Miten kiusaaminen on vaikuttanut sinuun?

Sairastuin skitsofreniaan kiusauksen seurauksena. Nyt loput elämästä menee sairauden kanssa painiessa. Terkut vaan kiusaajille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään, koska tajusin, että kiusaaja on heikko, tyhmä ja alemmuudentuntoinen. Minå en ole mitään niistä.

Miksi vtussa annat kiusaajalle sen ilon, että annat hänen vaikuttaa itseesi? Uhriutuminen on typerää. Kosta sillä ettet piittaa.

 

Riippuu vähän siitä kiusaamisesta. Mutta siinä vaiheessa kun sut ræiskattu tai pahoinpidelty tai perääsi huudetaan baarissa tai kadulla törkeyksiä, on vähän pakko alkaa välittää siitä, mitä pskaa aikuinen kiusaaja susta jauhaa muille. Narsistit eivät ole mitenkään vaarattomia.

Samaa mieltä ainakin siitä, että jos joku alkaa puhua uhriutumisesta, sellainen henkilö ei ole saanut kiusaamisen vuoksi mitään traumaa, joka olisi vaikuttanut vaikka lapsuuteen/nuoruuteen tai aiheuttaisi aikuisenakin pitkälle oireita.. Jollekulle jää traumat lapsena kiusatuksi joutumisesta, esim. syrjitään ja nimitellään, osalle haukuista ulkonäön suhteen, osaa pahoinpidellään sekä fyysisesti että henkisesti. Ja jos noin käy lapselle, siitä vasta traumat syntyykin. Aikuiselle myöskin, mutta jos edes lapsuus on ollut tervettä aikaa henkisesti, asian käsittely ja trauman kohtaaminen on helpompaa kuin jos se on syntynyt jo nuorena tai monesta syystä.

Itse kiusasin ala-asteella. Sairaat hirveät kotiolot purkautui sinne. Pahoillani asiasta, silloin ei ymmärrä ja olin itse kotonani aikamoisessa rääkkäyksessä silloin. Asiaan olisi pitänyt puuttua sitä kautta, ei minua syyttämällä. Elin sellaisissa oloissa missä olisi kaikki perusteet huostaanottaa, lapsena ei ymmärrä miksi ja purkaa sen koulussa.

Kiusaaminen teki minut täysin immuuniksi kaikelle joukkotoiminnalle kuten sosialismille, feminismille jne.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla ollut vahvaa itseinhoa ja täydellistä itsetunnon puutetta? Itse en pysty välillä pitämään yhtään mistään itsesessäni. Olen erittäin varautunut ja arka vieraiden ihmisten kanssa mikä hankaloittaa elämää todella paljon. Kaiken lisäksi häpeän valtavasti kaikkea itsessäni.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin skitsofreniaan kiusauksen seurauksena. Nyt loput elämästä menee sairauden kanssa painiessa. Terkut vaan kiusaajille.

Nyyh😢

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusasin ala-asteella. Sairaat hirveät kotiolot purkautui sinne. Pahoillani asiasta, silloin ei ymmärrä ja olin itse kotonani aikamoisessa rääkkäyksessä silloin. Asiaan olisi pitänyt puuttua sitä kautta, ei minua syyttämällä. Elin sellaisissa oloissa missä olisi kaikki perusteet huostaanottaa, lapsena ei ymmärrä miksi ja purkaa sen koulussa.

Tämä on itselleni vaikeinta, syyttömät kärsi minun takiani mutta kotiolot oli syy, harmittaa kun ei puututtu. Itse myös sairastuin ala-asteen jälkeen ja huostaanotettiin. Sen jälkeen en kiusannut. Terveys alkoi itsellänikin reistaamaan. Miksi lasta rääkätään kun se alkaa voimaan huonosti ja tekemään pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään, koska tajusin, että kiusaaja on heikko, tyhmä ja alemmuudentuntoinen. Minå en ole mitään niistä.

Miksi vtussa annat kiusaajalle sen ilon, että annat hänen vaikuttaa itseesi? Uhriutuminen on typerää. Kosta sillä ettet piittaa.

 

Riippuu vähän siitä kiusaamisesta. Mutta siinä vaiheessa kun sut ræiskattu tai pahoinpidelty tai perääsi huudetaan baarissa tai kadulla törkeyksiä, on vähän pakko alkaa välittää siitä, mitä pskaa aikuinen kiusaaja susta jauhaa muille. Narsistit eivät ole mitenkään vaarattomia.

