Lue keskustelun säännöt.
Pitkästä liitosta eronneet, joiden puoliso vannoi, ettei tahdo ketään muuta
14.03.2023 |
Mieheni sanoo, että olen hänen "elämänsä rakkaus", lastensa äiti jne. Ei kuulemma tahdo koskaan ketään muuta.
Kuinka kauan puolisollasi kesti päästä yli erosta? Uskon, että mies jatkaa muuta elämää ja se pysyy mallillaan. Toivon, ettei kuitenkaan olisi onneton vaan löytäisi kaltaisensa.
Oma isäni ei löytänyt ketään äitini otettua eron vaan eli vuosikymmeniä yksin kaivaten äitiämme. Järkyttää ajatus, että mies ei muita huolisi.
Erolle on kuitenkin painavat syyt enkä jää.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.
Ap
Kuinka jaloa.
Ei normaali ihminen toivo pahaa puolisolle, jonka kanssa on elänyt pitkälle toistakymmentä vuotta. Koska mies on tuota paljon toistellut ja oma isäni jäi vuosikymmeniksi yksin niin kyllä minä toivon, että mieheni löytäisi hyvän suhteen. Hän voisi olla hyvä mies jollekin työkeskeiselle ja hyvin introvertille naiselle.
Tietysti kaikilla on vapaus kommentoida, mutta vastaavia kokemuksia aloituksessa mietin
Ap
Oikein oivallinen tapa se on tuokin nostattaa sitä omaa egoaan säälimällä henkilöä, jota on jättämässä.
Ps miehesi ei ole = isäsiTai sitten maailmankuva kieroutuu liikaa täällä palstalla notkumalla. Jompikumpi.
Ap
Edelleen kuinka jaloa. Luulet nyt olevasi jotenkin fiksu ja muita parempi ihminen? Eiköhän sinun prioriteetit pitäisi olla niissä lapsissa, jotka on menettäessä yhteisasumisen toisen vanhempansa kanssa, joka on muuten eron järkyttävin seuraus, eikä miehesi tuleva parisuhde.
En luule olevani muita parempi ihminen, mut ok, jos helpottaa niin olen itseäni täynnä ja narsisti. Helpottaako?
Ero on paskaa koko perheelle. Mies ja minä olemme kuitenkin ehtineet pureksia asioita todella pitkään ja kaikki järjestelyt pyritään tekemään lasten ehdoilla. Mies jäämässä nykyiseen kotiimme ja odotan, että kevään aikana tarpeeksi lähelle lasten koulua ja kavereita tulisi myyntiin tai edes vuokralle riittävän iso ja hyväkuntoinen asunto. Myös raha-asiat on selvät ja kalenterit lastenhoidosta ja sovittu myös, että lapset voivat nähdä kumpaakin vanhempaa halutessaan vaikka mies ja minä emme vietä aikaa keskenämme. Joten jos lopettaisit pään aukomisen, eiköhän prioriteetit ole tietenkin lapsissa vaikka muitakin ajatuksia aivoihin mahtuu.
Itselläni on voimat hyvin vähissä vuosien rasituksesta ja pettymyksistä johtuen, pelkään tosissani ettei oma terveys kestäkään tällaista elämää. Mies ei pysty vähentämään työntekoa, on siitä riippuvainen ja sen vaikutuksia on aika turha vähätellä.
Tein aloituksen juuri tästä asiasta, mikä nyt mietitytti ja muiden vastaavista kokemuksista lukeminen kiinnostaisi koska tämä aihe nyt kiinnostaa, myös jonkinlainen yleiskäsitys elämästä, vertaiskokemuksista eikä vain omasta erostani.
Ap
Kuulostaa pahalta, miten sinä olet miehesi työnteosta kärsinyt? Onko sinulla jokin sairaus?
Vastasin aiemmin yrittäjän puolisona, minulla oli ja on sairaus, jonka vuoksi koin nuorempana mieheni liiallisen työnteon ongelmana. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut eroa, koska rakastan miestäni ja hänen luonnettaan. Hän on aina tahtonut parasta minulle ja perheelleni ja työnteko on mahdollistanut meille hyvän elämän. Esimerkiksi on aina ollut mahdollisuus mennä erikoislääkärille yksityisesti, kun sairauteni on sitä vaatinut.
Jos miehesi työnteko ei tuo mitään etuja, vaan haittoja, niin on ymmärrettävää, että se on syynä eroon. Onko niin, että hän esimerkiksi auttaa mielellään ystäviään, mutta ei sinua tai lapsia?
No minä ainakin uupuisin ihan siihen lastenhoitoon ja yksinäisyyteen vanhempana, jos mies tekisi myös viikonloppuisin la ja su töitä ja pitäisi kesälomaa 3 päivää. Siihen kun toisen mieleen ei mahtuisi sisälle puoliso ja lapset.
