Eeko Eerikäinen lypsää surupisteitä ja muunyelee totuutta!
Lepää rauhassa O, Esko kirjoitti päivityksessään ja lisäsi hashtag-tunnisteen #broidi sekä murtuneen sydänemojin.
...
Kaikki sukulaiset järkyttyivät näistä Eskon haastatteluista ja somepäivityksestä. Ihan kuin hän olisi pääsurija tässä. Kaikki ei ollut tässä nyt kohdallaan, hän kertoo puhelimitse.
Eerikäisen kertomus läheisistä väleistä kasvattiveljeen ei tämän äidin mukaan pidä paikkaansa. Äidin mukaan Eerikäinen asui perheessä vain kaksi vuotta, jonka jälkeen yhteydenpito katkesi.
Esko ei ole ollut poikaani missään yhteyksissä silloin, kun poikani on ollut vielä tolkuissaan. Eskosta ei ole kuulunut mitään, kasvattiveljen äiti sanoo.
Eerikäinen kertoi maanantaina Iltalehdelle, että kun hän viimeisen kerran tapasi broidinsa reilu viikko ennen kuolemaa, kaksikko keskusteli kunnolla keskenään.
Kasvattiveljen äiti oli paikalla viimeisen tapaamisen aikana. Hänellä on tapahtumista täysin toisenlainen kertomus.
Poikani ei kyllä enää keskustelemaan pystynyt. Äkkiä Esko tempaisi peiton syrjään, laittoi kätensä poikani kädelle ja otti kuvan. Eipä se minusta ollenkaan kiva juttu ollut, hän kertoo.
Onkohan tässä nyt käynnissä joku suremiskilpailu, kun Eskolle nyt ropisee noita surupisteitä hänen serkkunsa pojan poismenon johdosta? Olisi ollut paikallaan, että Esko olisi muistanut vaikkapa onnitella poikani lasten syntymistä, mutta ei hän kyllä ole millään tavoin ollut läsnä poikani elämässä. Kuolemassa haluaa nyt olla, kasvattiveljen äiti sanoo.
....
Esko:
"Toivoisin nyt kovasti, että et nyt kirjoittaisi tästä mitään. Ihan oikeasti."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3f190f8f-2fdf-4488-bb0a-816053…
....
Melkoinen pelle tämä eskoliini. Ei yllätä!
Kommentit (391)
Vierailija kirjoitti:
Ei vissiin Martina puhunut siitä Victorian ahdistelusta mitään. Luulisi, että hän äitinä olisi huolissaan tuollaisesta.
Se ettei jostain puhu lehdissä ja somessa ei tarkoita ettei asiasta välitä. Some tai ip lehdet ei ole koko totuus kaikesta eikä siellä näy kaikki. Älyhoi.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä nyt, uskotteko viime viikkoista Woltin kuskin ahdistelujuttua??? Minä en.
Se ei kuulostanut alun alkaenkaan muulta kuin Eskon tarpeelta saada itselleen huomiota ja julkisuutta tyttärensä kustannuksella, ja ihan sama tunne tuli nyt puheenaiheena olevasta nyyhkytarinasta, joka jo onkin paljastunut pelkäksi säälin- ja huomionkeruuksi eli Eskon omaa etua tavoitellen kertomaksi valheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Esko ratsastaa kuolemalla julkisuudessa? Tästä on tullut puheenaihe vasta äidin ulostulon jälkeen.
Ei, vaan tästä tuli puheenaihe Eskon somepäivityksen jälkeen.
Enpä kyllä muuta keskustelua ole nähnyt kuin että jaa, Eskon kasvattiveli on kuollut. Nyt äiti laittoi vettä myllyyn.
Älä jauha paskaa. Vuodattanut lehdissä tätä kuolemaa.
Esko Eerikäisen kasvattiveli on kuollut: Vakava sairaus vei muutamassa kuukaudessa
Neljä vuotta nuorempi pikkuveli menehtyi viime yönä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/c0b4bee5-2705-4277-b9b8-a7fa4d…Suree kuolemaa
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Esko-Eerikaisen-suuri-suru-Perheenjasen-k…Suree kuolemaa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/radiojuontaja-esko-eerikainen-suree…Viimeinen kohtaaminen
https://www.is.fi/viihde/art-2000009464332.htmlJne
Jne
Jnejoillakin ihmisilllä on ymmärrykseesä iso puutos, eivät oikein tunnu ymmärtävän miten media toimii. Suurin osa lehtien jutuista EI TULE asianosaisilta itseltään, vaan toimittajat kroonisessa juttupulassaan käy läpi julkkisten instagrameja ja nappaa sieltä kaikenlaista pientäkin kiinnostavaa, mitä on julkaistu ja laittaa siitä jutun lehteen, kysymättä jullkikselta mitään siitä.
Joitkut luulee että nämä julkkikset ITSE soittavat lehtiin ja pyytävät että teetkö jutun siitä tai tästä asiasta joka on mulle tapahtunut, Näinhän ei tapahdu. Toimittajat tekevät jutun kaikesta mitä itse näkeevät somessa, tai joku antaa heille juttuvinkin, ja kaikesta mikä on vähääkään kiinnostavaa tai saattaisi kiinnostaa lukijoita, kysymättä julkkiksen mielipidettä.
Sitten nämä lehdet nappaavat sen uutisen toisiltaan.
No tässä tapauksessa en ihmettelisi vaikka olisi itse soitettukin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä nyt, uskotteko viime viikkoista Woltin kuskin ahdistelujuttua??? Minä en.