Samaa mieltä ainakin siitä, että jos joku alkaa puhua uhriutumisesta, sellainen henkilö ei ole saanut kiusaamisen vuoksi mitään traumaa, joka olisi vaikuttanut vaikka lapsuuteen/nuoruuteen tai aiheuttaisi aikuisenakin pitkälle oireita.. Jollekulle jää traumat lap

No se alkoi, kun olin täyttänyt 18, joten olin kyllä aikuinen. Eli puoli vuotta ehdin elää normaalia aikuisen elämää silloin 18-vuotiaana. Kiusaaminen jatkuu yhä, täytän pian 45. Kiusaajat ovat itseäni vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusasin ala-asteella. Sairaat hirveät kotiolot purkautui sinne. Pahoillani asiasta, silloin ei ymmärrä ja olin itse kotonani aikamoisessa rääkkäyksessä silloin. Asiaan olisi pitänyt puuttua sitä kautta, ei minua syyttämällä. Elin sellaisissa oloissa missä olisi kaikki perusteet huostaanottaa, lapsena ei ymmärrä miksi ja purkaa sen koulussa.

Kiusaaminen on aina kuitenkin ihan oma valinta, kotioloista riippumatta. Monilla toisillakin lapsilla on kauheat kotiolot, mutta eivät silti ole kiusanneet.

Minun kohdallani on kiusaaminen ollut sellaista, että on katsottu ohi ja mitätöity siinä porukassa, missä käyn, koska omat uskomukseni ja tapani eivät sovi muiden pirtaan. Kun vuosia niin tehdään, ei enää edes halua koko porukkaan mennä ja kommunikoida mitään, vaikka siellä jokunen ystävällinenkin mukana on ollut. Nyt on onneksi joku toivo siitä, että ensi vuonna luultavasti pääsen vihdoin viimein lähtemään pois niin, että tiemme eroavat lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusasin ala-asteella. Sairaat hirveät kotiolot purkautui sinne. Pahoillani asiasta, silloin ei ymmärrä ja olin itse kotonani aikamoisessa rääkkäyksessä silloin. Asiaan olisi pitänyt puuttua sitä kautta, ei minua syyttämällä. Elin sellaisissa oloissa missä olisi kaikki perusteet huostaanottaa, lapsena ei ymmärrä miksi ja purkaa sen koulussa.

Kiusaaminen on aina kuitenkin ihan oma valinta, kotioloista riippumatta. Monilla toisillakin lapsilla on kauheat kotiolot, mutta eivät silti ole kiusanneet.

Jos puhutaan 2 - 5 luokkalaisesta. Ihan lapsi vielä. Kiusaajat oli ongelmakotien lapsia pääasiassa. Kyllä se paha olo purkautuu johonkin sitten. Lapsilla pitäisi olla ehjät kodit ilman väkivaltaa ym.

Jouduin muuttamaan 2 luokalla toiselle puolelle suomea, kotona oli isän uusi nainen joka kohteli törkeästi minua. Hirveitä muistoja. Ihan liikaa pienelle lapselle eikä lasta voi pakottaa tottumaan tuollaiseen. Terveys meni tuossa itseltä myös ja huostaanottokin tehtiin myöhemmin. Miksi lapselle tehdään tuollaista kun tietää että alkaa voimaan huonosti?

Oma valinta kyllä mutta n. 10 vuotiaalta joka hirveissä oloissa joutuu olemaan niin ei voi olettaa että voi hyvin ja kyllä se tulee näkymään. Itselläni ihan tutkittu että tunne-elämän kehitys pysähtynyt, siitä tietää että pakko olla aika kamalat oltavat. 

Kiusaajien kaverit (mahdollistajat) yrittivät ymmärtää aina kiusaajiani siten, että sitä oli kiusattu joskus vuonna nakki ja kivi, eikä sillä ollut silloin kivaa, niin nyt on luonnollista että se kiusaa muita ja haukkuu heitä heikoksi. 

Turvattomat epävakaat oltavat jossa törkeää kaltoinkohtelua. Kiusaajat harvemmin on onnellisen kodin lapsia. Sen ikäinen ei ymmärrä vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani on kiusaaminen ollut sellaista, että on katsottu ohi ja mitätöity siinä porukassa, missä käyn, koska omat uskomukseni ja tapani eivät sovi muiden pirtaan. Kun vuosia niin tehdään, ei enää edes halua koko porukkaan mennä ja kommunikoida mitään, vaikka siellä jokunen ystävällinenkin mukana on ollut. Nyt on onneksi joku toivo siitä, että ensi vuonna luultavasti pääsen vihdoin viimein lähtemään pois niin, että tiemme eroavat lopullisesti.

Eli olit joku saatanan autistìretardi. 

Vierailija kirjoitti:

Jouduin muuttamaan 2 luokalla toiselle puolelle suomea, kotona oli isän uusi nainen joka kohteli törkeästi minua. Hirveitä muistoja. Ihan liikaa pienelle lapselle eikä lasta voi pakottaa tottumaan tuollaiseen. Terveys meni tuossa itseltä myös ja huostaanottokin tehtiin myöhemmin. Miksi lapselle tehdään tuollaista kun tietää että alkaa voimaan huonosti?

