Te jotka teitte lapsia ettei tarvitse olla vanhana yksin
Koska viimeksi kävitte katsomassa omia vanhempianne tai isovanhempianne?
Kommentit (60)
Ihan viime viikolla kävin. Isä asuu vaimonsa kanssa 300 km päässä.
Ap ilmeisesti asuu jossain, missä vanhustenhoito ja eläkkeet ovat jääneet retuperälle viimeistään 2014 lähtien, kun valtionjohto on varastanut puolet BKT:stä.
Ymmärrän aloittajan pointin. Minulla on kaksi lasta. On tietenkin mahdollista, että kumpikaan ei käy katsomassa minua sitten, kun olen vanha. Mutta nyt kun lapset ovat olemassa, on myös olemassa mahdollisuus, että jompi kumpi tai molemmat käyvät. Jos lapsia ei olisi ollenkaan, silloin he eivät ainakaan kävisi, eivätkä lapsenlapsetkaan. Ja vaikka vanhana näkisin lapsi vain harvoin, olisivathan he silti olemassa ja heidän olemassaolonsa jo itsessään olisi minulle merkityksellistä.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus lapseen on kolmas rakkauden muoto jota lapsettomat eivät ikinä koe
.
Vahvin rakkauden muoto - erilainen
.
Kuin värisokeille yrittäisi kertoa värien kauneuden
.
Se surettaa
Ja vi tut. Sure omaa vähäjärkisyyttäsi ja vääriä valintojasi
Ilmeisesti ääripersut tekevät siis lapsia hampaat irvessä isäm maata ajatellen. Muutenhan siis ei seksiä hyi, siinähän joutuu lähelle toista ihmistä ja pitää ainakin vartti olla vittuilematta sille ja syntiäkin se on.
Mietin vain, minkä valtavan vahingon tälle maalle teki ensin (mielisairas) Veikko Vennamo, sitten Timo Soini haalimalla politiikkaan tuomittuja rikollisia.
Vierailija kirjoitti:
Joka viikko käyn.
Jos vanhemmat sairastuu, muuttavat meille.
Hienoa!
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti ääripersut tekevät siis lapsia hampaat irvessä isäm maata ajatellen. Muutenhan siis ei seksiä hyi, siinähän joutuu lähelle toista ihmistä ja pitää ainakin vartti olla vittuilematta sille ja syntiäkin se on.
Mietin vain, minkä valtavan vahingon tälle maalle teki ensin (mielisairas) Veikko Vennamo, sitten Timo Soini haalimalla politiikkaan tuomittuja rikollisia.
Vihapuhetta ja etenkin umpityhmää, sorry.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan tuolla syyllä lapsia tee!
Monestikin olen kuullut kysyttävän että kuka sun vaipat sitten vanhana vaihtaa, tai onko kivaa yksin kökkiä vanhainkodissa. Eikö siinä silloin just oleteta että ne omat lapset nuo hoitaa?
Juurikin tästä sain idean ketjuun.
Myös siitä kun on hieman huono omatunto, kun ei aikoinaan tullut isovanhempia juuri käytyä katsomassa, vaikka lähellä asuttiinkin.
Ja kuulemma on varsin yleistä, ettei muutkaan vanhuksia käy katsomassa, varsinkaan jos mummo asuu Äkäslompolossa ja itse pääkaupunkiseudulla satojen kilometrien päässä, kuten moni töiden tai opintojen perässä muuttanut tekee.
T. AP
Kuka kertoisi 'oikean' syyn tehdä lapsia? Vastaan argumentointia riittää. Ja seuraavaksi sitten itketään että huoltosuhde huononee jatkuvasti. Päättäkää jo.
Tuskinpa kukaan tekee lapsia kylmästi laskelmoiden. En itsekään. Mutta kieltämättä on mukavampaa vanheta kun on järkipää jälkikasvu jonka kanssa on hyvissä väleissä.
