Eeko Eerikäinen lypsää surupisteitä ja muunyelee totuutta!
Lepää rauhassa O, Esko kirjoitti päivityksessään ja lisäsi hashtag-tunnisteen #broidi sekä murtuneen sydänemojin.
...
Kaikki sukulaiset järkyttyivät näistä Eskon haastatteluista ja somepäivityksestä. Ihan kuin hän olisi pääsurija tässä. Kaikki ei ollut tässä nyt kohdallaan, hän kertoo puhelimitse.
Eerikäisen kertomus läheisistä väleistä kasvattiveljeen ei tämän äidin mukaan pidä paikkaansa. Äidin mukaan Eerikäinen asui perheessä vain kaksi vuotta, jonka jälkeen yhteydenpito katkesi.
Esko ei ole ollut poikaani missään yhteyksissä silloin, kun poikani on ollut vielä tolkuissaan. Eskosta ei ole kuulunut mitään, kasvattiveljen äiti sanoo.
Eerikäinen kertoi maanantaina Iltalehdelle, että kun hän viimeisen kerran tapasi broidinsa reilu viikko ennen kuolemaa, kaksikko keskusteli kunnolla keskenään.
Kasvattiveljen äiti oli paikalla viimeisen tapaamisen aikana. Hänellä on tapahtumista täysin toisenlainen kertomus.
Poikani ei kyllä enää keskustelemaan pystynyt. Äkkiä Esko tempaisi peiton syrjään, laittoi kätensä poikani kädelle ja otti kuvan. Eipä se minusta ollenkaan kiva juttu ollut, hän kertoo.
Onkohan tässä nyt käynnissä joku suremiskilpailu, kun Eskolle nyt ropisee noita surupisteitä hänen serkkunsa pojan poismenon johdosta? Olisi ollut paikallaan, että Esko olisi muistanut vaikkapa onnitella poikani lasten syntymistä, mutta ei hän kyllä ole millään tavoin ollut läsnä poikani elämässä. Kuolemassa haluaa nyt olla, kasvattiveljen äiti sanoo.
....
Esko:
"Toivoisin nyt kovasti, että et nyt kirjoittaisi tästä mitään. Ihan oikeasti."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3f190f8f-2fdf-4488-bb0a-816053…
....
Melkoinen pelle tämä eskoliini. Ei yllätä!
Kommentit (391)
Vierailija kirjoitti:
Siis ainut väärähän tässä taisi olla, että pamahti tuonne ja otti kuvan someen. Eihän monet teistäkään ole tätien, setien, enojen, serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa hirveästi tekemisissä, paitsi ehkä häissä ja hautajaisissa. Silti jos kuulisitte, että tädillänne on kuolettava syöpä, niin tekin kävisitte sanomassa hyvästit viimeisinä päivinä. Eli siis ainut virhe hänellä oli, että yritti tehdä someen tapaamisesta koskettavampaa kuin mitä oikeasti ehkä oli, vaikka kuolema aina surullinen tapahtuma onkin. En minäkään tuota kuvanottamista ja nyyhkyjuttuja someen ymmärrä, mutta eikai hän sitä taloudellisista syistä tehnyt? Ehkä se tuntui hänestä oikealta siinä vaiheessa.
En ota kantaa siihen kumpi on oikeassa vai onko molemmat kärjistetty. En tunne Eskoa vaikka seuraankin somessa häntä. Erikoista että Esko olisi viitsinyt useampaan kertaan ajella Helsingistä kauemmaksi sairaalaan katsomaan tuota kasvattiveljeä jos ei yhtään kiinnostaisi ja kaikki pelkästään somen takia. Kyllä kasvattiveli on voinut olla muistoissa vaikka yhteyttä ei olisi pidetty. Se että onko tuossa toimittu oikein kuvan ottamisen kanssa ja muun puhumisen kanssa niin en tiedä. Ja ymmärrän äidin surun ja halun oikaista jos kokee asioita väärin ilmaistuksi. Myös Eskon julkisuudessa olo varmasti lisää sitä tunnetta, että Esko surisi eniten kun hänen stoorinsa nostetaan lehdistöön. Tietysti koska kasvattiveljen enemmän sureva perhe ei ole julkisuudessa. Sen takia Esko ei tainnut jakaa kuin etunimen kirjaimen tai mitään kasvokuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Esko osasi ilmaantua kuolinvuoteelle, jos ei ollut perheen läheinen? Miten päästettiin huoneeseen?
Kyllä hai saaliin haistaa
Nytkö Esko on joku ennustajaukko?
Eukolta kyllä näyttääkin. Kynsilakat, korut ja hame.
Ihan sekaisin koko setä"mies".
https://www.seiska.fi/kotimaa/esko-eerikaisen-juhla-asu-hammentaa-somes…
Hyi vttu minkälainen kuva.
