Mikä kiire nykyaikuisilla on sysätä oma isä/äiti palvelutaloon?

Vierailija kirjoitti:

Kun äitini muutti palvelutaloon, hän oli siinä kunnossa, että luuli edelleen olevansa omassa kodissaan. Palvelutalossa hän asui lähes 10 vuotta.

Mikä oli olisi ollut palvelutalon vaihtoehto? Olisiko minun pitänyt jättää työni, lapseni ja mieheni, jotta olisin voinut hoitaa äitiäni? Vaikka äitinii olisi muuttanut samalla paikkakunnalle, olisin joutunut jättämään työni. Työelämään paluu olisi tuskin ollut mahdollista. Kestääkö yhteiskunta sen, että jättäydytään työelämästä pois hoitamaan yhtä ihmistä kymmeneksi vuodeksi ja sen jälkeen ollaan tukilaisena vielä seuraavat kymmenen vuotta, kun työllistyminen ei ole mahdollista.

Tämä palvelutalo oli täyden hoivan palvelutalo. Jokainen asuinen omassa yksiössään. Ruokailu oli yhteisissä tiloissa. Puettiin, syötettiin, suihkutettiin, vaihdettiin vaipat, laitettiin sänkyyn ja nostettiin pois sängystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikuisilla on kiire työnsä ja lastensa kanssa.

Omat isovanhempani hoitivat sisarussarjoista se, joka sai maatilan ja talon omaan käyttöönsä. Tai oikeammin kotona olevat miniät hoiti. Nykyään miniät ovat usein töissä maatilojen ulkopuolella ja loput sisaruksista ovat muuttaneet kaupunkiin töiden perässä ajat sitten.

Nykyihmisillä on paljon enemmän vapaa-aikaa kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Mutta sitä aikaa ei haluta käyttää muuhun kuin omaan itseen.

Lisäksi suomalainen kulttuuri on perusolemukseltaan aika kylmä: lasten odotetaan muuttavan pois kotoa viimeistään 18 vuotta täytettyään eikä omia tai puolison vanhempia tai vanhempaa haluta omaan kotiin asumaan.

Suurin osa näistä nykyvanhemmista on juurikni niitä joiden muuttokuorma on nostettu kynnyksen yli heti kun on voitu. Sitä ennen on laiminlyöty kaikin mahdollisin tavoin.

Miksi heidän nyt pitäisi olla kiinnostuneita vanhemmistaan?

Surullista, jos jollain on noin huonot suhteet läheisiinsä. Minulla on ihanat vanhemmat ja viihdyn heidän seurassaan edelleen 50- vuotiaanakin. Pystymme puhumaan kaikesta ja huumori lentää aina yhdessä ollessamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikuisilla on kiire työnsä ja lastensa kanssa.

Omat isovanhempani hoitivat sisarussarjoista se, joka sai maatilan ja talon omaan käyttöönsä. Tai oikeammin kotona olevat miniät hoiti. Nykyään miniät ovat usein töissä maatilojen ulkopuolella ja loput sisaruksista ovat muuttaneet kaupunkiin töiden perässä ajat sitten.

Nykyihmisillä on paljon enemmän vapaa-aikaa kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Mutta sitä aikaa ei haluta käyttää muuhun kuin omaan itseen.

Lisäksi suomalainen kulttuuri on perusolemukseltaan aika kylmä: lasten odotetaan muuttavan pois kotoa viimeistään 18 vuotta täytettyään eikä omia tai puolison vanhempia tai vanhempaa haluta omaan kotiin asumaan.

Suurin osa näistä nykyvanhemmista on juurikni niitä joiden muuttokuorma on nostettu kynnyksen yli heti kun on voitu. Sitä ennen on laiminlyöty kaikin mahdollisin tavoin.

Miksi heidän nyt pitäisi olla kiinnostuneita vanhemmistaan?

Surullista, jos jollain on noin huonot suhteet läheisiinsä. Minulla on ihanat vanhemmat ja viihdyn heidän seurassaan edelleen 50- vuotiaanakin. Pystymme puhumaan kaikesta ja huumori lentää aina yhdessä ollessamme.

