Naiivi suhtautuminen työttömiin
On hämmentävää huomata että vaaliehdokkailla ja oikeilla aikuisilla on niin lapsellisia ajatuksia kuten "työttömät patistettava töihin", "tuet pois" ja niin edespäin. Aivan kuin työttömyys olisi kenenkään valinta, tai edes hauskaa. Voin sanoa että siinä tunteessa ei ole mitään hauskaa kun ei tiedä saako vuokran maksettua ensi kuussa ja kun parikymppinen virkailija käskyttää sinua kuin koiraansa. Itsemääräämisoikeuden menetys vain siksi että menetti työpaikkansa on pahimpia kokemiani tunteita.
Minä katsoin tilastoista avointen työpaikkojen määrän ja työnhakijoiden määrän. Hakijoita oli lähes kolme kertaa enemmän kuin työpaikkoja. Olenko jotenkin huippuälykäs vai mistä johtuu ettei kukaan muu ole tajunnut ettei töitä ole edes olemassa kaikille? Miten työttömät vaan maagisesti "pakotetaan" töihin jos mitään töitä ei heille ei ole? Osan kansasta on ilmeisesti aivan kuin pakko olla työttömänä että systeemi toimii. Mielestäni on kafkamaista että te-toimisto pyörittää työttömiä ihmeellisten temppuratojen läpi eikä kukaan suostu tiedostamaan huoneessa istuvaa elefanttia: töitä ei ole kaikille.
Kommentit (959)
Vierailija kirjoitti:
Yksi hyvä keino poistaa työttömyys olisi se, että työttömyystukirahat ja työkkäritätien palkat käytettäisiin siihen, että kaikki työttömät palkattaisiin töihin joko kunnille tai valtiolle. Eli esimerkiksi jos työtön saa tällä hetkellä tukia 650 euroa kuussa, niin jatkossa hänelle annettaisiin osa-aikatyö josta hän saisi sen samat 650 euroa.
Tajuatko miten paljon aineellista vahinkoa syntyy kun laitetaan haluttomat pakolla töihin. Sama kuin tukien poistolla saadaan rikollisuus räjähtämään käsiin. Onko lisää typeriä ideoita?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ettei kaikki työttömät vaan saa työtä. Mutta jotkut sais, eikä ota. Mulla on sukulaisissa ja kavereissa muutama työtöntä jolle olen yrittänyt tarjota paikkoja siivousfirmasta, jossa itse työskentelen. Mutta ei käy, vaikka olisi täyspäiväisiä töitä ollut. Eihän se mitään unelmatyötä ole, mutta kyllä se välillä vähän ärsyttää. En tiedä kumpi enemmän, se että ei suostuta ottamaan työtä vastaan ja sitten valitetaan vai se, että mun työtä pidetään niin huonona. No, eipä se minun asiani ole, mitä he tekevät.
Jos on esimerkiksi ulosotto taustalla vähän isommilla pääomilla niin se tekee työn vastaan ottamisesta kannattamatonta.
-Kokemusasiantuntija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömät ovet laiskoja, tyhmiä tai molempia. Kaikki kunnolliset työntekijät viedään käsistä. Fakta.
Just nämä hemmetin naivit kommentit tyypeiltä jotka ei tosiasiassa tiedä näistä asioista tai yleensäkkään työelämästä yhtään mitään 🤣
Jep. Mullakin on varmaan aika monijakoinen persoonallisuus, kun olen ollut työtön = laiska ja tyhmä, ja mut palkattiin heti, kun valmistuin ja hain töitä = kunnollinen (älykäs ja reipas?). Vai viedäänkö tämmöiset tyhmät ja laiskat työntekijätkin käsistä?
tappiolopullinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole koskaan kuullut elämäntapatyöttömistä?
Olen kuullut. Luuletko, että kukaan työnantaja sellaista haluaa palkata?
. Onko oikein kurjistaa työhaluisten työttömien elämää, jotta saadaan patisteltua oletettuihin avoimiin työpaikkoihin elämäntapatyöttömät, ja tämä vieläpä tilanteessa, jossa edes ne työhaluiset eivät meinaa työnantajille kelvata?
