Miksi meidän suuret kultuurinimet on ajalta jolloin taiteita ei valtio tukenut?

No eipä noita kovin montaa tullut silloinkaan. Sibelius, Gallen-Kallela, Eino Leino ja ketä tähän piiriin nyt sitten kuului? Voiko ylipäätään nykyään saavuttaa tuollaista asemaa? Lahjakkaita taiteilijoita on nykyäänkin, mutta ei heistä tule nykyään enää koko kansan tuntemia. Suurin osa kansasta on kiinnostunut lähinnä tv-viihteestä ja jostain iskelmämusiikista. Miten siinä lyöt itsesi heidän tietoisuuteensa suurena taiteilijana?

Vierailija kirjoitti:

Kulttuuri tarvitsee myös siksi rahaa, että nämä upeat suuret nimet eivät katoaisi perussuomalaisen junttipuolueen hämärään.

Niinpä, PS varmasti mielellään lopettaisivat kansallismuseon ja mitään klassisenmusiikin konsertteja nyt ei heidän mielestään tarvitse mihinkään. Itsenäisyyspäivänä voi kuunnella juutuubista sen Finlandian ja valittaa siitä miksi se ei ole Suomen kansallislaulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kansainvälisesti tunnetuin kansallisromanttinen taiteilijamme Sibelius sai valtion taiteilija-apurahan 31-vuotiaana, ja sitä maksettiin hänelle hänen kuolemaansa saakka.

Elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä hän ei säveltänyt käytännössä mitään.

Eiköhän Sibban apurahat olleet yksi parhaista investoinneista valtioltamme. Hän kirjoitti tuolla rahalla länsimaisen taiteen parhaimmat 7 sinfoniaa ja Finlandia, Tapiola ja Lemminkäinen sävelrunot. Ja mm Jääkärimarssin.

Vähän toista kuin vasemmistolaisen poliittisen muita puolueita haukkuvien taiteen tukeminen veronmaksajien rahoista.

Länsimaisen taiteen parhaat 7 sinfoniaa? Jos tykkäät Sibben tyylistä, niin kannattaa ehkä kuunnella Tsaikovskin kuusi sinfoniaa ja miettiä, että jäävätkö ne jokainen tosiaan Sibben jokaisen sinfonian taakse.

Tchaikovskyn 4-6 ovat erinomaisia, itse asiassa nelonen mielestäni paras. Joo eivät tosiaan kaikki jää Sibben sinfonioiden taakse (esim Sibben 1-3 eivät ole kuolemattoman suuruuden sinfonioita), mutta Sibban seiskan muotorakenne tekee siitä suuremman kuin Tchaikovskyn sinfoniat, olkoonkin että kuudennessa sinfoniassaan hän pääsee suurimpaan emotionaalisuuteen, mitä on kirjoitettu. Toisaalta Sibban seiskan ekat 10 min Scherzoon asti ovat todella inspiroituneita, tuntuu kuin laskeuduttaisiin jonkin pyhän äärelle, mitä en missää klassisromanttisessa musiikissa ennen Sibeliusta kokenut.