Pitäisikö runokirja saada julkaisulupa ainoastaan silloin, jos HS:n kriitikko näyttää sille vihreää valoa?

Suomessa jokainen saa julkaista lähes mitä haluaa. Omakustanteita voi tehdä jokainen, toisaalta toivoisi näin kirjallisuuden kuluttajana, että perinteisellä kustannustalolla julkaisukynnys olisi hieman korkeampi kuin mihin ollaan nyt päädytty. Runokirjoja ei paljon myydä, eikä julkaista ja niiden keskiarvolukija taitaa olla keski-iän ylittänyt naisihminen. Ko. kirjan olisi voinut tuoda markkinoille nimikkeellä ajatuksia tai mietteitä, kohu olisi varmasti ollut maltillisempi.

Hei, joku vaatimustaso runoillakin.

Korven eivät ole edes runoja vaan jotain ajatelmia. Yläaste teinarit kirjoittaa samanlaisia päiväkirjaan.

Ketjun nimi jo kertoo, ettei ymmärretä, miten kirjankustantaminen toimii... "Julkaisulupa vasta kritiikin jälkeen", joopa joo...

Edelleen, jokainen saa kynäillä ja julkaista mitä haluaa ja muilla on oikeus olla siitä mitä mieltä haluavat. Asia on hyvin simppeli.

Aikuisten maailmassa, kun aikuisia ollaan, ei ole mitään velvoitetta kehua ja paijata päätä surkeasta työstä tai tuotoksesta. Lapsilla se on eri juttu, kun vasta opettelevat asioita ja tarvitsevat rohkaisua itsetunnon rakentamiseen.

Kuka tahansa meistä pystyy kaunoluistelemaan ja hyppäämään kolmislutzin, mutta vain aniharva osaa kirjoittaa runoja, jotka ovat Hesarin kriitikon mielestä oikeaa runoutta.

Suomi ei taida olla mikään diktatuuri, jossa odotetaan julkaisulupia. Jokainen joka julkaisee kirjan, altistuu kritiikille. Se on kirjailijan ammatin mukanaan tuoma välttämättömyys, joka on vaan kestettevä. Muuten, millähän perusteella nuorta kriitikkoa, Arttu Seppästä, nimitellään "sedäksi"?

Vierailija kirjoitti:

Eikö tässä maailmassa muka oikeasti ole huonoa runoutta, kun syyttävät sormet osoittavat kriitikkoon tai sitten sössötetään jotain sananvapaudesta? Eikö ole käynyt mielessä, että Kiiralle ei yksinkertaisesti ole kirjallisia lahjoja eikä itsekritiikkiä, ja nyt kävi näin että tuhma kriitikko pilasi bileet ja sanoi ettei keisarilla ole vaatteita.

Tässä maassa julkaistaan kasapäin roskaa ja olen ihan kyllästynyt siihen, että vain hymistellään hyvistä fiiliksistä ja myyntiluvuista ja oikeista kohderyhmistä. On virkistävää, kun jollain on rohkeutta sanoa, ettei mitä tahansa kannattaisi julkaista. Korvellekin kustantajan antama hylkäys olisi ollut pienempi takaisku kuin tämän runokirjan synnyttämä reaktio.

Juuri näin. Jos kyse olisi vaatteista, suurin osa ymmärtäisi miksi joku kritisoi jotain vaatetta huonoksi ja perustelisi sen myös, että vaate on huonosti kaavoitettu, huonosti ommeltu ja istuu lähes kaikkien päällä huonosti ja kaikki, jotka ymmärtävät jotain vaatteista sanoisi, että tämä vaatekriitikko puhuu totta.

Ehkä kankaan väri vielä menettelee, mutta parasta olisi ollut, jos sitä vaatekappaletta ei olisi koskaan otettu myyntiin tai valmistukseen. Toiset runot ovat kuin huonosti tehtyjä akryylipaitoja. Kaikilla on tietysti oikeus tehdä niitä, mutta pitääkö kauppojen silti ottaa niitä myyntiin?

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa meistä pystyy kaunoluistelemaan ja hyppäämään kolmislutzin, mutta vain aniharva osaa kirjoittaa runoja, jotka ovat Hesarin kriitikon mielestä oikeaa runoutta.

