Lue keskustelun säännöt.
Tinder - Priimamiehet, oikis ja lääkis
ABC
17.03.2023 |
Onko Tinderissä oikeasti miesten markkinat noiden oikeasti kaikkein haluttavimpien miesten kanssa?
Siis tiedän, että olen ihan nätti. En prinsessa, mutta ihan nätti. Ihan hyvässä trimmissä, ehkä alipainoinen, mutta ainakin olen trimmissä kunnossa. Ja minulla on AMK-tutkinto.
Kuitenkin, kun nuo priimamiehet, siis etenkin hyvännäköiset oikiksen tai lääkiksen miehet, joista olen paria tapaillut, eivät tunnu suhtautuvan vakavasti. Siis enemmänkin asenne on se, että: Voit tulla yöksi. Pidetään hauskaa. Toistekin. Siinä se.
Siis mikä näitä priimamiehiä vaivaa? Liiallinen itsetietoisuus? Vai tietoisuus siitä, että seuraa kyllä löytyy vähän turhankin helposti?
Vai miten tuollaisen kanssa pitäisi olla, kun tahtoisin kuitenkin jotain vakavampaa.
Kommentit (498)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ällöttävä aloitus.. Priimamies? Olet varmaan tosi nuori. Kannattaa mieluummin kiinnittää huomiota miten mies kohtelee sua ja tekeekö onnelliseksi.
Onnellisuus ei oikeasti löydy pinnallista asioista. Mikä siinä lääkärissä on niin hienoa? Itse teen töitä lääkärien kanssa ja ne on ihan tavallisia ihmisiä. Lääkärien joukkoon mahtuu myös niitä ei-niin fiksuja ja empaattisia ihmisiä. Osa on luonteeltaan jopa outoja, koska ovat enemmänkin kirjaviisaita. Jos joku kertoo mulle olevansa lääkäri, niin se on mulle neutraali ammatti.
Priimamies on hyväsydäminen ja rakastava, ammatista riippumatta.
T. Nainen 35 v.
Priimamies ei ole lääkäri tai juristi, vaan tämä:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet (ei silmälaseja!) 7) Etnisyys kaukasialainen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Siinä on miestyyppi, joka kerää eniten mätsejä ja naisten suoria aloitteita Tinderissä. Toki lääkärin tai juristin ammatit ovat varmasti plussaa, mutta ulkonäkö kumoaa kaiken muun.
korkeintaan 27-vuotias, siis etsit märkäkorvaopiskelijaa
Hänen maailmassaan naiset = alle 25-vuotiaat naiset. Sitä vanhemmat eivät ole naisia.
Jos mies on kuvaillun listan kaltainen, niin saa joka sormelle myös huomattavasti vanhempia naisia, jos mies näin haluaa. Ei tarvitse olla alle 25-vuotias, joskin hekin mätsäävät Tinderissä aina 18:aan saakka tuon listan ominaisuuksilla.
En ottaisi alle 27-vuotiasta, vaikka olisi minkä näköinen. Otan mieheni miehenä.
N38
Miksi haluaisit oman ikäisesi, jos mahdollisuus on saada nuorempaa? Eivät naisetkaan immuuneja ole nuorelle kauneudelle.
Eri mutta sellainen kakaran näköinen märkäkorva ei kiihota tippaakaan. Kun tietäisitkin miten kujalla olet ja miten turhaa sun on jauhaa asioista joista et ymmärrä yhtään mitään. No tietysti kun mitään muuta elämää ei ole eikä tuu koskaan olemaankaan, niin kai se elämä noinkin kuluu.
Miten naisen elämä mullistuu 10 vuodessa noin merkittävästi, että yhtäkkiä uurteiset kasvot, maha, kalju ja silmälasit päässä alkavat olla miehellä paremman näköisiä, kuin nuoren miehen lihakset ja täydellinen hiusraja?
Eivät olekaan. Mutta ihminen on kokonaisuus, ja seksuaalisessa kanssakäymisessä ja parisuhteessa ovat merkityksellisiä muutkin asiat kuin vain esteettinen ihailu. Pääsääntöisesti keski-ikäisissä miehissäkin tietysti osa on paremman näköisiä kuin toiset, ja monen kohdalla hiukset ja hyvä kroppa voivat ollakin niitä ominaisuuksia, joilla erottuu edukseen muihin - joskin tunnen yhden varsin hyvännäköisen täysin kaljun miehen, että näistäkin on poikkeuksia. Ja ei se niin mene, että ihminen aina himoitsee seksuaalisesti aina sitä ihmistä maailmassa, joka on "kaunein" tai "komein" jonkin tietyn klassisen estetiikan taulukon mukaan - seksuaaliseen haluun vaikuttaa niin moni asia. Myös se, millaista seksuaalista kanssakäymistä haluaa - ja ainakaan minua ei ajatuksenkaan tasolla viehätä ajatus vanhemman naisen ja nuoremman pojan välisestä dynamiikasta seksissä. Haen seksistä jotain ihan muuta.
Mutta varmaan itsekin myönnät, että kaljulla miehellä täytyy olla melkoinen määrä klassisen ihanteen mukaisia piirteitä, että siitä saa vielä komean aikaiseksi.
"Komeus" on vähän epämääräinen käsite, mutta kyllä kalju mies voi olla hyvännäköinen. Siihen ei välttämättä tarvita jotain klassista komeutta, vaan ihan karisma ja jonkinlainen kyky kehittää ja rakentaa omaa tyyliään. Se voi olla vaikka joku alakulttuurin tyylikin, eli en tarkoita vain jotain muotivaateosastoa. Mutta kuten tekstissäni totesin, seksuaalinen vetovoima on niin monen asian summa, että hakoteillä ollaan, jos jäädään pohtimaan jotain hiuksia tai yksittäisiä ulkonäöllisiä ominaisuuksia.
Komeus ei ole kovin epämääräinen käsite, jos sitä tarkastellaan yleisellä ihanteella:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet (ei silmälaseja!) 7) Etnisyys kaukasialainen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Eri mutta olet ihan täysi autisti listoinesi. Sääliksi käy.
Lopeta se autistien pilkkaaminen.
Autisteja on syytäkin pilkata jos istuvat netissä työkseen hokemassa että kaljuus vie mieheltä mahdollisuuden naisiin kun todellisuudessa se mikä mahdollisuuden vie on se god damned epänormaali autistinen käytös. Ja kyvyttömyys nähdä omassa häiriintyneessä käytöksessä mitään ongelmaa.
Niin ja siis minä olen maannut nyt kaksi päivää sängyssä kuumeessa ja minuutin välein nenää niistäen ja koko sen ajan olet roikkunut täällä spämmäämässä tuota listaasi eri ketjuihin. Ja kuvittelet että sun ongelma on sun KALJU :DD. Hahhahaha!
Ongelma on, jos joku listan osa-alueista on toisin, kuin listassa mainitut asiat. Ainoa poikkeava asia voi olla vaaleat hiukset tummien sijasta. Vaikka tummat ovat selkeästi halutummat, niin vaaleat hiukset eivät välttämättä olen naisille turn-off, jos kaikki muut kohdat täyttyvät ja kasvot ovat poikkeuksellisen hyvännäköiset (leukalinja, poskipäät yms..)
Niin, esimerkiksi jos mies on vaikka täyttänyt jo 28 vuotta, hän ei voi koskaan enää koko elämänsä aikana saada naista, suhdetta saati seksiä. Ja tämähän on todistetusti näin, vai tietääkö joku muka jonkun yli 27-vuotiaan, joka ikinä olisi pariutunut tai todistetusti harrastanut seksiä (esim. saanut lapsia yli 28-vuotiaana)? Ei varmaankaan, koska ei sellaisia ole.
Ei, ei ole kysymys parisuhteen saamisesta. Mutta 27 ikävuoden jälkeen suosio alkaa huomattavasti laskea ja alamäki jyrkkenee miehillä vauhdilla. Jos haluaa saada Tinderissä mätsejä ja olla suosittu naisten keskuudessa (kuten moni mies haluaa), niin 27 ikävuoden jälkeen ne mahdollisuudet alkavat koko ajan heikentyä.
Ahaa. Entä onko naisten tilanne samanlainen tässä asiassa kuin miesten?
Ei todellakaan. Naisilla on kysyntää kaiken ikäisissä miehissä vielä vuosikymmeniä tuosta eteenpäin, jos ulkonäkö säilyy edes jollain tasolla (esim. Maija Lehmusvirta, Ripsa Koskinen-Papunen, Mette Mannonen...) Miehet menettävät nopeammin arvoa seksuaalisilla markkinoilla.
55-60-vuotiaita em. naisverrokkiryhmään vertautuvia hyväkuntoisia, hoikkia, pitkiä, kouluttautuneita, työssä olevia jne. miehiä on Suomen kuntosalit ja liikuntapaikat täynnänsä ainakin täällä Helsingin päässä. Heillä ei ole markkina-arvoa kaiken ikäisissä naisissa. Vastaavassa kunnossa olevat saman ikäryhmän naiset ovat harvinaisuuksia. Tässä on pieni kohtaanto-ongelma, jos kaikkien miesten tulisi kiinnostua oman ikäisistä naisista.
Jotenkin mies aina kiinnostuu hyvän näköisistä 20-30 vuotiaista naisista. Kannattaa toki olla realisti ja katsoa peiliin ja tähdätä vähän vanhempiin jos ikää on karttunut. Ikää kun tulee niin valitettavan moni ei jaksa huolehtia itsestään kunnolla eli painoa tulee ja ollaan heikossa kunnossa. Omasta mielestäni jokaise pitäisi pystyä juoksemaan viisi kilometriä noin niin kuin minimissään.