Mutta itsemurha kannattaa erään somen mukaan piano langalla se ei kurista vaan katkaisee kaulan.
LiisaSa kirjoitti:
Fakta on, että Suomi ei pärjää, jos työikäiset eivät ole töissä. Ei ole ilmaista koulutusta, puolustukseen rahaa tai edes ympäristönsuojelua.
Vaikkapa sosiaali- ja terveysalalle kouluttautuminen kannattaa ja töitä löytyy taatusti. Sama ravintola-alalla. Yksittäisen ihmisen kohdalla tilanteet vaihtelevat, mutta noin muuten lähtökohtaisesti työikäiset töihin (tutkimusten mukaan juuri ansiosidonnaisen loppuessa tapahtuu useimmin työllistyminen).
Kerropa vielä, millä rahalla työtön kouluttautuu? Opintotuki on käytetty jo ensimmäiseen tutkintoon, aikuiskoulutusrahaa ei saa kun ei ole palkkatyötä, työkkäri ei anna opiskella, kun ei ole silloin työvoiman käytettävissä. Elää kuitenkin pitäisi. Toisella asteella sentään ruoan saisi koululta, mutta kait sitä jossain asuisikin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä on kyllä, mutta ne eivät vain kelpaa työttömille koska tuet ovat liian suuret.
Ei, vaan palkat liian pienet.
Tämä. Siis mistä johtuu että melkein kaikissa avoimissa työpaikoissa palkka on max 2400/kk tai 12e/h? Mikä tähän on syynä? Naurettavia palkkoja !
Kyllä mulle kelpaisi työ ja palkka. Laita muutama linkki, niin kyllä meitä hakijoita on. Arviolta n. 300hlö yhtä paikkaa kohden
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ettei kaikki työttömät vaan saa työtä. Mutta jotkut sais, eikä ota. Mulla on sukulaisissa ja kavereissa muutama työtöntä jolle olen yrittänyt tarjota paikkoja siivousfirmasta, jossa itse työskentelen. Mutta ei käy, vaikka olisi täyspäiväisiä töitä ollut. Eihän se mitään unelmatyötä ole, mutta kyllä se välillä vähän ärsyttää. En tiedä kumpi enemmän, se että ei suostuta ottamaan työtä vastaan ja sitten valitetaan vai se, että mun työtä pidetään niin huonona. No, eipä se minun asiani ole, mitä he tekevät.
Siivous on fyysistä työtä, jota läheskään kaikki eivät pysty tekemään ainkaan pitkiä aikoja. Itse en lähtisi enää vaikka olen hyväkuntoinen, mutta silti tuo siivoustyö olisi liikaa jaksamiselleni. Ei kai kukaan työnantaja hlu työntekijää, joka olisi sairaslomalla jatkuvasti.
Ei myöskään tajuta että ei se auta että lääkäreitä halutaan kun ei kaikilla ole mitään lääkärinkoulutusta. Sitten vielä kaupan päälle puolletaan hiki hatussa työperäistä m a a h a n m u u t t o a vaikka on jo paljon työttömiä täällä valmiiksi.
Ja aina on ihmisiä jotka haluavat tuntea itsensä paremmiksi ja mollata työttömiä.
Idiotes kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi hyvä keino poistaa työttömyys olisi se, että työttömyystukirahat ja työkkäritätien palkat käytettäisiin siihen, että kaikki työttömät palkattaisiin töihin joko kunnille tai valtiolle. Eli esimerkiksi jos työtön saa tällä hetkellä tukia 650 euroa kuussa, niin jatkossa hänelle annettaisiin osa-aikatyö josta hän saisi sen samat 650 euroa.
Tajuatko miten paljon aineellista vahinkoa syntyy kun laitetaan haluttomat pakolla töihin. Sama kuin tukien poistolla saadaan rikollisuus räjähtämään käsiin. Onko lisää typeriä ideoita?
