Lue keskustelun säännöt.
En vaan osaa yhdistää äitiyttä ja työelämää, miten te muut teette sen?
19.03.2023 |
Lapsi on 3-vuotias ja olin hänen kanssaan kotona vähän yli 2,5 ihanaa vuotta. Palasin työelämään ja hän meni päiväkotiin ja siitä saakka elämä on ollut aivan tajuttoman ankeaa. Ikävöin lasta ihan mielettömästi ja sitten kun hänen kanssaan olen, mietin jatkuvaa kiirettä vaativia työasioita, jotka ahdistavat ja sitten olen poissaoleva lapselleni, vaikka paikalla olenkin. En jaksa tehdä hänen kanssaan juuri mitään, joten arkisin vaan lojutaan ruuan jälkeen sohvalla ja jutellaan, halitaan ja katsotaan piirrettyjä. Olen todella väsynyt, aamut ovat ihan kamalia kun joudun hoputtamaan pientä lasta kiirehtimään, jotta ehdin itse töihin. Töissä olen edelleen aika pihalla vajaan puolen vuoden töissä olon jälkeen eikä työ kiinnosta yhtään ja haluan vain lapseni luo. Arki tuntuu niin merkityksettömältä, käyn töissä ainoastaan koska on pakko ja se ikävä kyllä näkyy työn jäljessä. Tulevaisuus tuntuu toivottomalta, ja arjessa ei ole mitään järkeä: käytän ison osan päivästä työssä, josta en piittaa ja siksi lapsi joutuu olemaan hoidossa.
En saa enää mistään muusta iloa kuin nukkumisesta syömisestä mutta useimpina öinä herään jo aamuyöstä miettimään työasioita. En kerta kaikkiaan saa tätä toimimaan omn pääni sisällä, vaikka arki on järjestetty niin helpoksi kuin perheemme tilanteessa on mahdollista: Koti on aina siisti, ruoat tehdään viikolle valmiiksi, teen hiukan normaalia lyhyempää päivää ja illalla on aikaa parisuhteellekin. Silti päässä pyörii vain ahdistus ja pelko siitä, että epäonnistun ihan kaikessa, etenkin äitiydessä.
Miten ihmeessä te muut lapsianne yli kaiken rakastavat vanhemmat saatte arkena pyörimään mielekkäänä? Mä veikkaan, että huono työ on kaiken pääsyy mutta myös oma asenne ja ajatusten järjestely pitäisi rakentaa uudelleen. Kun vaan tietäisi miten ihmeessä.
Kommentit (52)
Nostan tätä, tarvitsen kipeästi vinkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo laskenut standardejani kummassakin, pelkään että kohta on kengän kuva persiissä ja lapsen kanssa en tee erityisesti mitään viikolla hoitopäivän jälkeen, ollaan vaan. Ei ole mitään, mistä laskea enää.
Pelottaa, että olen tehnyt täysin vääriä ratkaisuja. Olisi pitänyt olla lapsen kanssa kotona niin kauan kun sai, olisi pitänyt ottaa yksi toinen tarjottu työpaikka kuin tämä missä nyt olen, olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä. Pelkään, että pilaan meidän perheen tulevaisuuden. Oon niin hukassa itseni kanssa (vaikka lähempänä neljääkymppiä pitäisi jo olla paketti kasassa) enkä tiedä yhtään, mitä teen seuraavaksi, jotta tilanne voisi parantua. Opiskelu, työttömyys, joku ei oman alan tuntityö? En tiedä.
Missä mies on? Lapsesi tarvitsee myös isäänsä.
Kuulostaa suoraan sanottuna siltä, että ongelma ei ole ympäristössä vaan sinun pään sisällä. Kuulostaa että odotat äitinä itseltäsi liikaa ja työ kärsii tästä. En muuttaisi mitään vaan alkaisin tehdä töitä oman itsetunnon parantamiseksi. Työterveyden kautta psykologille?
3-vuotiaan lapsen on hyvä oppia leikkimään muiden lasten kanssa. Äitiysvapaat ovat liian pitkiä, kun äidit vieraantuvat työelämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko minä? Ihan samat tunnelmat, paitsi että lapsia on kaksi ja olen palannut työelämään jo kohta kaksi vuotta sitten. Jatkuva riitely miehen kanssa viemisistä ja hakemisista ja työpaikalta jatkuvaa valitusta jostain, vaikka neuvolakäynneistä tai siitä, että mun on oltava ovesta ulkona tasan klo 16. En jaksa tehdä töiden jälkeen mitään ja herään joka yö monta kertaa stressaantuneena milloin mistäkin asiasta. En nyt osaa auttaa, mutta otan myös vinkkejä vastaan. Sympatiat sinulle ap!
