Mitä tekisit jos rakastuisit alkoholistiin??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastuinkin. Tosin raitistuneeseen sellaiseen. On ollut juomatta nyt neljä vuotta. On tutustuttu vuosi sitten ja seurusteltu puolisen vuotta. Luotto häneen on 110%.

Meillä kaikilla on menneisyytemme. Siihen ei pidä liikaa takertua vaan katsoa tulevaa.

Niin. Raitistuneeseen. Aktiivisessa vaiheessa oleva alkoholismi on ehdoton ei.

Alkoholisti on kuitenkin alkoholisti, raitistunutkin. Mutta tää mies on paljon muutakin. Hän on fiksu, herkkä, äärimmäisen sydämellinen. Ja kun ei olla ihan teinejä enää, niin mahtuu omaankin historiaan ties mitä. Ei ole polku ollu ihan tasanen mullakaan. Kyllä mä mietin kun hän kerto historiastaan. Mutta onneksi uskalsin. Loppujen lopuksi, elämähän on aina vähän riskipeliä.

t. Se rakastunut

Ne on aina ihania, herkkiä ja oikein kullanmuruja alussa. Väärin ymmärrettyjä ja sorrettuja ihmisparkoja, urheita arjen selviytyjiä joilla on uskomattomia tarinoita elämästään. Ja se henkisyys ja syvällisyys, ihan muuta luokkaa kuin tavallisilla ihmisillä.  Se loppuu sitten kun suhde on kunnolla alkanut.

Tämä. Kunhan ensimmäiset vastoinkäymiset tulevat, ihan tavalliset arkiset ongelmat tai suhteessa on neuvottelun paikka, saa alkaa pelkäämään että mies ratkeaa.

Näin se oli isäni kanssa. Vähän sellaista munankuorilla kävelemistä, että mitä kaikkea sille uskaltaa edes kertoa ettei se vaan taas ratkea juomaan. Kun se oli se ainoa ratkaisu hänellä handlata stressiä. Juominen.. Ja jos se olisikin ollut vain se yhden illan nollaus, mutta kun siitä jäi aina se putki päälle.

Ja siis isäni oli aivan IHANA ihminen, kaikin mahdollisin tavoin. Todella kiltti. Mutta hänellä oli tämä yksi iso ongelma ja se hallitsi koko meidän perhettä. Jo lapsena opin varomaan hermostuttamasta isääni ongelmillani kun hän ei kestänyt oikein mitään. Ja siitä sitten taas seurasi itselleni omia ongelmia, mutta se nyt on oma lukunsa ja olen jo tähän ikään mennessä nekin traumat jo käsitellyt. Mutta tietysti olisi ollut kivempaa että ei olisi tarvinnut mitään traumoja koskaan käsitellä. Omakin elämäni olisi mennyt varmasti ihan toisin ja olisin menestynyt paremmin. Että kyllä se niin menee kuten sanotaan, että alkoholismi ei ole oma asia vaan se koskee koko perhettä. Ja koko muutakin sukua, eihän meillä lopulta edes sukulaiset uskaltaneet tulla kylään kun hekin pelkäsivät vain hermostuttavan isääni omilla ongelmillaan.

Isäni ei KOSKAAN ollut väkivaltainen eikä yleensä edes yhtään ilkeä kännissä (jotain tahditonta sössötystä lukuunottamatta). Mutta hän kaatuili, kolhi ja muutoinkin loukkasi itseään, milloin oli mitkäkin luut poikki, milloin oli pumppu sekaisin korkean verenpaineen takia, milloin oli paskonut tai kussut alleen tai sängylle, sammunut keskelle lattiaa niin että päästä valuu verta.. Että kyllä mä kokemuksesta voin kertoa, että kilttikin juoppo on ikävä juoppo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä alkoholisti or not, ei ole mikään sellainen on-off -kytkin. Kuka tahansa nyt tunnistaa sen klassisen juopon perikuvan, joka ei mitään muuta tee kuin juo. Notkuu ostarin kulmalla ja juo. Mutta kun 98% alkoholisteista ei kuulu tuohon kategoriaan. Mikä on ensinnäikin liikakäytön ja alkoholismin raja? Mikä on runsaan alkoholinkäytön ja liikakäytön raja? Mikä on vieläpä normaalin ja runsaan alkoholin käytön raja?

Ei noihin ole olemassa mitään selkeää mittaria ja se riippuu henkilöstäkin. Se että tapaat miehen joka ottaa ihan normaalisti. Huomaat että joskus mökkireissulla tms. menee ihan humalaan saakka, mutta niin menee usein siinä alussa itselläkin. Sehän on pelkkää vaaleanpunaista ja kuoharia. Istutaan rannalla ja itsekin tulee kuoharista kivaan hiprakkaan mukavan miehen seurassa. Jossain kohtaa tapailua mies käy ehkä poikien kanssa ulkona, mutta on taas sinut nähdessäsi ihan skarppi ja normaali. Tätä tällaista voi mennä vuoden päivät.

Ja kun paljon käyttää, se ei henkilöstä enää näy mitkään semi-isotkaan määrät. Lauantai-iltana sanot miehelle, että käydäänkö hakemassa herkkuja lähikaupasta. Ei millään suostu ja lopulta tunnustaa, että ei voi ajaa, kun "otti yhden kaljan". Keskiviikkona nukkumaan mentäessä haiskahtaa alkoholi ja kysyt, että miksi tässä haisee alkoholilta. Mies vastaa jotain, että "suuvedessä on alkoholia. Just pesin hampaat".

Voidaan olla pitkällä jo suhteessa, kun alkuihastuksen piikki on jo mennyt ja mies onkin yhä useammin viikonloppuisin ihan selvästi kännissä. Tietenkin vakuuttelee ettei mitään ongelmaa ole. Jossain kohtaa sitten alat löytämään tyhjiä viinapulloja autotallista, vessan peilikaapista partavaahtopurkkien takaa ja miehen vaatekaapista kauluspaitojen alta, kun viet sinne puhtaita vaatteita. Sitten vasta tajuat, että ei hemmetti - tää on miehelle ihan todellinen ongelma.

Varmasti jokaisella on omat käsityksensä tästäkin asiasta. Mutta olen paljon törmännyt miehiin, joiden mielestä on ihan normaalia olla viikonloput kännissä. Siis mitä? Juuri SE AIKA kun olisi aikaa viettää laatuaikaa heilansa kanssa, kun ei olla kumpikaan töissä. Niin ei, ei vaan sovi just mulle. Jos itsekin olisin kaikki viikonloput naula päässä niin sitten kyllä.

Sori että yleistän nyt, mutta kun sä puhuit omista kokemuksista, niin komppaan omalta osalta. Olen huomannut saman tiettyjen miesten kohdalla, että vkl ollaan aina kännissä. Joko lähdetään baariin tai kipataan kaljaa sitten vain kotona, mutta kännissä pitää aina olla. Ja tämä pätee valitettavasti usein ns. duunarimiehiin. On tullut tapailtua sähkömiestä, varastomiestä, kalanleikkaajaa ja automiestä. Kaikissa sama piirre: naula päähän viikonloppuna. En tiedä onko vaan oma kokemus, mutta samaa taas ei ole ollut kun on alkanut tapailemaan pukumiehiä, eli "toimistorottia" kuten nämä duunarimiehet heitä nimittää.

Tuossa se vieressä köllöttelee. Toki raitistuneena. Ei tämä siltikään aina helppoa ole, mutta mies paljon muutakin kuin alkoholismi niminen sairaus.