Lue keskustelun säännöt.
En vaan osaa yhdistää äitiyttä ja työelämää, miten te muut teette sen?
19.03.2023 |
Lapsi on 3-vuotias ja olin hänen kanssaan kotona vähän yli 2,5 ihanaa vuotta. Palasin työelämään ja hän meni päiväkotiin ja siitä saakka elämä on ollut aivan tajuttoman ankeaa. Ikävöin lasta ihan mielettömästi ja sitten kun hänen kanssaan olen, mietin jatkuvaa kiirettä vaativia työasioita, jotka ahdistavat ja sitten olen poissaoleva lapselleni, vaikka paikalla olenkin. En jaksa tehdä hänen kanssaan juuri mitään, joten arkisin vaan lojutaan ruuan jälkeen sohvalla ja jutellaan, halitaan ja katsotaan piirrettyjä. Olen todella väsynyt, aamut ovat ihan kamalia kun joudun hoputtamaan pientä lasta kiirehtimään, jotta ehdin itse töihin. Töissä olen edelleen aika pihalla vajaan puolen vuoden töissä olon jälkeen eikä työ kiinnosta yhtään ja haluan vain lapseni luo. Arki tuntuu niin merkityksettömältä, käyn töissä ainoastaan koska on pakko ja se ikävä kyllä näkyy työn jäljessä. Tulevaisuus tuntuu toivottomalta, ja arjessa ei ole mitään järkeä: käytän ison osan päivästä työssä, josta en piittaa ja siksi lapsi joutuu olemaan hoidossa.
En saa enää mistään muusta iloa kuin nukkumisesta syömisestä mutta useimpina öinä herään jo aamuyöstä miettimään työasioita. En kerta kaikkiaan saa tätä toimimaan omn pääni sisällä, vaikka arki on järjestetty niin helpoksi kuin perheemme tilanteessa on mahdollista: Koti on aina siisti, ruoat tehdään viikolle valmiiksi, teen hiukan normaalia lyhyempää päivää ja illalla on aikaa parisuhteellekin. Silti päässä pyörii vain ahdistus ja pelko siitä, että epäonnistun ihan kaikessa, etenkin äitiydessä.
Miten ihmeessä te muut lapsianne yli kaiken rakastavat vanhemmat saatte arkena pyörimään mielekkäänä? Mä veikkaan, että huono työ on kaiken pääsyy mutta myös oma asenne ja ajatusten järjestely pitäisi rakentaa uudelleen. Kun vaan tietäisi miten ihmeessä.
Kommentit (52)
Mikset hae uutta työtä, jos vanha stressaa noin kovasti? Miksette vuorottele miehen kanssa lapsen vientejä ja hakuja? Itse en myöskään jaksaisi ilman omaa aikaa ja harrastuksia ilman perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siten, että vain minulla on säännöllinen työ ja lapset ovat kotihoidossa. Menen aamulla töihin mahdollisimman aikaisin ja lähden kotiin mahdollisimman aikaisin liukumien turvin. Lapset ovat tuona aikana kotona isänsä kanssa. Minun työni takaa perheen toimeentulon, mutta myös mieheni tekee töitä. Alalla riittää keikka niin paljon kuin haluaa tehdä ja valikoi viikkoon yleensä viikonloppupainotteisesti muutaman rahakkaan vuoron.
Tuskin olisin työelämässä paljoa tai ollenkaan, jos kaikki pitäisi hoitaa yksin.
Minä tiesin kyllä etukäteen, millaista olisi. Jätin jo raskausaikana pois harrastukseni - siihen kerkiää myöhemmin - ja laitoin mieheni opettelemaan simppeleiden ruokien tekoa. Meillä on jaettu kotityöt tasan siitä päivästä alkaen, jolloin palasin töihin. Muuten se ei olisi toiminutkaan. Meillä ei ole omakotitaloa eikä rivitaloasuntoa, ei lemmikkieläimiä, eikä parvekekaan ole mikään keittiöpuutarha. Kone tiskaa, toinen kone pesee vaatteet, kolmas kone kuivaa ne. Kaksi aikuista jakaa illan työt, mitään kiirettä ei ole. Ulkomaalainen anoppini sanoi kerran jostain sukulaisesta, että niillä on niin siistiä että lattialta voisi syödä. Minä kerroin hänelle että meilläpä Suomessa onkin tämä pöytä.