Suurin osa kommentoijista ei taida ymmärtää mitä riippuvuus on ja kuinka ihminen voi olla riippuvainen myös työstä ja sen tuomista tunteista (arvostus, jännitys jne.).
Yksinhuoltaja sentään saa apua ja tukea yhteiskunnalta sekä sukulaisilta pääsääntöisesti. Jos olet parisuhteessa täysin yksin vanhempana niin aika usein sitten olet totaalisen yksin. Kukaan ei ota asiakseen miettiä kanssasi lapsiin liittyviä huolia yms. Tuollainen arki vaikka allergisen/astmaatikkolapsen kanssa olisi elävää h*lvettiä.
Aikamoista muiden aliarvioimista tuo, etteivät keskustelijat tietäisi mitä riippuvuus on. Esimerkiksi päihdeongelmat ovat monille liiankin tuttuja, minullekin. Olen aina arvostanut miestäni siitä, ettei hän koskaan ota alkoholia liikaa, en ole ikinä häntä humalassa nähnyt yli 30 vuoden yhdessäolon aikana. Liialliselta tuntuva työnteko ei alkoholiongelmaan verraten ole mitään. Sitä paitsi lapsiperheessä voi olla isoja velkoja. Olisi mielenkiintoista kuulla miehen näkemys ap:n kertomasta tilanteesta.
Aloittaja ei ole juuri tänne vastaillut enää, taisi pahoittaa mielensä, minkä oikeastaan ymmärrän. Minun mieheni on yrittäjä, josta jo kerroin ja myös minä ajattelin nuorempana, että hän on työstään riippuvainen. Mutta sitä ei voi ulkopuolelta sanoa kuka mitäkin on, kysymättä tältä riippuvaiselta itseltään. Yrittäjän työ on eräänlaista taidetta, taitelijan tavoin hän on aina töissä, nauttii työstään ja sen tuloksista eikä se välttämättä ole millään lailla riippuvaisuutta, vaan ns. työn imua (jos satut tietämään käsitteen).
Ehkäpä ap ja hänen miehensä eivät vain sovi yhteen. Joku toinen, joka ymmärtää miehen työnteon olevan hänelle tärkeää, ymmärtää häntä paremmin ja osaa arvostaa sitä, minkä ap kokee haittana. Toisen ydinasioita ja arvostuksia ei pitäisi yrittää muuttaa. Ellei pysty näkemään toisen tärkeässä asiassa mitään hyvää, niin avioliittoa ei ole mitään syytä jatkaa, koska silloin ei rakasta.
Sivusta, että tilanteenne kuulostaa sen suhteen erilaiselta kuin aloittajalla, ettei miehesi mitä ilmeisimmin ole puhunut vähentävänsä työntekoa ja pyhittävänsä perheelleen enemmän aikaa, mutta pettänyt lupauksensa. Aloittaja kuitenkin mainitsi, ettei työmäärälle olisi taloudellista pakkoa sekä miehen maalailleen kuvaa työn teon vähenemisestä lähivuosina, minkä jälkeen perui puheensa. Kuitenkin yli 3 päivän kesäloma kuulostaisi kohtuulliselta. Tahtoisitko itse elää tällaisen neron taiteilijan varjossa, joka ei olisi riippuvainen työstään? Rakastaisitko silloin miestä vai hänen asemaansa ja rahojaan? Jos et sietäisi tuollaista kohtelua, miksi toisenkaan pitäisi?
Kyllä lupasi, useita kertoja ja petti lupauksensa. Liiallinen työnteko oli yleisin riitojen aiheemme siihen aikaan, mutta sitä mieheni ei koskaan luvannut, että lopettaisi yrityksensä tai vähentäisi työntekonsa minimiin. Ne olivat enemmänkin sellaisia lupauksia, että tietyssä tilanteessa sanoi tulevansa tai hoitavansa, mutta sitten jokin kiire tuli väliin, mikä on todella raivostuttavaa. Riitelimme näistä asioista kyllä ihan kunnolla, mutta kun lapset kasvoivat, tilanne helpottui.
Kesälomaa meillä ei ole ikinä ollut kahta päivää enempää, mutta itse en myöskään nauti varsinaisesta lomailusta. Matkustamme usein paikkoihin, joissa minä teen töitä myös. Matkustan nykyisin aina mieheni mukana hänen työmatkoillaan ja olen hyvin kiinnostunut hänen työstään ja yrityksestään: olen aina ollut hänen tukijansa siinä kuten hänkin minun ammattiini liittyvissä asioissa. Ajankäyttö on ollut meidän yleisin riidanaiheemme, mutta nykyisin emme enää riitele siitä koskaan (lapset aikuisia).
