Synninpäästöjä. Kauhein tekosi tai tekemättä jättäminen lapsellesi?

pari-kolme kertaa raskauden aikana join siideripullon saunan jälkeen.



nyt joku sanoo että tosi monet tekee noin, mitään kriittisiä rajoja ei ylitetty jne jne.



no, meillä on tilanne nyt se, että lapsella on epilepsia, kehitysviivästymää ja jatkossa mitä ilmeisimmin oppimisvaikeuksia. enkä voi olla kysymättä itseltäni että olenko itse aiheuttanut kaikki nämä juurikin tuolla alkoholinkäytölläni. jos olen sellainen äiti, jolle nollatoleranssi olisi ollut ainoa oikea vaihtoehto alkoholin suhteen?



tämä on kamalaa...

Minä olen omatunnontuskiani kärsinyt ja PALJON. Niin tekee varmasti kaikki äidit. Ne jotka tähän kirjoittavat kykenevät myöntämään olevansa vain ihmisiä ei täydellisiä.



ap

ap

" huonot" äidit!

Lapselta voi pyytää anteeksi! Ei ole mitenkään noloa tai auktoriteetin menettämistä. Toivon, että pyydätte anteeksi lapsiltanne huutamista ym.

tukistetaan ja läpsitään jos suututtaa?? Jos nämä tosiaan ovat kriteerit, voin todellakin tunnustaa olevani täydellinen. Uskomatonta...

mutta ei se tee minusta vähemmän pelottavaa lasten silmissä, kun suutun äkkiarvaamatta : (



Noh, täytyy vaan olla itselle armollinen ja jaksaa tsempata.

kuuluuko lapsen kasvatukseen? Meillä ei. Uhkailen silti. Huudan ja kiroilen. Välillä lentää ruokalusikka seinään pelkästä väsymyksestä, muistona vieläkin rantu. Pesset en ole pois vaikka muuten onkin siistiä, se muistuttaa siitä kun ruokin lastani ja vihasin itseäni.



Peilin edessä katson vartaloani, kiroan ja itken jokaista raskauskiloa ja joulunajan herkkuja. En saa elämästäni otetta, kaikki lipsuu, olen liian kiltti, annan miehelle periksi kaikissa asioissa. Hän päättää mitä milloinkin telkkarista katsotaan, milloin mennään nukkumaan.



Olen sätkynukke ja sytkähtelee muiden tahtiin, väkisinkin väsyn. Milloin vaahtosammuttimen kokoinen ihminen rupesi hallitsemaan elämääni? Milloin unohdin itseni? Kuka lihava ja raskaana oleva täti ihminen oikein olen? Minne katosi vyötäröni, positiivisuuteni ja omanarvontunteeni?

Mutta olen myös pyytänyt lapsilta anteeksi. Nykyään ei pinna niin herkästi enää pala kun lapset on jo isompia.

Tukistanut joskus. Olen huutanut tuhannet kerrat. En koskaan ole sanonut rakastavani :(, tää on mun mielestä melkein pahin... :(. Olen jättänyt iltasadut lukematta, vaikka olen luvannut lukea. Olen uhkaillut vaikka millä, esim että lähden ulos enkä tule takaisin ennen kuin ovat hiljaa sängyissä, tai että eivät saa yhtää joululahjoja kun aina tappelevat keskenään.

En ollut tällainen ennen kuin jäin yksinhuoltajaksi. On niin raskasta ja väsyttävää, kun hoidan arkea yksin :(.

Tunnen huonoa omatuntoa kymmenistä eri asioista :(. Huono huono äiti :(.

olen huutanut ihan pienelle vauvalleni kun hän herätti jatkuvasti 1 h välein yöllä, väsymyksestä nuppi sekaisin.



Edellinen kirjoittaja; sano ihmeessä lapsillesi että rakastat heitä. vaikka illalla viimeiseksi... Miksi se on sinulle vaikeaa? Eikö sinulle ole sitä sanottu? Luulen, että voisit itse asiassa päästä helpommalaa jos vakuuttaisit lapsesi siitä, että tykkäät heistä.

tai parilla sillointällöin. Ajasta on kulunut 5-vuotta ja nykyisinkin pinnat palaa ja viimeksi rikoin barbitalon :/

Viinalla en enää oloani ole helpottanut pitkään aikaan. Eipä tähän paskaan muu auttaisikaan, kun loma. Jota ei kahdeksaan vuoteen ole ollut kertaakaan.



ap

Vierailija:

olen huutanut ihan pienelle vauvalleni kun hän herätti jatkuvasti 1 h välein yöllä, väsymyksestä nuppi sekaisin.

Edellinen kirjoittaja; sano ihmeessä lapsillesi että rakastat heitä. vaikka illalla viimeiseksi... Miksi se on sinulle vaikeaa? Eikö sinulle ole sitä sanottu? Luulen, että voisit itse asiassa päästä helpommalaa jos vakuuttaisit lapsesi siitä, että tykkäät heistä.

Mutta tunsin sen kyllä että rakastetaan. Mahtaakohan mun lapset tuntea :(? En tiedä miksi se on vaikea sanoa???

t.36

ap

ap

Vieläkin kaduttaa ja toivon että pystyn tulevaisuudessa hillitsemään itseni paremmin.

Muutaman kerran lähettänyt pihalle huoneesta kun ei osaa olla kunnolla (ja loppujen lopuksi lapsi ei mitään ihan niin mahdottoman pahaa ole saanut aikaan). Kiireestä ym. hermot kireällä niin tulee suututtua pienestäkin. Lapsi tosin on oppinut yhden läksyn ja toteaa kun huutamisen jälkeen rauhoitun, että " Äiti, pyydä anteeksi!" Siis pyydän anteeksi yleensäkin ja selitän miksi huusin vaikkei pieni lapsi aina tajuakaan.



Napattua tulee joskus jos satojen kieltojen jälkeen kaikki menee koko ajan kuuroille korville.



Huonoa omaatuntoa poden edelleen, että kerran nostaessani lasta leikeissä nostin huonosti vahingossa ja lapsen käsi jotenkin venähti. Käytiin lääkärissä eikä mitään pysyvää tai pitkäaikaista ongelmaa ollut, muutaman päivän lapsi oli käyttämättä kättään ja sitten tilanne laukesi ihan normaaliksi (lääkäri sanoi että varmaan varoo ja pelkää jokusen päivän käyttää kättä, mutta jos huomaamattaan liikuttaa niin ei syytä huoleen). Mutta vaikka vahinko olikin niin tuntui tosi kurjalta!

helpottaa mun oloa, kun tiedän etten ole ainut kireepinnanen ja elämään väsynyt eukko joka sitten purkaa kaiken lapsiin ja mieheen.

se että olen aina välillä sanonut erityislapseeni tuskastuttuani ettei IKINÄ uskoisi että hän on jo XX-vuotias. Nyt sitten oltiin tutkimuksissa ja siellä selvisi se että hän vastaa kehitykseltään n. 2,5 vuotta nuorempaa kuin on. Ehkä nyt kun saatiin diagnoosit yms. selville on helpompi pitää kielenkannat kurissa, kun ymmärtää ettei lapsi tahallaan tee sitä mitä tekee...