OT, mutta määrittele juoksu? Onko vauhdilla väliä? Ihan vaan itseäni mietin, juoksen kyllä pitkiäkin lenkkejä, mutta ehkä se on ennemminkin hölkkää. Kerran koitin mennä vähän kovempaa juurikin sen 5km, niin just ja just meni 6min/km. Oli kyllä ihan maksimivauhti mulle. Maasto oli kyllä epätasaista. Ja olen siis vajaa 40v nainen.
Juostessa molemmat jalat ovat aika-ajoin samaan aikaan ilmassa. Eli raja on tyypillisesti siinä n. 5-5.30 min/kilometri vauhti minimissään. Kyllä ihmisen pitäisi pystyä hölkkäämään 10 km alle tuntiin suht helposti, muuten on huonossa kunnossa.
Eli mun 6min/km vauhdilla menty 5km ei kelpaa, vaikka hölkkäilenkin (tuota hitaammin) sellaisia 14km lenkkejäkin? Liian hidas. Noh, niin kai sitten. Kuitenkin 2km Cooper-tulos mun sarjassa menisi kategoriaan hyvä (siis toiseksi parhaaseen), että jos sitä vauhtia voi mennä 5km, niin ei se nyt ihan huonosti voi kuitenkaan olla. Sulla on kovat kriteerit.
En ole määritellyt juoksemisen kriteeriä vaan se on perinteisesti ollut tuo. Jollet siihen pääse niin se on voi voi ja harjoittele lisää jos noin harmittaa.
Ouch, you're tough! Siis hyvä ei riitä Cooperin tuloksena (riitä mihin, parisuhteeseen?), vaan treenaa lisää, jos et pysty erinomaiseen. Wow. Aikamoisia.
Tässä oli kyse siitä mikä määritellään juoksemiseksi. Onko lääkkeet ottamatta vai luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? Juoksemisen määritelmä nyt sattuu olemaan tuo, hiljaisempaa löntystelyä voi sanoa vaikka hölkkäämiseksi. Jos elämä pyörii noin parisuhteen ympärillä niin kannattaa sellainen hankkia tai olla hankkimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
– Naiset miettivät myös, kuinka heidän ystävänsä suhteutuvat mieheen ja kuinka mies sopeutuu omaan ystäväpiiriin. Miehille puolestaan vaimon kaunis ulkomuoto voi tuoda sosiaalista arvostusta.
Hmm, no joo, pakko myöntää, että varmaan lukioaikana olisi tullut mietittyä tällaisia, jos olisin silloin seurustellut. Mutta ei kenelläkään aikuisella enää ystävät ole niin kiinteä ja olennainen viiteryhmä, että koko elämän pyörisi näiden ehdoilla. Kuulostaa ihan lapselliselta lukeakaan tällaisia, ja herääkin kysymys, mistä oikein revitte näitä teorioita ja analyysejä? Oikeastihan joskus 25 ikävuoden jälkeen ystävien merkitys ihmisen elämässä alkaa vähentyä siinä mielessä, että ystäviä toki on, heidän tapaaminen on tärkeää ja tuo hyvää sisältöä elämään, jne, mutta jokainen rakentaa oman elämänsä, eikä enää ole niitä kouluaikojen bestiskokoonpanoja.
Kasvakaa aikuisiksi!
Asiasta kertoo kymmeniä julkaisuja aiheesta kirjoittanut tutkimusprofessori.
Ehkä sun kannattaa kertoa sille miten asiat OIKEASTI on.
Kyllä mä ainakin voin aivan hyvin sanoa, että ystävien mielipiteillä on väliä miesvalinnan suhteen. Suurin osa ystävistäni on tuntenut minut melkein 20 vuotta, joten jos he ovat sitä mieltä, että nyt on ihan väärä mies sinulle, niin kyllä otan mielipiteen huomioon. Joskushan ihastuksissaan ei välttämättä ajattele kovin rationaalisesti, ja voi katsoa sormien läpi joitakin tekijöitä, joiden pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Ihan tervettä varovaisuutta kuunnella läheisten mielipiteitä (ja kyllä ystäväni ovat vähintään yhtä läheisiä kuin lapsuudenperheeni ja sinkullahan ei muuta perhettä välttämättä ole, tai he ovat lapsia).
Tämä kiinnostaisi käytännössä, että miten paljon ystävät siis saavat vaikuttaa kumppanivalintaasi? Että jos olet ihastunut ja haluaisit olla tietyn miehen kanssa, luovut hänestä vain, jos ystäväsi ovat sitä mieltä, ettei hän ole sinulle hyvä valinta? Ja sitten lähdet etsiskelemään uutta miestä, vai?
Kun olin menossa naimisiin, niin polttareissa vielä ystävät kysyivät, että oletko nyt ihan varma (ja siis useampi ihan eri kaveriporukoista oleva ystäväni yhteistuumin). Ennen tätä olivat toki paljonkin olleet miehen kanssa tekemisissä vuosien saatossa, meillä oli jo lapsikin, ja varsinkin yhden parhaimmista ystävistani mies oli hyvää pataa tän mieheni kanssa (hänelle tuli joku kriisi, kun erosimme, mitä peilasi omaan suhteeseensa). Puolustelin miestä ja menin naimisiin. Erottiin aikalailla 3v häiden jälkeen. Olisi pitänyt kuunnella ystäviä. Kyllä he tietää, tuntee minut ja tietää millaiseen kuvioon sovin. Seuraavalla kerralla vaikuttanee vielä enemmän. Ja kyse siis hyvätuloisista korkeakoulutetuista.
Miten ystävät heräsivät vasta polttareissa ihmettelemään asiaa? Kuinka pitkään olit ollut miehen kanssa yhdessä? Koska teillä oli lapsi ja itsekin puhut vuosista, kuulostaa siltä, että suhde oli kestänyt jo pitkään - suoraan sanottuna minusta on tosi arveluttavaa, että ystävät tuossa vaiheessa alkavat kyseenalaistaa toisen suhdetta. Jos ystävä on jo perustanut miehen kanssa perheen, pitäisi muun kaveriporukan vain hyväksyä, että kyseinen mies on tämän yhden naisen valinta. Ei toisen puolesta voi loputtomiin ajatella. Joskus suhteet eivät toimi niin hyvin, mutta pitää luottaa siihen, että aikuinen ihminen osaa itse arvioida, mitä haluaa. Nyt kuulostaa vähän siltä, että ystävät istuttivat sinuun epäilyksen suhdetta kohtaan - vuosien jälkeen suhteen alkamisesta - ja sitten vaikuttivat erohaluun. Eihän se välttämättä näin ole - uskon toki, että voi olla niinkin, ettei suhde alunperinkään toiminut niin hyvin, mutta jos kyse ei ole mistään väkivallasta, addiktiosta tai draamasuhteesta tms suoranaisesti vahingollisesta asiasta, ei minusta ystävien kuuluisi puuttua toisen kumppanivalintoihin. Sellainen on kontrollointia ja manipulointia.
Ihmettelen myös sitä, miksi sinulla on jo lähtökohtaisesti se oletus, että ITSE et osaisi tunnistaa hyvää suhdetta, ja että suorastaan jopa tarvitset ystävien ohjeistusta - etkö itse tiedä, mitä haluat, vai etkö osaa tunnistaa toimivaa suhdetta?
Olin siis itse täysin sivuuttanut tietyt asiat, mitkä ystäväni näkivät ja mitkä eivät olleet vielä ns. iskeneet seinää vasten (lähinnä liittyi työnjakoon jne., siis olen tällainen päällikkötyyppi työssäkin, niin toki otin vastuulleni paljon asioita kotonakin, mutta ystävät näkivät, ettei tule kestämään, kun on pari muksua ja mun duunit ja kaikki kotona mun varassa. Ex oli sellainen asiantuntija, joka haihatteli menemään ja oli tottunut, että töissä päälliköt sanoo, kun pitää hypätä (kotona minä)). Tottakai suhteessa oli merkittäviä ongelmia ennen eroa (mitä ei ollut ennen naimisiin menoa, että ehkä ystäväni ulkopuolisina osasivat ennakoida asioita paremmin, kuin minä rakastuneena). Ja olimme siis yhdessä 4v ennen esikoisen syntymää.
Noin yleisesti luulen, että korkeakoulutetuissa on paljon ns. hankalia persoonia parisuhteisiin (en pidä itseäni yhtään parempana). Jos vielä parisuhteeseen joskus päädyn, niin yhteenmuuttoa tai yhteistä taloutta harkitsisin hyvin hartaasti. Mitään painettahan mulla ei enää ole, kun lapset on jo tehtynä.
Olet ihan hakoteillä, kun ajattelet, että sinun pitää kysyä ulkopuolisilta neuvoa parinvalinnassa. Sinun pitää ITSE oppia tunnistamaan ja tietämään, mitä ja millaista suhdetta haluat, ja sinun pitää ITSE oppia ymmärtämään, millaisen kumppanin kanssa haluat olla.
Mikä olisi muuttunut, jos kaverisi olisivat jo suhteen alussa sanoneet, että "älä ala suhdetta tuon kanssa, kun se haihattelee eikä kotitöiden jakaminen suju"? Olisitko siis kuuliaisesti lopettanut suhteen vai olisitko jatkanut suhdetta? Selvästihän sinua eivät silloin miehen ominaisuudet häirinneet. Minusta on ystävien puolelta aika ylimielistä alkaa miettiä asioita vuosien päähän, spekuloida tulevia ongelmia jne, vaikka nuo asiat oikeasti ovat parin itsensä selvitettävissä. Ja joskus tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta sellaiseenkin on oltava oikeus. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen vaikkapa sitten vain joidenkin vuosien ajan, jos silloin siltä tuntuu. Olisi voinut myös olla mahdollista, että jos olisit kuunnellut ystäviäsi, et olisi löytänyt toistakaan sellaista, jonka he olisivat kelpuuttaneet. Olisit siis saattanut olla sinkku tai jäädä perheettömäksi. Toki olisit voinut löytää paremman miehen ja sinulla olisi nyt eri lapsi hänen kanssaan ja olisit onnellinen - emme voi tietää. Mutta ihmisellä on oikeus tehdä itse omaa elämäänsä koskevat valinnat.
