Miksi monet toimintakykyiset ja terveet ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, etteivät he pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä?

Olen opiskellut todella paljon. Arvosanat olivat hyvät. Siltikään en yleensä päässyt haastatteluihin. Jos harvakseltaan pääsin ekaan haastatteluun, en päässyt enää jatkoon. Niinpä olen roikkunut onnettomassa riistopaikassa. Ei kaikilla ole samoja mahdollisuuksia. Osa on minunlaisiani väliinputoajia.

Hyvät mahdollisuudet ovat niillä, joilla on valmiita perhesuhteita työpaikoille, täsmäkokemusta paremmasta paikasta, erinomainen ulosanti ulkonäöllä ja esiintymiskyvyllä.

Varmaan lähtee ihan pään sisältä, on joku blokki, joka estää toimimasta. Ehkä ajatus että devil you know is better than devil you don't know eli ajatus tehdä jotain uutta pelottaa ja pelko on se että menee vielä pahemmaksi kuin nyt.

Olen saanut hakemani paikan aina kun olen päässyt haastatteluun asti. Se vaan tapahtuu tosi harvoin.

Jos on jokin psykologinen tekijä, esimerkiksi luulee ettei löydy uutta, voi olla oikeassakin toisinaan. Tekemistä kyllä löytyy. Mutta ehkä eivät koe että uusiin luottaa sitten, pitkään aikaan tai ei ole sopivan oloista missään. Suomi on pieni maa. Jotain riskejä kaikki ottavat tietenkin, jos aikoo päästää vanhasta irti ja löytää se uusi elämä. Roikkumalla vanhassa renttumiehessä ei löydä uutta.

Verojen jälkeen suurinpiirtein kaikilla jää palkkaa saman verran käteen. Lisäksi on ihan sama kuinka paljon opiskelet, mutta koulutusta vastaavaa työtä voi olla vaikeaa löytää, vaikka olisi hyvät arvosanat ja olisit hyvä työntekijä. Suomessa työmarkkinat toimivat huonosti. Parempaa työtäkään ei välttämättä löydy kovin helposti.

Tietysti jonkin verran kaikkeen voi itsekin vaikuttaa, mutta Suomessa ne mahdollisuudet oikeasti ovat melko rajalliset ja näkymät epävarmat.

Mistä tiedät ovatko nämä ihmiset toimintakykyisiä ja terveitä? Heillä saattaa olla kaikenmaailman ongelmia, mutta pitävät kulissia yllä.

Koska toisinaan elämä on monimutkaisempaa, kuin oma päätös asioiden ja tilanteen muuttamisesta.

Voi olla että valintojen määrä ja kirjo on nykyään niin laaja kaikessa, ettei vain kykene päättämään mitään fokusoitua suuntaa ja valintoja. Jää ajelehtimaan eikä saa aikaiseksi tehdä repäisyjä.

Joillekin myös se totuttu (vaikka se olisi pjashkaa) on "turvallisempaa" kuin joku uusi ja tuntematon. Ei ole rohkeutta. Nuoremmista sukupolvista olen huomannut, että ovat paljon varovaisempia ja riskitietoisempia kuin mitä itse olin nuorena. Hyvässä ja pahassa.

Ei koske itseä mutta tämmöisiä tuli mieleen :D

Itse otin aikoinaan riskin ja lähdin rohkeasti tavoittelemaan uutta elämää ja onnea. Pieleen meni rankasti. Eli aina se riskinotto ei kannata. Jos voisin palata ajassa taaksepäin jäisin siihen tilanteeseen kehittämään elämääni niillä ehdoilla jotka silloin oli.

Vierailija kirjoitti:

Verojen jälkeen suurinpiirtein kaikilla jää palkkaa saman verran käteen. Lisäksi on ihan sama kuinka paljon opiskelet, mutta koulutusta vastaavaa työtä voi olla vaikeaa löytää, vaikka olisi hyvät arvosanat ja olisit hyvä työntekijä. Suomessa työmarkkinat toimivat huonosti. Parempaa työtäkään ei välttämättä löydy kovin helposti.

Tietysti jonkin verran kaikkeen voi itsekin vaikuttaa, mutta Suomessa ne mahdollisuudet oikeasti ovat melko rajalliset ja näkymät epävarmat.

Cmoon, oikeasti Suomessa on hyvin laajat mahdollisuudet! Ajattele nyt vaikka koulutusta (miltei ilmaista) tai naisten asemaa. Vähänkin maailmaa nähnyt tajuaa tämän. Se on ennen kaikkea oman pään sisässä eniten ne rajat!

Sen ymmärrän että maailman epävarmuus huolettaa, mutta silti pitäisi keskittyä omaan elämään ja siihen mihin voi vaikuttaa - ei lamaantua maailmantuskasta.

Elämä ei ole niin yksinkertaista kuin yksinkertainen ihminen saattaa ajatella. Esimerkiksi ihmissuhteesta ei ole sormia napsauttamalla helppo irrottautua ja varsinkin parisuhteessa asiaan liittyy myös paljon käytännönjärjestelyjä, jotka voivat tuntua niin kuormittavilta, ettei niiden takia virittele eroa. Tällaisia ovat mm. lasten asiat, taloudelliset asiat ja asumisjärjestelyt. Lisäksi kun mukana on vahvoja tunteita, asiat ovat entistä mutkikkaampia. Tilanteeseen voi myös liittyä monenlaisia pelkoja väkivallanpelosta pelkoon yksinäisyydestä tai talousongelmista. 

