Ennenvanhaan lapset jätettiin oman onnensa nojaan. Kertokaa kokemuksia!

Yh-äiti teki pitkää päivää töissä. Kerran koulun jälkeen leikkasin juustoa leipäveitsellä kun höylää ei löytynyt ja viilsin pahasti käteen,olin 9 tai 10v. Terveyskeskus oli vajaan kilometrin päässä ja menin potkukelkalla itku kurkussa, verinen pyyhe käden ympärillä. Käsi tikattiin ja palasin takaisin kotiin jossa juuri töistä tullut äiti oli kauhuissaan, kun verta pitkin lattioita ja minua ei missään.

Äiti ohjeisti että ensi kerran menet naapuriin!

Nyt tuntuu ihan uskomattomalta etteivät lääkärit tai sh puuttuneet siihen että pieni tyttö tulee yksin käsi veressä ja sanoo vain ettå äiti on töissä.

Olen syntynyt 1978.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä olen syntynyt 50-luvulla eikä sen enempää minua kuin sisaruksianikaan "jätetty oman onnen  nojaan". Mistä moista olet saanut päähäsi?

Samat sanat! Täytän pian 70 joten minua vanhempia vastaajia ei varmaan monta täällä ole, joten mitä kokemuksia???Ikinä ei minua tai sisaruksiani tai tuntemiamme muita lapsia kukaan jättänyt oman onnensa nojaan.

Joten päätit tulla tänne keulimaan asialla?

Joten päätit tulla halveksimaan itseäsi kokeneempia?

1960 luvun lopussa heräsin aamulla yksin, söin ja menin tarhaan. Muut olivat jo lähteneet töihin ja kouluun.

1970 luvun lopussa 15 vuotiaasta rilluttelimme kavereiden kanssa viikonloput ja vuosi tästä keksimme ruotsinlaivat eli viikonloput risteilyillä. Laivoilla ei papereita kyselty. 

Vanhempani lähtivät muutaman kerran keskellä yötä lähikapakkaan ja jättivät minut yksin kotiin. Tietysti heräsin yöllä ja pelästyin. Kerran soitin naapurin vanhan pariskunnan ovikelloa ja jäin heille katsomaan telkkaria. Jätin meidän kodin oven auki rappukäytävään. Nykyään siitä lapsen yksin jättämisestä yöllisen kapakkareissun takia vanhemmat joutuisivat varmasti lööppeihin, tulisi lastensuojeluilmoitusta ja muita seuraamuksia - ja aivan aiheesta.