Laittaisi rohkeasti vaan seuraavaksi pinkit korkokengät ja huulipunaa ja ripsaripidennykset kun kummiskin tekis mieli...
Näyttäis sit ihan exältään..
Mi vida 🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä tässä keississä on totuus mutta jotenkin karmivaa että kuolinvuoteella valokuvataan toista. Tiesikö kuoleva että kuva päätyy someen? Antoiko luvan siihen?
Jotain kunnioitusta, pliis.olisi laittanut vaikka kuvan lapsuudesta tai tuoreempi
Lapsuus- tai nuoruuskuva veljeksistä olisi ollut kaunein valinta.
Iltalehti se sitten rupesi päättämään ihmisten suremisistakin.
Väärin surtu ja niin pois päin.
Aika säälittävää puuttua tuollaiseen, jolla ei ole yhtään mitään väliä, mutta tuleepahan muutama ylimääräinen klikki iltikselle.

Eihän Esko surekaan muuta kuin valheidensa paljastumista. Kiitos toimittajille, että kerrankin tuotiin esiin totuutta noiden valheellisten ja itsekkäiden somepostausten takana ja annettiin ääni niille, joita hyväksikäyttämällä ja polkemalla tuollaiset Eskon kaltaiset itsekkäät ja muista piittaamattomat oman edun tavoittelijat toimii. Kertoo kaiken ihmisestä, joka hyväksikäyttää vainajaa ihan vaan oman imagonsa nostattamiseksi.
Mä en ole tästä Eskosta nyt ikinä suuremmin piitannut, mutta siltikin jos mun äidiltä kysyttäisiin missä väleissä olen esim. biologisten siskojeni kanssa niin se olisi aina kaukana siitä mitä meidän välit oikeasti on.
Kukaan ei tiedä millaiset välit näillä kahdella oli paitsi Esko ja tämä joka menehtyi. Jos Esko nyt on valehdellut asiasta niin hän ei ole kauhean mukava ihminen, mutta todellakaan tämän vainajan äiti nyt ei varmasti sitä totuutta tiedä.
Härskiä hommaa, jos totta.
Esko Eerikäinen, mikä syy näillä sukulaisilla olisi valehdella?

Kai nyt kuolleen vaimo ja ex-vaimo tietää.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa kiusaamista taas Iltalehdeltä!
Tulee väkisinkin mieleen mitä hyödyllistä Aller Mediakin saa aikaan muuta kuin jatkuvaa muiden kiusaamista ja provosoimista turhista asioista.
Totuus = kiusaamista.
Jep
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole tästä Eskosta nyt ikinä suuremmin piitannut, mutta siltikin jos mun äidiltä kysyttäisiin missä väleissä olen esim. biologisten siskojeni kanssa niin se olisi aina kaukana siitä mitä meidän välit oikeasti on.
Kukaan ei tiedä millaiset välit näillä kahdella oli paitsi Esko ja tämä joka menehtyi. Jos Esko nyt on valehdellut asiasta niin hän ei ole kauhean mukava ihminen, mutta todellakaan tämän vainajan äiti nyt ei varmasti sitä totuutta tiedä.
Ei kannata rinnastaa omaa perhettä muihin. Eskolla ei myöskään olisi ollut mitään syytä suuttua ja vaatia toimittajaa olemaan kirjoittamatta asiasta, mikäli olisi pysynyt totuudessa.
Huvittavaa miten mielellään antoi haastatteluja kaikille medioille niin kauan kuin kaikki kirjoitti vaan sitä hänen valheellista kertomustaan, mutta yhtäkkiä asiasta ei saisikaan enää puhua, kun ne valheet paljastui.
Mihin Esko tarvitsee julkisuutta, hänhän on jo julkkis ja äänessä radiossa joka päivä. Siksi ihmettelen näitä väitteitä, että olis Eskolta vain julkisuustemppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hih, siellä on suku VS ese.
Kampaahan uskoisi.
Sukua/montaa ihmistä vai yhtä ihmistä.
Sivussa pysytteleviä vain huomiota hakevaa.
Siis eikö Esko saa surra vai mikä kilpailu tässä on?
Uskottavuuskilpa.
Uskotko montaa ihmistä cay vain yhtä.
Uskotko sukua vai tätä eskoliina_ammaa
En voi ymmärtää miksi pitää kaikki julkaista. Jos tuon äidin kertomus on totta niin miksi noin pitää tehdä ? Lisää seuraajia vai mistä kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Härskiä hommaa, jos totta.
Esko Eerikäinen, mikä syy näillä sukulaisilla olisi valehdella?