Miten tuo lässytys liittyy ketjun aiheeseen mitenkään?

Itse kävin tapaamassa muistisairasta vanhempaani 1-2 viikossa usean vuoden ajan.

Jotkut hoitopaikan työntekijät ihmettelivät ja totesivat minulle että suurin osa vanhuksista on unohdettu sinne omaisten toimesta.

Itsekkyys, minä minä asenne syynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olivatko vanhemmat aikanaan hyviä vanhempia vai tulikos lapsia kuritettua ruumiillisesti, häpäistyä, nolattua, pilkattua siitä kun ovat yksinäisiä eikä heillä ole kavereita. No, kun tällainen vanhempi joka lapsensa yksinäisyydelle aikanaan naureskeli ja oli itse olevinaan niin seurallinen, niin kun hänelle on aikanaan valittava hoitopaikka, niin tottakai hänelle otetaan yhteishuone jonkin kanssa kun on niin seurallinen. Siinähän sitten saa seurallisuuttaan toteuttaa jonkin mukavan ikätoverin kanssa. Tämä tietenkin siinävaiheessa, kun lapset päättävät vanhempiensa asioista. Niin metsä vastaa jne.

Opettele antamaan anteeksi, jos noin on käynyt.

En ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Taas täällä sekoitetaan palvelutalot ja hoivakodit.

Palvelutaloissa asuvat ne iäkkäät, jotka vielä tulee toimeen täysin omillaan.

He asuvat niissä vuokralla. Ja muuttavat sinne niin paljon huonekaluja, tavaroita, mattoja kodistaan, kuin mahdollista.

He ovat vielä virkeitä, käyvät kaupassa, kirjastoissa,

kerhoissa, eläkeläisten matkoilla.

Hoitajia niissä ei ole.

He voivat ostaa kotiinsa erikseen palveluja: siivouksen, pyykinpesun, ja käydä syömässä palvelutalon alakerrassa, niissä pitää yleensä joku yrittäjä lounasravintolaa.

Eläkeläisen lounaan hinta siellä maksaa 9,5 €.

Suuri osa tekee ruuan vielä itse.

Hoivakotiin menevät / joutuvat ne, jotka eivät enää mitenkään pärjää kotona.

Hoivakodissa hoito ja valvonta on 7/24.

Siellä ei enää vanhukset jaksa tehdä mitään.

Hoitomaksu on tuloista riippuvainen: Mitä suurempi eläke, sitä suurempi hoitomaksu.

Hoitomaksuun kuuluu: kaikki ruuat ja kahvi päivässä, puhtaus, huolenpito ja valvonta.

Hoivakodissa vanhus maksaa omat lääkkeensä itse.

Samoin lääkärissä käyttämiset, taksin, ambulanssin.

On oltava myös omat vaatteet, ulkoiluvaatteet, kengät, takit ym.

Että kyllä sillä palvelutalolla ja hoito-hoivikodilla on eroa

Kyllä hoivakodissa maksat itse, mikäli on rahaa. Jos on pieni eläke, niin yhteiskunta maksaa. Asumistukea saa ja Kela tulee myös vastaan lääkekuluissa. Samoin ambulanssikujetukset vain omavastuu. Taksikortin kun saa, niin esim teatteriin , konserttiin ym huvituksiin, viedään hoivakodin puolesta. Melko hyvin pääsee, mikäli vain kunto siihen riittää. Eihän se omatoimisuutta korvaa, mutta apua on saatavilla. Jos tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin tapaamassa muistisairasta vanhempaani 1-2 viikossa usean vuoden ajan.

Jotkut hoitopaikan työntekijät ihmettelivät ja totesivat minulle että suurin osa vanhuksista on unohdettu sinne omaisten toimesta.

Niin eli siellä oli sitten veemäisten ihmisten kokoontumisajot. Ja?