Täällä taas älykääpiö vastaa toisen hyvään ideaan. Nämä haluttomat tekevät jo niitä rikoksia, kun ei halua tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ettei kaikki työttömät vaan saa työtä. Mutta jotkut sais, eikä ota. Mulla on sukulaisissa ja kavereissa muutama työtöntä jolle olen yrittänyt tarjota paikkoja siivousfirmasta, jossa itse työskentelen. Mutta ei käy, vaikka olisi täyspäiväisiä töitä ollut. Eihän se mitään unelmatyötä ole, mutta kyllä se välillä vähän ärsyttää. En tiedä kumpi enemmän, se että ei suostuta ottamaan työtä vastaan ja sitten valitetaan vai se, että mun työtä pidetään niin huonona. No, eipä se minun asiani ole, mitä he tekevät.
Ihmisillä voi olla sairauksia, jotka ei näy päällepäin ja Suomessa laki suojaa ettei sairauksia tarvitse kertoa muille ihmisille, jotka levittävät tiedot ympäri kaupunkia. Itsellä ollut lapsena neurologinen sairaus ja sen jäljiltä paha OCD eli pesen vessapyttyä ja lavuaaria 2 tuntia. Minulla on myös muita sairauksia jotka ei ulospäin näy.
Vierailija kirjoitti:
Et ole koskaan kuullut elämäntapatyöttömistä?
Kyllä kaikki on kuullut, mutta kukaan ei ole ikinä nähnyt. Vähän sama kuin älykäs kokoomuslainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ettei kaikki työttömät vaan saa työtä. Mutta jotkut sais, eikä ota. Mulla on sukulaisissa ja kavereissa muutama työtöntä jolle olen yrittänyt tarjota paikkoja siivousfirmasta, jossa itse työskentelen. Mutta ei käy, vaikka olisi täyspäiväisiä töitä ollut. Eihän se mitään unelmatyötä ole, mutta kyllä se välillä vähän ärsyttää. En tiedä kumpi enemmän, se että ei suostuta ottamaan työtä vastaan ja sitten valitetaan vai se, että mun työtä pidetään niin huonona. No, eipä se minun asiani ole, mitä he tekevät.
Ihmisillä voi olla sairauksia, jotka ei näy päällepäin ja Suomessa laki suojaa ettei sairauksia tarvitse kertoa muille ihmisille, jotka levittävät tiedot ympäri kaupunkia. Itsellä ollut lapsena neurologinen sairaus ja sen jäljiltä paha OCD eli pesen vessapyttyä ja lavuaaria 2 tuntia. Minulla on myös muita sairauksia jotka ei ulospäin näy.
Jos minut laitettaisiin siivoamaan niin voisin siivota päivän aikana 4 vessapyttä ja lavuaaria. Mutta toki jos täysi palkka maksetaan.
Niin, kukapa työtöntä töihin haluaisi tai vapaata parisuhteeseen.
Sellaisia me ihmiset olemme, haluamme voittajien seuraa.
Tällä vuosituhannella on ollut yleinen nouseva trendi, että kaikki tarkastellaan yksilön kautta. Se heijastuu myös asenteessa työttömiin. Psykologia on korvannut sosiologian ajan henkenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ettei kaikki työttömät vaan saa työtä. Mutta jotkut sais, eikä ota. Mulla on sukulaisissa ja kavereissa muutama työtöntä jolle olen yrittänyt tarjota paikkoja siivousfirmasta, jossa itse työskentelen. Mutta ei käy, vaikka olisi täyspäiväisiä töitä ollut. Eihän se mitään unelmatyötä ole, mutta kyllä se välillä vähän ärsyttää. En tiedä kumpi enemmän, se että ei suostuta ottamaan työtä vastaan ja sitten valitetaan vai se, että mun työtä pidetään niin huonona. No, eipä se minun asiani ole, mitä he tekevät.
