Miksi jotkut vielä 50-vuotiaana laittavat oman elämänsä vaikeuksia koulukiusaamisen piikkiin?

Elämä on kärsimystä. Kärsimys jalostaa. Mikä ei tapa, vahvistaa.

Positiivinen ajattelu on tärkeää.

Ja kun nuoruuden kiusaaminen tekee ihmisestä mielisairaan, epävakaan tai masentuneen, niin ihan oikeasti haistakaaopitkäjööti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jo mennä eteenpäin, eikä kynsin hampain pidellä kiinni vuosikymmenet sitten tapahtuneista vääryyksistä.

Mulle on tapahtunut elämässäni paljon, on koulukiusaamista, hylkäämisiä, hyväksikäyttöä, raiskattu, väkivaltaa, monenlaista sellaista, johon olisin voinut jäädä rypemään ja josta olisin voinut saada syyn itsesääliin ja masennukseen, syrjäytymiseen. Olisin tarvinnut silloin joskus apua itselleni, etten olisi joutunut yksin rämpimään kaiken läpi, mutta kukaan ei apua tarjonnut, enkä itse pyytänyt. Olen hyväksynyt tapahtuneet, jotka eivät muutu tapahtumattomaksi, vaikka kuinka niitä vatvoisin. En syytä ketään, vaan olen jatkanut tietäni askel ja päivä kerrallaan, pyrkinyt parempaan.

En vähättele yhtään esim koulukiusaamista, siihen on puututtava heti, mutta en osaa kuvitella elämääni, että olisin henkisesti jäänyt siihen lumihankeen potkittuna ja hakattuna. Järkyttävää se oli, mutta ei auttanut muu kuin kasata itsetunnon rippeet ja nilkuttaa kotiin.

Se että sinä selvisit (tai ainakin haluat uskoa selvinneesi) ei tarkoita että kaikki muutkin selviävät. En halua pelotella, mutta minäkin luulin pitkään selvinneeni, mutta kymmenien vuosien päästä iski kamalat pelot päälle ja koko maailmani meni romuksi. Näitä kappaleita korjailen nyt.

Et sinä minua saa pelkäämään Minä tiedän selviytyneeni, enkä usko enää yllättyväni enkä hajoavani ainakaan koulukiusaamisen vuoksi. Universumi kostaa, minun ei tarvitse. Eräskin lihavaksi minua haukkunut tuli vastaan vuosikymmenien päästä, ja kippas kappas, kumpi meistä olikaan lihava, tai ruma. Se, ettei kaikki selviä kuivin jaloin elämästä, on yksinkertainen totuus, mutta tosiaan, kyllä viisikymppisen koulukiusaamisesta on jo niin kauan, että jos ei suju, vikaa voi hakea vähän lähempää kuin kouluajoilta.

Aika monesta "tarpeeksi" kiusatusta tulee nuorehkona kuollut, itsemurhan tehneenä. Kiusaajilleen soisin samalla mitalla ja bonukset päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jo mennä eteenpäin, eikä kynsin hampain pidellä kiinni vuosikymmenet sitten tapahtuneista vääryyksistä.

Mulle on tapahtunut elämässäni paljon, on koulukiusaamista, hylkäämisiä, hyväksikäyttöä, raiskattu, väkivaltaa, monenlaista sellaista, johon olisin voinut jäädä rypemään ja josta olisin voinut saada syyn itsesääliin ja masennukseen, syrjäytymiseen. Olisin tarvinnut silloin joskus apua itselleni, etten olisi joutunut yksin rämpimään kaiken läpi, mutta kukaan ei apua tarjonnut, enkä itse pyytänyt. Olen hyväksynyt tapahtuneet, jotka eivät muutu tapahtumattomaksi, vaikka kuinka niitä vatvoisin. En syytä ketään, vaan olen jatkanut tietäni askel ja päivä kerrallaan, pyrkinyt parempaan.

En vähättele yhtään esim koulukiusaamista, siihen on puututtava heti, mutta en osaa kuvitella elämääni, että olisin henkisesti jäänyt siihen lumihankeen potkittuna ja hakattuna. Järkyttävää se oli, mutta ei auttanut muu kuin kasata itsetunnon rippeet ja nilkuttaa kotiin.