Ne lapset käy kokopäivätöissä, omankin terveyden ja jaksamisen kanssa voi olla haasteita, tai jos ovat nuorempia niin voi olla omat lapset vielä kotona myös, tai voi olla lapsenlapsia joitten elämässä haluaa olla mukana myös. Usein asutaan eri paikkakunnalla. Ei sitä mitenkään pysty sitoutumaan kokopäiväiseen vanhustenhoitoon. Lisäksi nykyään hoivakotiin/palvelukotiin mennään yhä vaan myöhemmin ja huonommassa kunnossa, kun paikkoja ei ole, joten aloituksen väitekin on täysin valheellinen. Kotona yritetään hoitaa loppuun asti, usein loppuaika menee vuodeosaston ja kodin väliä rampatessa kun ei oikeasti pärjäisi enää kotona.

Vierailija kirjoitti:

Älä yleistä. Hoidan vanhaa vanhempaani päivittäin. Olemme sopineet, että tarvittaessa muutan hänen luokseen. Hän ei halua laitokseen ja olen luvannut hoitaa hänet hautaan asti.

Olen katsos tällainen itsekäs sinkku. Itsekkäiksihän meitä sinkkuja haukutaan.

Täällä toinen itsekäs sinkku, joka huolehtii vanhemmistaan. Mulla on kyllä lapsia, mutta ovat jo yli kolmekymppisiä. Lapsenlapsia mulla ei ole. Ja hyvä niin, koska siskollani (jolla on lapsenlapsia) menee aikaa lapsenlastensa hoitamiseen, joten hän ei ehdi yhtä paljon huolehtimaan vanhemmistamme kuin minä. Lisäksi siskoni on noin puolet viikosta mökillään, joten suurin osa vastuusta vanhemmistamme on mulla. 

Mun vanhemmat muuttivat tähän taloyhtiöön jo yli neljännesvuosisata sitten. Ensin muutti mun siskoni, kun talot valmistuivat, muutamaa vuotta myöhemmin minä ja sitten mun vanhemmat. Ei tästä ole kovin pitkä matka mun vanhempieni edelliseen kotiinkaan, mutta ei ole ihan kävelymatkankaan päässä. Nyt mulla menee noin 30 sekunttia kotoani vanhempieni luokse, talvisaikaan ja liukkaalla kelillä minuutista kahteen minuuttiin.  Jos asuisivat edelleen samassa paikassa, ainakin äiti olisi jo jossain laitoshoidossa. Ihan siksi, että mulle soittamisen sijasta isä joutuisikin soittamaan aina 112:een. Ja jossain vaiheessa todettaisiin, ettei isä enää pärjää äidin kanssa ja olisi isänkin kannalta hyvä, että äiti olisi laitoshoidossa. Nyt isä soittaa mulle (olipa mikä vuorokaudenaika tahansa) ja mä juoksen apuun. Vain pari kertaa olen joutunut soittamaan ambulanssin äidille, koska yleensä tilanteet eivät ole sellaisia, jossa olisi akuutin sairaanhoidon tarvetta. Tai yleensäkään sairaanhoidon tarvetta.  Tarvetta on ainoastaan konkreettiselle avulle kuten esimerkiksi nostoavulle. 

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin tapaamassa muistisairasta vanhempaani 1-2 viikossa usean vuoden ajan.

Jotkut hoitopaikan työntekijät ihmettelivät ja totesivat minulle että suurin osa vanhuksista on unohdettu sinne omaisten toimesta.

Jotkut hoitopaikan työntekijät ovat asuneet ikänsä ko. paikkakunnalla, kuten koko heidän sukunsakin. Heille tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, että monen vanhuksen lapset asuvat satojen kilometrien päässä. Sitten juorutaan ja ihmetellään... hieno meininki. Ilmeisesti myös vaitiolovelvollisuus on ihan tuntematon käsite.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä yleistä. Hoidan vanhaa vanhempaani päivittäin. Olemme sopineet, että tarvittaessa muutan hänen luokseen. Hän ei halua laitokseen ja olen luvannut hoitaa hänet hautaan asti.

Olen katsos tällainen itsekäs sinkku. Itsekkäiksihän meitä sinkkuja haukutaan.

