IL: Suomi alisuorittaa 640.000 on pudonnut pois työelämästä
No nyt on suuruusluokat kohdallaan ja tämä on totuus. Nykyiset työttömyysluvut ovat ihan täyttä silmänlumetta.
Tuo 640.000 on oikein ja pitää sisällään kaikki pupukurssilaiset, tempputyöllistyneet ja käsittämättömän 140.000 ihmisen joukon, jotka eivät opiskele, ilmoittaudu työttömäksi ja ovat siis kokonaan työvoiman ulkopuolella.
Kommentit (605)
Työkkäri kun pakottaa hakemaan töitä, niin voisi pakottaa hakemaan myös osa-aikatöitä. 20h/vko sopparilla lopun saa soviteltuna päivärahana, itseään ei tarvitse tappaa työllä, jää vapaa-aikaa ja silti pärjää rahallisesti, etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Tällä hetkellä ei avoimiin paikkoihin ole edes hakijoita mm kaupan alalla vaikka työttömiä kyllä riittää.
"käsittämättömän 140.000 ihmisen joukon, jotka eivät opiskele, ilmoittaudu työttömäksi ja ovat siis kokonaan työvoiman ulkopuolella"
Nämä ihmiset eivät myöskään nostele tukia, joten ei pitäisi kenenkään persettä kutittaa. Elelevät omilla säästöillään, tai sitten joku muu taloudessa elättää. Ja proggressiivisen sosialistiverotuksemme vuoksi sellainen ihminen, jolla on varaa palkallaan elättää toista aikuista, maksaa todellakin veroja kahden edestä ellei enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole minkäänlaista aikomusta tehdä yhtään mitään tämän maan eteen, enkä senttiäkään ole valtiolta saanut. Valtio voisi jättää meidät rauhaan.
Vai ei ole valtio tehnyt mitään sinun eteesi?????
Oletko suomalainen ja täällä ikäsi asunut??
Jos olet, niin kyllä valtio on sinun eteesi tehnyt hyvin paljon.
-lapsilisät
-ilmainen koulutus
-ilmainen terveydenhoito 18 vuotiaaksi
-ilmainen hammashoito 18 vuotiaaksi
Et edes taida ymmärtää, miten paljon olet tältä yhteiskunnalta saanut. Meidän kaikkien verovaroja on sinuunkin uhrattu satojatuhansia, joten ei muuta kuin hopi hopi töihin ja maksamaan velkasi yhteiskunnalle, eli meille veronmaksajille.
Siis jos sinulla ei ole mitään terveydellistä syytä olla pois työelämästä. Taidat olla elintapatyötön joka syyttä yhteiskuntaa ja kaikkia muita kurjasta elämästään, mutta itsessä ei ole mitään vikaa?
Vierailija kirjoitti:
Milloin työssäkäyvän keskiluokan selkäranka katkeaa tässä asiassa? Miten he jaksavat elättää näin isoa toimetonta työikäistä väestöä?
Keskiluokka luulee jälleen kerran vähän liikoja itsestään. Velkarahalla nuo elätetään.
Vierailija kirjoitti:
Työnhaku velvoite puuttuu liian monelta mamuselta. Terv. työkkäri
Pistetäänpä nyt asiat tärkeysjärjestykseen.
Tärkeämpää on saada kotimaiset työkyvyttömät ja muut sairaat töihin.
t. työkkärin täti

Tärkeintä on saada työkkärin tädit tarpeettomiksi ja etsimään toisenlaista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi järkyttävän iso moka on tehty koulutuspolitiikassa. Kaikilta vaaditaan korkeakoulututkinto päästäkseen töihin. Jopa aloilla, joissa ammattikoulu tai oppisopimuskoulutus riittäisi aivan hyvin pätevään työn suorittamiseen. Pitäisi ymmärtää, että kaikkia ei yksinkertaisesti kiinnosta se koulunkäynti vuosikausia. Ei nuoret ole niin paljoa muuttuneet.
Toisaalta työnantajat eivät ole valmiita maksamaan koulutuksesta. Harvaa motivoi kouluttautua vuosia 2000 euron kuukausipalkalle.