Tälle ilmiöllehän on ihan tieteellinen nimi? Mikä se oikein olikaan, kun ihminen on hyvin menestynyt yhdellä elämän osa-alueella ja siitä syntyy ikäänkuin kaikkivoipaisuus harha, eli luulee, ja joskus myös ympäristö lähtee tähän mukaan, pystyvänsä ihan mihin tahansa. Eli menestys tai saavutus yhdessä asiassa pätevöittää oman mielen sisällä aivan mihin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa meistä pystyy kaunoluistelemaan ja hyppäämään kolmislutzin, mutta vain aniharva osaa kirjoittaa runoja, jotka ovat Hesarin kriitikon mielestä oikeaa runoutta.

Niin, voihan sitä ajatella, että kaikki on kaikkea. Hammastahnapisarat peilissä on kuvataidetta. Jonkun lapsen vanhemman ompelema kahdella saumalla kyhätty naamiaisvaate on muotitaiteiljan luomus. Jokainen nuottirivi ja päälle lauletut sanat ovat hyvää musiikkia ja jokainen nakkikastike on keittiömestarin taidonnäyte.

Me emme tiedä kuinka moni kirjoittaa hyviä oikeita runoja, koska Otava ei niitä runokirjoja kauheasti julkaise ja jos julkaisee, niin tähän asti niissä on ollut aika kova laaturaja.

Jokainen kattilankansi viritettynä hatuksi pään päälle ei ole merkki suuresta luovuudesta ja taiteesta. Joskus se on vain huono yritelmä ja banaali viritelmä, kun taidot eivät riitä enempään.

Vierailija kirjoitti:

Arvio on osapuilleen sama asia kuin tuoteseloste. Kriitikko on esimaistaja, joka kertoo kuluttajille, millainen tuote on.

Tuo kyseinen kriitikko on tosi hyvä kriitikkona ja varmasti kirjoittanut rehellisesti niin kuin asia on.

Olen itse asiassa nähnyt Korven tekstin, ja mielestäni se vastaa kyseistä arviota. Sen tosin sanoisin, että Henri Pulkkiseen (Paperi T) vertaaminen ei toimi, sillä Pulkkinen on koulutettu musiikkitoimittaja ja pitkän linjan sanoittaja. Parempi vertailukohta Korvelle on Tony Halme.

Se että Korven kirja sai hänen kotikaupunkinsa mediassa Aamulehdessä 3/5 eli tyydyttävän-hyvän arvostelun, on puolueellisuutta, mutta suotakoon se heille.

Täytyy myös muistaa, että kritiikki ei tässä kohdistu Kiira Korven persoonaan, sillä eihän hän itse sitä kirjaa ole julkaissut vaan kustannusfirma.

Kritiikki kohdistuu siis firmaan, joka ajattelee, että "tyhmälle kansalle" pitää olla tyhmiä runonpätkiä julkkikselta.

Jos asetelma on vaikea hahmottaa, niin miettikää vaikka, että menette katsomaan taitoluistelunäytöstä. Jäällä onkin joku julkkiskirjailija, joka ei osaa luistella. Tapahtuman järjestäjä kuitenkin väittää teille, että onhan sillä luistimet jalassa, kyllä tämä on luistelua siinä missä oikeakin luistelu. Rahat tänne ja lippu käteen. Menet nyt sinne katsomoon. Olisit, juntti, iloinen kun pääset näkemään julkkiskirjailijan jäällä.

Tämä!!!

Vierailija kirjoitti:

Täytyy muistaa se tosiasia, että aivan liian usein kriitikoiden kritiikki itsessään on jotain sellaista, johon voi suunnata perusteltua kritiikkiä. Kriitikko kertoo oman mielipiteensä, joka on subjektiivinen näkemys asiasta, mikä on eri asia kuin objektiivinen totuus, jota tietenkään ei edes ole olemassa, vaikka objektiivinen todellisuus on tosiasia. 

On myös huomattava, että usein, aivan liiankin usein, eri kriitikot ovat hyvin eri mieltä keskenään, jolloin herää luonnollisesti aiheellinen kysymys: mihin kriitikon arvioon voi pohjimmiltaan luottaa?

Kuitenkin olen samaa mieltä tässä asiassa kriitikon kanssa. Huono mikä huono. 