En ole Esko, mutta hänhän sai itselleen aivan valtavasti julkisuutta, huomiota ja säälipisteitä. Jopa sairaslomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain moukka tekee surustaan julkisen oikein ottaa kuvia kuolevasta
Mites jos olisi kolari ja kaveri kuolisi
Ottaisiko Esko kuvat ja somettaisi
Aikoinaan kun kamera keksittiin, niin vainajista sitä kuvia otettiinkin. Ja ennen kameran keksimistä tehtiin kuolinnnaamioita.
Kysyttiinkö omaisilta lupa. Äiti ei pitänyt kuvaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole tästä Eskosta nyt ikinä suuremmin piitannut, mutta siltikin jos mun äidiltä kysyttäisiin missä väleissä olen esim. biologisten siskojeni kanssa niin se olisi aina kaukana siitä mitä meidän välit oikeasti on.
Kukaan ei tiedä millaiset välit näillä kahdella oli paitsi Esko ja tämä joka menehtyi. Jos Esko nyt on valehdellut asiasta niin hän ei ole kauhean mukava ihminen, mutta todellakaan tämän vainajan äiti nyt ei varmasti sitä totuutta tiedä.Kai nyt kuolleen vaimo ja ex-vaimo tietää.
Mistä ne sen välttämättä tietää? Mulla ei ole hajuakaan koska mun mies on soitellut veljilleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole tästä Eskosta nyt ikinä suuremmin piitannut, mutta siltikin jos mun äidiltä kysyttäisiin missä väleissä olen esim. biologisten siskojeni kanssa niin se olisi aina kaukana siitä mitä meidän välit oikeasti on.
Kukaan ei tiedä millaiset välit näillä kahdella oli paitsi Esko ja tämä joka menehtyi. Jos Esko nyt on valehdellut asiasta niin hän ei ole kauhean mukava ihminen, mutta todellakaan tämän vainajan äiti nyt ei varmasti sitä totuutta tiedä.Ei kannata rinnastaa omaa perhettä muihin. Eskolla ei myöskään olisi ollut mitään syytä suuttua ja vaatia toimittajaa olemaan kirjoittamatta asiasta, mikäli olisi pysynyt totuudessa.
Huvittavaa miten mielellään antoi haastatteluja kaikille medioille niin kauan kuin kaikki kirjoitti vaan sitä hänen valheellista kertomustaan, mutta yhtäkkiä asiasta ei saisikaan enää puhua, kun ne valheet paljastui.
Niin no, tämä on kyllä tottta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ollut lapsuudenystäväni kanssa fyysisesti tekemisissä vuosiin monesta erilaisesta syystä. En ollut koskaan aiemmin tavannut edes hänen aikuista lastaan. Joulukortit on aina lähetelty ja puhelimessa puhuttu harvakseltaan. Elämämme ovat kulkeneet eri reittejä. Silti hänen perheensä oli niin huomaavainen, että epäili minunkin surevan ja kutsui minut hautajaisiin. Suru ei ole ulkopuolisten määriteltävissä.
Tässä jutussa minua häiritsee se, että suku ryhmittyy haukkumaan yhtä ihmistä - iltapäivälehdistössä. Se on tökeröä ja kunnioittamatonta olipa kyseessä ihan kuka hyvänsä ihminen. Iltapäivälehdistöä tosin ei kiinnostaisi matti-maija meikäläisen suremiset. Eikös Eerikäinen ole asunut pitkään Espanjassakin, missä tällainenkin kulttuuri on ihan erilainen kuin meillä täällä kotimaassa? Älkää hyvät ihmiset aliarvioiko kenenkään tunteita, kun ette kenenkään pään sisään pääse.
Esko on puoliksi kolumbialainen.
No se selittää vielä vahvemmin erilaisen tunne-elämän kulttuurin näyttämisen. Hyvä ihme sentään, että ihmisten pitää haukkua jo oikeutta suremiseenkin. Iltalehti olisi voinut myös miettiä, miksi julkaisee tuollaisen mauttoman riidankylvöuutisen. Voi aikoja ja tapoja. Ihmettelen myös, että kasvattilapsi halutaan sulkea ulos perheyhteydestä, vaikka sen kasvattiperheen pitäisi edes teoriassa tarjota turvallinen kehitys- ja tunneympäristö. Tätäkö se sitten käytännössä on, että lapsi, josta on otettu vastuu, heitetään susille julkisuudessa, jos siltä tuntuu. Todella kammottavaa.
Miksi IL julkaisee kuvan hänen instasta sitten. Äitinä olisin myös vihainen, että poikani käsi on Iltalehdessä. Arvaa miltä tuntuisi se!? Ihan hirveeltä. Naapurit voivoittelee..
valehtelee. vai ootko poliitikko?
Kaameaa mitä ihmiset ovat valmiita tekemään vain saadakseen tykkäyksiä Instassa.