Miksi nainen sanoo, ettei mikään ole vialla, vaikka selvästi on?
Tähän asiaan lienee jokainen naisen kanssa parisuhteessa ollut mies joskus törmännyt. Miksi siis nainen sanoo, että kaikki on ok, vaikka jo olemuksesta näkee että näin ei ole? Onko tämä joku leikki, josta miehen pitää miljoonasta eri vaihtoehdosta yrittää arvata, että mikä naista sattuu nyppimään?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Se on helpompi käydä maksullisissa. Mies kykenee ymmärtämään maailmankaikkeuden salaisuudet muttei sitä, mitä naisen pienissä aivoissa milloinkin liikkuu.
Vastauksesi oli asian vierestä eikä auta! Mene pois!
Mulla oli just Ap:n kirjoittama tilanne mutta toisinpäin: mun mies kohautteli olkapäitään ja sanoi että mitenniin, kaikki on ok. Aina noin kuukauden kuluttua sitten sanoi mikä nyppi. Kyllä ehdotin että puhuis aikaisemmin mutkun ei. Avioliittoneuvojalla sitten avasi suunsa ja totuus oli, että oli muka luullut sitä ja kuvitellut tätä ja pelännyt yhtä ja aavistellut toista. Mies olisi halunnut jatkaa kanssani - hänen mielestään se oli normaalia kanssakäymistä liitossa (ihan kuin oli kotoa hitto oppinut) - ja tipahti korkealta ja kovaa kun sanoin, että se oli tässä ja että yhtään en jaksa moista enää. Ero.
Kai se on sitä, että ei ole vielä saanut selvitettyä päässään asioita tarpeeksi. Sitten kun on, niin pommi putoaa toisen niskaan. Väärin toimittu, mutta toisaalta hyvin inhimillistä.
Voi olla myös niin pikkuasia, että sen haluaisi puida vain oman pään sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sanon ettei mikään ole vialla. Miehen kanssa on turha yrittää keskustella, siitä tulee vain kauhea sota.
Olen jo lähdössä, sitä en hänelle kerro.
Sinällään en jaksa enää edes suuttua miehen sanomisista, mutta tuppaahan se joskus masentamaan että näin se sitten meni että paskaan käteni lykkäsin.Miksi siitä tulee sota ja onko se pelkästään miehen syy?
Jos sanon yhtään mistään, niin mies saa kilarit ja alkaa haukkua, hyvä jos ei nakkaa lumihankeen.
Joskus sanoin vastaan siihen etten vaikka saisi syödä kun on nälkä.
Enää en jaksa, antaa v**uilla.
Tänäänkin on taas ottanut päähän esim. se että katsoin elokuvaa, kun mies on koko päivän huudattanut urheilua.
Lähti sitten nukkumaan, haukkui mennessään sarjan jota minä haluan seurata, oli pelottavan vihainen.
No, kun nousi niin katsoin siis elokuvaa ja marssi vaan ja vaihtoi kanavaa.Olen joskus asiasta huomauttanut etten saa katsoa jotain mitä olen aloittanut, mutta siitä seuraa kilahdus. Tai se ei vaan kuuntele tai piittaa.
No nyt voin sanoa ihan suoraan, että ei tuollaista elämänkoulu-ukkoa edes löydä parisuhteeseen, jos on itse normaali. Ei tuollaiset ominaisuudet ihmisestä yhtäkkiä kuoriudu ilman mitään ennakko-osviittaa. Se on taas eri asia, että onko sosiaalista silmää ja taitoa lukea noita merkkejä.
Ihan selväähän se on jos samasta asiasta on sanonut jo monesti, ja se asia todella häiritsee.
Sitä miettii että kestääkö tätä oikeasti vai pitäisikö erota.
Sitähän ei saa edes sanoa, erolla uhkailuhan on sitä henkistä väkivaltaa.
Joten mitä siinä voi muuta kuin miettiä hiljaa itsekseen...
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sanon ettei mikään ole vialla. Miehen kanssa on turha yrittää keskustella, siitä tulee vain kauhea sota.
Olen jo lähdössä, sitä en hänelle kerro.
Sinällään en jaksa enää edes suuttua miehen sanomisista, mutta tuppaahan se joskus masentamaan että näin se sitten meni että paskaan käteni lykkäsin.
No eihän voi tietää miksi miestäsi haukut. Mutta kuulostat itse varsinaiselta mulkulta.
Et ole pannut sitä tarpeeksi paljon ja/tai hyvin. Siitä kaikki lähtee.
Naiset on välillä miehelle vihaisia näkemistään unistakin.
Ei naisia kannata yrittää ymmärtää.
Naiset ymmärtää toisia naisia, ja he vihaavat toisiaan.
Ihminen valitsee itse, mitä asioita kenenkin kanssa jakaa. Se että joku asia on mielenpäällä, ei tarkoita että siitä välttämättä haluaa puhua. On myös viisautta olla kuormittamatta toista.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen suhde oli sellainen, että moneen kertaan kysyin naiselta viimeisinä viikkoina että onko kaikki varmasti hyvin. Hän vain toisteli että on kaikki oikein hyvin ja oli "huolissaan miksi edes kyselen". Nukuin yöni huonosti, kun hänen sanojen ja olemuksen välillä oli niin suuri ristiriita. Mutta halusin luottaa hänen sanaansa. Enkä ole sellainen joka suuttuu, vaan olin halukas puhumaan mahdollisista ongelmista avoimesti ja asiallisesti. Yksi päivä hän sitten pudotti kulissin ja sanoi että ei haluakaan perhettä mitä suunniteltiin eikä nähdä minua. En saanut mitään selitystä. Minussa ei kuulemma ollut mitään vikaa. En nähnyt häntä enää koskaan sen ilmoituksen jälkeen, eikä hän lähettänyt edes viestiä vaan kohteli kuin tuntematonta.
Tämä! Mulla aika samantapainen kokemus. Kyllä osaa naiset olla vittupäitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sanon ettei mikään ole vialla. Miehen kanssa on turha yrittää keskustella, siitä tulee vain kauhea sota.
Olen jo lähdössä, sitä en hänelle kerro.
Sinällään en jaksa enää edes suuttua miehen sanomisista, mutta tuppaahan se joskus masentamaan että näin se sitten meni että paskaan käteni lykkäsin.No eihän voi tietää miksi miestäsi haukut. Mutta kuulostat itse varsinaiselta mulkulta.
Minähän se mulkku tässä olen...
Sanon minäkin ettei mikään vaivaa kun nainen kyselee, koska omasta mielestä asia ei ole mikään sellainen että siitä viitsisi alkaa jauhamaan. Tai sitten päällepäin näkyvä alakuloni on vain jotain yleistä ankeutta mistä ei ole mitään puhuttavaa.
Toi on kyllä sairasta käytöstä (ko.mieheltä) suhteessa. Kontrolloi ja alistaa. Toivottavasti saat oma elämäsi pian takaisin ja pääset hyvin eroon tuosta pahoinpitelijästä (henkistä väkivaltaa).