On myös aktiivisesti säästetty lasten ja nuorten mielenterveystyöstä. Näin paskotaan suomalaisen työvoiman tulevaisuus. Ei rikkinäisestä saa ehjää, jos jätetään syrjään.
Itse olen tradenomi ja olin palkkatuella julkisella. Näin kuinka koulun siivoojia ja keittäjiä siirretään kaupungin yksiköihin toimistosihteereiksi, koska heillä on selkä kipeä.
Itse en voi tehdä muuta kuin toimistotöitä terveydellisistä syistä.
Miksi koulutetaan tradenomeja, kun siivoojat hoitaa palkanlaskennan.
Luin äskettäin eräältä foorumilta kuinka eläintenhoitajaksi kouluttautunut olisi saanut määräaikaisen paikan Kelasta etuuskäsittelijänä. En oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa tälle tiedolle. Olen itse yhteiskuntatieteiden puolelta valmistunut maisteri ja hakenut useasti Kelasta töitä. En ole saanut yhtään haastattelukutsua.
Nämä ovat välillä vähän hämmentäviä.
Tuttava on ison yrityksen respassa/infossa töissä. Hänellä on akateeminen loppututkinto ja erittäin vahva kielitaito. On opiskellut mm. Sveitsiläisessä yliopistossa. Eikä saanut tuon vaativampaa työtä.
Toinen kaveri tekee tuotekehitystä ja tutkimusta, vaikka on vain käynyt kääntymässä amiksessa, eikä sitäkään saanut suoritettua loppuun.
Itsekään en tee sitä työtä mihin olen suorittanut koulutuksen, vaan vähän vierestä.
Vierailija kirjoitti:
Sillä välin...
"Kymmeniä hoitajaopiskelijoita uhkaa karkotus Suomesta Taustalla järkyttävä sotku: He eivät kertoneet meille totuuttaKöyhistä kylistä tulevat kenialaiset sairaanhoitajat jättivät työnsä, ja perheet myivät maitaan maksaakseen koulutuksesta Suomessa. Asiat eivät olleetkaan lainkaan niin kuin oli luvattu, sanoo neljä Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijaa, joita uhkaa nyt opintojen katkeaminen ja karkotus.
Karkotusuhan alla olevat kenialaisopiskelijat ovat opiskelleet Laurea-ammattikorkeakoulussa.Tänään klo 7:33
Keniasta Suomeen saapuneille hoitajaopiskelijoille kerrottiin kotimaassaan, että he pätevöityisivät vuodessa ja saisivat heti alan töitä.
Suomessa paljastui, että asia ei ollut lainkaan näin, ja nyt opiskelijoita uhkaa maastakarkotus rästissä olevien lukukausimaksujen takia.
Opiskelijoiden kotimaassaan maksama summa ei lopulta kattanut lähellekään koko opintoja, ja maaliskuun loppuun mennessä olisi maksettava tuhansia euroja lisää.
Kymmeniä Keniasta houkuteltuja sairaanhoitajia saapui syksyllä tilauskoulutukseen Laurea-ammattikorkeakouluun. Neljä heistä sanoo Iltalehdelle, että heitä on johdettu harhaan: he uskoivat pätevöityvänsä vuodessa sairaanhoitajiksi Suomeen ja luulivat maksaneensa kaiken jo ennen kotimaasta lähtöä. He olivat käsittäneet myös pääsevänsä heti tekemään alan töitä opintojen ohella.Heidän mukaansa vasta Suomessa paljastui, että opinnot kestävätkin noin 2,5 vuotta, ja että Keniassa maksettu summa kattoi vain puolet ensimmäisen Suomi-vuoden opiskelusta. Töitäkään ei ollut."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/25a3c204-dc2e-48e1-9aca-23a1a8ea0f9eUskokaa nyt että on niin paha työvoimapula, että työntekijöitä pitää hankkia Keniasta.
Jossakin Lapissa ymmärrän että työntekijöitä pitää rekrytoida mistä tahansa mistä heitä vain suostuu tulemaan. Laura toimii kuitenkin pääkaupunkiseudulla.
Mikähän siinä on että katujengit saavat pysyä maassa, mutta sairaanhoitajia karkotetaan.
Luuulin että meillä on isompi pula hoitajista kuin katujengeistä.