Tytöt ja naiset on pahimpia kiusaajia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusasin ala-asteella. Sairaat hirveät kotiolot purkautui sinne. Pahoillani asiasta, silloin ei ymmärrä ja olin itse kotonani aikamoisessa rääkkäyksessä silloin. Asiaan olisi pitänyt puuttua sitä kautta, ei minua syyttämällä. Elin sellaisissa oloissa missä olisi kaikki perusteet huostaanottaa, lapsena ei ymmärrä miksi ja purkaa sen koulussa.

Kiusaaminen on aina kuitenkin ihan oma valinta, kotioloista riippumatta. Monilla toisillakin lapsilla on kauheat kotiolot, mutta eivät silti ole kiusanneet.

 

Jos puhutaan 2 - 5 luokkalaisesta. Ihan lapsi vielä. Kiusaajat oli ongelmakotien lapsia pääasiassa. Kyllä se paha olo purkautuu johonkin sitten. Lapsilla pitäisi olla ehjät kodit ilman väkivaltaa ym.

Oma valinta siitä huolimatta, kaikki rankkoja asioita kokeneet lapset kun eivät kiusaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusasin ala-asteella. Sairaat hirveät kotiolot purkautui sinne. Pahoillani asiasta, silloin ei ymmärrä ja olin itse kotonani aikamoisessa rääkkäyksessä silloin. Asiaan olisi pitänyt puuttua sitä kautta, ei minua syyttämällä. Elin sellaisissa oloissa missä olisi kaikki perusteet huostaanottaa, lapsena ei ymmärrä miksi ja purkaa sen koulussa.

Kiusaaminen on aina kuitenkin ihan oma valinta, kotioloista riippumatta. Monilla toisillakin lapsilla on kauheat kotiolot, mutta eivät silti ole kiusanneet.

 

Jos puhutaan 2 - 5 luokkalaisesta. Ihan lapsi vielä. Kiusaajat oli ongelmakotien lapsia pääasiassa. Kyllä se paha olo purkautuu johonkin sitten. Lapsilla pitäisi olla ehjät kodit ilman väkivaltaa ym.

Oma valinta siitä huolimat

Kyllä. Osa alkaa kiusaamaan, olen nähnyt myös että osa sairastuu vastaavista vakaviin mt sairauksiin. Silti asiaa pitäisi purkaa sitä kautta ettei aiheuteta lapsille tuollaisia kokemuksia alun alkaenkaan.

Minua on kiusattu, pahimmassa vaiheessa suorastaan rääkätty, kouluiässä. Se alkoi ekaluokalla melko viattomasti, ulkopuolelle jättämisenä, kävelemiseni tai juoksemiseni matkimisena, vaatteideni tai kasvonpiirteideni ällöttelyllä. Esim. koska mulla on suht leveä nenä ja paksut huulet, minussa nähtiin valkaistu n...... ja sitten pidettiin sellaista apinaölinää, heimotanssia yms. ympärilläni, tarjottiin banaania. Yläasteella kiusaaminen muuttui myös fyysiseksi, ja minua vainottiin koulun lisäksi kotimatkalla. On työnnetty päätä vessanpönttöön jossa kuset, ja vedetty. Revitty hiuksista maahan liikuntatunnin jälkeen suihkussa. Riistetty multa polkupyörä ja heitetty se ja reppu ojaan. 

Kyllähän se minua muutti. Näin jälkeenpäin ajatellen mulla varmasti oli ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö jo teininä. Mutta ei kasarilla/ysärillä semmoisista puhuttu, eikä menty lääkäriin, piti vaan hiljaa kestää. Aika nuorena löysin viinan, joka helpotti ahdistusta. Sitä tulikin sitten käytettyä ihan liikaa ikävuodet 15-45. Varsinkin kun vaikutti, että viina teki minusta ihmisille miellyttävämmän, enemmän tavallisen. Minusta pidettiin kun olin kännissä, ärsyynnyttiin kun olin selvä. 

On sitä tullut koettua myös masennusjakso joka johti pitkään sairaslomaan töistä, ja keski-iässä 3 vuotta terapiaa sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja syvään häpeän ja huonouden tunteeseen joka sai eristäytymään. Kyllä se terapia siihen auttoi, etten enää koe olevani saastainen pska joka ansaitsi kaiken kiusaamisen, mutta en koskaan päässyt siitä, etten luota ihmisiin enkä halua niiden seuraan. Nyt olen viisikymppinen nais-hikky, joka elän erittäin erakkomaisesti omasta valinnastani - mutta ilman kiusaamistaustaa, tuskin olisin tehnyt tällaista valintaa.