Mutta kuten jo sanoin, ei pidä jäädä liittoon, missä toisen persoonaa ja elämäntapaa ei hyväksy. Siinä ei ole mitään järkeä. Minä tiesin jo naimisiin mennessä, että mieheni tulee olemaan yrittäjä ja tiesin senkin mitä se merkitsee. Ap:n kohdalla ei ehkä näin ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.
Ap
Kuinka jaloa.
Ei normaali ihminen toivo pahaa puolisolle, jonka kanssa on elänyt pitkälle toistakymmentä vuotta. Koska mies on tuota paljon toistellut ja oma isäni jäi vuosikymmeniksi yksin niin kyllä minä toivon, että mieheni löytäisi hyvän suhteen. Hän voisi olla hyvä mies jollekin työkeskeiselle ja hyvin introvertille naiselle.
Tietysti kaikilla on vapaus kommentoida, mutta vastaavia kokemuksia aloituksessa mietin
Ap
Oikein oivallinen tapa se on tuokin nostattaa sitä omaa egoaan säälimällä henkilöä, jota on jättämässä.
Ps miehesi ei ole = isäsiTai sitten maailmankuva kieroutuu liikaa täällä palstalla notkumalla. Jompikumpi.
Ap
Edelleen kuinka jaloa. Luulet nyt olevasi jotenkin fiksu ja muita parempi ihminen? Eiköhän sinun prioriteetit pitäisi olla niissä lapsissa, jotka on menettäessä yhteisasumisen toisen vanhempansa kanssa, joka on muuten eron järkyttävin seuraus, eikä miehesi tuleva parisuhde.
En luule olevani muita parempi ihminen, mut ok, jos helpottaa niin olen itseäni täynnä ja narsisti. Helpottaako?
Ero on paskaa koko perheelle. Mies ja minä olemme kuitenkin ehtineet pureksia asioita todella pitkään ja kaikki järjestelyt pyritään tekemään lasten ehdoilla. Mies jäämässä nykyiseen kotiimme ja odotan, että kevään aikana tarpeeksi lähelle lasten koulua ja kavereita tulisi myyntiin tai edes vuokralle riittävän iso ja hyväkuntoinen asunto. Myös raha-asiat on selvät ja kalenterit lastenhoidosta ja sovittu myös, että lapset voivat nähdä kumpaakin vanhempaa halutessaan vaikka mies ja minä emme vietä aikaa keskenämme. Joten jos lopettaisit pään aukomisen, eiköhän prioriteetit ole tietenkin lapsissa vaikka muitakin ajatuksia aivoihin mahtuu.
Itselläni on voimat hyvin vähissä vuosien rasituksesta ja pettymyksistä johtuen, pelkään tosissani ettei oma terveys kestäkään tällaista elämää. Mies ei pysty vähentämään työntekoa, on siitä riippuvainen ja sen vaikutuksia on aika turha vähätellä.
Tein aloituksen juuri tästä asiasta, mikä nyt mietitytti ja muiden vastaavista kokemuksista lukeminen kiinnostaisi koska tämä aihe nyt kiinnostaa, myös jonkinlainen yleiskäsitys elämästä, vertaiskokemuksista eikä vain omasta erostani.
Ap
Kuulostaa pahalta, miten sinä olet miehesi työnteosta kärsinyt? Onko sinulla jokin sairaus?
Vastasin aiemmin yrittäjän puolisona, minulla oli ja on sairaus, jonka vuoksi koin nuorempana mieheni liiallisen työnteon ongelmana. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut eroa, koska rakastan miestäni ja hänen luonnettaan. Hän on aina tahtonut parasta minulle ja perheelleni ja työnteko on mahdollistanut meille hyvän elämän. Esimerkiksi on aina ollut mahdollisuus mennä erikoislääkärille yksityisesti, kun sairauteni on sitä vaatinut.
Jos miehesi työnteko ei tuo mitään etuja, vaan haittoja, niin on ymmärrettävää, että se on syynä eroon. Onko niin, että hän esimerkiksi auttaa mielellään ystäviään, mutta ei sinua tai lapsia?
No minä ainakin uupuisin ihan siihen lastenhoitoon ja yksinäisyyteen vanhempana, jos mies tekisi myös viikonloppuisin la ja su töitä ja pitäisi kesälomaa 3 päivää. Siihen kun toisen mieleen ei mahtuisi sisälle puoliso ja lapset.
Suurin osa kommentoijista ei taida ymmärtää mitä riippuvuus on ja kuinka ihminen voi olla riippuvainen myös työstä ja sen tuomista tunteista (arvostus, jännitys jne.).