Se että sinä selvisit (tai ainakin haluat uskoa selvinneesi) ei tarkoita että kaikki muutkin selviävät. En halua pelotella, mutta minäkin luulin pitkään selvinneeni, mutta kymmenien vuosien päästä iski kamalat pelot päälle ja koko maailmani meni romuksi. Näitä kappaleita korjailen nyt.

Et sinä minua saa pelkäämään Minä tiedän selviytyneeni, enkä usko enää yllättyväni enkä hajoavani ainakaan koulukiusaamisen vuoksi. Universumi kostaa, minun ei tarvitse. Eräskin lihavaksi minua haukkunut tuli vastaan vuosikymmenien päästä, ja kippas kappas, kumpi meistä olikaan lihava, tai ruma. Se, ettei kaikki selviä kuivin jaloin elämästä, on yksinkertainen totuus, mutta tosiaan, kyllä viisikymppisen koulukiusaamisesta on jo niin kauan, että jos ei suju, vikaa voi hakea vähän lähempää kuin kouluajoilta.

En ole kenelle vastasit, mutta ei sinua kyllä yritetty pelotella. Kerrottiin vaan toinen näkökulma asiaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kärsit kyllä menneestä vaikka muuta uskotteletkin itsellesi. Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika monesta "tarpeeksi" kiusatusta tulee nuorehkona kuollut, itsemurhan tehneenä. Kiusaajilleen soisin samalla mitalla ja bonukset päälle.

Kyllä. Jokaista kuollutta jää joku suremaan. Kuka yrittää milläkin tavalla selvitä surustaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika monesta "tarpeeksi" kiusatusta tulee nuorehkona kuollut, itsemurhan tehneenä. Kiusaajilleen soisin samalla mitalla ja bonukset päälle.

Olen täysin samaa mieltä. Itse en ole kouluaikaisten kiusaajieni elämää seurannut millään tavalla, mutta uskon jokaisen heistä saaneen itselleen omat riesansa, mitä sitten ovatkaan.

Kun nyt kuitenkin puhutaan viisikymppisen kokemasta koulukiusaamisesta ja näistä 2000luvun raakuuksista, niin ihan eri planeetalta ovat. Ennen ei hypitty päälle eikä potkittu päähän, oli siinäkin jotain rajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jo mennä eteenpäin, eikä kynsin hampain pidellä kiinni vuosikymmenet sitten tapahtuneista vääryyksistä.

Mulle on tapahtunut elämässäni paljon, on koulukiusaamista, hylkäämisiä, hyväksikäyttöä, raiskattu, väkivaltaa, monenlaista sellaista, johon olisin voinut jäädä rypemään ja josta olisin voinut saada syyn itsesääliin ja masennukseen, syrjäytymiseen. Olisin tarvinnut silloin joskus apua itselleni, etten olisi joutunut yksin rämpimään kaiken läpi, mutta kukaan ei apua tarjonnut, enkä itse pyytänyt. Olen hyväksynyt tapahtuneet, jotka eivät muutu tapahtumattomaksi, vaikka kuinka niitä vatvoisin. En syytä ketään, vaan olen jatkanut tietäni askel ja päivä kerrallaan, pyrkinyt parempaan.

En vähättele yhtään esim koulukiusaamista, siihen on puututtava heti, mutta en osaa kuvitella elämääni, että olisin henkisesti jäänyt siihen lumihankeen potkittuna ja hakattuna. Järkyttävää se oli, mutta ei auttanut muu kuin kasata itsetunnon rippeet ja nilkuttaa kotiin.

Se että sinä selvisit (tai ainakin haluat uskoa selvinneesi) ei tarkoita että kaikki muutkin selviävät. En halua pelotella, mutta minäkin luulin pitkään selvinneeni, mutta kymmenien vuosien päästä iski kamalat pelot päälle ja koko maailmani meni romuksi. Näitä kappaleita korjailen nyt.

Et sinä minua saa pelkäämään Minä tiedän selviytyneeni, enkä usko enää yllättyväni enkä hajoavani ainakaan koulukiusaamisen vuoksi. Universumi kostaa, minun ei tarvitse. Eräskin lihavaksi minua haukkunut tuli vastaan vuosikymmenien päästä, ja kippas kappas, kumpi meistä olikaan lihava, tai ruma. Se, ettei kaikki selviä kuivin jaloin elämästä, on yksinkertainen totuus, mutta tosiaan, kyllä viisikymppisen koulukiusaamisesta on jo niin kauan, että jos ei suju, vikaa voi hakea vähän lähempää kuin kouluajoilta.

