Olenko ainut, joka ei huomaa mitään vaaraa helsingissä.
Liikun vieläkin ihan turvallisin mielin ihan missä vain. eikä kukaan ole minua häirinnyt mitenkään.
En edes ikinä näe mitään jengejä yms. Vain tavallisia ihmisiä ja nuorisojengejä.
Kommentit (54)
No en ole kokenut vaaraa päiväsaikaan liikkuessa, mutta en silti kiistä etteikö esim. öiseen aikaan voisi kaikenlaista sattua.
Marokon tytötkään eivät huomanneet mitään vaaraa leppoisalla telttaretkellään, vaikka lukuisat ihmiset olivat heitä varoittaneet vaaroista.
Kunnes sitten lopulta huomasivat vaara, joskin tämä oli heidän kohdallaan liian myöhäistä.
Tulivat rakastetuiksi oikein pitkän kaavan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
"Jos minulla ei ole kokemusta jostakin, sitä ei ole olemassa."
Olet varmaan niitä jotka mitä tahansa tilastoja tai tutkimustietoja lukiessaan pitävät niitä höpöjuttuina jos oma subjektiivinen kokemus tai käsitys on erilainen.
No tilasto on yksi juttu ja sen tulkinta toinen. Jos tilasto kertoo että katuväkivalta on lisääntynyt niin toinen ajattelee että kadulla ei ole enää turvallista liikkua ja toinen että todennäköisyys joutua väkivallan kohteeksi on hieman kasvanut mutta on edelleen varsin pieni.
Tässä onkin se ongelma: tavallinen tolvana ei näe ongelmia, eikä ymmärretä muiden huolta, joten siihen ei voida puuttua kuin vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä.
Ei mikään tilasto kyllä ole kertonut että pääkaupunkiseudun kaduilla olisi erityisen vaarallista liikkua. Väkivalta on lisääntynyt jonkin verran mutta ei se silti kosketa useimpia ihmisiä mitenkään koska sitä on edelleen sen verran vähän.
Mitä sillä on merkitystä että juuri te ette ole mitään huomanneet tai kokeneet? Monet muut ovat.
Vierailija kirjoitti:
"Jos minulla ei ole kokemusta jostakin, sitä ei ole olemassa."
Olet varmaan niitä jotka mitä tahansa tilastoja tai tutkimustietoja lukiessaan pitävät niitä höpöjuttuina jos oma subjektiivinen kokemus tai käsitys on erilainen.
No ei se nyt niinkään mene, että jos tilastot sanoo, että jossain on enemmän rikollisuutta, niin se automaattisesti tarkoittaa, että kaikki alueella asuvat kärsivät siitä.
Näistä ap:ta komppaavista kirjoituksista päätellen ollaan jo hyvin pitkällä Ruotsin tiellä, vaikka te ette sitä näekään. Nyt alkaa olla viimeiset hetket puuttua asiaan.
Riippuu enemmän siitä miltä näyttää, vähemmän siitä mitä on. Eräs varsin vaihtoestoisesti pukeutuva nuori kertoi että huumemyyjät ovat aina hänen kimpussaan asematunnelissa ja maanpäälläkin kaikenlaiset hörhöt yrittävät ottaa kontaktia. Minulla ei ollut sellaisia kokemuksia edes nuorena. Tunnen oloni turvalliseksi kaikkialla Helsingissä. Etuoikeutettu?
Tänään ei ole turvallista ollenkaan siellä on moni jo jalat oikosenaan.
Samahan se on Ruotsissa, kun asuu jossain rauhallisella alueella tai maalle, niin ei juurikaan törmää mihinkään väkivaltaan.
Tunnen USA:sa asivoa aseettomia ihmisiä, joiden asuinpaikassa ei ole ikinä ammuttu ketään.
Aika lailla yleistetään kaikki negatiivinen ja varmaan ne ikävät asiat ovat lisääntyneetkin, mutta ei ne välttämättä koske läheskään kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos minulla ei ole kokemusta jostakin, sitä ei ole olemassa."
Olet varmaan niitä jotka mitä tahansa tilastoja tai tutkimustietoja lukiessaan pitävät niitä höpöjuttuina jos oma subjektiivinen kokemus tai käsitys on erilainen.No ei se nyt niinkään mene, että jos tilastot sanoo, että jossain on enemmän rikollisuutta, niin se automaattisesti tarkoittaa, että kaikki alueella asuvat kärsivät siitä.
Ne tilastot pitävät silloin kuitenkin paikkansa eikä yksittäisen ihmisen kokemus muuta asiaa.
Olenko ainut joka ei ymmärrä miten joku voi tienata alle 2600eur kuukaudessa. Taitaa olla samaa sakkia jolla ei ole mitään kosketuspohjaa normaali arkeen.
Samoilla linjoilla minäkin. Olen asunut Helsingissä 25 vuotta eikä koskaan ole pelottanut. Kuljin yli 15 vuotta öisin töistä kävellen kotiin (keskustasta) enkä kokenut minkäänlaista uhkaa. Asiaa vähättelemättä, tuntuu, että noissa uutisoinneissa haastatellaan ihmisiä jotka pelästyy jo siitä kun juopunut ihminen kävelee vastaan.
Se tapettu postinjakajatyttö oli mun tuttun tuttu. Tekijää ei ole tiemmä löydetty vieläkään.
Vaikka Myrtsi on huonossa maineessa, niin en mä sitä noin vaarallisena paikkana kuitenkaan osannut pitää.
Kaikki on muuttunut vähitellen pahemmaksi ja nyt yhtäkkiä tilanne on jo kestämätön.
Äänestän perussuomalaisia nyt.
Hauskaa, että koette kaiken olevan kunnossa, mutta silti keskustan yrittäjät harkitsevat jo liikkeiden ovien pitämistä kiinni tai muualle muuttoa väkivaltaisten katujengien takia. Ja tähän tarjotaan lääkkeeksi kotouttamista ja muuta hölmöläisten peitonjatkamishommia. Mitä pidempään tämän annetaan jatkua, sitä vaikeampaa siitä on päästä eroon.
Jos olisitte vaikka viikon ajan paikallaan, kuten yrittäjät, näkisitte asiat paremmin, kuin työ-, kauppa- tms. matkalla.
Virastoaikaanko liikut, etkä viikonloppuisin lainkaan? Kiitä onneasi.
Vierailija kirjoitti:
Näistä ap:ta komppaavista kirjoituksista päätellen ollaan jo hyvin pitkällä Ruotsin tiellä, vaikka te ette sitä näekään. Nyt alkaa olla viimeiset hetket puuttua asiaan.
Alapeukuttajille tiedoksi, että juuri tuon kaltaista viestiä on tullut Ruotsista, jossa homma on levinnyt täysin käsiin. Puuttukaa asiaan asiallisesti ja jämäkästi, kun vielä voitte tehdä sen. Keinovalikoima pienenee ja kovenee koko ajan.
Täällä Oulussa me ihmetellään tätä Helsingin demonisointia. Turvattomampaa täällä on mitä siellä! Itse en enää edes käy Valkeassa, vaan otan junan ja käyn Helsingissä tai Tampereella shoppailemassa.
Helsinki on ihanan sympaattinen pikku metropoli, ihmiset suvaitsevaisia ja luonto paljon enemmän läsnä katukuvassa kuin Oulussa...
Se olisikin jo liikaa jos ihan jokainen pääkaupunkiseudulla asuva olisi kokenut noita uhkia ja vaaratilanteita.