Tänään alkoi kevätahdistus, kohtalotovereita?
Nyt se sitten taas tapahtui, aamulla heräsin jo ennen kuutta vaikka herätys vasta 7.00. Enkä saanut enää unta. Erityisesti talviajan tuomat tosi valoisat aamut pahentaa tilannetta. Ehkä pientä viitettä ollut jo aiempina viikkoina mutta tänään ahdistava tunne ekaa kertaa vahva.
Kesäaika toki aavistuksen helpottaa tilannetta kun aurinko ei herätessä ihan täydeltä taivaalta vielä paista, mutta ahdistaa itse ahdistus nyt, mitenköhän kauan menee että taas helpottaa. veikkaan että toukokuussa vasta.
Viime keväänä aloitin masennuslääkken jonka syksyllä lopetin sivuoireiden takia. Saa nähdä tuleeko tästäkin keväästä N:äs kevät kun taas kerran saa aloittaa lääkityksen.
Kommentit (25)
Ai "jo" kuuden aikaan joku valittaa kun herää. Joopa joo, olisin unettomana tosi onnellinen jos joskus saisin nukuttua kuuteen asti! Itse heräilen n.tunnin välein läpi vuoden ja en saa unta enää 3.00 jälkeen. Eli jatkuva ahistus,masennus aina.
Mä olen 32-vuotias ja minulla on nyt ensimmäistä kertaa näin selvästi ongelmia asian kanssa. Joka aamu heräily ennen kuutta, unisuus ja sekavuus jatkuu pitkin päivän, unohtelen asioita ja olen ajoittanut ärtynyt, johtuen varmasti tuosta unen puutteesta. Koko aamu mennyt tässä itseään psyykatessa, että kaikki vielä järjestyy. Olisi vain kiva olla oma itteni tämänkin ajan.
Kyllähän keväällä tehdään selvästi eniten itsemurhia tilastojen mukaan, tästähän monesti uutisoitu. Joten ei mitään höpöä että kevät monelle ahdistavaa.
Maaliskuu minulle yleensä pahin, johtuu siitä kun aamuisin erittäin nopeasti tulee valoisaa talviajan takia. Asia helpottaa hti kun siirrytään kesäaikaan.
Mua ahdistaa myös lisääntynyt valon määrä, etenkin iltaisin. Makuuhuoneessa on hyvät pimennysverhot, ja ikkunat länteen, joten aamun valo ei niin häiritse. Minusta olisi ihanaa, jos ympäri vuoden olisi pimeää klo 19.00 - 7.00. Kesällä on hankala saada unta ajoissa, kun ulkona paistaa aurinko aina vaan. Kesäaikaan siirtyminen pahentaa tätä, joskin keskikesällä on sonänsä ihan sama, koska on valoisaa lähes kellon ympäri.
Keväällä muutenkin ahdistaa, kun valo on niin kirkasta, etenkin jos lunta on vielä maassa. Kaikki näyttää kotona likaiselta, pölyiseltä ja tunkkaiselta. Onneksi sain siivottua kunnolla viime viikonloppuna.
Toivon, ettei ensi kesästä tule mitään hirvittävää hellekesää. Se syö voimat ihan täysin, kun kuumuudessa ei saa edes nukuttua.
On kyllä ihan tutkittu juttu, että vuodenaikamasennusta on sitä enemmän, mitä lähemmäs napa-alueita mennään. Eli se valoisan ajan radikaali vaihtelu aiheuttaa joillain ihmisillä masennusta. Sitten on lisäksi vielä meitä, joilla se ei mene ihan masennukseen asti, mutta vointi on vetämätön ja alakuloinen. Laita googleen vaikka "masennus kevät pohjoinen", niin kyllä löytyy hakutuloksia.