En ole kenelle vastasit, mutta ei sinua kyllä yritetty pelotella. Kerrottiin vaan toinen näkökulma asiaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kärsit kyllä menneestä vaikka muuta uskotteletkin itsellesi. Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua terapiaan.

vaikuttaa siltä että kärsit kyllä menneestä:D diagnosoi kyökkypsykologi joka yrittää valehdella itselleen, että muutkin ovat samanlaisia menneisyydessä vellojia

Minäkin luulin, etteivät lapsuuden tapahtumat ( ei kiusaamis-) vaikuttaneet minuun mitenkään, mutta kuinkas sitten kävikään? Olin pitänyt itseäni vahvana, mutta en sitten ollutkaan särkymätön. Jälkeenpäin huomasin, että olin ollut myös hyvin empatiakyvytön jostain puutteista kärsiviä kohtaan. No, kokemus teki nöyräksi, enkä enää tuomitse muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jo mennä eteenpäin, eikä kynsin hampain pidellä kiinni vuosikymmenet sitten tapahtuneista vääryyksistä.

Mulle on tapahtunut elämässäni paljon, on koulukiusaamista, hylkäämisiä, hyväksikäyttöä, raiskattu, väkivaltaa, monenlaista sellaista, johon olisin voinut jäädä rypemään ja josta olisin voinut saada syyn itsesääliin ja masennukseen, syrjäytymiseen. Olisin tarvinnut silloin joskus apua itselleni, etten olisi joutunut yksin rämpimään kaiken läpi, mutta kukaan ei apua tarjonnut, enkä itse pyytänyt. Olen hyväksynyt tapahtuneet, jotka eivät muutu tapahtumattomaksi, vaikka kuinka niitä vatvoisin. En syytä ketään, vaan olen jatkanut tietäni askel ja päivä kerrallaan, pyrkinyt parempaan.

En vähättele yhtään esim koulukiusaamista, siihen on puututtava heti, mutta en osaa kuvitella elämääni, että olisin henkisesti jäänyt siihen lumihankeen potkittuna ja hakattuna. Järkyttävää se oli, mutta ei auttanut muu kuin kasata itsetunnon rippeet ja nilkuttaa kotiin.

Se että sinä selvisit (tai ainakin haluat uskoa selvinneesi) ei tarkoita että kaikki muutkin selviävät. En halua pelotella, mutta minäkin luulin pitkään selvinneeni, mutta kymmenien vuosien päästä iski kamalat pelot päälle ja koko maailmani meni romuksi. Näitä kappaleita korjailen nyt.

Et sinä minua saa pelkäämään Minä tiedän selviytyneeni, enkä usko enää yllättyväni enkä hajoavani ainakaan koulukiusaamisen vuoksi. Universumi kostaa, minun ei tarvitse. Eräskin lihavaksi minua haukkunut tuli vastaan vuosikymmenien päästä, ja kippas kappas, kumpi meistä olikaan lihava, tai ruma. Se, ettei kaikki selviä kuivin jaloin elämästä, on yksinkertainen totuus, mutta tosiaan, kyllä viisikymppisen koulukiusaamisesta on jo niin kauan, että jos ei suju, vikaa voi hakea vähän lähempää kuin kouluajoilta.

En ole kenelle vastasit, mutta ei sinua kyllä yritetty pelotella. Kerrottiin vaan toinen näkökulma asiaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kärsit kyllä menneestä vaikka muuta uskotteletkin itsellesi. Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua terapiaan.

vaikuttaa siltä että kärsit kyllä menneestä:D diagnosoi kyökkypsykologi joka yrittää valehdella itselleen, että muutkin ovat samanlaisia menneisyydessä vellojia

Sun kannattais oikeesti hakea apua. Mikä ikinä ongelmasi onkaan. Kiusaajalta vaikutat vaikka mitä muuta väitätkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jo mennä eteenpäin, eikä kynsin hampain pidellä kiinni vuosikymmenet sitten tapahtuneista vääryyksistä.