Ihmisillä voi olla sairauksia, jotka ei näy päällepäin ja Suomessa laki suojaa ettei sairauksia tarvitse kertoa muille ihmisille, jotka levittävät tiedot ympäri kaupunkia. Itsellä ollut lapsena neurologinen sairaus ja sen jäljiltä paha OCD eli pesen vessapyttyä ja lavuaaria 2 tuntia. Minulla on myös muita sairauksia jotka ei ulospäin näy.
Jos minut laitettaisiin siivoamaan niin voisin siivota päivän aikana 4 vessapyttä ja lavuaaria. Mutta toki jos täysi palkka maksetaan.
Suomessa ihmiset on päästään seonneita, jos on autossa invakortti ja ajat invapaikalle niin tullaan silti huutamaan. Ihmisellä voi olla vaikka hengityslaitteita takin alla. Mutta suomalainen on päästään seonnut. Ei sille mitään voi. Jos naapuri on kotona niin täytyy työttömyydestä huomauttaa, vaikka ihminen olisi eläkkeellä aivovamman takia.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tilastosta selviää avoimien työpaikkojen määrä? Tuntuu mahdottomalta, että tuollainen tilasto voisi olla olemassa, koska useimmat avoimet työpaikat ovat ns. piilotyöpaikkoja joita ei ilmoiteta julkisesti missään.
Piilotyöpaikat menevät kuulopuheelta tutulta tutulle joten eivät ole haettavissa, aloittaja puhui vain avoimesti haussa olevista paikoista ja nekin tulisi oikeasti jakaa ainakin tunneittain, ei se tarkoita työpaikkaa, jos jossain on vaikka 2-5 tuntia viikossa tarjolla työtä, on se työtä mutta vääristää tilastoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ettei kaikki työttömät vaan saa työtä. Mutta jotkut sais, eikä ota. Mulla on sukulaisissa ja kavereissa muutama työtöntä jolle olen yrittänyt tarjota paikkoja siivousfirmasta, jossa itse työskentelen. Mutta ei käy, vaikka olisi täyspäiväisiä töitä ollut. Eihän se mitään unelmatyötä ole, mutta kyllä se välillä vähän ärsyttää. En tiedä kumpi enemmän, se että ei suostuta ottamaan työtä vastaan ja sitten valitetaan vai se, että mun työtä pidetään niin huonona. No, eipä se minun asiani ole, mitä he tekevät.
Ihmisillä voi olla sairauksia, jotka ei näy päällepäin ja Suomessa laki suojaa ettei sairauksia tarvitse kertoa muille ihmisille, jotka levittävät tiedot ympäri kaupunkia. Itsellä ollut lapsena neurologinen sairaus ja sen jäljiltä paha OCD eli pesen vessapyttyä ja lavuaaria 2 tuntia. Minulla on myös muita sairauksia jotka ei ulospäin näy.
Jos minut laitettaisiin siivoamaan niin voisin siivota päivän aikana 4 vessapyttä ja lavuaaria. Mutta toki jos täysi palkka maksetaan.
Suomessa ihmiset on päästään seonneita, jos on autossa invakortti ja ajat invapaikalle niin tullaan silti huutamaan. Ihmisellä voi olla vaikka hengityslaitteita takin alla. Mutta suomalainen on päästään seonnut. Ei sille mitään voi. Jos naapuri on kotona niin täytyy työttömyydestä huomauttaa, vaikka ihminen olisi eläkkeellä aivovamman takia.
Ja jos on aivovamma niin se ei naapurin mummolle kuulu. Onneksi laki muuttui 2 vuotta sitten ja voi tehdä rikosilmoituksen vainoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Et ole koskaan kuullut elämäntapatyöttömistä?
sossupummit on erikseen, niitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, oli mikä systeemi tahansa, heidät pitäisi laskea näiden tilastojen ulkopuolelle, kuten kaikki työrajoitteisetkin (sairaat, vammaiset, rikolliset, ym...)

Mihin työpaikkaan laitat alkoholistin, lastentarhaan vai ja sillä on piilopulloja tarhan piha täynnä sen jälkeen.
Mitä nuhanen piipun rassi siellä taas yskii. Kummallisen nuhaisia ja yskäisiä siellä liikkuu.