Mä yhdistin työn ja perhe-elämän ihan menestyksekkäästi, vaikka olin 100% yksinhuoltaja. Olin onnellinen, kun sain töissä syödä lounasta rauhassa ja oli aikuista seuraa. Olin myös kiitollinen siitä, että päiväkodin ihana henkilökunta auttoi lapsen kasvattamisessa. Työnantaja jousti sen verran, että tein vähän lyhyempää päivää, että ehdin hakea lapsen tarhasta. Ihmetyttää, miten jotkut ei selviä, vaikka on puolisokin apuna. Ehkä asenteessa on vikaa.
Yksi näkökulma keskusteluun: Aina ei ole kyse työn ja äitiyden yhdistämisestä, vaan siitä, että äitiys on muuttanut arvoja ja elämää niin paljon, että entinen työ ei enää tunnu mielekkäältä. Tunnen useampiakin ihmisiä (itseni mukaan lukien), jotka tykkäsivät työstään ennen lasta, mutta sitten se äitiys ja lapsen kanssa kotona vietetyt vuodet muuttivat omia arvoja, ajatuksia, tulevaisuudenhaaveita jne niin paljon, että palaaminen entiseen työhön tuntui aivan hirveältä. Muutos tapahtui vähitellen siinä parin, kolmen vuoden aikana ja oikeastaan huomasin sen itse konkreettisesti vasta siinä vaiheessa, kun palasin töihin, joka tuntuikin aivan tyhjänpäiväiseltä ja tylsältä.
Itse ratkaisin asian niin, että sinnittelin lyhyempää työaikaa tekemällä vuoden verran ja lähdin sitten opiskelemaan uutta ammattia, joka paremmin vastasi nykyisiä kiinnostuksenkohteita ja arvojani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ikäväsi mutta lapselle tekee hyvää olla toisten seurassa päivähoidossa.
Ota rennommin. Täydellistä äitiä ei ole, ei myöskään työntekijää. Jos mahdollista, yritä panostaa teidän yhteiseen aikaan kotona, ja tarkoitan sitä että itse kykenet nauttimaan niistä hetkistä vaikka ette tekisi mitään kehittävää tms. Yhtä tärkeää on että vaikka sitten lötköttelette yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kaikissa kommenteissa puuttuu kokonaan isä? Oletteko yksinhuoltajia?
Kun härdelli oli kiivaimmillaan, en ollut yh. Lasten isä ajatteli asioista eri tavalla, asioilla ei ollut niin väliä. Jos asiat piti hoitua, pääsin vähemmällä kun hoidin ne itse. Sain tuplastressin, jos piti vielä huolehtia että muistikohan mies nyt hoitaa sen ja sen asian. Sanomattakin selvää että erosimme, enkä uuteen suhteeseen ryhdy enää. Oppia ikä kaikki, terveyden kustannuksella.
T. Se loppuunpalanut
Ymmärrän yskäsi, mutta töksähti silmään tuo sanomattakin selvä. Ei se nyt sentään ihan niin selvää saisi olla. Naiset eivät saisi pitää niin itsestäänselvänä tuota superpärjäämistä, jossa puoliso on pelkkä vihollinen, jos ei pysy yliviritetyssä rytmissä. Aapeekin on selvä perfektionisti, ei ole ihan hyvä juttu, jos se kuuluu naiseuden määritelmään jo. Kun kuitenkin paras on hyvän vihollinen aika monessa asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tiesin kyllä etukäteen, millaista olisi. Jätin jo raskausaikana pois harrastukseni - siihen kerkiää myöhemmin - ja laitoin mieheni opettelemaan simppeleiden ruokien tekoa. Meillä on jaettu kotityöt tasan siitä päivästä alkaen, jolloin palasin töihin. Muuten se ei olisi toiminutkaan. Meillä ei ole omakotitaloa eikä rivitaloasuntoa, ei lemmikkieläimiä, eikä parvekekaan ole mikään keittiöpuutarha. Kone tiskaa, toinen kone pesee vaatteet, kolmas kone kuivaa ne. Kaksi aikuista jakaa illan työt, mitään kiirettä ei ole. Ulkomaalainen anoppini sanoi kerran jostain sukulaisesta, että niillä on niin siistiä että lattialta voisi syödä. Minä kerroin hänelle että meilläpä Suomessa onkin tämä pöytä.
