Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt vertaistukea, kiitos. Häpeän silmät päästäni. Tapahtui työhaastattelussa.

Vierailija
27.03.2023 |

Lähdin hyvillä mielin haastatteluun. Hieman kiire lähtö tuli ja vetäsin äkkiä välipalaksi banaanin ennen lähtöä. Virhe! Matka meni hyvin, mutta noin 10min haastattelun alusta alkoi maha kouristamaan ja tunsin et vessaan pitää päästä just sillä sekunnilla. Sanoin että anteeksi, mutta missähän olisi lähin vessa. Neuvoivat ja juoksujalkaa kankut yhteenpuristettuna juoksen käytävän päähän. Onneksi oli vapaa. Pääsin pöntölle viime sekunnilla. Ja sitä tavaraa tuli ja tuli jäätävien tuskien kera. Varmaan 15min istuin istunnolla ennen kun uskalsin tulla pois. Kiireen vilkkaa takaisin neukkariin pahoitellen. No, eikä siinä vielä kaikki. Kun pahoittelin asiaa niin sanoin, pahoittelen mutta mulla on toi ärtyvä suoli joka aiheuttaa tällaista. Haastattelijoiden ilmeet olivat kyllä omaa luokkaansa. Vetivät kätensä pois kun yritin kätellä haastattelun lopuksi. Lähdin kiireen vilkkaa bussille ja kotiin.
Voi jeesus että hävettää. No, eipä tarvii tuolta ainakaan soittoa enää odotella.
Sanokaa nyt etten ole ainoa jolle on tapahtunut tällaista.

Kommentit (39)

Vierailija
1/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi mainitsit siitä ärtyvästä suolesta? Ei kenenkään tarvitse mainostaa vessareissujensa syytä, siinä mokasit.

Vierailija
2/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No harvinaisen tolloja ovat kyllä kyseiset haastattelijat, jos eivät tajua, ettei tuollaiselle itse mitään voi.

Unohda koko juttu. Ei kannata ainakaan hävetä tuollaista asiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No herranjestas et sinä sairaudellesi mitään voi. Ymmärrän että harmittaa ja hävettää mutta ei tuo ole vielä pahakaan. Että otahan ihan iisisti nyt vaan, relavaihde päälle. 🙂

Vierailija
4/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voihan sitä antaa selityksen. Elleivät sairautta ymmärrä, niin ei ap mitään menetä. Itsekin joudun asioimaan aina tyhjällä vatsalla, ettei tule ongelmia.

Vierailija
5/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on noroviruksen aikakausi. Mistäpä luulet työntekijöiden puhuvan kahvitauoilla? Oikein, paskareissuistaan. Et mokannut.

Vierailija
6/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi mainitsit siitä ärtyvästä suolesta? Ei kenenkään tarvitse mainostaa vessareissujensa syytä, siinä mokasit.

Vahingossa lens sammakko suusta.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noo mullakin on ärtyvä suoli, että pidän tuota ihan mahdollisena tilanteena.

Nyt on hyvä hetki oppia:

- jos on tärkeä meno paikkaan, jossa ei pääse vapaasti vessaan, ja maha on vielä ok, niin älä laita suuhun yhtään mitään (älä häiritse nukkuvaa karhua).

- jos luonto kutsuu, niin häpeä pois, "Anteeksi, missähän on vessa?" ja toimitat asiasi.

- sano seuraavalla kerralla palatessasi, että "Anteeksi, minulla on tämä jännävatsa". Eli = ei tarttuvaa, ei riski.

Vierailija
8/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä otan Immodiumin ennen lähtöä jos vähänkin viitteitä siitä että vatsa oikuttelee. Nyt ei ollut mitään viitteitä. Sen toki tiesin että banaani voi joskus tehdä tepposet, mutta kun kiireessä piti äkkiä jotain syödä niin nappasin banaani. Ajattelin ettei mitään käy kun vatsa oli ihan rauhallinen.

