunut stressistä vaan on jäänyt pysyvä moodi päälle joka tuntuu ahdistuksena ja keskittymiskyvyn puutoksena jota tarvitaan opiskelussa
Sanoiko tuo henkilö että aikoo opiskella tehden samalla täysiä viikkoja töissä? Ei sanonut. Hoitoala on sillä tavoin näppärä että voi tehdä keikkaa opintojen ohessa minkä verran haluaa/jaksaa.
Jos tullainen on mahdollista niin neuvoisin pysymään alalla koska muissa töissä tullainen keikkatoihin siirtyminen ei vain ole mahdollista...joko olet töissä tai sitten ei.

Hoitajakoulutus on myös siitä hyvä, että takaisin alalle kyllä pääsee jos haluaa.
Vähintään 3%, yleensä pomo laittaa enenmpi kuin yleiskorotus.
3,5 meillä sovittiin paikallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7%, eilen kuulin henk. kohtaisesta korotuksesta. 1.4 Palkkani on siis 6778,42€.
Jänskää että verottaja tiesi tästä ennen minua. Kävin omavero sivulla sattumalta aamulla ennenkuin sain tiedon tästä ja siellä luki verokortin tulorajana 86 000, mutta huomautuksena 94400, eli pitäisi nostaa tulorajaa. Tuo 94400 on täsmälleen nykypalkka, bonukset, lomaraha ja loppuvuoden korotettu palkka.
Palkkoja koskevat tiedot menee automaattisesti tulorekisteriin josta verottaja näkee ne
Eli palkkis ehti lähettää tiedot näin kuun lopussa ennemmin verottajalle, kuin pomoni ehti kertoa minulle. Tosin olen ollut työmatkalla 1.5kk joten on tässä ollut pieni tietokatkos itseni ja pomonikin välillä.
minimissään 3% ja 870 € kertakorvaus. Tämä on minimi mutta voi tuosta nousta (epäilen)
Tämä vuosi menee nimellisesti nollilla. Olen yksinyrittäjä, enkä voi nyt nostaa tuntihintaa. Voin kuitenkin tehdä hieman ylimääräistä, esim pari tuntia viikossa, niin siitä tulee noin 5 prosenttia plussaa.
Nousee 3,5% kesäkuun alusta ja ensi vuonna 2,3%
Mulla nousi iltalisä 1.5% ja tuntipalkka 3.5% eli yhteensä 4.5%