Ei ole pitkä aika kun englantilainen hoitaja karkotettiin koska migri ei osannut lukea hänen tiliotettaan.
- Migri myönsi että tämä oli virhe, mutta karkotus pysyi voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa viisaammat mitä tällainen 45 terve merkonomi nainen Helsingistä voisi tehdä ? olen ollut työtön 2 vuotta enkä ole päässyt edes kaupan kassalle haastatteluun. jos etuudet leikataan en tiedä miten lasten kanssa tullaan toimeen. en kertakaikkiaan tiedä mitä teen seuraavat 20 vuotta?
Eikö pk-seudulla pitäisi olla suoranaista pulaa asiakaspalvelijoista ja myyjistä? Se on varmaan työllistymisesi este että olet merkonomi, sinulle on maksettava korkeampaa tuntipalkkaa kuin noviiseille. Pystyisitkö päivittämään nykyisen koulutuksen esim. taloushallinnon tehtäviin? Tilitoimistoihin ja palkanlaskentaan varmaankin pääsisi töihin suht helposti.
työkkäri ei tue opiskelua... en voi yksinhuoltajana jättäytyä toimeentulotuen varaan.parista paikasta on vihjaillen sanottu että olen liian vanha.
Vierailija kirjoitti:
"käsittämättömän 140.000 ihmisen joukon, jotka eivät opiskele, ilmoittaudu työttömäksi ja ovat siis kokonaan työvoiman ulkopuolella"
Nämä ihmiset eivät myöskään nostele tukia, joten ei pitäisi kenenkään persettä kutittaa. Elelevät omilla säästöillään, tai sitten joku muu taloudessa elättää. Ja proggressiivisen sosialistiverotuksemme vuoksi sellainen ihminen, jolla on varaa palkallaan elättää toista aikuista, maksaa todellakin veroja kahden edestä ellei enemmänkin.
Ehkä ongelmaksi yhteiskunnalle muodostuu, kun kotirouva, joka 20-60 ikävuodet elää miehen rahoilla joskus eläköityy. Sitten kuitenkin vanhuksina nostavat samansuuruiset tuet ja eläkkeet, kuin matalapalkkatyöntekijät.
Sinänsä en itse näe tässä mitään väärää moraalisesti, mutta yhteiskunnan kannalta asia on näin.
Tietty jos vielä tähän laskee mahdollisen yhteiskunnan kustantamana koulutuksen, niin tavallaan hukkaan sekin meni.
Mutta yhteiskunnan kannalta elämän voi heittää hukkaan niin monella tavalla. Vahingollisin tapa yhteiskunnalle lienee kuitenkin elämäntaparikollinen.
Vierailija kirjoitti:
Työkkäri kun pakottaa hakemaan töitä, niin voisi pakottaa hakemaan myös osa-aikatöitä. 20h/vko sopparilla lopun saa soviteltuna päivärahana, itseään ei tarvitse tappaa työllä, jää vapaa-aikaa ja silti pärjää rahallisesti, etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Tällä hetkellä ei avoimiin paikkoihin ole edes hakijoita mm kaupan alalla vaikka työttömiä kyllä riittää.
Mutta jos tulee Kokoomuksen malli niin osa-aikatyöntekijät ei saa enää soviteltua päivärahaa. Keräämisaika 12 kuukautta ja saa 200 päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"käsittämättömän 140.000 ihmisen joukon, jotka eivät opiskele, ilmoittaudu työttömäksi ja ovat siis kokonaan työvoiman ulkopuolella"
Nämä ihmiset eivät myöskään nostele tukia, joten ei pitäisi kenenkään persettä kutittaa. Elelevät omilla säästöillään, tai sitten joku muu taloudessa elättää. Ja proggressiivisen sosialistiverotuksemme vuoksi sellainen ihminen, jolla on varaa palkallaan elättää toista aikuista, maksaa todellakin veroja kahden edestä ellei enemmänkin.
Ehkä ongelmaksi yhteiskunnalle muodostuu, kun kotirouva, joka 20-60 ikävuodet elää miehen rahoilla joskus eläköityy. Sitten kuitenkin vanhuksina nostavat samansuuruiset tuet ja eläkkeet, kuin matalapalkkatyöntekijät.