En ainakaan itse ystävän ikinä sanoisi toisen kumppanivalinnasta, että se ei ole hyvä. Puuttuisin vain selkeään kaltoinkohteluun, joko fyysiseen tai henkiseen. En puuttuisi suhteen sisäisiin asioihin, kotitöiden jakoon tms ellei neuvojani näihin kysyttäisi, enkä tällöinkään neuvoisi ottamaan eroa, vaan saattaisin kommentoida vain, että minusta kotityöt on reilua jakaa tasa-arvoisesti, eikä työtaakan kaataminen vain toisen harteille ole reilua.
Ja kyllä, suhteessa hankalia ihmisiä on paljon. Mutta on myös paljon sellaisia, jotka eivät ole suhteessa hankalia. Aikuisen ihmisen kannattaa oppia tunnistamaan nämä - itse.
Vierailija kirjoitti:
Miksi taidekorkeakoulun tutkinto ei kelpaa?
Meitsille kyllä kelpaa. He luovat uutta, toisin kuin vaikkapa lääkärit.
Sama ero ihmisyyden koossa kuin pygmillä ja Michael Jordanilla pituudessa.
Yst.DI
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
– Naiset miettivät myös, kuinka heidän ystävänsä suhteutuvat mieheen ja kuinka mies sopeutuu omaan ystäväpiiriin. Miehille puolestaan vaimon kaunis ulkomuoto voi tuoda sosiaalista arvostusta.
Hmm, no joo, pakko myöntää, että varmaan lukioaikana olisi tullut mietittyä tällaisia, jos olisin silloin seurustellut. Mutta ei kenelläkään aikuisella enää ystävät ole niin kiinteä ja olennainen viiteryhmä, että koko elämän pyörisi näiden ehdoilla. Kuulostaa ihan lapselliselta lukeakaan tällaisia, ja herääkin kysymys, mistä oikein revitte näitä teorioita ja analyysejä? Oikeastihan joskus 25 ikävuoden jälkeen ystävien merkitys ihmisen elämässä alkaa vähentyä siinä mielessä, että ystäviä toki on, heidän tapaaminen on tärkeää ja tuo hyvää sisältöä elämään, jne, mutta jokainen rakentaa oman elämänsä, eikä enää ole niitä kouluaikojen bestiskokoonpanoja.
Kasvakaa aikuisiksi!
Asiasta kertoo kymmeniä julkaisuja aiheesta kirjoittanut tutkimusprofessori.
Ehkä sun kannattaa kertoa sille miten asiat OIKEASTI on.
Kyllä mä ainakin voin aivan hyvin sanoa, että ystävien mielipiteillä on väliä miesvalinnan suhteen. Suurin osa ystävistäni on tuntenut minut melkein 20 vuotta, joten jos he ovat sitä mieltä, että nyt on ihan väärä mies sinulle, niin kyllä otan mielipiteen huomioon. Joskushan ihastuksissaan ei välttämättä ajattele kovin rationaalisesti, ja voi katsoa sormien läpi joitakin tekijöitä, joiden pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Ihan tervettä varovaisuutta kuunnella läheisten mielipiteitä (ja kyllä ystäväni ovat vähintään yhtä läheisiä kuin lapsuudenperheeni ja sinkullahan ei muuta perhettä välttämättä ole, tai he ovat lapsia).
Tämä kiinnostaisi käytännössä, että miten paljon ystävät siis saavat vaikuttaa kumppanivalintaasi? Että jos olet ihastunut ja haluaisit olla tietyn miehen kanssa, luovut hänestä vain, jos ystäväsi ovat sitä mieltä, ettei hän ole sinulle hyvä valinta? Ja sitten lähdet etsiskelemään uutta miestä, vai?
Kun olin menossa naimisiin, niin polttareissa vielä ystävät kysyivät, että oletko nyt ihan varma (ja siis useampi ihan eri kaveriporukoista oleva ystäväni yhteistuumin). Ennen tätä olivat toki paljonkin olleet miehen kanssa tekemisissä vuosien saatossa, meillä oli jo lapsikin, ja varsinkin yhden parhaimmista ystävistani mies oli hyvää pataa tän mieheni kanssa (hänelle tuli joku kriisi, kun erosimme, mitä peilasi omaan suhteeseensa). Puolustelin miestä ja menin naimisiin. Erottiin aikalailla 3v häiden jälkeen. Olisi pitänyt kuunnella ystäviä. Kyllä he tietää, tuntee minut ja tietää millaiseen kuvioon sovin. Seuraavalla kerralla vaikuttanee vielä enemmän. Ja kyse siis hyvätuloisista korkeakoulutetuista.
Miten ystävät heräsivät vasta polttareissa ihmettelemään asiaa? Kuinka pitkään olit ollut miehen kanssa yhdessä? Koska teillä oli lapsi ja itsekin puhut vuosista, kuulostaa siltä, että suhde oli kestänyt jo pitkään - suoraan sanottuna minusta on tosi arveluttavaa, että ystävät tuossa vaiheessa alkavat kyseenalaistaa toisen suhdetta. Jos ystävä on jo perustanut miehen kanssa perheen, pitäisi muun kaveriporukan vain hyväksyä, että kyseinen mies on tämän yhden naisen valinta. Ei toisen puolesta voi loputtomiin ajatella. Joskus suhteet eivät toimi niin hyvin, mutta pitää luottaa siihen, että aikuinen ihminen osaa itse arvioida, mitä haluaa. Nyt kuulostaa vähän siltä, että ystävät istuttivat sinuun epäilyksen suhdetta kohtaan - vuosien jälkeen suhteen alkamisesta - ja sitten vaikuttivat erohaluun. Eihän se välttämättä näin ole - uskon toki, että voi olla niinkin, ettei suhde alunperinkään toiminut niin hyvin, mutta jos kyse ei ole mistään väkivallasta, addiktiosta tai draamasuhteesta tms suoranaisesti vahingollisesta asiasta, ei minusta ystävien kuuluisi puuttua toisen kumppanivalintoihin. Sellainen on kontrollointia ja manipulointia.
Ihmettelen myös sitä, miksi sinulla on jo lähtökohtaisesti se oletus, että ITSE et osaisi tunnistaa hyvää suhdetta, ja että suorastaan jopa tarvitset ystävien ohjeistusta - etkö itse tiedä, mitä haluat, vai etkö osaa tunnistaa toimivaa suhdetta?
Olin siis itse täysin sivuuttanut tietyt asiat, mitkä ystäväni näkivät ja mitkä eivät olleet vielä ns. iskeneet seinää vasten (lähinnä liittyi työnjakoon jne., siis olen tällainen päällikkötyyppi työssäkin, niin toki otin vastuulleni paljon asioita kotonakin, mutta ystävät näkivät, ettei tule kestämään, kun on pari muksua ja mun duunit ja kaikki kotona mun varassa. Ex oli sellainen asiantuntija, joka haihatteli menemään ja oli tottunut, että töissä päälliköt sanoo, kun pitää hypätä (kotona minä)). Tottakai suhteessa oli merkittäviä ongelmia ennen eroa (mitä ei ollut ennen naimisiin menoa, että ehkä ystäväni ulkopuolisina osasivat ennakoida asioita paremmin, kuin minä rakastuneena). Ja olimme siis yhdessä 4v ennen esikoisen syntymää.
Noin yleisesti luulen, että korkeakoulutetuissa on paljon ns. hankalia persoonia parisuhteisiin (en pidä itseäni yhtään parempana). Jos vielä parisuhteeseen joskus päädyn, niin yhteenmuuttoa tai yhteistä taloutta harkitsisin hyvin hartaasti. Mitään painettahan mulla ei enää ole, kun lapset on jo tehtynä.
Olet ihan hakoteillä, kun ajattelet, että sinun pitää kysyä ulkopuolisilta neuvoa parinvalinnassa. Sinun pitää ITSE oppia tunnistamaan ja tietämään, mitä ja millaista suhdetta haluat, ja sinun pitää ITSE oppia ymmärtämään, millaisen kumppanin kanssa haluat olla.
Mikä olisi muuttunut, jos kaverisi olisivat jo suhteen alussa sanoneet, että "älä ala suhdetta tuon kanssa, kun se haihattelee eikä kotitöiden jakaminen suju"? Olisitko siis kuuliaisesti lopettanut suhteen vai olisitko jatkanut suhdetta? Selvästihän sinua eivät silloin miehen ominaisuudet häirinneet. Minusta on ystävien puolelta aika ylimielistä alkaa miettiä asioita vuosien päähän, spekuloida tulevia ongelmia jne, vaikka nuo asiat oikeasti ovat parin itsensä selvitettävissä. Ja joskus tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta sellaiseenkin on oltava oikeus. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen vaikkapa sitten vain joidenkin vuosien ajan, jos silloin siltä tuntuu. Olisi voinut myös olla mahdollista, että jos olisit kuunnellut ystäviäsi, et olisi löytänyt toistakaan sellaista, jonka he olisivat kelpuuttaneet. Olisit siis saattanut olla sinkku tai jäädä perheettömäksi. Toki olisit voinut löytää paremman miehen ja sinulla olisi nyt eri lapsi hänen kanssaan ja olisit onnellinen - emme voi tietää. Mutta ihmisellä on oikeus tehdä itse omaa elämäänsä koskevat valinnat.
