Olen tyytyväinen että pidin oman nimeni.

Kukin tyylillään. :)

kun reiluna parikymppisenä opiskelijana menin naimisiin niin siinä ei ollut vielä uraa tullut tehtyä eikä paljon muutakaan mainittavaa.

otin miehen nimen.



Se ei vaan tunnu omalta, kuuden vuoden totuttelunkaan jälkeen. Kadun kadun kadun.

Miettikääs vähän, että jos aiemmin miehen olisi ollut pakko ottaa naisen nimi ja sitten avautuisi mahdollisuus ettei ennää tarvitsisikaan, kuinka monen miehen liilisitte enää vaihtavan nimeä.



Naisilta vain odotetaan kaikkea outoa. Minä en ainakaan pelaile niitä pelejä.

Olen siitä iloinen, vaikka uraa olinkin tehnyt tyttönimelläni. Ei se urahistoria siitä mihinkään kadonnut, vaikka sukunimi vaihtui.

7:lle, minusta se, että perheessä kaikilla ei ole sama sukunimi ei ole ollenkaan outoa. Meidänkin äidillä oli oma sukunimi (eivät olleet naimisissa), eikä se tuntunut koskaan omituiselta, vaikka oli aika harvinaista 30 vuotta sitten.

Minusta on outoa vaihtaa nimeä naimisiin mennessä. Vanha naisen alistamisriitti. Ja näitä riittejähän riittää siihen hommaan miesten puolelta!

koska erosi ja meni uusiin naimisiin ja otti uuden miehensä nimen. Oikeastaan lasten pitäisi olla aina äidin sukunimellä, ja miehet vaihtaisivat nimeä sen mukaan missä perheessä asuvat.

Vierailija:

7:lle, minusta se, että perheessä kaikilla ei ole sama sukunimi ei ole ollenkaan outoa. Meidänkin äidillä oli oma sukunimi (eivät olleet naimisissa), eikä se tuntunut koskaan omituiselta, vaikka oli aika harvinaista 30 vuotta sitten.

Vierailija:

7: En sanonut outoa, sanoin huvittavaa.

Enhän väittänytkään, että olisit niin sanonut. Sanoin, että minusta se ei ole outoa. Sanotaan sitten vielä, että minusta se ei ole huvittavaakaan, vaan ihan luonnollista.

t. 4.

Lapset ei siitä kärsi vaikka Äippä olisi Makkonen ja isä ja skidit Virtasia. (tai toistepäin.)

1900-luvun alusta, jossa luki miehen nimi ja sitten " Vaimo" ja niin ja niin monta " lasta" . Ei ollut vaimolla ja lapsilla nimeäkään. :S

Oma tyttönimeni on niin lyhyt ja erikoinen, että sitä ei kukaan tajunnut ensikuulemalta. Miehen sukunimi on taas sen verran tavallinen, että en halunnut siihenkään vaihtaa. Yhdessä nimet toimivat hyvin ja tavujakin on vain kahdeksan eli sukunimeni ei ole vieläkään kovin pitkä. Meidän perheessä on nuoremmalla lapsella isänsä sukunimi ja vanhemmalla oman isänsä eli entisen mieheni nimi. Kasvoin itse perhessä, jossa oli kolme eri sukunimeä (ja kuusi jäsentä). Jos se jonkun mielestä on huivttavaa, niin antaa olla. Olen muutenkin varmaan muutenkin monen mielestä outo.