Täällä toinen itsekäs sinkku, joka huolehtii vanhemmistaan. Mulla on kyllä lapsia, mutta ovat jo yli kolmekymppisiä. Lapsenlapsia mulla ei ole. Ja hyvä niin, koska siskollani (jolla on lapsenlapsia) menee aikaa lapsenlastensa hoitamiseen, joten hän ei ehdi yhtä paljon huolehtimaan vanhemmistamme kuin minä. Lisäksi siskoni on noin puolet viikosta mökillään, joten suurin osa vastuusta vanhemmistamme on mulla. 

Mun vanhemmat muuttivat tähän taloyhtiöön jo yli neljännesvuosisata sitten. Ensin muutti mun siskoni, kun talot valmistuivat, muutamaa vuotta myöhemmin minä ja sitten mun vanhemmat. Ei tästä ole kovin pitkä matka mun vanhempieni edelliseen kotiinkaan, mutta ei ole ihan kävelymatkankaan päässä. Nyt mulla menee noin 30 sekunttia kotoani vanhempieni luokse, talvisaikaan ja liukkaalla kelillä minuutista kahteen minuuttiin.  Jos asuisivat edelleen samassa paikassa, ainakin äiti olisi jo jossain laitoshoidossa. Ihan siksi, että mulle soittamisen sijasta isä joutuisikin soittamaan aina 112:een. Ja jossain vaiheessa todettaisiin, ettei isä enää pärjää äidin kanssa ja olisi isänkin kannalta hyvä, että äiti olisi laitoshoidossa. Nyt isä soittaa mulle (olipa mikä vuorokaudenaika tahansa) ja mä juoksen apuun. Vain pari kertaa olen joutunut soittamaan ambulanssin äidille, koska yleensä tilanteet eivät ole sellaisia, jossa olisi akuutin sairaanhoidon tarvetta. Tai yleensäkään sairaanhoidon tarvetta.  Tarvetta on ainoastaan konkreettiselle avulle kuten esimerkiksi nostoavulle. 

Vielä lisään liittyen sinkkuuteen....jos olisin parisuhteessa, todennäköisesti suhdettamme rasittaisi se, kun öisin puhelin soi kesken makeimpien unien ja sitten mun pitää nousta ylös, pukea päälleni ja lähteä. Sinkkuna on helpompaa, koska ei ole puolisoa, joka joutuisi heräämään puhelimen soimiseen keskellä yötä.

Kultaisella entisajalla kotona hoidettavat vanhukset olivat hyväkuntoisempia kuin nykyään, saivat ehkä ensimmäisen sydänkohtauksen tai aivohalvauksen, makasivat kuukauden ja menehtyivät seuraavaan kohtaukseen.

Nykyään elvytetään täysin epäitsenäisiä monisairaita muistiongelmaisia, aikaisemmin he olisivat nukkuneet pois nopean sairastamisen jälkeen.

Palvelutalossa asutaan omassa vuokra- asunnossa. Moni muuttaa sinne jo melko nuorena. Apua voi ostaa sen verran kuin tarvitsee. Kaikki eivät tarvitse mitään ja joku monta kertaa päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Kultaisella entisajalla kotona hoidettavat vanhukset olivat hyväkuntoisempia kuin nykyään, saivat ehkä ensimmäisen sydänkohtauksen tai aivohalvauksen, makasivat kuukauden ja menehtyivät seuraavaan kohtaukseen.

Nykyään elvytetään täysin epäitsenäisiä monisairaita muistiongelmaisia, aikaisemmin he olisivat nukkuneet pois nopean sairastamisen jälkeen.

Tämäpä tämä. Vaikka mä ihan mielelläni huolehdinkin omista vanhemmistani, en ikimaailmassa halua, että omat lapseni tekisivät saman. Kyllähän tämä alkaa rajoittaa mun elämääni aika paljon, kun vanhempani ovat jo yli ysikymppisiä (äiti lähempänä sataa kuin yhdeksääkymmentä) ja avun tarve kasvaa koko ajan. Olen tavallaan aina nk hälytysvalmiudessa. 