Mulle on tapahtunut elämässäni paljon, on koulukiusaamista, hylkäämisiä, hyväksikäyttöä, raiskattu, väkivaltaa, monenlaista sellaista, johon olisin voinut jäädä rypemään ja josta olisin voinut saada syyn itsesääliin ja masennukseen, syrjäytymiseen. Olisin tarvinnut silloin joskus apua itselleni, etten olisi joutunut yksin rämpimään kaiken läpi, mutta kukaan ei apua tarjonnut, enkä itse pyytänyt. Olen hyväksynyt tapahtuneet, jotka eivät muutu tapahtumattomaksi, vaikka kuinka niitä vatvoisin. En syytä ketään, vaan olen jatkanut tietäni askel ja päivä kerrallaan, pyrkinyt parempaan.

En vähättele yhtään esim koulukiusaamista, siihen on puututtava heti, mutta en osaa kuvitella elämääni, että olisin henkisesti jäänyt siihen lumihankeen potkittuna ja hakattuna. Järkyttävää se oli, mutta ei auttanut muu kuin kasata itsetunnon rippeet ja nilkuttaa kotiin.

Se että sinä selvisit (tai ainakin haluat uskoa selvinneesi) ei tarkoita että kaikki muutkin selviävät. En halua pelotella, mutta minäkin luulin pitkään selvinneeni, mutta kymmenien vuosien päästä iski kamalat pelot päälle ja koko maailmani meni romuksi. Näitä kappaleita korjailen nyt.

Et sinä minua saa pelkäämään Minä tiedän selviytyneeni, enkä usko enää yllättyväni enkä hajoavani ainakaan koulukiusaamisen vuoksi. Universumi kostaa, minun ei tarvitse. Eräskin lihavaksi minua haukkunut tuli vastaan vuosikymmenien päästä, ja kippas kappas, kumpi meistä olikaan lihava, tai ruma. Se, ettei kaikki selviä kuivin jaloin elämästä, on yksinkertainen totuus, mutta tosiaan, kyllä viisikymppisen koulukiusaamisesta on jo niin kauan, että jos ei suju, vikaa voi hakea vähän lähempää kuin kouluajoilta.

En ole kenelle vastasit, mutta ei sinua kyllä yritetty pelotella. Kerrottiin vaan toinen näkökulma asiaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kärsit kyllä menneestä vaikka muuta uskotteletkin itsellesi. Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua terapiaan.

vaikuttaa siltä että kärsit kyllä menneestä:D diagnosoi kyökkypsykologi joka yrittää valehdella itselleen, että muutkin ovat samanlaisia menneisyydessä vellojia

Niinpä, mulle on ihan yks h, mitä joku täällä arvelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei siellä koulussa ketään syyttä kiusata

Kerroppa edes yksi syy mikä oikeuttaa kiusaamiseen?

mistä sinä tuon oikeuden siihen väänsit? ei kukaan väittänyt mitään mistään oikeudesta tai siitä, onko se kivaa tai reilua.

Ihmisen on mentävä elämässä eteenpäin. Joskus tuntuu että kuten juomiselle haetaan aina joku syy, pitää sellainen myös kaivaa lapsuudesta/nuoruudesta ja rypeä oikein kunnolla. Joskus riittää kun joku on kerran sanonut että oletpa tuhti. " Elämäni meni pilalle."

Itselleen siinä vahinkoa tekee, kun sellaisille antaa niin suuren arvon, ei se kiusaaja siitä kärsi. Jos on tarvetta puhua niin terapeutille, siellä laitetaan ajattelu uusiksi. On aivan turhaa märehtiä että miksi minä ja miksi sen piti kiusata. Se on tapahtunut tosiasia eikä muuksi muutu.

Joo, itse olen kunnolla koulukiusattu ja varhaislapsuudessa heitteillejätetty. On vaikuttanut elämääni mutta vain osittain. En ole kantanut niitä asioita taakkana, miksi olisin niin tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jo mennä eteenpäin, eikä kynsin hampain pidellä kiinni vuosikymmenet sitten tapahtuneista vääryyksistä.

Mulle on tapahtunut elämässäni paljon, on koulukiusaamista, hylkäämisiä, hyväksikäyttöä, raiskattu, väkivaltaa, monenlaista sellaista, johon olisin voinut jäädä rypemään ja josta olisin voinut saada syyn itsesääliin ja masennukseen, syrjäytymiseen. Olisin tarvinnut silloin joskus apua itselleni, etten olisi joutunut yksin rämpimään kaiken läpi, mutta kukaan ei apua tarjonnut, enkä itse pyytänyt. Olen hyväksynyt tapahtuneet, jotka eivät muutu tapahtumattomaksi, vaikka kuinka niitä vatvoisin. En syytä ketään, vaan olen jatkanut tietäni askel ja päivä kerrallaan, pyrkinyt parempaan.

