Mitä inhoatte siivouksessa?
Kommentit (18)
No melkein kaikkea. Siivous on kivaa vasta siinä vaiheessa kun kaikki on jo raivattu ja lopuksi vain pyyhkäisee lattiat.
Toistuvuutta. Riittäisi, kun siivoaisi kerran ja sen jälkeen ei tulisi siivottavaa, niin pyrkisin siivoamaan koko lähiympäristöni.
Kaikkea, mutta jos jotain on pakko valita, niin imurointia ja vessan pesemistä. Pölyjen pyyhkiminen on itselleni pikemminkin vähiten vastenmielinen tehtävä.
Imurointia ja pölyjen pyyhkimistä. Tykkään enemmän esim pestä vessaa tai keittiötä, paitsi uunia.
Viikkosiivouksessa en pidä pölyjen pyyhkimisestä. Se ei edes vie kauaa, kun on pieni asunto ja vähän tasopintoja, mutta silti se tuntuu ikävältä ja vaivalloiselta. Ikkunanpesu on toinen inhokkini.
En varsinaissti mitään. - Mutta aina joskus mieleeni hiipii tunne että olisihan se mukavampaa ravistella ja viikata lakanoita jonkun toisen kanssa kuin yksin.
Sinkkumies
Imuroiminen on ikävintä. Onneksi on roboimuri!
No sitä siivousta. Ja sitten sitä, että kaikki on kohta kuitenkin jo likaisena.
Järjestelyä. Olen sotkuinen ihminen, tavarat jäävät sinne missä olen niitä käyttänyt. Siivouspäivänä olkkarin pöydällä on sakset, kyniä, laturi, lautanen, kirja... jokaisella muulla tasolla samoin. Ne pitää sitten kerätä ja viedä paikoilleen ennenkuin pääsee edes aloittamaan. Sietämätöntä.
Esim vessan siivous on ihan ok, koska sinne ei kerry noita ylimääräisiä tavaroita.
Lattiakaivon puhdistus nousee ykköseksi täälläkin. Hyi. Mutta tehtävä se on.
Pölyjen pyyhkiminen on minusta ihan ok. Ostin sellaisen pörröisen oranssin pölykintaan (Sini-merkkinen) ja se on kätevin väline pölyihin mitä ikinä olen käyttänyt.
Inhoan sitä, että kaikki siivoaminen vie valtavasti aikaa ja lopputulos säilyy ehkä päivän, kaksi.
Ikkunoita pitäisi pestä vai kahdesti vuodessa. Siis kahdesti vuodessa pitäisi siirtää huonekalut ja keikkua ikkunassa. Imuri pyörii jaloissa ja siinä yrität jonglöörata rätin ja kuivaimen kanssa. En jaksa.
Kaikkea