En ainakaan itse ystävän ikinä sanoisi toisen kumppanivalinnasta, että se ei ole hyvä. Puuttuisin vain selkeään kaltoinkohteluun, joko fyysiseen tai henkiseen. En puuttuisi suhteen sisäisiin asioihin, kotitöiden jakoon tms ellei neuvojani näihin kysyttäisi, enkä tällöinkään neuvoisi ottamaan eroa, vaan saattaisin kommentoida vain, että minusta kotityöt on reilua jakaa tasa-arvoisesti, eikä työtaakan kaataminen vain toisen harteille ole reilua.
Ja kyllä, suhteessa hankalia ihmisiä on paljon. Mutta on myös paljon sellaisia, jotka eivät ole suhteessa hankalia. Aikuisen ihmisen kannattaa oppia tunnistamaan nämä - itse.
Tottakai, eivätkä ystäväni muuta sanoneetkaan, kuin varovaisesti kyseenalaistivat. Jälkikäteen ymmärrän, silloin puskin eteenpäin. Ei se ole mielestäni ollenkaan paheksuttavaa, että ottaisi vastaan neuvoja ihmisiltä, ketkä ulkopuolisina näkevät tilanteen vähän eri kulmasta, mutta kuitenkin riittävän läheltä ottaakseen kantaa. Tottakai itse tein päätökseni silloin ja jatkossakin. Kyllähän yritysjohtajatkin käyttävät konsultteja apuna päätöksissä. Ei olisi ollenkaan huono toimia suhteissakin niin, että kuuntelisi niitä rakkaita, hyviä ystäviään, ketkä tuntevat sinut joskus paremmin kuin sinä itse. Toki päätöksen tekee itse, mutta kyllähän siihen monesti vaikuttavat ympäristön näkemykset, halusit sitä myöntää tai et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
– Naiset miettivät myös, kuinka heidän ystävänsä suhteutuvat mieheen ja kuinka mies sopeutuu omaan ystäväpiiriin. Miehille puolestaan vaimon kaunis ulkomuoto voi tuoda sosiaalista arvostusta.
Hmm, no joo, pakko myöntää, että varmaan lukioaikana olisi tullut mietittyä tällaisia, jos olisin silloin seurustellut. Mutta ei kenelläkään aikuisella enää ystävät ole niin kiinteä ja olennainen viiteryhmä, että koko elämän pyörisi näiden ehdoilla. Kuulostaa ihan lapselliselta lukeakaan tällaisia, ja herääkin kysymys, mistä oikein revitte näitä teorioita ja analyysejä? Oikeastihan joskus 25 ikävuoden jälkeen ystävien merkitys ihmisen elämässä alkaa vähentyä siinä mielessä, että ystäviä toki on, heidän tapaaminen on tärkeää ja tuo hyvää sisältöä elämään, jne, mutta jokainen rakentaa oman elämänsä, eikä enää ole niitä kouluaikojen bestiskokoonpanoja.
Kasvakaa aikuisiksi!
Asiasta kertoo kymmeniä julkaisuja aiheesta kirjoittanut tutkimusprofessori.
Ehkä sun kannattaa kertoa sille miten asiat OIKEASTI on.
Kyllä mä ainakin voin aivan hyvin sanoa, että ystävien mielipiteillä on väliä miesvalinnan suhteen. Suurin osa ystävistäni on tuntenut minut melkein 20 vuotta, joten jos he ovat sitä mieltä, että nyt on ihan väärä mies sinulle, niin kyllä otan mielipiteen huomioon. Joskushan ihastuksissaan ei välttämättä ajattele kovin rationaalisesti, ja voi katsoa sormien läpi joitakin tekijöitä, joiden pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Ihan tervettä varovaisuutta kuunnella läheisten mielipiteitä (ja kyllä ystäväni ovat vähintään yhtä läheisiä kuin lapsuudenperheeni ja sinkullahan ei muuta perhettä välttämättä ole, tai he ovat lapsia).
Tämä kiinnostaisi käytännössä, että miten paljon ystävät siis saavat vaikuttaa kumppanivalintaasi? Että jos olet ihastunut ja haluaisit olla tietyn miehen kanssa, luovut hänestä vain, jos ystäväsi ovat sitä mieltä, ettei hän ole sinulle hyvä valinta? Ja sitten lähdet etsiskelemään uutta miestä, vai?
Kun olin menossa naimisiin, niin polttareissa vielä ystävät kysyivät, että oletko nyt ihan varma (ja siis useampi ihan eri kaveriporukoista oleva ystäväni yhteistuumin). Ennen tätä olivat toki paljonkin olleet miehen kanssa tekemisissä vuosien saatossa, meillä oli jo lapsikin, ja varsinkin yhden parhaimmista ystävistani mies oli hyvää pataa tän mieheni kanssa (hänelle tuli joku kriisi, kun erosimme, mitä peilasi omaan suhteeseensa). Puolustelin miestä ja menin naimisiin. Erottiin aikalailla 3v häiden jälkeen. Olisi pitänyt kuunnella ystäviä. Kyllä he tietää, tuntee minut ja tietää millaiseen kuvioon sovin. Seuraavalla kerralla vaikuttanee vielä enemmän. Ja kyse siis hyvätuloisista korkeakoulutetuista.
Miten ystävät heräsivät vasta polttareissa ihmettelemään asiaa? Kuinka pitkään olit ollut miehen kanssa yhdessä? Koska teillä oli lapsi ja itsekin puhut vuosista, kuulostaa siltä, että suhde oli kestänyt jo pitkään - suoraan sanottuna minusta on tosi arveluttavaa, että ystävät tuossa vaiheessa alkavat kyseenalaistaa toisen suhdetta. Jos ystävä on jo perustanut miehen kanssa perheen, pitäisi muun kaveriporukan vain hyväksyä, että kyseinen mies on tämän yhden naisen valinta. Ei toisen puolesta voi loputtomiin ajatella. Joskus suhteet eivät toimi niin hyvin, mutta pitää luottaa siihen, että aikuinen ihminen osaa itse arvioida, mitä haluaa. Nyt kuulostaa vähän siltä, että ystävät istuttivat sinuun epäilyksen suhdetta kohtaan - vuosien jälkeen suhteen alkamisesta - ja sitten vaikuttivat erohaluun. Eihän se välttämättä näin ole - uskon toki, että voi olla niinkin, ettei suhde alunperinkään toiminut niin hyvin, mutta jos kyse ei ole mistään väkivallasta, addiktiosta tai draamasuhteesta tms suoranaisesti vahingollisesta asiasta, ei minusta ystävien kuuluisi puuttua toisen kumppanivalintoihin. Sellainen on kontrollointia ja manipulointia.
Ihmettelen myös sitä, miksi sinulla on jo lähtökohtaisesti se oletus, että ITSE et osaisi tunnistaa hyvää suhdetta, ja että suorastaan jopa tarvitset ystävien ohjeistusta - etkö itse tiedä, mitä haluat, vai etkö osaa tunnistaa toimivaa suhdetta?
Olin siis itse täysin sivuuttanut tietyt asiat, mitkä ystäväni näkivät ja mitkä eivät olleet vielä ns. iskeneet seinää vasten (lähinnä liittyi työnjakoon jne., siis olen tällainen päällikkötyyppi työssäkin, niin toki otin vastuulleni paljon asioita kotonakin, mutta ystävät näkivät, ettei tule kestämään, kun on pari muksua ja mun duunit ja kaikki kotona mun varassa. Ex oli sellainen asiantuntija, joka haihatteli menemään ja oli tottunut, että töissä päälliköt sanoo, kun pitää hypätä (kotona minä)). Tottakai suhteessa oli merkittäviä ongelmia ennen eroa (mitä ei ollut ennen naimisiin menoa, että ehkä ystäväni ulkopuolisina osasivat ennakoida asioita paremmin, kuin minä rakastuneena). Ja olimme siis yhdessä 4v ennen esikoisen syntymää.
Noin yleisesti luulen, että korkeakoulutetuissa on paljon ns. hankalia persoonia parisuhteisiin (en pidä itseäni yhtään parempana). Jos vielä parisuhteeseen joskus päädyn, niin yhteenmuuttoa tai yhteistä taloutta harkitsisin hyvin hartaasti. Mitään painettahan mulla ei enää ole, kun lapset on jo tehtynä.
Olet ihan hakoteillä, kun ajattelet, että sinun pitää kysyä ulkopuolisilta neuvoa parinvalinnassa. Sinun pitää ITSE oppia tunnistamaan ja tietämään, mitä ja millaista suhdetta haluat, ja sinun pitää ITSE oppia ymmärtämään, millaisen kumppanin kanssa haluat olla.
Mikä olisi muuttunut, jos kaverisi olisivat jo suhteen alussa sanoneet, että "älä ala suhdetta tuon kanssa, kun se haihattelee eikä kotitöiden jakaminen suju"? Olisitko siis kuuliaisesti lopettanut suhteen vai olisitko jatkanut suhdetta? Selvästihän sinua eivät silloin miehen ominaisuudet häirinneet. Minusta on ystävien puolelta aika ylimielistä alkaa miettiä asioita vuosien päähän, spekuloida tulevia ongelmia jne, vaikka nuo asiat oikeasti ovat parin itsensä selvitettävissä. Ja joskus tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta sellaiseenkin on oltava oikeus. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen vaikkapa sitten vain joidenkin vuosien ajan, jos silloin siltä tuntuu. Olisi voinut myös olla mahdollista, että jos olisit kuunnellut ystäviäsi, et olisi löytänyt toistakaan sellaista, jonka he olisivat kelpuuttaneet. Olisit siis saattanut olla sinkku tai jäädä perheettömäksi. Toki olisit voinut löytää paremman miehen ja sinulla olisi nyt eri lapsi hänen kanssaan ja olisit onnellinen - emme voi tietää. Mutta ihmisellä on oikeus tehdä itse omaa elämäänsä koskevat valinnat.