Työpaikan osalta niin ikään asiaan vaikuttaa moni muukin kuin se, millaista työpaikalla on. Ensinnäkään opiskelu ei ole mikään itsestäänselvyys. Ei kouluihin tuosta vaan marssita sisään, vaan niihin pitää hakea. Ja varsinkin ei-ensikertalaisilla pääseminen on todella pienellä prosentilla mahdollista. Omalla opiskelualallani ei-ensikertalaisia otettiin 7 (opiskelijoita yhteensä 40 per ryhmä, hakijoita monta sataa). Toisekseen taloudellisesti tyhjänpäälle heittäytyminen on mahdollista vain harvalle. Työttömyyskorvauksen osalta tulee karenssi, jos irtisanoutuu vailla terveydellistä syytä. Toimeentulotukea ei saa, jos puoliso käy töissä tai sattuu olemaan tonni tai pari tilillä rahaa. Ja vaikka saisikin etuuksia samantien, hyvin monelle "loisiminen" toisten armoilla ei ole vaihtoehto kuin äärimmäisessä hädässä. Taloudellinen asia liittyy myös opiskeluun. Aikuinen on usein jo käyttänyt opintotukikuukautensa ja aikuiskoulutustukea saa vain jos on töissä ja sittenkin vain noin 2v ajanjaksolle. Ei siinä ajassa paljon ehdi opiskella. Työpaikan vaihtokaan ei ole mikään itsestäänselvyys tilanteessa, jossa jo valmiiksi on noin 300 000 ihmistä vailla töitä. 

Tähän samaan kategoriaan kuuluu myös päihteistä pois pääsy, ylipaino, liikkumattomuus jne

Nää kaikki on muutettavissa jos vaan ite sitä oikeasti haluaa. Kukaan ei tee sitä muutosta kenenkään puolesta ja kaikkeen ei oo olemassa ihmepilleriä

Voi kun elämä olisikin niin helppoa, että voisi tuosta vaan opiskelemalla saada mukavan työ, jossa viihtyy ja tuosta vaan miestä vaihtamalla saada ihanan uskollisen kumppanin loppuelämäksi. Mutta satukirjassa kun emme elä, elämä ei mene noin. 

Koska elämä on opettanut. Ei ole enää ruusunpunaisia laseja päässä, kun tarpeeksi on nähnyt, että ihmissuhteet ei automaattisesti vaihtamalla parane ja työpaikoissakin on paskaa, vaikka miten opiskelisi. 

Ap on liian hyväosainen ymmärtääkseen elämän realiteetteja. Esimerkiksi ystäviä ei tuosta vaan hankita. Kaikki eivät ole sosiaalisia perhosia, joille ystävystyminen käy käden käänteessä harrastusta vaihtamalla tms. Kaikille myöskään työn saaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla ja siksi siitä saadusta työpaikasta on pidettävä kiinni, jos haluaa pitää toimeentulonsa kuosissa. 

Tota suhde asiaa mä en oo koskaa tajunnut, miten joku voi valittaa 10 vuotta putkeen omasta miehestään vaikka kuinka huono se on ja se ei koskaan tee mitään ja ei ajattele jne jne, mutta silti ei tajua lähtee siitä suhteesta? en oo koskaan tajunnu tätä

Vierailija kirjoitti:

Tähän samaan kategoriaan kuuluu myös päihteistä pois pääsy, ylipaino, liikkumattomuus jne

Nää kaikki on muutettavissa jos vaan ite sitä oikeasti haluaa. Kukaan ei tee sitä muutosta kenenkään puolesta ja kaikkeen ei oo olemassa ihmepilleriä

Mutta kaikki myös sellaisia "helpommin sanottu kuin tehty" asioita. Päihderiippuvuus on menee tiettyyn pisteeseen, siinä ei aina riitä edes oma halu, että siitä irti pääsisi. Tarvitaan myös mm. vahvat tukijoukot ja onnekkaita sattumuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät ovatko nämä ihmiset toimintakykyisiä ja terveitä? Heillä saattaa olla kaikenmaailman ongelmia, mutta pitävät kulissia yllä.

Tämä. Mulla on pakko-oireinen häiriö, mahdollisesti autismi ja ADD, ahdistusta, krooninen kipusairaus, valtavasti traumoja, rikkinäiset perhesuhteet ja talousongelmia, sekä pari muuta ongelmaa joita en tähänkään voi laittaa. Yhdessä vaiheessa oli myös maksuhäiriö. Yksikään elävä ihminen ei tiedä kaikkia näitä asioita, miksi ihmeessä tietäisi? Ulospäin vaikutan varmaan vähän sulkeutuneelta ja myöhästelen epäkohteliaan paljon.

Vierailija kirjoitti:

Tota suhde asiaa mä en oo koskaa tajunnut, miten joku voi valittaa 10 vuotta putkeen omasta miehestään vaikka kuinka huono se on ja se ei koskaan tee mitään ja ei ajattele jne jne, mutta silti ei tajua lähtee siitä suhteesta? en oo koskaan tajunnu tätä

Minä autan: se valittaminen on vain tarvetta saada huomiota. Ammattivalittajia on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ovat ihmisiä, jolle elämä on liian helppoa ja siksi on mahdollista keskittyä valittamiseen. Ihminen, jolla on oikeasti paska suhde (esim. väkivaltaa, päihteitä jne.), ei valita. Hänellä ei ole siihen voimavaroja, koska kaikki voimat menevät päivästä toiseen selviämiseen. Ja miksikö ei lähde suhteestaan? No, asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisia kuin hyväosainen kuvittelee. 

Lääkis on ehkä ainoa varma tie koulutuksenmukaisiin töihin ja hyviin ansioihin. Kaikki muu opiskelu on nyky-Suomessa riskialtista, ellei ole odottavaa paikkaa esim. perheyhtiössä. Jokainen varmasti tajuaa, että lääkikseen pääsee harva halukas. Siten on turha puhua, että asioihin voisi itse vaikuttaa, kun vain osalla se on realistisesti mahdollista.