Sinänsä en itse näe tässä mitään väärää moraalisesti, mutta yhteiskunnan kannalta asia on näin.
Tietty jos vielä tähän laskee mahdollisen yhteiskunnan kustantamana koulutuksen, niin tavallaan hukkaan sekin meni.
Mutta yhteiskunnan kannalta elämän voi heittää hukkaan niin monella tavalla. Vahingollisin tapa yhteiskunnalle lienee kuitenkin elämäntaparikollinen.
No se kotirouva täältä vastailee. Tein työtä pätkättä 32 vuotta maksellen eläke ym maksut. Saan lopulta varmaan minimi eläkettä, mutta se riittää minulle loistavasti. Mitään tukia en tule saamaan myöskään. Helpottaako?

Ei helpota, eläkkeitä maksetaan 33 miljardia vuodessa, joista 25 miljardia nyt työssäkäyvien palkoista.
Työttömyyskorvauksia maksetaan vain 4,9 miljardia.
Eläkkeitä maksetaan siis 6 kertaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Työkkäri kun pakottaa hakemaan töitä, niin voisi pakottaa hakemaan myös osa-aikatöitä. 20h/vko sopparilla lopun saa soviteltuna päivärahana, itseään ei tarvitse tappaa työllä, jää vapaa-aikaa ja silti pärjää rahallisesti, etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Tällä hetkellä ei avoimiin paikkoihin ole edes hakijoita mm kaupan alalla vaikka työttömiä kyllä riittää.
Miksi ne "pulassa olevat" kauppiaat ja kaupan johto tarjoaa nykyään aina pelkkää 6 h / vko -- 30 h / vko vajaata silppua, kun voisivat ihan yhtä hyvin tarjota kokoaikaista vakituista työtä aikuiselle ihmiselle. Miksi niitä tunteja pitää silputa, vaikka tarve on kokoaikaisesti ja kauppa käy koko päivän, jopa koko vuorokauden? Jos joku opiskelija vapaaehtoisesti toivoo vähemmän tunteja, niin saakoon sitten hän.
Etenkin kun kaupan kassa ei ole mikään hyväpalkkainen luksustyö, jota joku käy vähän harrastelemassa huvin vuoksi muutaman tunnin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP-Intialaisen asialla.
Jokainen puolue lukuunottamatta PS ymmärtää sen että meillä ei vain ole tarpeeksi työvoimaa. Ei mitään merkitystä puoluekannalla muiden osalta.
Ei ole tarpeeksi työvoimaa, mutta herrakansan edustajat voivat maata kotona kun ei hotsita. Kokoomus haluaa halpatyövoimaa, jotta yritykset saavat työntekijöitä murto-osa kustannuksilla. Vihervasemmisto on mukana tyhmyyttään.
Minä sanoisin että ihan häijyyttään. Nehän katsovat nenänvarttaan pitkin kotoperäistä työväestöä, siis suorittavan portaan duunareita. Ihan yleiseurooppalainen ilmiö ja tästähän niinsanottu populistinen (tässäkin vähättelevä nimitys) kansannousu saa ruutinsa. Ihan puhtaasta vitutuksesta menon härskiyteen se lähtee. Isänmaan arvo on eliitille pyöreä nolla globaalin talouden markkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkkäri kun pakottaa hakemaan töitä, niin voisi pakottaa hakemaan myös osa-aikatöitä. 20h/vko sopparilla lopun saa soviteltuna päivärahana, itseään ei tarvitse tappaa työllä, jää vapaa-aikaa ja silti pärjää rahallisesti, etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Tällä hetkellä ei avoimiin paikkoihin ole edes hakijoita mm kaupan alalla vaikka työttömiä kyllä riittää.
Miksi ne "pulassa olevat" kauppiaat ja kaupan johto tarjoaa nykyään aina pelkkää 6 h / vko -- 30 h / vko vajaata silppua, kun voisivat ihan yhtä hyvin tarjota kokoaikaista vakituista työtä aikuiselle ihmiselle. Miksi niitä tunteja pitää silputa, vaikka tarve on kokoaikaisesti ja kauppa käy koko päivän, jopa koko vuorokauden? Jos joku opiskelija vapaaehtoisesti toivoo vähemmän tunteja, niin saakoon sitten hän.