En ainakaan itse ystävän ikinä sanoisi toisen kumppanivalinnasta, että se ei ole hyvä. Puuttuisin vain selkeään kaltoinkohteluun, joko fyysiseen tai henkiseen. En puuttuisi suhteen sisäisiin asioihin, kotitöiden jakoon tms ellei neuvojani näihin kysyttäisi, enkä tällöinkään neuvoisi ottamaan eroa, vaan saattaisin kommentoida vain, että minusta kotityöt on reilua jakaa tasa-arvoisesti, eikä työtaakan kaataminen vain toisen harteille ole reilua.
Ja kyllä, suhteessa hankalia ihmisiä on paljon. Mutta on myös paljon sellaisia, jotka eivät ole suhteessa hankalia. Aikuisen ihmisen kannattaa oppia tunnistamaan nämä - itse.
Tottakai, eivätkä ystäväni muuta sanoneetkaan, kuin varovaisesti kyseenalaistivat. Jälkikäteen ymmärrän, silloin puskin eteenpäin. Ei se ole mielestäni ollenkaan paheksuttavaa, että ottaisi vastaan neuvoja ihmisiltä, ketkä ulkopuolisina näkevät tilanteen vähän eri kulmasta, mutta kuitenkin riittävän läheltä ottaakseen kantaa. Tottakai itse tein päätökseni silloin ja jatkossakin. Kyllähän yritysjohtajatkin käyttävät konsultteja apuna päätöksissä. Ei olisi ollenkaan huono toimia suhteissakin niin, että kuuntelisi niitä rakkaita, hyviä ystäviään, ketkä tuntevat sinut joskus paremmin kuin sinä itse. Toki päätöksen tekee itse, mutta kyllähän siihen monesti vaikuttavat ympäristön näkemykset, halusit sitä myöntää tai et.
Ystävät eivät IKINÄ tunne minua paremmin kuin minä itse. Ystäväni eivät tunne minusta merkittävää osaa siitä puolesta minua, joka nimenomaan liittyy parisuhteeseen, joten he eivät IKINÄ osaisi arvioida, kuka on minulle hyvä ja sopiva kumppani. Sellaisia "paperilla hyviä" he ehkä osaisivat suositella. Toki ystävät saattavat pystyä näkemään minusta sellaisia ominaisuuksia/piirteitä, joita en itse halua vaikka itsessäni tiedostaa, tai jotka itse näen sellaisessa valossa kuin haluan nähdä, mutta ei se silti sitä tarkoita, että he tuntevat minut paremmin kuin itse tunnen. Ja omien parisuhteitteni asiantuntijoita eivät he, tai muutkaan ulkopuoliset, todellakaan ole.
Mutte edelleen kysyn: mitä ajattelet, että sinun olisi pitänyt tehdä? Olisiko sinun pitänyt jättää menemättä naimisiin ystäviesi kyseenalaistuksen vuoksi, vaikka itse mitä ilmeisimmin halusit mennä naimisiin? Olisiko sinun pitänyt erota miehestä silloin, kun ystäväsi kyseenalaistivat hänet, vaikka itse ilmeisesti vielä silloin olit tyytyväinen suhteessa? Ja jos olisit lopettanut suhteen, mitä sitten olisi tapahtunut?
Itse tykkään tehdä kumppanivalinnat ihan vain sen mukaan, kenen kanssa ITSE haluan olla, ja kenen kanssa MINULLA on hyvä olla. Itse tiedän parhaiten, millaista suhdetta haluan, ja kenen kanssa haluan lähteä katsomaan, toimiiko suhde. Haluan olla suhteessa sen ihmisen kanssa, kehen olen rakastunut, enkä halua lähteä yrityskonsulttimeiningillä etsimään jotain "paperilla hyviä" tapauksia. Ja kuten sanoin, en todellakaan kuuntele muiden mielipiteitä tai näkemyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen rakastuu ulkonäköön.
Status ja raha tulee jälkeepäi.
Poikkeus vanhat kurpat naiset. Niille status ja raha käy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
– Naiset miettivät myös, kuinka heidän ystävänsä suhteutuvat mieheen ja kuinka mies sopeutuu omaan ystäväpiiriin. Miehille puolestaan vaimon kaunis ulkomuoto voi tuoda sosiaalista arvostusta.
Hmm, no joo, pakko myöntää, että varmaan lukioaikana olisi tullut mietittyä tällaisia, jos olisin silloin seurustellut. Mutta ei kenelläkään aikuisella enää ystävät ole niin kiinteä ja olennainen viiteryhmä, että koko elämän pyörisi näiden ehdoilla. Kuulostaa ihan lapselliselta lukeakaan tällaisia, ja herääkin kysymys, mistä oikein revitte näitä teorioita ja analyysejä? Oikeastihan joskus 25 ikävuoden jälkeen ystävien merkitys ihmisen elämässä alkaa vähentyä siinä mielessä, että ystäviä toki on, heidän tapaaminen on tärkeää ja tuo hyvää sisältöä elämään, jne, mutta jokainen rakentaa oman elämänsä, eikä enää ole niitä kouluaikojen bestiskokoonpanoja.
Kasvakaa aikuisiksi!
Asiasta kertoo kymmeniä julkaisuja aiheesta kirjoittanut tutkimusprofessori.
Ehkä sun kannattaa kertoa sille miten asiat OIKEASTI on.
Kyllä mä ainakin voin aivan hyvin sanoa, että ystävien mielipiteillä on väliä miesvalinnan suhteen. Suurin osa ystävistäni on tuntenut minut melkein 20 vuotta, joten jos he ovat sitä mieltä, että nyt on ihan väärä mies sinulle, niin kyllä otan mielipiteen huomioon. Joskushan ihastuksissaan ei välttämättä ajattele kovin rationaalisesti, ja voi katsoa sormien läpi joitakin tekijöitä, joiden pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Ihan tervettä varovaisuutta kuunnella läheisten mielipiteitä (ja kyllä ystäväni ovat vähintään yhtä läheisiä kuin lapsuudenperheeni ja sinkullahan ei muuta perhettä välttämättä ole, tai he ovat lapsia).
Tämä kiinnostaisi käytännössä, että miten paljon ystävät siis saavat vaikuttaa kumppanivalintaasi? Että jos olet ihastunut ja haluaisit olla tietyn miehen kanssa, luovut hänestä vain, jos ystäväsi ovat sitä mieltä, ettei hän ole sinulle hyvä valinta? Ja sitten lähdet etsiskelemään uutta miestä, vai?
Kun olin menossa naimisiin, niin polttareissa vielä ystävät kysyivät, että oletko nyt ihan varma (ja siis useampi ihan eri kaveriporukoista oleva ystäväni yhteistuumin). Ennen tätä olivat toki paljonkin olleet miehen kanssa tekemisissä vuosien saatossa, meillä oli jo lapsikin, ja varsinkin yhden parhaimmista ystävistani mies oli hyvää pataa tän mieheni kanssa (hänelle tuli joku kriisi, kun erosimme, mitä peilasi omaan suhteeseensa). Puolustelin miestä ja menin naimisiin. Erottiin aikalailla 3v häiden jälkeen. Olisi pitänyt kuunnella ystäviä. Kyllä he tietää, tuntee minut ja tietää millaiseen kuvioon sovin. Seuraavalla kerralla vaikuttanee vielä enemmän. Ja kyse siis hyvätuloisista korkeakoulutetuista.
Miten ystävät heräsivät vasta polttareissa ihmettelemään asiaa? Kuinka pitkään olit ollut miehen kanssa yhdessä? Koska teillä oli lapsi ja itsekin puhut vuosista, kuulostaa siltä, että suhde oli kestänyt jo pitkään - suoraan sanottuna minusta on tosi arveluttavaa, että ystävät tuossa vaiheessa alkavat kyseenalaistaa toisen suhdetta. Jos ystävä on jo perustanut miehen kanssa perheen, pitäisi muun kaveriporukan vain hyväksyä, että kyseinen mies on tämän yhden naisen valinta. Ei toisen puolesta voi loputtomiin ajatella. Joskus suhteet eivät toimi niin hyvin, mutta pitää luottaa siihen, että aikuinen ihminen osaa itse arvioida, mitä haluaa. Nyt kuulostaa vähän siltä, että ystävät istuttivat sinuun epäilyksen suhdetta kohtaan - vuosien jälkeen suhteen alkamisesta - ja sitten vaikuttivat erohaluun. Eihän se välttämättä näin ole - uskon toki, että voi olla niinkin, ettei suhde alunperinkään toiminut niin hyvin, mutta jos kyse ei ole mistään väkivallasta, addiktiosta tai draamasuhteesta tms suoranaisesti vahingollisesta asiasta, ei minusta ystävien kuuluisi puuttua toisen kumppanivalintoihin. Sellainen on kontrollointia ja manipulointia.
Ihmettelen myös sitä, miksi sinulla on jo lähtökohtaisesti se oletus, että ITSE et osaisi tunnistaa hyvää suhdetta, ja että suorastaan jopa tarvitset ystävien ohjeistusta - etkö itse tiedä, mitä haluat, vai etkö osaa tunnistaa toimivaa suhdetta?