Tämän takia en ikinä juo esim. kahvia jos sitä haastattelussa tarjotaan. En edes teetä. Vettä voin juoda jos on.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai sitten ristiallerginen reaktio, koivut kukkii keskieuroopassa, ja tuuli tuo siitepölyt, tunnin-parin viive ruokailun jälkeen ennenkuin tapahtuu mitään, ja vessakäynti sitten helpottaa, koska elimistö pyrkii poistamaan vaaralliset aineet.

Vierailija
10/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole siitepölyallergiaa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole siitepölyallergiaa.

Ap

Ristiallergia on erilainen, syö raakaa tomaattia, banaania yms. keväämmällä, kun kun koivu kukkii, ja seuraa tilannetta, kannattaa olla kotona, voi tulla mitä oudompia reaktioita.

Vierailija
12/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne mitään kuramahaa kyllä palkkaa. Eivät ikinä unohda tätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko tuleva työsi sellainen, ettei ylimääräiset yllättävät 15min vessatauot haittaa?

Vierailija
14/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mullakaan aina ole ihan putkeen mennyt

- väärät kengät: haastatteluun sisältyi tuotantotiloissa käyminen. Minulla oli korkkarisaappaat, joihin piti jotenkin saada maadoitusnauha kiinni. Eihän se onnistunut.

- rikkinäiset sukat: haastatteluun sisältyi puhdastilassa käyminen, jolloin piti pukea suojapuku sekä vaihtaa kengät

- myöhästyminen 45 min eksymisen takia

- jännittäminen ja tärinän vuoksi sievän kahvikupin kilistäminen asettia vasten niin että pelkäsin sen menevän rikki

- kaikkien papereiden leväyttäminen lattialle

- itkeminen liikutuksesta ja väsymyksestä

- totaalinen nauruun repeäminen naurettavan palkkatarjouksen vuoksi

- välinpitämätön ja flegmaattinen suhtautuminen jännitykseen otetun rauhoittavan lääkkeen vuoksi

- ilmavaivat ja keskittyminen niiden pidättelemiseen

- järkky pissihätä.

Älkää koskaan syökö/juoko ennen haastattelua tai sen aikana!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä sanoisi muuta palaamisen jälkeen, kuin pahoittelisin. Ei ketään (uskoakseni?) kiinnosta kuulla informaatiota toisen veskikäynnin syystä. Se lienee oli sanomattakin selvää, että kiire tuli ja jokainen osaa ilman selvitystäkin päätellä, että miksi vessaan voi tulla kiire.

Vierailija
16/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harmillinen tilanne, mutta ei voi mitään. Mulla oli 2vk sitten haastattelu, en ollut syönyt mitään ennen sitä. Koska pelkäsin juurikin vastaavaa tilannetta.  Kesken kaiken vatsa oli juuri aikeissa kurnia, mutta pyysin saada hakea keittiöstä lasillisen vettä. Join yhden lasillisen jo keittiössä ja toisen haastattelun aikana. 

Olisin ehkä myös muotoillut vastauksen toisin, mutta sattuuhan näitä. Ei aina raksuta, varsinkin jossain haastattelussa kun on hermona muutenkin. 

 

Vierailija
17/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johan oli surkea trolli. Aikuinen ihminen pystyy pidättämään ja mikäli ei niin ketään ei kiinnosta mitä siellä vessassa teet. Kertoo kyllä totaalisen urposta ihmisestä, enkä kyllä ikinä sinua palkkaisi.

Vierailija
18/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattele positiivisesti, sun tuskin tarvitsee nähdä näistä ketään enää ikinä.

Vierailija
19/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mainitsit siitä ärtyvästä suolesta? Ei kenenkään tarvitse mainostaa vessareissujensa syytä, siinä mokasit.

Vahingossa lens sammakko suusta.

Ap

Kukaan ei palkkaa näitä "ärtyvän suolen" tyyppeja koska ovat = saikuttajia. Tai istuvat vaihtoehtoisesti puolet työajasta vessassa.

Vierailija
20/39 |
27.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi mainitsit siitä ärtyvästä suolesta? Ei kenenkään tarvitse mainostaa vessareissujensa syytä, siinä mokasit.

Varsinkin hätävalheena. Ne arveli että istut pääasiassa vessassa jos otetaan töihin. Kerta tuo oli satunnainen häiriö. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi viisi