Totta, kaikki arvostelu on jossain määrin mielipidettä. Jopa ylioppilaskirjoitusten ainekirjoitus, vaikka niistä annetaan aika tarkka numero.

Mutta ihmiset, jotka hallitsevat alansa tietävät ja osaavat verrata asioita toisiin vastaaviin. He ovat ehkä nähneet ja lukeneet tuhansia vastaavia. Kriitikot voivat olla eri mieltä siitä, herättääkin joku asia vaikka tunteita.

Mutta onko muutaman kirosanan peräkkäin kirjoittaminen suurta runoutta yhdenkään kriitikon mielestä? Koska se tarkoittaisi käytännössä, että noissa kantabaareissa lausutaan korkeatasoista runoutta harva sen päivä.

Ehkä runous on kuin ruoka, jokainen ruoka on hyvää, kunhan joku vaan tykkää sen mausta ja ilmaisee sen mielipiteen ääneen? Kuka minä olen silloin tosiaan sanomaan ettei se ruoka ole hyvää, jos joku kerran sitä rakastaa ja sanoo, että hänestä se on hyvää? Makuja on monenlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Ketjun nimi jo kertoo, ettei ymmärretä, miten kirjankustantaminen toimii... "Julkaisulupa vasta kritiikin jälkeen", joopa joo...

Jos mietitään että sanomalla on itselläänkin kustannusfirma (wsoy) ja suuromistajilla toinen (herlinin teos) niin millä ihmeen oikeudella nuo lähtee sanelemaan että mitä kilpaileva firma saa kustantaa ja mitä ei? Toivottavasti kyse ei taas kerran ole siitä että kirjailija meni väärälle kilpailijalle ja nyt kostetaan kuten hjalliksen hallikauppoja nuo on kostaneet siitä lähtien kun halli myytiin venäläisille jokerien kanssa.

Ja ei, en ole lukenut kyseistä runokirjaa ja tuskin luenkaan kun ei aihepiiri kiinnosta. Silti sanoisin että kustantaja tekee itse julkaisupäätökset ilman että kilpailijoilla on niihin sananvaltaa. Silleen tämän on toimittava tai muuten se ei toimi ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun nimi jo kertoo, ettei ymmärretä, miten kirjankustantaminen toimii... "Julkaisulupa vasta kritiikin jälkeen", joopa joo...

Jos mietitään että sanomalla on itselläänkin kustannusfirma (wsoy) ja suuromistajilla toinen (herlinin teos) niin millä ihmeen oikeudella nuo lähtee sanelemaan että mitä kilpaileva firma saa kustantaa ja mitä ei? Toivottavasti kyse ei taas kerran ole siitä että kirjailija meni väärälle kilpailijalle ja nyt kostetaan kuten hjalliksen hallikauppoja nuo on kostaneet siitä lähtien kun halli myytiin venäläisille jokerien kanssa.

Ja ei, en ole lukenut kyseistä runokirjaa ja tuskin luenkaan kun ei aihepiiri kiinnosta. Silti sanoisin että kustantaja tekee itse julkaisupäätökset ilman että kilpailijoilla on niihin sananvaltaa. Silleen tämän on toimittava tai muuten se ei toimi ollenkaan. 

Onko ihan aikuisilla ihmisillä nykyään näin heikko ja hauras itsetunto, että se ettei joku pitänyt jostain tekeleestä käsitetään kieltona sellaista tehdä, tai julkaista? Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu. Se ettei kriitikko tykännyt ei tarkoita, ettei sellaista SAA julkaista, lupa ja mielipide on eri asioita.

Kirjailija, taiteilija, valokuvaaja, runoilija, muusikko, säveltäjä...

Näitä nimikkeitä voi käyttää itsestään kuka vain haluaa.

Eikö voitaisi vain iloita siitä, että hän on puhjennut omalla tavallaan kukkaan. Kiira on uskaltanut avata oman sisäisen maailmansa koko kansalle ja koko kansan arvioitavaksi, tehkää toki perässä.

Taide on tapa tuoda esille kauneinta, mitä ihmisen sielu kätkee sisäänsä. Miksi sellaista pitäisi arvostella ja millä kriteereillä taidetta ylipäätään voidaan edes arvostella? Sen herättämien tunteiden voimakkuudellako, vai sen oikeaoppisella lauserakenteella tai teknisellä taituruudella, kenties sen syvällisellä sanomalla?