Olin siis itse täysin sivuuttanut tietyt asiat, mitkä ystäväni näkivät ja mitkä eivät olleet vielä ns. iskeneet seinää vasten (lähinnä liittyi työnjakoon jne., siis olen tällainen päällikkötyyppi työssäkin, niin toki otin vastuulleni paljon asioita kotonakin, mutta ystävät näkivät, ettei tule kestämään, kun on pari muksua ja mun duunit ja kaikki kotona mun varassa. Ex oli sellainen asiantuntija, joka haihatteli menemään ja oli tottunut, että töissä päälliköt sanoo, kun pitää hypätä (kotona minä)). Tottakai suhteessa oli merkittäviä ongelmia ennen eroa (mitä ei ollut ennen naimisiin menoa, että ehkä ystäväni ulkopuolisina osasivat ennakoida asioita paremmin, kuin minä rakastuneena). Ja olimme siis yhdessä 4v ennen esikoisen syntymää.
Noin yleisesti luulen, että korkeakoulutetuissa on paljon ns. hankalia persoonia parisuhteisiin (en pidä itseäni yhtään parempana). Jos vielä parisuhteeseen joskus päädyn, niin yhteenmuuttoa tai yhteistä taloutta harkitsisin hyvin hartaasti. Mitään painettahan mulla ei enää ole, kun lapset on jo tehtynä.
Olet ihan hakoteillä, kun ajattelet, että sinun pitää kysyä ulkopuolisilta neuvoa parinvalinnassa. Sinun pitää ITSE oppia tunnistamaan ja tietämään, mitä ja millaista suhdetta haluat, ja sinun pitää ITSE oppia ymmärtämään, millaisen kumppanin kanssa haluat olla.
Mikä olisi muuttunut, jos kaverisi olisivat jo suhteen alussa sanoneet, että "älä ala suhdetta tuon kanssa, kun se haihattelee eikä kotitöiden jakaminen suju"? Olisitko siis kuuliaisesti lopettanut suhteen vai olisitko jatkanut suhdetta? Selvästihän sinua eivät silloin miehen ominaisuudet häirinneet. Minusta on ystävien puolelta aika ylimielistä alkaa miettiä asioita vuosien päähän, spekuloida tulevia ongelmia jne, vaikka nuo asiat oikeasti ovat parin itsensä selvitettävissä. Ja joskus tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta sellaiseenkin on oltava oikeus. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen vaikkapa sitten vain joidenkin vuosien ajan, jos silloin siltä tuntuu. Olisi voinut myös olla mahdollista, että jos olisit kuunnellut ystäviäsi, et olisi löytänyt toistakaan sellaista, jonka he olisivat kelpuuttaneet. Olisit siis saattanut olla sinkku tai jäädä perheettömäksi. Toki olisit voinut löytää paremman miehen ja sinulla olisi nyt eri lapsi hänen kanssaan ja olisit onnellinen - emme voi tietää. Mutta ihmisellä on oikeus tehdä itse omaa elämäänsä koskevat valinnat.
En ainakaan itse ystävän ikinä sanoisi toisen kumppanivalinnasta, että se ei ole hyvä. Puuttuisin vain selkeään kaltoinkohteluun, joko fyysiseen tai henkiseen. En puuttuisi suhteen sisäisiin asioihin, kotitöiden jakoon tms ellei neuvojani näihin kysyttäisi, enkä tällöinkään neuvoisi ottamaan eroa, vaan saattaisin kommentoida vain, että minusta kotityöt on reilua jakaa tasa-arvoisesti, eikä työtaakan kaataminen vain toisen harteille ole reilua.
Ja kyllä, suhteessa hankalia ihmisiä on paljon. Mutta on myös paljon sellaisia, jotka eivät ole suhteessa hankalia. Aikuisen ihmisen kannattaa oppia tunnistamaan nämä - itse.
Tottakai, eivätkä ystäväni muuta sanoneetkaan, kuin varovaisesti kyseenalaistivat. Jälkikäteen ymmärrän, silloin puskin eteenpäin. Ei se ole mielestäni ollenkaan paheksuttavaa, että ottaisi vastaan neuvoja ihmisiltä, ketkä ulkopuolisina näkevät tilanteen vähän eri kulmasta, mutta kuitenkin riittävän läheltä ottaakseen kantaa. Tottakai itse tein päätökseni silloin ja jatkossakin. Kyllähän yritysjohtajatkin käyttävät konsultteja apuna päätöksissä. Ei olisi ollenkaan huono toimia suhteissakin niin, että kuuntelisi niitä rakkaita, hyviä ystäviään, ketkä tuntevat sinut joskus paremmin kuin sinä itse. Toki päätöksen tekee itse, mutta kyllähän siihen monesti vaikuttavat ympäristön näkemykset, halusit sitä myöntää tai et.
Ystävät eivät IKINÄ tunne minua paremmin kuin minä itse. Ystäväni eivät tunne minusta merkittävää osaa siitä puolesta minua, joka nimenomaan liittyy parisuhteeseen, joten he eivät IKINÄ osaisi arvioida, kuka on minulle hyvä ja sopiva kumppani. Sellaisia "paperilla hyviä" he ehkä osaisivat suositella. Toki ystävät saattavat pystyä näkemään minusta sellaisia ominaisuuksia/piirteitä, joita en itse halua vaikka itsessäni tiedostaa, tai jotka itse näen sellaisessa valossa kuin haluan nähdä, mutta ei se silti sitä tarkoita, että he tuntevat minut paremmin kuin itse tunnen. Ja omien parisuhteitteni asiantuntijoita eivät he, tai muutkaan ulkopuoliset, todellakaan ole.
Mutte edelleen kysyn: mitä ajattelet, että sinun olisi pitänyt tehdä? Olisiko sinun pitänyt jättää menemättä naimisiin ystäviesi kyseenalaistuksen vuoksi, vaikka itse mitä ilmeisimmin halusit mennä naimisiin? Olisiko sinun pitänyt erota miehestä silloin, kun ystäväsi kyseenalaistivat hänet, vaikka itse ilmeisesti vielä silloin olit tyytyväinen suhteessa? Ja jos olisit lopettanut suhteen, mitä sitten olisi tapahtunut?
Itse tykkään tehdä kumppanivalinnat ihan vain sen mukaan, kenen kanssa ITSE haluan olla, ja kenen kanssa MINULLA on hyvä olla. Itse tiedän parhaiten, millaista suhdetta haluan, ja kenen kanssa haluan lähteä katsomaan, toimiiko suhde. Haluan olla suhteessa sen ihmisen kanssa, kehen olen rakastunut, enkä halua lähteä yrityskonsulttimeiningillä etsimään jotain "paperilla hyviä" tapauksia. Ja kuten sanoin, en todellakaan kuuntele muiden mielipiteitä tai näkemyksiä.
En mä nyt ollenkaan näe tässä sellaista ristiriitaa, ettenkö itse olisi päätöstä tehnyt tms. Olen ehkä aika suorituskeskeinen ihminen, että kun saan jotain päähäni (vaikka sen naimisiin ja lapset kuvion), niin saatan alkaa suorittaa sitä vasten varsinaisia tunteitani. Että ehkä itse hyväksynkin jonkinlaisen intervention ystäviltäni sellaisessa tilanteessa, kun toimin enemmänkin yhteiskunnan odotusten kuin oman hyvän olon mukaan, vaikken sitä haluaisikaan myöntää (juuri tuo, mihin ehkä itsekin viittasit).
Ja mitä olisi tapahtunut. Noh, kun jäin silloin suhteeseen, esikoiseni sai sisaruksen ja he ovat nyt todella tärkeitä toisilleen. Olen onnellinen molemmista lapsistani ja meillä on kaikki hyvin taloudellisesti ja terveydellisesti. En ehkä kuitenkaan haluaisi mitään toisin, mutta arvostan ystäviäni enemmän siitä, että he näkivät tilanteeni rivien välistä jo silloin, kun en itse sitä halunnut myöntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla jos sattuu saamaan puolisoksi semmoisen henkilön jota rakastaa järjettömästi. Eihän se välttämättä sopiva paperilla ole mutta sekoittaa pään ja tuntuu oikealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ällöttävä aloitus.. Priimamies? Olet varmaan tosi nuori. Kannattaa mieluummin kiinnittää huomiota miten mies kohtelee sua ja tekeekö onnelliseksi.
Onnellisuus ei oikeasti löydy pinnallista asioista. Mikä siinä lääkärissä on niin hienoa? Itse teen töitä lääkärien kanssa ja ne on ihan tavallisia ihmisiä. Lääkärien joukkoon mahtuu myös niitä ei-niin fiksuja ja empaattisia ihmisiä. Osa on luonteeltaan jopa outoja, koska ovat enemmänkin kirjaviisaita. Jos joku kertoo mulle olevansa lääkäri, niin se on mulle neutraali ammatti.
Priimamies on hyväsydäminen ja rakastava, ammatista riippumatta.
T. Nainen 35 v.
Priimamies ei ole lääkäri tai juristi, vaan tämä:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet (ei silmälaseja!) 7) Etnisyys kaukasialainen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Siinä on miestyyppi, joka kerää eniten mätsejä ja naisten suoria aloitteita Tinderissä. Toki lääkärin tai juristin ammatit ovat varmasti plussaa, mutta ulkonäkö kumoaa kaiken muun.
korkeintaan 27-vuotias, siis etsit märkäkorvaopiskelijaa
Hänen maailmassaan naiset = alle 25-vuotiaat naiset. Sitä vanhemmat eivät ole naisia.