Se ei kuulostanut alun alkaenkaan muulta kuin Eskon tarpeelta saada itselleen huomiota ja julkisuutta tyttärensä kustannuksella, ja ihan sama tunne tuli nyt puheenaiheena olevasta nyyhkytarinasta, joka jo onkin paljastunut pelkäksi säälin- ja huomionkeruuksi eli Eskon omaa etua tavoitellen kertomaksi valheeksi.
Oliko nämä tosiasiassa Eskon työnhakuilmoituksia? "Muistakaa minäkin olen olemassa (vaikka turha julkkis olenkin)!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tyypillistä latino rosk*sakkia, vale*telee ja poseeraa olevinaan jotain erityistä, miettikää nyt minkälainen keski-ikäinen ukko käyttää kynsilakkaa, mahtaa tytär häv*tä silmät päästään...
Esko on keski-iän ylittänyt ukko.
Eskosta voidaan olla monta mieltä mutta keski-ikää hän ei vielä liene ylittänyt. Keski-ikä on 45-60-ikävuosien välillä. Voitte alapeukuttaa mutta olen silti oikeassa :)
Mutta näyttää siltä.
Minä taas ymmärrän tuon äidin reaktion. Jokainen joka on menettänyt oman lapsensa, (oli tämä lapsi sitten minkä ikäinen rajansa) ymmärtää, että tunteet vaihtelevat laidasta laitaan ja ihminen voi mennä myös shokkiin. Me emme tiedä, onko Eskon ja hänen kasvattiäitinsä välillä tapahtunut joskus jotakin sellaista, mikä purkautui nyt kuoleman hetkellä. Se suru, raivo jne. sitä ei voi muut ymmärtää. Äiti ei ehkä toiminut rationaalisesti antaessaan haastattelua lehteen, mutta sitä ei voi enää peruakaan. Oman pojan menetys on ollut kova paikka tälle äidille ja se sitten purkautui osaksi tällä tavoin. Eskon tuntemuksia en edes lähde arvailemaan. Toivottavasti he saavat joskus keskusteltua asian läpi yhdessä, mutta sen aika on sitten, kun suurin suru ja viha on hellittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi äiti haluaa riepotella asiaa julkisuudessa? Haluaako oman käsityksen poikansa elämästä? Muu on hänen mielestään valhetta. Näitäkin löytyy.
Niinpä. Esko on julkkis, hän ei ole.
Ihan ymmärrettävää jos ja kun Esko suree asiaa tavallaan.
Pitäisikö äidin tietää aikuisen lapsensa kontaktit ja yhteydenpidot? Ei minusta.
Eerikäinen on julkisuuden kipeä. Tarttee tekemiselleen yleisön, oli kyse kusella käynnistä tai kynsien lakkaamisesta.
Esko paniikissa kun komea Flavio Palaci on kaupungissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä tässä keississä on totuus mutta jotenkin karmivaa että kuolinvuoteella valokuvataan toista. Tiesikö kuoleva että kuva päätyy someen? Antoiko luvan siihen?
Jotain kunnioitusta, pliis.olisi laittanut vaikka kuvan lapsuudesta tai tuoreempi
Eihän sillä ole sellaisia, kun ne puheet läheisyydestä ja yhteydenpidosta oli pelkkää valhetta sairasloman ja säälipisteiden sekä julkisuuden saamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Oikeassahan Esko on stooreissaan, että häpeällistä, miten Iltalehti on lähtenyt tuohon soppaan. Minäkin raivoaisin tuommoisesta kirjoittelusta.
Onhan se noloa kun joku viimein paljasti Eskon valheet ja kaksinaamaisen oman edun tavoittelun muita hyväksikäyttäen.
Eipä raivonnut niistä lehtijutuista, jotka vaan toisteli hänen valheitaan, mutta suuttui kun lehti ei totellut Eskon vaatimusta olla paljastamatta totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mä kans haluun Novalle töihin; sieltä saa töistä monta pv vapaata, kun itkee somessa, että "broidi" kuoli.. "Koska mä en nyt jaksa puhua kuuntelijoille, niin meen kotiin kattoo Netflixiä..." Mun töissä saa lähiomaisen kuoleman takia olla päivän poissa, sit taas sorvin ääreen!
Onko oikeasti saanut useita päiviä sairaslomaakin valheellaan?
Nyt Eskolla on burn out ja jättäytyi yllättäen päivän ajaksi pois työstä. Aikoo kuulemma katsoa Netflixiä koko päivän.
Kuolemalla mässäilyn jälkeen ei herätä enää minkäänlaista myötätuntoa tai luottamusta siihen, että asia olisi kuten Esko sanoo.
En usko että mikään kiire tai stressi toimii järkevänä selityksenä sille, että ilmaantuu kaukaisen sukulaisen luokse vasta kun tämä on puhekyvyttömänä kuolinvuoteellaan ja sitten pitää ottaa kuvia someen ja valittaa julkisesti omaa menetystään. Tuolla tavalla käyttäytyvälle ihmisarvo tarkoittaa sitä, millä tavalla itse voi hyötyä jostakin ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Esko paniikissa kun komea Flavio Palaci on kaupungissa
Eikö oo ees päässyt taluttelemaan ex-rouvansa koiraa?
:DDD
Vähemmästäkin tarttee sairaslomaa, jos joku on vienyt hänen palvelijan roolinsa.
Tällainen sontatunkio keskustelu täällä saa rauhassa olla. Ihmisen surua ja surunkokemusta voidaan haukkua täysin vapaasti, mutta Sanna Marinia täällä ei saa arvostella.
Nyt on yksin Radio Novan iltapäivässä. Suvi on jossain. Alkuviikonhan Esko oli poissa. Esko on kuulostanut oudolta ja valittanut raskasta viikkoa.
Tämä!!!