Näkemyksiä, kokemuksia, tuntemuksia ja elämyksiä on yhtä monta ja erilaista kuin on lukijaakin. Tunnetun arvostelijankaan tuomio ei ole absoluuttinen totuus.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni ketjujen arvostelijoista on lukenut teoksen? Vai painaako kriitikon sana ja myötäillään tätä?

Minä myönnän, että painaa. Koska jos ei painaisi tarkoittaisi se sitä, että Hesari on palkannut kriitikon, joka ei osaa työtään ja toivon ettei niin olisi.

Minä en ole kriitikko, enkä edes ymmärrä paljoakaan runoista, mutta oletan, että tuo kriitikko ymmärtää ja on niitä lukenut ja paljon lukenutkin. Sen lisäksi se auttaa ehkä minuakin kehittymään ymmäryksessäni mikä on hyvää ja mikä huonoa kirjallisuutta.

Hän laittoi esimerkkejä ja ymmärrän kyllä täysin mikä noissa esimerkeissä on pielessä, varsinkin kun se suoraan näytetään minulle. Vittusaatanaperkele! Ei ole runo ellei sitä ole sitten myös, äiti, tuu ikkunaan! Tai, miksi kaikki on aina niin hiton vaikeaa. Nämäkin lauseet herättävät tunteita. Täyttävät sivun. Saisin kokonaisen kirjan täyteen tuollaisia lauseita. Mutta se ei olisi mitään uutta, ei mitään hyvää, ei mitään luovaa, eikä mitään taidetta.

Ihan vakavasti puhuen, minusta Hesarin kriitikko olisi voinut asetella sanansa paremmin tuossa kohdassa.

"Tätä ei olisi pitänyt julkaista"

on ihan eri asia kuin

"Minä en olisi julkaissut tätä".

Emme elä totalitarismissa. Täällä saa julkaista mitä haluaa, jos siitä kantaa vastuun. Tässä ei ollut mitään väärää eikä mitään pahaa. Kirja ei ollut laadukkaimmasta päästä, mutta ei valitettavasti ole siinä yksin.

Samaan aikaan tuolla rapakon toisella puolella poistetaan kirjoja koulujen kirjastoissa, koska niiden sisältö on poliittisesti väärä.

Itse en sanoisi noin mistään teoksesta, joka ei esim. yllytä lainvastaiseen toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun nimi jo kertoo, ettei ymmärretä, miten kirjankustantaminen toimii... "Julkaisulupa vasta kritiikin jälkeen", joopa joo...

Jos mietitään että sanomalla on itselläänkin kustannusfirma (wsoy) ja suuromistajilla toinen (herlinin teos) niin millä ihmeen oikeudella nuo lähtee sanelemaan että mitä kilpaileva firma saa kustantaa ja mitä ei? Toivottavasti kyse ei taas kerran ole siitä että kirjailija meni väärälle kilpailijalle ja nyt kostetaan kuten hjalliksen hallikauppoja nuo on kostaneet siitä lähtien kun halli myytiin venäläisille jokerien kanssa.

Ja ei, en ole lukenut kyseistä runokirjaa ja tuskin luenkaan kun ei aihepiiri kiinnosta. Silti sanoisin että kustantaja tekee itse julkaisupäätökset ilman että kilpailijoilla on niihin sananvaltaa. Silleen tämän on toimittava tai muuten se ei toimi ollenkaan. 

Onko ihan aikuisilla ihmisillä nykyään näin heikko ja hauras itsetunto, että se ettei joku pitänyt jostain tekeleestä käsitetään kieltona sellaista tehdä, tai julkaista? Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu. Se ettei kriitikko tykännyt ei tarkoita, ettei sellaista SAA julkaista, lupa ja mielipide on eri asioita.

Jos juttu uutisoidaan ja kirjoitetaan sillä asenteella että tuon julkaiseminen olisi pitänyt jättää tekemättä ja vielä jatkojutussa vaaditaan kustannusyhtiöltä selitystä sille että miksi se on julkaistu niin aika äkkiä siinä herää sellainen mielikuva että tässä yksi kustannusyhtiö painostaa toista mediansa avulla. 

