Kannattaakohan hakea henk.koht.avustajan työtä
Olen ihan kypsä työttömyyteen. 3kk työttömyyttä takana. Siivoamisessa olen huono ja hidas, sitä en siksi hae. Tehdastyö liian tylsää. Tuntuisi ainakin että henkilökohtaisen avustajan työ olisi ihan kivaa. Tienaakohan siinä enemmän kuin kelan tuilla. Nyt kelatulot noin 1600 eur. /kk netto. Jos kaikki lasketaan. Onko jollain kokemusta ko. työstä?
Kommentit (144)
Sanon nyt suoraan että kotihoidossa kun työskentelin niin sekä avustajat ja avustettavat vaikuttivat vähän ding dong.
Itselle sattui vain vaikeita avustettavia. Yksi ahdisteli seksuaalisesti, yksi aina kännäsi, yksi oli paljon vaikeammin vammainen kuin mitä annettiin haastattelussa ymmärtää ja olisi pitänyt vastoin lakia lääkitä ja nostella. Yhdessä perheessä olin vain pelkkänä siivoojana kun perhe katsoi telkkaria - vaikka se ei varsinaisesti ole avustajan työn ydintä että palvelee, vaan se että on tukemassa huonosti liikkuvaa, ojentaa vaikeasti saavutettavia tavaroita, valmistelee yhdessä ruokaa, on apukäsinä.
No yhden mummon veroilmoituksen pääsin sentään täyttämään.
En tienannut juuri mitään, en saanut ylityötunneistani koskaan minulle kuuluvaa palkkaa, stressi oli aivan kamala. Kestin puoli vuotta.
Vierailija kirjoitti:
"Olen ihan kypsä työttömyyteen. 3kk työttömyyttä takana. Siivoamisessa olen huono ja hidas, sitä en siksi hae. Tehdastyö liian tylsää. Tuntuisi ainakin että henkilökohtaisen avustajan työ olisi ihan kivaa. Tienaakohan siinä enemmän kuin kelan tuilla. Nyt kelatulot noin 1600 eur. /kk netto. Jos kaikki lasketaan. Onko jollain kokemusta ko. työstä?"
Kelan tuet pitäisi ottaa pois näiltä muiden rahoilla eläviltä siipeilijöiltä, joille ei työ kelpaa ja joiden takia me muut joudutaan maksamaan helvetillisiä veroja. On munkin työ ihan helvetin tylsää. Vihaksi pistää.
Ei niitä tylsiäkään töitä ole, tehtaat myytiin ulkomaille.
Tänään meni konkkaan Puuha Group. Huomenna menee joku muu.
Työmarkkinatuki on alle 700. Kokeile siitä maksaa asuminen, ruoka, vessapaperit, terveydenhoito. Päivystyskäynti maksaa 80 e.
Ihan ok duunia jos avustettava on kiva. Noin 50/50 jakauma. Joidenkin luo on ihana mennä ja toisten vuorojen jälkeen pitää istua turpa kiinni ja tuijottaa seinää pari tuntia että palautuu. Ihmisillä tuppaa olemaan kipuja ja purkavat pahan olonsa sinuun. Palkka noin 13€/h kaikkineen ilman aiempaa kokemusta. Tunteja vaikea saada kannattaviksi, useimmat käynnit sellasia 2-3h kerrallaan.