Ja nyt joku huutaa että eivät ne lapset kuitenkaan tule sinua katsomaan hoitokotiin. No, suurempi mahdollisuus on että tulevat, kun heitä on olemassa, eikö vain?
Käyn katsomassa isääni vähintään kerran viikossa, puhelimessa puhutaan muutaman päivän välein lisäksi. Tosin yksinäinen vanhuus ei ollut syy, miksi minulla on lapsi. Lapsestahan on seuraa enemmänkin kun hän on lapsi, ei niinkään aikuisena enää.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajan pointin. Minulla on kaksi lasta. On tietenkin mahdollista, että kumpikaan ei käy katsomassa minua sitten, kun olen vanha. Mutta nyt kun lapset ovat olemassa, on myös olemassa mahdollisuus, että jompi kumpi tai molemmat käyvät. Jos lapsia ei olisi ollenkaan, silloin he eivät ainakaan kävisi, eivätkä lapsenlapsetkaan. Ja vaikka vanhana näkisin lapsi vain harvoin, olisivathan he silti olemassa ja heidän olemassaolonsa jo itsessään olisi minulle merkityksellistä.
Mutta minulle olemassa olemattomat ihmiset eivät ole tärkeitä eikä heidän olemassaolonsa merkityksellistä, koska en koskaan edes halunnut heidän olemassaoloaan. Miksi yhtäkkiä 69-vuotiaana alkaisin kokea yksinäisyyttä sellaisesta, mitä en ole sitä ennen ikinä halunnut?
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei ehkä lapsi-ihmiset tajua mutta en mä tule vanhana yhtäkkiä kaipaamaan jotain täysin fiktiivistä asiaa jota mulle ei ole koskaan ollut.
En mä joskus vanhana yhtäkkiä herää yhtenä aamuna ja ala taivastella olispa nyt joku keski-ikäinen puoliksi geeneistäni koostettu Maija-Elmeri tuomassa pullalonkaa ja kuuntelemassa jorinoitani ja ala ikävöidä jotain mitä ole ikinä ollut olemassa, niin kuin ne ikävöivät joilla niitä lapsia on käyvät sitten kylässä tai eivät.
Yhtä absurdia kuin olettaa että joku ei-hevosihminen yhtenä päivänä yhtäkkiä alkaa voivotella että kun ei oo sitä hevosta. Ja en vertaa tässä teidän pyhiä lapsianne eläimiin niin ei tarvi alkaa hyperventiloida siitä, vaan vertaan ei olemassa olevia asioita toisiinsa.
Olen elänyt ja rakentanut koko elämäni niin ettei niitä lapsia ole, ei se mihinkään muutu vaikka ikää tulee.
Kyllä minä tajuan sen. Ihmiset haluavat eri asioita, ja ymmärrän, että kaikki eivät halua lapsia eivätkä kaipaa lapsiperhe-elämää tai edes vanhana niitä lapsia, joita ei ole. Ihmiset yleensäkin haluavat kukin omanlaisensa elämän, ja se on ihan hyvä juttu. Elämässä voi olla paljon merkityksellisiä ja tärkeitä asioita, muitakin kuin lapset.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus lapseen on kolmas rakkauden muoto jota lapsettomat eivät ikinä koe
.
Vahvin rakkauden muoto - erilainen
.
Kuin värisokeille yrittäisi kertoa värien kauneuden
.
Se surettaa
Minun äitini löi ja piti minua nälässä
Pitäisiköhän tehdä omia lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajan pointin. Minulla on kaksi lasta. On tietenkin mahdollista, että kumpikaan ei käy katsomassa minua sitten, kun olen vanha. Mutta nyt kun lapset ovat olemassa, on myös olemassa mahdollisuus, että jompi kumpi tai molemmat käyvät. Jos lapsia ei olisi ollenkaan, silloin he eivät ainakaan kävisi, eivätkä lapsenlapsetkaan. Ja vaikka vanhana näkisin lapsi vain harvoin, olisivathan he silti olemassa ja heidän olemassaolonsa jo itsessään olisi minulle merkityksellistä.