Minullakin on suuria vaikeuksia yhdistää työ- ja perhe-elämä. Lopputuloksena on ollut, etten nauti enää kummastakaan. Kaikki on vain pakollista suorittamista. Väsyn niin töissä, etten kotona jaksa enää mitään. Minulla on useampia lapsia ja sain olla heidän kanssaan pitkään kotona, mutta nyt kaikki kaatuu päälle. Tuntuu, etten saa omaa tilaa ja aikaa tehdä niitä asioita, joista aidosti tässä elämässä nautin. Joku haluaa minulta koko ajan jotakin, joko töissä tai kotona. Minulla on kyllä harrastus, jossa käyn 3-4krt/vko, mutta sen takia koti onkin sitten enemmän tai vähemmän sekaisin ja tunnen syyllisyyttä, koska se aika on pois lapsilta. Harrastus on liikuntalaji, joka vie fyysisyydellään myös voimia ja tuntuu, että sen jälkeen haluaisin olla rauhassa ja levätä.
Minulla on ihan samat fiilikset: elämässä ei ole mitään järkeä. Olenkin alkanut ajatella, että ihan yhtä hyvin voisin olla kuollut kuin elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sen kuulukaan toimia. On vastoin ihmisyyttä ja biologiaa olla noin paljon erossa pienestä lapsesta. Yhteiskuntamme on aika keinotekoinen, sitä ei ole rakennettu hyvinvointia varten. Se, että susta tuntuu tuollaiselta, osoittaa sen, että olet hyvin kiinni omassa tunne-elämässäsi ja arvoissasi.
Sairasloma, työttömyys, toinen lapsi, yhteisymmärrys kumppanin kanssa. Etätyö, osa-aikatyö, osittainen hoitovapaa. Virkavapaa. Opintovapaa.
Ikävä kyllä ei ole antaa vinkkejä. Itselläni on 2 lasta vajaan vuoden ikäerolla. Töihin kun palasin, kuskasin lapset hirveellä kiireellä aamulla kerhoon ja eskariin ja ruokatunnilla mummolaan ja töiden jälkeen taas kaupan kautta kotiin ja myöhemmin tulivat harrastukset kuvioihin. Perheen talous oli myös käytännössä minun pienen palkan harteilla. Lopputulos oli se, että paloin loppuun, irtisanouduin töistä. Ja en edelleenkään pysty käsittelemään kiirettä entiseen tapaan. Loppuunpalamisesta on 10v aikaa, se jätti ikuiset arvet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole poikkeus. Naisten ei ole valitettavasti mahdollista saada kaikkea, ei ainakaan yhtä aikaa. Siis hyvää parisuhdetta, hyvää suhdetta lapsiin ja kodin ulkopuolista uraa/työtä. Jokin näistä kolmesta kärsii aina, vaikka nykyään halutaan antaa kuva, että nainen on epäonnistunut, jos ei pysty hoitamaan ihan kaikkea ilman väsymystä tai tunnepuolen kärsimistä.
Onko teillä sellainen rahatilanne, että voisit jäädä kotiäidiksi? Olisiko miehesi halukas elättämään teitä? Ainakin pari vuotta vielä. Puhu miehesi kanssa.
Joo, elämä on ihan täyttä suorittamista ja selviytymistä, ilo loistaa poissaolollaan. Palkka on ainoa syys miksi töissä käyn ja melkein valtaosa palkasta jääkin säästöön kun en jaksa tehdä mitään. En suunnitella lomia, ehkä muuttoa isompaan kotiin, yhtään mitään. En nauti mistään ja fyysinen paha olo on jokapäiväinen kumppani. Mahaa särkee stressistä ja univelka vie kaiken innon tehdä mitään, mikä oikeasti voisikin piristää. En edes tiedä, mitä se olisi, kaikki aktiviteetti on vastenmielistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta jossittelu ihan ensimmäisenä. Tehty mikä tehty, ei sitä tekemättömäksi saa, eikä siihen kannata energiaa tuhlata.
Yleensä asiat menevät niin, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän saa aikaiseksi. Kun on valmiiksi vauhti päällä, ei ole aikaa jäädä ihmettelemään vaan tekeminen ja touhuaminen tulevat ihan itsestään. Eli onko järkevää esimerkiksi tehdä ne ruuat valmiiksi? Miten koti pysyy siistinä siivoamatta (paitsi jos käy siivooja, muttei siltikään lapsiperheessä)? Ruutuajan lopettaminen (piirretyt on ihan turhaa ruutuaikaa ainakin arkisin). Kun et siihen sohvalle mene, saat aikaiseksi asioita. Jos ruokaa ei ole valmiina, sitä pitää laittaa. Jollei ole aineita mistä laittaa ruokaa, pitää käydä kaupassa. Jos ei ole ruutuaikaa, kuluu aikaa lapsen kanssa leikkimiseen, voi käydä kirjastossa, ettekö ulkoile ollenkaan yhdessä. Varsinkin kun teet lyhennettyä työaikaa, vapaata aikaa pitäisi kyllä riittää arkisinkin vaikka mihin.