Eli älä jaksa leikkiä tyhmää ja koita edes lukea ne jutut ennen kommentointiasi. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö voitaisi vain iloita siitä, että hän on puhjennut omalla tavallaan kukkaan. Kiira on uskaltanut avata oman sisäisen maailmansa koko kansalle ja koko kansan arvioitavaksi, tehkää toki perässä.

Taide on tapa tuoda esille kauneinta, mitä ihmisen sielu kätkee sisäänsä. Miksi sellaista pitäisi arvostella ja millä kriteereillä taidetta ylipäätään voidaan edes arvostella? Sen herättämien tunteiden voimakkuudellako, vai sen oikeaoppisella lauserakenteella tai teknisellä taituruudella, kenties sen syvällisellä sanomalla?

Näkemyksiä, kokemuksia, tuntemuksia ja elämyksiä on yhtä monta ja erilaista kuin on lukijaakin. Tunnetun arvostelijankaan tuomio ei ole absoluuttinen totuus.

Tästä minä taas olen eri mieltä. Taide ei ole minusta tuota. Se on paljon paljon enemmän. Se on kykyä. Se on luovuutta. Se on yllättämistä. Se on uutta. Se on teknistä toteuttamista. Se on kauneutta tai karuutta ja ajatusta.

Se ei ole muutama sana paperilla tai sutaisu kanvasilla tai soittimen koskettimien painallus.

Me voimme ja meidän kuuluu pystyä vaatia sekä odottaa taiteilijoiltamme enemmän, että he ansaitsevat sen nimensä ja oikeutensa kutsua itseään runoilijoiksi, muusikoiksi tai taidemaalariksi. Ja silloin myös se tuotos mitä on tehty vaati määrätyn tason, jotta sitä voidaan kutsua hyväksi.

Kun ihminen kertoo ajatuksiaan vaikka naistenlehdessä kukaan ei niitä arvostele yleensä. Mutta kun hän tekee runoja ja julkaisee ne runoina, ne ovat runoja. Eivät enää omia tunteita, jotka kerrotaan sanoilla ja siinä missä arvioimme tauluja, elokuva, autoja, vaatteita, ruokaa, musiikkia, voimme myös arvioida runoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy muistaa se tosiasia, että aivan liian usein kriitikoiden kritiikki itsessään on jotain sellaista, johon voi suunnata perusteltua kritiikkiä. Kriitikko kertoo oman mielipiteensä, joka on subjektiivinen näkemys asiasta, mikä on eri asia kuin objektiivinen totuus, jota tietenkään ei edes ole olemassa, vaikka objektiivinen todellisuus on tosiasia. 

On myös huomattava, että usein, aivan liiankin usein, eri kriitikot ovat hyvin eri mieltä keskenään, jolloin herää luonnollisesti aiheellinen kysymys: mihin kriitikon arvioon voi pohjimmiltaan luottaa?

Kuitenkin olen samaa mieltä tässä asiassa kriitikon kanssa. Huono mikä huono. 

Totta, kaikki arvostelu on jossain määrin mielipidettä. Jopa ylioppilaskirjoitusten ainekirjoitus, vaikka niistä annetaan aika tarkka numero.

Mutta ihmiset, jotka hallitsevat alansa tietävät ja osaavat verrata asioita toisiin vastaaviin. He ovat ehkä nähneet ja lukeneet tuhansia vastaavia. Kriitikot voivat olla eri mieltä siitä, herättääkin joku asia vaikka tunteita.

Mutta onko muutaman kirosanan peräkkäin kirjoittaminen suurta runoutta yhdenkään kriitikon mielestä? Koska se tarkoittaisi käytännössä, että noissa kantabaareissa lausutaan korkeatasoista runoutta harva sen päivä.

Ehkä runous on kuin ruoka, jokainen ruoka on hyvää, kunhan joku vaan tykkää sen mausta ja ilmaisee sen mielipiteen ääneen? Kuka minä olen silloin tosiaan sanomaan ettei se ruoka ole hyvää, jos joku kerran sitä rakastaa ja sanoo, että hänestä se on hyvää? Makuja on monenlaisia.

Ehkä asia on juuri niin kuin sanot, koko elämä on yhtä suurta runoa, loputonta taiteellista tajunnanvirtaa. Kantabaarinkin pöydässä voit kuulla syviä mietelauseita, pätkiä itse jumalaisesta näytelmästä, jos vain omaat korvat joilla kuulla.