Mutta minulle olemassa olemattomat ihmiset eivät ole tärkeitä eikä heidän olemassaolonsa merkityksellistä, koska en koskaan edes halunnut heidän olemassaoloaan. Miksi yhtäkkiä 69-vuotiaana alkaisin kokea yksinäisyyttä sellaisesta, mitä en ole sitä ennen ikinä halunnut?
En ole väittänytkään, että sinulle kävisi niin. Kirjoitin tuossa vain, miten itse koen asian - nyt kun minulla on lapsia - ja miten itse ajattelen asian omalla kohdallani. Elämässä on paljon muutakin merkityksellistä kuin perhe, ja eri ihmiset haluavat eri asioita. Uskon täysin vilpittömästi sen, että lapsettomuuden valinneet ovat tehneet valintansa juuri siksi, että lapsiperhe-elämä ei kiinnosta eikä ole heidän juttunsa, ja uskon, että elämä voi olla mielekästä myös ilman lapsia. On omassa elämässänikin paljon muutakin sisältöä kuin lapset, omia tavoitteitani ja unelmiani, saavutuksia sekä kaikkia asioita, jotka koen merkityksellisiksi. Uskon hyvin tuon, mitä kirjoitit.
t. Se, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei ehkä lapsi-ihmiset tajua mutta en mä tule vanhana yhtäkkiä kaipaamaan jotain täysin fiktiivistä asiaa jota mulle ei ole koskaan ollut.
En mä joskus vanhana yhtäkkiä herää yhtenä aamuna ja ala taivastella olispa nyt joku keski-ikäinen puoliksi geeneistäni koostettu Maija-Elmeri tuomassa pullalonkaa ja kuuntelemassa jorinoitani ja ala ikävöidä jotain mitä ole ikinä ollut olemassa, niin kuin ne ikävöivät joilla niitä lapsia on käyvät sitten kylässä tai eivät.
Yhtä absurdia kuin olettaa että joku ei-hevosihminen yhtenä päivänä yhtäkkiä alkaa voivotella että kun ei oo sitä hevosta. Ja en vertaa tässä teidän pyhiä lapsianne eläimiin niin ei tarvi alkaa hyperventiloida siitä, vaan vertaan ei olemassa olevia asioita toisiinsa.
Olen elänyt ja rakentanut koko elämäni niin ettei niitä lapsia ole, ei se mihinkään muutu vaikka ikää tulee.
Kyllä minä tajuan sen. Ihmiset haluavat eri asioita, ja ymmärrän, että kaikki eivät halua lapsia eivätkä kaipaa lapsiperhe-elämää tai edes vanhana niitä lapsia, joita ei ole. Ihmiset yleensäkin haluavat kukin omanlaisensa elämän, ja se on ihan hyvä juttu. Elämässä voi olla paljon merkityksellisiä ja tärkeitä asioita, muitakin kuin lapset.
Miksi teksin jumalalle lapsen?
Lapsen jota jumala kenties rankaisee syövällä ja homoudella
Sitten heittää jumala homon hel.vettiim
Näen omia vanhempiani noin kerran viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus lapseen on kolmas rakkauden muoto jota lapsettomat eivät ikinä koe
.
Vahvin rakkauden muoto - erilainen
.
Kuin värisokeille yrittäisi kertoa värien kauneuden
.
Se surettaa
Totta kai lapsettomat tietävät, että rakkaus lapseen on ainutlaatuista. Kaikki eivät saa sitä kokea. Olet onnekas. Älä kutista onneasi toisten piikittelyyn siitä, ettei heillä tätä onnea ole.