Nyt valehtelet! Tai sitten ne "hyväkuntoiset" ova fyysisesti hyväkuntoisia, mutta dementoituneita niin, että heidän kanssaan ei mitenkään jaksa kotona. Kokemusta on.

Huomaan kyllä, että hän kirjoittaa palveluasunnoista, joita on hyvin monentasoisia, samassakin yksikössä. Huonokuntoisena taloon tullut voi siirtyä toiselle osastolla jos kuntoutuu  ja päin vastoin, jos kunto huononee niin, että tarvitsee enemmän apua.

Hoitokoteihin ei mennä noin vaan, sillä paikkoja ei ole tarpeeksi. Nykyään niihin menee entistä huonokuntoisempia, mitä todistaa se, että niitä on jouduttu remontoimaan. Esimerkiksi alkuperäinen oletus on ollut se, että asukkaat kykenevät itse laittamaan jotain ruokaa ja liikkumaan. Huoneissa oli minikeittiö ja vessan ovi avautui sisään päin niin, että pyörätuolin kanssa ei voinut sulkea ovea.

En tiedä, missä todellisuudessa aloituksen kirjoittaja elää, mutta ei Suomessa pääse mihinkään hoitokotiin kuin terveyskeskuksen vuodeosaston kautta.

Palvelutalot ovat paikkoja, joihin moni vanhus tai vammainen hakeutuu ihan itse. Siellä ei ole varsinaista hoitoa vaan saa elää itsenäistä elämää, mutta apua kuitenkin aina saa.

Vierailija kirjoitti:

Ne lapset käy kokopäivätöissä, omankin terveyden ja jaksamisen kanssa voi olla haasteita, tai jos ovat nuorempia niin voi olla omat lapset vielä kotona myös, tai voi olla lapsenlapsia joitten elämässä haluaa olla mukana myös. Usein asutaan eri paikkakunnalla. Ei sitä mitenkään pysty sitoutumaan kokopäiväiseen vanhustenhoitoon. Lisäksi nykyään hoivakotiin/palvelukotiin mennään yhä vaan myöhemmin ja huonommassa kunnossa, kun paikkoja ei ole, joten aloituksen väitekin on täysin valheellinen. Kotona yritetään hoitaa loppuun asti, usein loppuaika menee vuodeosaston ja kodin väliä rampatessa kun ei oikeasti pärjäisi enää kotona.

Öitä unohtamatta. Muistan useamman kuin yhden yön, kun piti herätä kesken unien. Kerran vanhus pelastui sillä, että koira hälytti. Sen jälkeen viritettiin oma hälytyslaite ja eräänä yönä heräsin palohälyttimen ääneen.

Ja kyllä, oli käytössä unilääkkeet. Ensimmäisellä kerralla olikin yllätys se, että lääkäri oli määrännyt nukahtamislääkettä, joka vaikutti vain pari tuntia ja sen jälkeen olikin vauhti päällä.

Palvelutaloon ei muka pääse. Pääsin 65-vuotiaana pääsin kun hain. En tarvitse vielä apuja. Ikkunoiden pesuun tarviin apua. Muuten pärjään. Joskus tern ruokaa, joskus syön palvelutalon ruokalassa. Palveluja saa ostaa mikäli niitä tarvitsee. 

Palvelutaloihin pääsee kyllä. Palvelutalo jossa asun.,on huonokuntoisia  ja ei niin huonokuntoisia. Osa tekee, itse ruokansa, käy kaupassa, elää ihan normi elämää. Itse asun yksiössä kauppa on lähellä. Sairaanhoitaja käy jos tarvitsee. Siivoojan saa jos sitä tarvitsee. Olo on turvallinen kun tiedän, et apu on lähellä. Muuten elän itsenäisesti. Kuntoni on vielä hyvä. 

Usea vanhempi ihminen ei halua lähteä kodistaan.Ongelmat syntyvät, kun itsepäisesti jäädään lopulta on edessä, että on pakko. Miks odottaa sitä, hoitakaa asianne vielä kun itse siihen pystytte.