Etenkin kun kaupan kassa ei ole mikään hyväpalkkainen luksustyö, jota joku käy vähän harrastelemassa huvin vuoksi muutaman tunnin.
Ihmisten halveksuntaa. Kuin olisimme jotain talouden rattaiden varaosia, täysin mielihalujen mukaan vaihdettavissa ja siirreltävissä. Eipä hämmästytä tässäkään että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ainakin lopulta.
Ei tarvitse ihmetellä maan ongelmia, kun tuohon lukuun eläkeläiset lisättynä puhutaan lähemmäs 2 miljoonasta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkkäri kun pakottaa hakemaan töitä, niin voisi pakottaa hakemaan myös osa-aikatöitä. 20h/vko sopparilla lopun saa soviteltuna päivärahana, itseään ei tarvitse tappaa työllä, jää vapaa-aikaa ja silti pärjää rahallisesti, etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Tällä hetkellä ei avoimiin paikkoihin ole edes hakijoita mm kaupan alalla vaikka työttömiä kyllä riittää.
Miksi ne "pulassa olevat" kauppiaat ja kaupan johto tarjoaa nykyään aina pelkkää 6 h / vko -- 30 h / vko vajaata silppua, kun voisivat ihan yhtä hyvin tarjota kokoaikaista vakituista työtä aikuiselle ihmiselle. Miksi niitä tunteja pitää silputa, vaikka tarve on kokoaikaisesti ja kauppa käy koko päivän, jopa koko vuorokauden? Jos joku opiskelija vapaaehtoisesti toivoo vähemmän tunteja, niin saakoon sitten hän.
Etenkin kun kaupan kassa ei ole mikään hyväpalkkainen luksustyö, jota joku käy vähän harrastelemassa huvin vuoksi muutaman tunnin.
Ei ruokakaupassa työntekijätarve ole tasainen koko päivää. On kokoaikaisia, mutta aamuun tarvitaan enemmän kun kuormat puretaan, sitten on hiljaista ja taas tarvitaan lisää kun kaikki ryntää kauppaan yhtäaikaa, illalla taas hiljaista. Esimiehet on kokoaikaisia koska voivat tehdä kaikkea ja sellaisia pitää olla paikalla, mutta ei kaikista ole esimiehiksi. Jos lähistöllä on useita saman ketjun kauppoja niin myyjäkin voi helposti tehdä kokoaikaista työtä kun on eri päivinä eri kaupoissa tarpeen mukaan, esim Lidl tarjoaa kuulemma tätä mahdollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole minkäänlaista aikomusta tehdä yhtään mitään tämän maan eteen, enkä senttiäkään ole valtiolta saanut. Valtio voisi jättää meidät rauhaan.
Vai ei ole valtio tehnyt mitään sinun eteesi?????
Oletko suomalainen ja täällä ikäsi asunut??
Jos olet, niin kyllä valtio on sinun eteesi tehnyt hyvin paljon.
-lapsilisät
-ilmainen koulutus
-ilmainen terveydenhoito 18 vuotiaaksi
-ilmainen hammashoito 18 vuotiaaksi
Et edes taida ymmärtää, miten paljon olet tältä yhteiskunnalta saanut. Meidän kaikkien verovaroja on sinuunkin uhrattu satojatuhansia, joten ei muuta kuin hopi hopi töihin ja maksamaan velkasi yhteiskunnalle, eli meille veronmaksajille.
Siis jos sinulla ei ole mitään terveydellistä syytä olla pois työelämästä. Taidat olla elintapatyötön joka syyttä yhteiskuntaa ja kaikkia muita kurjasta elämästään, mutta itsessä ei ole mitään vikaa?
Jos emme eläisi sosialismissa niin mitäpä luulet olisiko suvullani ollut varaa maksaa opintoni ja terveydenhuoltoni? Kyllä olisi. Yksityistä terveydenhuoltoa käytän pääasiassa nytkin, sen vähän mitä käytän.
Mä parasta aikaa alisuoritan, katson telkkaria ja AV ta. Kohta laitan miehelle lounasta ja sitten vedän päikkärit.
T. Kotirouvana miehen rahoilla miehen toiveesta