Meillä on kokopäivätyöt (asiantuntijatyö molemmilla), kaksi lasta (nuorempi toki jo kohta 5v), kaksi koiraa joista toinen pentu, omakotitalo puutarhoineen. Minulla pitkähkö työmatka (1h/suunta) ja osittaiset etätyöt, mies etätöissä paitsi jos on joku työmatka. Niin vaan menee ihan kivasti, eihän sitä iltaisin hirveästi ehdi jos on viideltä kotona ja kahdeksalta viimeistään alkaa iltatoimet, mutta kyllä ehdin parina päivänä viikossa harrastaa liikuntaa, muutakin kuin koiralenkit, ja miehellä menee yksi ilta harrastuksissa. Toinen lapsi harrastaa kahtena iltana, nuorempi ei vielä mitään mutta kohta sekin alkaa. Onhan tää arki siis kiireistä ja rankkaakin välillä, mutta myös antoisaa. Auttaa kun ei ota liikaa paineita, jos joskus on sotkua niin mitä sitten, ja jos joskus unohtuu viedä vaihtovaatteet päiväkotiin niin aina sieltä jotain löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista kaikille samassa jamassa oleville! Helposti sitä ajattelee, että kaikki muut pärjäävät hyvin ja muiden elämä hymyilee ja kaikki on upeasti. Eihän se aina niin ole mutta kummasti moni äiti saa lapsiperhearjen ja kunnianhimoisen urankin jotenkin toimimaan ja on lomat ja kesämökit ja omakotitalot, joissa varmasti oma puuhaamisensa. En tajua miten ihmeessä he sen tekevät. Meillä ei ole velkaa asunnosta tai autosta, mulla on kaksi tutkintoa ja kaikki tavallaan reilassa. Silti olen aivan pihalla ja voin huonosti. En saata välillä uskoa, että olen oikeasti tässä jamassa.
Ja mitä tulee pienituloiseen mieheen, niin valitsin hänet rakkaudesta, en tienestien vuoksi. Olimme kaksi nuorta tyhjätaskua kun löimme hynttyyt yhteen ja heti alkuun mies elätti pienestä palkastaan pitkälti meidät molemmat, kun pääsin yliopistoon opiskelemaan yli viideksi vuodeksi, tein toki töitä siinä sivussa mutta vain vähän. Hän kustansi vuokran, sähkölaskut ja suurimman osan ruokaostoksista täysin pyyteettä. Osti paremman tietokoneen gradun tekoa varten. Kun valmistuin ja sain pitkään melkein tuplasti hänen palkkansa verran, olin minä vuorostani se, joka kustansi meille käsirahat asuntokaupoissa, remontit, autot ja lomamatkat. Me emme ole koskaan laskeneet pennejä ja olemme olleet yhdessä jo kauan.
No, lapsi tuli ja minulla päättyi tuo pitkä työsuhde koronan takia. Nämä kaksi asiaa ovat muuttaneet aivan kaiken, kaiken paitsi keskinäisen rakkautemme, joka toki on saanut kolauksia tästä uudesta perhedynamiikasta, joka lapsen myötä muodostui. Silti koen, että meidän parisuhde ja rakkaus on koko minun ja perheen peruskallio ja lapsen koti.
Syy siihen, miksi hankimme lapsen vasta pitkän yhdessäolon jälkeen on juuri se, että sisimmässäni tiesin, etten ota äitiyttä mitenkään kevyesti, vaan se tulee olemaan suurinta elämässäni, seikka joka on täysin kokonaisvaltainen minulle. Tiesin jo nuorena, että se muuttaa minut ja halusin elää ja tehdä ns. uraa ennen vanhemmuutta. Nyt tuo entinen minä on enää muistoissani, en tavoita niitä ajatuksia ja tunteita, joita silloin oli. Ja hyvä niin. Näen syvää merkitystä siinä, että olen äiti. Haluan tehdä siinä niin hyvin kaiken kuin vaan pystyn. Ja yksi osa sitä on näyttää esimerkkiä työnteon suhteen. Siksi en haluasi epäonnistua töissäni tai olla työtön. Ja siksikin tämä ottaa niin koville. Ap
Tuo on hiukan narsistisen kuuloinen projekti nyt. Haluat, että lapsesi on täydellinen kone, jonka lähtötelineet on superviritetyt. Olet vaarassa polttaa lapsesikin loppuun, et vain itseäsi.
Höllää vähän. Puhu miehesi kanssa, ja kuuntele mitä hänellä on sanottavaa. Ota vapaapäivä perheestä. Ja toinenkin.
Pystyisikö se pienempää palkkaa saava isä tekemään 60-80% työaikaa ja hoitamaan lasten päiväkotiinviemisiä ja hakuja ja kotitöitä isommalla vastuulla?
Puoliso ehdotti, että jäisin kotirouvaksi. Oli helppo päätös ja voin nyt myös auttaa vanhempiani. Mieheni säästää minulle eläkettäkin.