Niin, ja lapsi illalla ajoissa nukkumaan ja aamulla riittävän aikaisin ylös, selkeä rutiini aamuihin. Reippaasti ylös, pesulle, illalla valitut vaatteet päälle, illalla tarkastettu että päiväkodissa on tarpeellinen /mitä sinne pitäisi viedä ja sitten matkaan. Kun asiat toistuvat saman kaavan mukaan aamuisin, lähtemisestä tulee rutiinia, ei tarvitse lähteä hoputtaen eikä pahoilla mielin vaan päivä alkaa mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei sen kuulukaan toimia. On vastoin ihmisyyttä ja biologiaa olla noin paljon erossa pienestä lapsesta. Yhteiskuntamme on aika keinotekoinen, sitä ei ole rakennettu hyvinvointia varten. Se, että susta tuntuu tuollaiselta, osoittaa sen, että olet hyvin kiinni omassa tunne-elämässäsi ja arvoissasi.
Sairasloma, työttömyys, toinen lapsi, yhteisymmärrys kumppanin kanssa. Etätyö, osa-aikatyö, osittainen hoitovapaa. Virkavapaa. Opintovapaa.
Hyvin sanottu. Tässä on sekin, että miesten testosteroni auttaa palautumaan stressistä ja kovista tilanteista melko nopeasti, ja se myös vähentää ylenpalttista tunteellisuutta. Naisilla tilanne on toinen, kun testosteronia on vain murto-osa siitä määrästä, joka miehillä on. Nainen väsyy ja uupuu helpommin, ja jatkuva stressi, kiire ja se, että yhteys omiin lapsiin kärsii, verottaa naisia todella paljon. Palautuminen on hankalaa. Naisen ei ole tarkoitus olla työjuhta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kaikissa kommenteissa puuttuu kokonaan isä? Oletteko yksinhuoltajia?
Vierailija kirjoitti:
3-vuotiaan lapsen on hyvä oppia leikkimään muiden lasten kanssa. Äitiysvapaat ovat liian pitkiä, kun äidit vieraantuvat työelämästä.
Ei kai se vapaan lyhentäminen mitään auta, päin vastoin? Tässähän on kyse siitä, että työelämän ja perheen yhdistäminen aiheuttaa kuormitusta.
Yhdistän työn ja lapset yksinkertaisesti hyväksymällä, että elämä ei ole täydellistä. Riittää kun on perusmukavaa ja asiat hoituu. Lisäksi lapsesi kasvaa ja itsenäistyy koko ajan, napanuora katkeaa joka tapauksessa halusit tai et.
Jäisin kotiäidiksi riemusta kiljuen jos se olisi mahdollista. Ikävä kyllä mies on pienipalkkainen ja olen itse korkeasti koulutettu ja parempipalkkainen eli olen aina ollut taloudellisessa vastuussa perheestämme jo ennen lasta. Säästöjä toki on mutta en halua jäädä kotiin siksi, että sitten en olisi ansiosidonnaisen piirissä ja menettäisin työssäoloehdon sen saamiseksi. Siksi harmittaa niin vietävästi, että menin töihin ennen kuin olisi ollut pakko.en ole mikään uraohjus, teen töitä vain koska on pakko enkä halua vastuuta. Nyt vastuuta on ihan h-vetisti ja meinaan nujertua sen alle. Ja olen jo töissä puhunut tästä mutta se keskustelu poiki vain lisää vastuuta. Haluan niin pois tuolta.
Haluaisin työn, jossa voisi tehdä vaikka 10 tuntia viikossa hoitopäivän aikana. Se riittäisi siihen että pärjättäisiin taloudellisesti ja saisin tehdä sitä, mihin soluni minut ovat selkeästi tarkoittaneet eli olemaan nyt äiti pienelle lapselleni. Ap
Onko lapsen isä kuvioissa?
Meillä mies tekee ison osan lapsen kuskaamisesta ja myös leikkii lapsen kanssa paljon. Minulla jää aikaa töille ja rentoutumiselle.
Vierailija kirjoitti:
Miten kaikissa kommenteissa puuttuu kokonaan isä? Oletteko yksinhuoltajia?
Käytännössä äiti hoitaa suurimman osan lapsiin ja kotiin liittyvistä asioista, vaikka isä kuuluisikin perheeseen. Äiti vain joutuu hoitamaan kaiken oman työnsä lisäksi.
Kaikkien samasta ongelmasta valittavien naisten ongelma ratkeaisi jäämällä kotiin lasten kanssa. Mutta toki jos mies on pienituloinen ja/tai elämäntyyli on kallis, niin ei ole mahdollista.
Monellahan se menee niin, että äiti väsyy, kun pitää hoitaa kotia, lapsia ja töitä, ja sitten parisuhde kärsii, tulee riitoja kuskauksista ja kotitöistä, seksielämä kuolee, äiti masentuu ja joutuu lääkitykselle, sitten tulee lopulta ero ja äidistä yh. Lapset tapaavat isäänsä ehkä joka toinen viikonloppu, ja ilman isää kasvaville lapsille tulee kaikenlaisia käytöshäiriöitä ja itsetunto-ongelmia.
Laskemalla omia odotuksia sekä kotona, että töissä.