En vähättele yhtään esim koulukiusaamista, siihen on puututtava heti, mutta en osaa kuvitella elämääni, että olisin henkisesti jäänyt siihen lumihankeen potkittuna ja hakattuna. Järkyttävää se oli, mutta ei auttanut muu kuin kasata itsetunnon rippeet ja nilkuttaa kotiin.

Se että sinä selvisit (tai ainakin haluat uskoa selvinneesi) ei tarkoita että kaikki muutkin selviävät. En halua pelotella, mutta minäkin luulin pitkään selvinneeni, mutta kymmenien vuosien päästä iski kamalat pelot päälle ja koko maailmani meni romuksi. Näitä kappaleita korjailen nyt.

Et sinä minua saa pelkäämään Minä tiedän selviytyneeni, enkä usko enää yllättyväni enkä hajoavani ainakaan koulukiusaamisen vuoksi. Universumi kostaa, minun ei tarvitse. Eräskin lihavaksi minua haukkunut tuli vastaan vuosikymmenien päästä, ja kippas kappas, kumpi meistä olikaan lihava, tai ruma. Se, ettei kaikki selviä kuivin jaloin elämästä, on yksinkertainen totuus, mutta tosiaan, kyllä viisikymppisen koulukiusaamisesta on jo niin kauan, että jos ei suju, vikaa voi hakea vähän lähempää kuin kouluajoilta.

En ole kenelle vastasit, mutta ei sinua kyllä yritetty pelotella. Kerrottiin vaan toinen näkökulma asiaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kärsit kyllä menneestä vaikka muuta uskotteletkin itsellesi. Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua terapiaan.

vaikuttaa siltä että kärsit kyllä menneestä:D diagnosoi kyökkypsykologi joka yrittää valehdella itselleen, että muutkin ovat samanlaisia menneisyydessä vellojia

Niinpä, mulle on ihan yks h, mitä joku täällä arvelee.

Ohiksena sanon, että selviämisen voi määritellä monella tavalla. Sairastuin itse vahvuuteen lapsuuteni jälkeen (josta raju koulukiusaus oli vain yksi pieni osa) Ajattelin selvinneeni ja kuvittelin, että kun vaan ottaa itseänsä niskasta kiinni niin pääsee eteenpäin. Näennäisesti pärjäsinkin hyvin, mutta oikeasti olin täys ihmisper#e. Empatiakyvytön, kova ja kylmä, jonka takia kaikista eniten kärsi läheiset.

Ps. Itsensä hoitaminen ja esimerkiksi terapiassa käynti ei ole vellomista vaan vastuun kantamista.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen on mentävä elämässä eteenpäin. Joskus tuntuu että kuten juomiselle haetaan aina joku syy, pitää sellainen myös kaivaa lapsuudesta/nuoruudesta ja rypeä oikein kunnolla. Joskus riittää kun joku on kerran sanonut että oletpa tuhti. " Elämäni meni pilalle."

Itselleen siinä vahinkoa tekee, kun sellaisille antaa niin suuren arvon, ei se kiusaaja siitä kärsi. Jos on tarvetta puhua niin terapeutille, siellä laitetaan ajattelu uusiksi. On aivan turhaa märehtiä että miksi minä ja miksi sen piti kiusata. Se on tapahtunut tosiasia eikä muuksi muutu.

Joo, itse olen kunnolla koulukiusattu ja varhaislapsuudessa heitteillejätetty. On vaikuttanut elämääni mutta vain osittain. En ole kantanut niitä asioita taakkana, miksi olisin niin tehnyt?

Ihan mielenkiinnosta. Ajatteletko, että voi ihminen voi valita mitä ottaa kantaakseen? Jos siis puhutaan ihan "oikeista" rajuista kokemuksista.

Elämään on ikävästi vaikutettu herkässä iässä.

Minä en  suostunut seurustelemaan, koska iäkäs isäpuoleni oli minulle ilkeä ja kurja, kun olin murrosikäinen.

Olin kiltti, luokkani priimus, joka teki valtaosan kotitöistä.