Jos mies on kuvaillun listan kaltainen, niin saa joka sormelle myös huomattavasti vanhempia naisia, jos mies näin haluaa. Ei tarvitse olla alle 25-vuotias, joskin hekin mätsäävät Tinderissä aina 18:aan saakka tuon listan ominaisuuksilla.
En ottaisi alle 27-vuotiasta, vaikka olisi minkä näköinen. Otan mieheni miehenä.
N38
Miksi haluaisit oman ikäisesi, jos mahdollisuus on saada nuorempaa? Eivät naisetkaan immuuneja ole nuorelle kauneudelle.
Eri mutta sellainen kakaran näköinen märkäkorva ei kiihota tippaakaan. Kun tietäisitkin miten kujalla olet ja miten turhaa sun on jauhaa asioista joista et ymmärrä yhtään mitään. No tietysti kun mitään muuta elämää ei ole eikä tuu koskaan olemaankaan, niin kai se elämä noinkin kuluu.
Miten naisen elämä mullistuu 10 vuodessa noin merkittävästi, että yhtäkkiä uurteiset kasvot, maha, kalju ja silmälasit päässä alkavat olla miehellä paremman näköisiä, kuin nuoren miehen lihakset ja täydellinen hiusraja?
Huokaus. Luuletko että sulla riittäisi kapasiteettia yrittää käsittää että miehet ja naiset ovat erilaisia tässä asiassa, niin kuin ovat erilaisia monessa muussakin asiassa? Miksi et voi vaan hyväksyä mitä naiset sanoo kun ne kertoo omasta kokemuksestaan? Annoin pakit parhaimman näköiselle miehelle joka mua on koskaan yrittänyt juuri siksi että se oli aivan liian nuori. Ei sellaiset herätä kuin äidillisiä tunteita. Ja naiset ei ole yhtä visuaalisia kuin miehet esimerkiksi. Mutta miksi mä edes vaivaudun selittämään kun se ei tule ikinä menemään perille. Säälittää vaan kun tohkeissasi kohkaat täällä tuota listaasi ja koko vatkaus on suorastaan traagisen turhanpäiväistä ajanhukkaa.
Naiset eivät ole erilaisia. Monet vanhat naiset yrittävät nimenomaan nuorempia miehiä. Sinä olet väärässä.
Ketkä? Minä en ainakaan tunne ketään. Täältä palstalta olen lähinnä lukenut ikätoverien harmittelua siitä että ovat saaneet riesakseen nuoria seksinvonkaajia kun haluaisivat oma ikäistään seuraa. Ainoa kokemus omassa lähipiirissä on yhden tutun parisuhde, jossa nuorempi osapuoli sai huolella suostutella naista että nainen lähti mihinkään sen kollin kanssa. Oot nyt huolellisesti rakennellut itsellesi mielikuvitusmaailman jota puolustat apinan raivolla. Jos oot sitä mieltä että fantasia on parempi tapa elää kuin todellisuus niin jatka. En sano etteikö se joillakin voisikin olla.
Jokainen nuori ja komea mies tietää, että vanhat naiset jahtaavat nuoria miehiä. En ole pysynyt luvuissa, että kuinka moni vanha nainen on etenkin humalassa tullut lähentelemään.
Moni varmaan tietää Helsingin mummotunnelin. Itse kävin siellä usein nuorempana, 25-30 v ikäisenä. Ja kyllähän niitä lähestymisiä tuli vanhemmilta naisilta ihan älyttömän paljon. Monesti kyseiset eukot olivat silminnähden humalassa, ja lähestyjien ulkonäkö vaihteli valtavasti, suhteellisen kauniista naisista todellisiin merihirviöihin.
Kuinka moni vanhempi nainen kaikista vanhemmista naisista siellä mummotunnelissa on siis käynyt? 0,5%?
Heistä ehkä sitten 30% siellä olleista on lähestynyt nuoria miehiä. Saatamme siis puhua ehkä 500 naisesta tai 3000, joka on oikeasti aivan marginaalinen ilmiö, vaikka silloin perjantai-iltana se saattaa tuntu siltä, että kaikki vanhemmat naiset yrittävät nuoria miehiä, koska sinne tunneliin on kerääntynyt juuri tätä harrastavat tyypit.
Miehet lähestyvät, naiset lähestyvät, nuorempia, vanhempia, samanikäisiä, ihan kaikkia, jotka ovat kiinnostavan näköisiä ja joiden seuraa halutaan. Toiset jahtaavat tanssiseuraa, toiset seksiseuraa, toiset juttuseuraa.
Se, että sinua mummotunnelissa, joku lähestyy, kertoo ihan yhtä paljon vanhempien naisten seuranhausta, kun punaisten lyhtyjen kadulla kävelevät miehet kertovat kaikkien miesten seksikäyttäytymisestä. Kertoo jonkun, mutta ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vaikka omin silmin asiaa olisikin todistanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
– Naiset miettivät myös, kuinka heidän ystävänsä suhteutuvat mieheen ja kuinka mies sopeutuu omaan ystäväpiiriin. Miehille puolestaan vaimon kaunis ulkomuoto voi tuoda sosiaalista arvostusta.
Hmm, no joo, pakko myöntää, että varmaan lukioaikana olisi tullut mietittyä tällaisia, jos olisin silloin seurustellut. Mutta ei kenelläkään aikuisella enää ystävät ole niin kiinteä ja olennainen viiteryhmä, että koko elämän pyörisi näiden ehdoilla. Kuulostaa ihan lapselliselta lukeakaan tällaisia, ja herääkin kysymys, mistä oikein revitte näitä teorioita ja analyysejä? Oikeastihan joskus 25 ikävuoden jälkeen ystävien merkitys ihmisen elämässä alkaa vähentyä siinä mielessä, että ystäviä toki on, heidän tapaaminen on tärkeää ja tuo hyvää sisältöä elämään, jne, mutta jokainen rakentaa oman elämänsä, eikä enää ole niitä kouluaikojen bestiskokoonpanoja.
Kasvakaa aikuisiksi!
Asiasta kertoo kymmeniä julkaisuja aiheesta kirjoittanut tutkimusprofessori.
Ehkä sun kannattaa kertoa sille miten asiat OIKEASTI on.
Kyllä mä ainakin voin aivan hyvin sanoa, että ystävien mielipiteillä on väliä miesvalinnan suhteen. Suurin osa ystävistäni on tuntenut minut melkein 20 vuotta, joten jos he ovat sitä mieltä, että nyt on ihan väärä mies sinulle, niin kyllä otan mielipiteen huomioon. Joskushan ihastuksissaan ei välttämättä ajattele kovin rationaalisesti, ja voi katsoa sormien läpi joitakin tekijöitä, joiden pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Ihan tervettä varovaisuutta kuunnella läheisten mielipiteitä (ja kyllä ystäväni ovat vähintään yhtä läheisiä kuin lapsuudenperheeni ja sinkullahan ei muuta perhettä välttämättä ole, tai he ovat lapsia).
Tämä kiinnostaisi käytännössä, että miten paljon ystävät siis saavat vaikuttaa kumppanivalintaasi? Että jos olet ihastunut ja haluaisit olla tietyn miehen kanssa, luovut hänestä vain, jos ystäväsi ovat sitä mieltä, ettei hän ole sinulle hyvä valinta? Ja sitten lähdet etsiskelemään uutta miestä, vai?
Kun olin menossa naimisiin, niin polttareissa vielä ystävät kysyivät, että oletko nyt ihan varma (ja siis useampi ihan eri kaveriporukoista oleva ystäväni yhteistuumin). Ennen tätä olivat toki paljonkin olleet miehen kanssa tekemisissä vuosien saatossa, meillä oli jo lapsikin, ja varsinkin yhden parhaimmista ystävistani mies oli hyvää pataa tän mieheni kanssa (hänelle tuli joku kriisi, kun erosimme, mitä peilasi omaan suhteeseensa). Puolustelin miestä ja menin naimisiin. Erottiin aikalailla 3v häiden jälkeen. Olisi pitänyt kuunnella ystäviä. Kyllä he tietää, tuntee minut ja tietää millaiseen kuvioon sovin. Seuraavalla kerralla vaikuttanee vielä enemmän. Ja kyse siis hyvätuloisista korkeakoulutetuista.
Miten ystävät heräsivät vasta polttareissa ihmettelemään asiaa? Kuinka pitkään olit ollut miehen kanssa yhdessä? Koska teillä oli lapsi ja itsekin puhut vuosista, kuulostaa siltä, että suhde oli kestänyt jo pitkään - suoraan sanottuna minusta on tosi arveluttavaa, että ystävät tuossa vaiheessa alkavat kyseenalaistaa toisen suhdetta. Jos ystävä on jo perustanut miehen kanssa perheen, pitäisi muun kaveriporukan vain hyväksyä, että kyseinen mies on tämän yhden naisen valinta. Ei toisen puolesta voi loputtomiin ajatella. Joskus suhteet eivät toimi niin hyvin, mutta pitää luottaa siihen, että aikuinen ihminen osaa itse arvioida, mitä haluaa. Nyt kuulostaa vähän siltä, että ystävät istuttivat sinuun epäilyksen suhdetta kohtaan - vuosien jälkeen suhteen alkamisesta - ja sitten vaikuttivat erohaluun. Eihän se välttämättä näin ole - uskon toki, että voi olla niinkin, ettei suhde alunperinkään toiminut niin hyvin, mutta jos kyse ei ole mistään väkivallasta, addiktiosta tai draamasuhteesta tms suoranaisesti vahingollisesta asiasta, ei minusta ystävien kuuluisi puuttua toisen kumppanivalintoihin. Sellainen on kontrollointia ja manipulointia.