Itse en ole osannut haalia minkäänlaista rakkautta itselleni. Nuorempana kun miehet piirittivät, lähetin heidät nauraen pois, kuvaannollisesti sanoen. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin, että olisi kannattanut ottaa rakkaus vastaan.
Mutta olisinko oikeassa siinä, että vanhuus on yksinäisempi sille, jolla on lapsia, mutta he eivät välitä (toivottavasti harvinaista) kuin sille, joka on aina ollut yksin ja tottunut siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan tuolla syyllä lapsia tee!
No miksi sitten jokaiseen vela-keskusteluun tulee joku lapsia hankkinut selittämään, että kyllä lapsia pitää tehdä, ettei ole vanhana yksinäinen?
Se ei tietysti ole välttämättä relevantti argumentti, koska jokainen tekee elämänvalintansa itse ja punnitsee sen, haluaako lapsia vai ei. Se on kyllä ihan fakta, että vanhuksen puolta usein pitävät nimenomaan lapset, mutta eipä sitä ikinä voi tietää, miten elämä menee. Sitä voi olla skarppi ja terve vanhus ja kaatua suorilta jaloilta, eli kaikki eivät ensin sairasta kymmentä vuotta ja pode muistiongelmia seuraavaa kymmentä. Lähinnä nuo kommentit heijastelevat pelkoa yhteiskunnan turvaverkon toimimattomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei ehkä lapsi-ihmiset tajua mutta en mä tule vanhana yhtäkkiä kaipaamaan jotain täysin fiktiivistä asiaa jota mulle ei ole koskaan ollut.
En mä joskus vanhana yhtäkkiä herää yhtenä aamuna ja ala taivastella olispa nyt joku keski-ikäinen puoliksi geeneistäni koostettu Maija-Elmeri tuomassa pullalonkaa ja kuuntelemassa jorinoitani ja ala ikävöidä jotain mitä ole ikinä ollut olemassa, niin kuin ne ikävöivät joilla niitä lapsia on käyvät sitten kylässä tai eivät.
Yhtä absurdia kuin olettaa että joku ei-hevosihminen yhtenä päivänä yhtäkkiä alkaa voivotella että kun ei oo sitä hevosta. Ja en vertaa tässä teidän pyhiä lapsianne eläimiin niin ei tarvi alkaa hyperventiloida siitä, vaan vertaan ei olemassa olevia asioita toisiinsa.
Olen elänyt ja rakentanut koko elämäni niin ettei niitä lapsia ole, ei se mihinkään muutu vaikka ikää tulee.
Kyllä minä tajuan sen. Ihmiset haluavat eri asioita, ja ymmärrän, että kaikki eivät halua lapsia eivätkä kaipaa lapsiperhe-elämää tai edes vanhana niitä lapsia, joita ei ole. Ihmiset yleensäkin haluavat kukin omanlaisensa elämän, ja se on ihan hyvä juttu. Elämässä voi olla paljon merkityksellisiä ja tärkeitä asioita, muitakin kuin lapset.
No vau, tosi upeeta että tajuat että kaikki ei tulisi onnellisiksi vanhemmuudesta, mutta kai nyt oot huomannut että olet erittäin pienessä, lähes olemattomassa vähemmistössä ja että suurin osa vanhemmista kuvittelee että heidän onni ja muiden onni näyttää samanlaiselta?
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus lapseen on kolmas rakkauden muoto jota lapsettomat eivät ikinä koe
.
Vahvin rakkauden muoto - erilainen
.
Kuin värisokeille yrittäisi kertoa värien kauneuden
.
Se surettaa
Sehän se onkin "epäitsekästä"; tehdä uusi ihminen elämänloukkuun, jotta ITSE pääsee kokemaan jonkin tunteen.
Jotkut lisääntyvät näinkin itsekkäästä syystä.
Se surettaa.
Yritäpä tuolla replalla iskeä nuoria Vihreitä naisia :D
Miksi kaltaistesi typerysten pitäisi lisääntyä?