Ihmettelen myös sitä, miksi sinulla on jo lähtökohtaisesti se oletus, että ITSE et osaisi tunnistaa hyvää suhdetta, ja että suorastaan jopa tarvitset ystävien ohjeistusta - etkö itse tiedä, mitä haluat, vai etkö osaa tunnistaa toimivaa suhdetta?
Olin siis itse täysin sivuuttanut tietyt asiat, mitkä ystäväni näkivät ja mitkä eivät olleet vielä ns. iskeneet seinää vasten (lähinnä liittyi työnjakoon jne., siis olen tällainen päällikkötyyppi työssäkin, niin toki otin vastuulleni paljon asioita kotonakin, mutta ystävät näkivät, ettei tule kestämään, kun on pari muksua ja mun duunit ja kaikki kotona mun varassa. Ex oli sellainen asiantuntija, joka haihatteli menemään ja oli tottunut, että töissä päälliköt sanoo, kun pitää hypätä (kotona minä)). Tottakai suhteessa oli merkittäviä ongelmia ennen eroa (mitä ei ollut ennen naimisiin menoa, että ehkä ystäväni ulkopuolisina osasivat ennakoida asioita paremmin, kuin minä rakastuneena). Ja olimme siis yhdessä 4v ennen esikoisen syntymää.
Noin yleisesti luulen, että korkeakoulutetuissa on paljon ns. hankalia persoonia parisuhteisiin (en pidä itseäni yhtään parempana). Jos vielä parisuhteeseen joskus päädyn, niin yhteenmuuttoa tai yhteistä taloutta harkitsisin hyvin hartaasti. Mitään painettahan mulla ei enää ole, kun lapset on jo tehtynä.
Olet ihan hakoteillä, kun ajattelet, että sinun pitää kysyä ulkopuolisilta neuvoa parinvalinnassa. Sinun pitää ITSE oppia tunnistamaan ja tietämään, mitä ja millaista suhdetta haluat, ja sinun pitää ITSE oppia ymmärtämään, millaisen kumppanin kanssa haluat olla.
Mikä olisi muuttunut, jos kaverisi olisivat jo suhteen alussa sanoneet, että "älä ala suhdetta tuon kanssa, kun se haihattelee eikä kotitöiden jakaminen suju"? Olisitko siis kuuliaisesti lopettanut suhteen vai olisitko jatkanut suhdetta? Selvästihän sinua eivät silloin miehen ominaisuudet häirinneet. Minusta on ystävien puolelta aika ylimielistä alkaa miettiä asioita vuosien päähän, spekuloida tulevia ongelmia jne, vaikka nuo asiat oikeasti ovat parin itsensä selvitettävissä. Ja joskus tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta sellaiseenkin on oltava oikeus. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen vaikkapa sitten vain joidenkin vuosien ajan, jos silloin siltä tuntuu. Olisi voinut myös olla mahdollista, että jos olisit kuunnellut ystäviäsi, et olisi löytänyt toistakaan sellaista, jonka he olisivat kelpuuttaneet. Olisit siis saattanut olla sinkku tai jäädä perheettömäksi. Toki olisit voinut löytää paremman miehen ja sinulla olisi nyt eri lapsi hänen kanssaan ja olisit onnellinen - emme voi tietää. Mutta ihmisellä on oikeus tehdä itse omaa elämäänsä koskevat valinnat.
En ainakaan itse ystävän ikinä sanoisi toisen kumppanivalinnasta, että se ei ole hyvä. Puuttuisin vain selkeään kaltoinkohteluun, joko fyysiseen tai henkiseen. En puuttuisi suhteen sisäisiin asioihin, kotitöiden jakoon tms ellei neuvojani näihin kysyttäisi, enkä tällöinkään neuvoisi ottamaan eroa, vaan saattaisin kommentoida vain, että minusta kotityöt on reilua jakaa tasa-arvoisesti, eikä työtaakan kaataminen vain toisen harteille ole reilua.
Ja kyllä, suhteessa hankalia ihmisiä on paljon. Mutta on myös paljon sellaisia, jotka eivät ole suhteessa hankalia. Aikuisen ihmisen kannattaa oppia tunnistamaan nämä - itse.
Tottakai, eivätkä ystäväni muuta sanoneetkaan, kuin varovaisesti kyseenalaistivat. Jälkikäteen ymmärrän, silloin puskin eteenpäin. Ei se ole mielestäni ollenkaan paheksuttavaa, että ottaisi vastaan neuvoja ihmisiltä, ketkä ulkopuolisina näkevät tilanteen vähän eri kulmasta, mutta kuitenkin riittävän läheltä ottaakseen kantaa. Tottakai itse tein päätökseni silloin ja jatkossakin. Kyllähän yritysjohtajatkin käyttävät konsultteja apuna päätöksissä. Ei olisi ollenkaan huono toimia suhteissakin niin, että kuuntelisi niitä rakkaita, hyviä ystäviään, ketkä tuntevat sinut joskus paremmin kuin sinä itse. Toki päätöksen tekee itse, mutta kyllähän siihen monesti vaikuttavat ympäristön näkemykset, halusit sitä myöntää tai et.
Ystävät eivät IKINÄ tunne minua paremmin kuin minä itse. Ystäväni eivät tunne minusta merkittävää osaa siitä puolesta minua, joka nimenomaan liittyy parisuhteeseen, joten he eivät IKINÄ osaisi arvioida, kuka on minulle hyvä ja sopiva kumppani. Sellaisia "paperilla hyviä" he ehkä osaisivat suositella. Toki ystävät saattavat pystyä näkemään minusta sellaisia ominaisuuksia/piirteitä, joita en itse halua vaikka itsessäni tiedostaa, tai jotka itse näen sellaisessa valossa kuin haluan nähdä, mutta ei se silti sitä tarkoita, että he tuntevat minut paremmin kuin itse tunnen. Ja omien parisuhteitteni asiantuntijoita eivät he, tai muutkaan ulkopuoliset, todellakaan ole.
Mutte edelleen kysyn: mitä ajattelet, että sinun olisi pitänyt tehdä? Olisiko sinun pitänyt jättää menemättä naimisiin ystäviesi kyseenalaistuksen vuoksi, vaikka itse mitä ilmeisimmin halusit mennä naimisiin? Olisiko sinun pitänyt erota miehestä silloin, kun ystäväsi kyseenalaistivat hänet, vaikka itse ilmeisesti vielä silloin olit tyytyväinen suhteessa? Ja jos olisit lopettanut suhteen, mitä sitten olisi tapahtunut?
Itse tykkään tehdä kumppanivalinnat ihan vain sen mukaan, kenen kanssa ITSE haluan olla, ja kenen kanssa MINULLA on hyvä olla. Itse tiedän parhaiten, millaista suhdetta haluan, ja kenen kanssa haluan lähteä katsomaan, toimiiko suhde. Haluan olla suhteessa sen ihmisen kanssa, kehen olen rakastunut, enkä halua lähteä yrityskonsulttimeiningillä etsimään jotain "paperilla hyviä" tapauksia. Ja kuten sanoin, en todellakaan kuuntele muiden mielipiteitä tai näkemyksiä.
Sinä tunnet itsesi paremmin kuin mitä ystäväsi tekevät, mutta ystäväsi saattavat tuntea paljon paremmin ja nähdä paljon selvemmin sen tyypin ja hänen luonteensa, johon olet rakastunut. Kun kaikki ympärillä sanoo, ettei joku tyyppi ole hyvä tyyppi, niin kannattaisi niitä muita kuunnella, vaikka kuinka itse tiedät mitä haluat ja olisit rakastunut ja sinusta sillä hetkellä hänen seurassa on hyvä olla. Se kun saattaa aika äkkiä muuttua aika radikaalisti..
Mä olin aivan
Märkä
Yhen kandin vastaanotolla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No. En yhtään ihmettele. Kukapa ei haluaisi miesystäväkseen lakimiestä tai lääkäriä? Voi tulla miehelle jonoa tarjolla olevien naisten kanssa. Varsinkin, jos mies on kaiken lisäksi vielä hyvännäköinen.
Minä en todellakaan halunnut lakimiestä, vaikka yritystä oli. Lääkäriin en koskaan törmännyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi taidekorkeakoulun tutkinto ei kelpaa?
Aivan yhtä kovaa kamaa kuin lääkäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi taidekorkeakoulun tutkinto ei kelpaa?
Aivan yhtä kovaa kamaa kuin lääkäri.
Taidekorkeakoulun tutkinnolla on haastavaa saada töitä. Freelancerin elämä odottaa monella, palkkapäivät voi olla harvassa.
Vierailija kirjoitti:
Tinderissä kuka vaan voi olla juristi tai lääkäri, varsinkin yhden yön ajan
Heh, tästä muistuu mieleeni tapaus ennen Tinderiä, törmäsin karaokepaikassa mieheen, joka pokkana kertoi olevansa lääkäri. En lämmennyt, mutta törmäsin häneen jonkin ajan kuluttua Alepan kassalla. Minä asiakkaana, hän myyjänä.
Joku tietty koulutustausta ei tee miehestä priimaa. No kun elät, niin tämäkin asian opit.
Vierailija kirjoitti:
Joku tietty koulutustausta ei tee miehestä priimaa. No kun elät, niin tämäkin asian opit.
Mikä sitten tekee? Sydämen sivistys ja kokemusasiantuntijuus?
Oi, mahtis! Hauska, että olet palstalla. Joo, mä en siis ole mikään himoharrastaja, vaan kahden pikkulapsen äiti, joka nyt joskus pääsee lenkille ;)
t. se, kelle vastasit