Yksinhuoltaja sentään saa apua ja tukea yhteiskunnalta sekä sukulaisilta pääsääntöisesti. Jos olet parisuhteessa täysin yksin vanhempana niin aika usein sitten olet totaalisen yksin. Kukaan ei ota asiakseen miettiä kanssasi lapsiin liittyviä huolia yms. Tuollainen arki vaikka allergisen/astmaatikkolapsen kanssa olisi elävää h*lvettiä.
Aikamoista muiden aliarvioimista tuo, etteivät keskustelijat tietäisi mitä riippuvuus on. Esimerkiksi päihdeongelmat ovat monille liiankin tuttuja, minullekin. Olen aina arvostanut miestäni siitä, ettei hän koskaan ota alkoholia liikaa, en ole ikinä häntä humalassa nähnyt yli 30 vuoden yhdessäolon aikana. Liialliselta tuntuva työnteko ei alkoholiongelmaan verraten ole mitään. Sitä paitsi lapsiperheessä voi olla isoja velkoja. Olisi mielenkiintoista kuulla miehen näkemys ap:n kertomasta tilanteesta.
Aloittaja ei ole juuri tänne vastaillut enää, taisi pahoittaa mielensä, minkä oikeastaan ymmärrän. Minun mieheni on yrittäjä, josta jo kerroin ja myös minä ajattelin nuorempana, että hän on työstään riippuvainen. Mutta sitä ei voi ulkopuolelta sanoa kuka mitäkin on, kysymättä tältä riippuvaiselta itseltään. Yrittäjän työ on eräänlaista taidetta, taitelijan tavoin hän on aina töissä, nauttii työstään ja sen tuloksista eikä se välttämättä ole millään lailla riippuvaisuutta, vaan ns. työn imua (jos satut tietämään käsitteen).
Ehkäpä ap ja hänen miehensä eivät vain sovi yhteen. Joku toinen, joka ymmärtää miehen työnteon olevan hänelle tärkeää, ymmärtää häntä paremmin ja osaa arvostaa sitä, minkä ap kokee haittana. Toisen ydinasioita ja arvostuksia ei pitäisi yrittää muuttaa. Ellei pysty näkemään toisen tärkeässä asiassa mitään hyvää, niin avioliittoa ei ole mitään syytä jatkaa, koska silloin ei rakasta.
Sivusta, että tilanteenne kuulostaa sen suhteen erilaiselta kuin aloittajalla, ettei miehesi mitä ilmeisimmin ole puhunut vähentävänsä työntekoa ja pyhittävänsä perheelleen enemmän aikaa, mutta pettänyt lupauksensa. Aloittaja kuitenkin mainitsi, ettei työmäärälle olisi taloudellista pakkoa sekä miehen maalailleen kuvaa työn teon vähenemisestä lähivuosina, minkä jälkeen perui puheensa. Kuitenkin yli 3 päivän kesäloma kuulostaisi kohtuulliselta. Tahtoisitko itse elää tällaisen neron taiteilijan varjossa, joka ei olisi riippuvainen työstään? Rakastaisitko silloin miestä vai hänen asemaansa ja rahojaan? Jos et sietäisi tuollaista kohtelua, miksi toisenkaan pitäisi?
Vielä kommentoin tähän lisäksi, että yrittäjä ei voi olla koskaan lomalla, vaan aina on oltava tavoitettavissa. Ja jos yrittäjä ajattelee, että okei, nyt rahaa on riittävästi ja voin keskittyä muihin ajatuksiin, ei hän mikään menestyvä yrittäjä olisikaan, koska niitä parhaita motivoi jokin muu kuin raha. Toisekseen yritys vaatii aina kehittämistä ja jos siihen ei ole valmis, on parempi mennä palkkatöihin ja unohtaa koko yrittäminen.
Yrittäminen on eräänlainen elämäntapa, missä työ ja vapaa-aika elävät lomittain. Ap ei kuitenkaan ole edes kertonut onko hänen miehensä yrittäjä vai ei. Sikäli turhaa tästä puhua, mutta kuitenkin, ei yrittäjän puolisoksi kannata ryhtyä, ellei ymmärrä mitä se vaatii: mitä ominaisuuksia ja millaista elämäntapaa. Eipä ihme, että yrittäjän puolisoksi sopiikin monesti parhaiten toinen yrittäjä. Se joka yrittää elää normaalia palkansaajan elämää kuukauden lomineen ja vapaine viikonloppuineen yrittäjän kanssa tulee pettymään eikä liitosta varmaan kovin onnellista ole.
Voisihan näistä asioista jo puhua ennen avioliittoa, mutta jos puolisolla ei ole yrittämisestä kokemusta omasta lähipiiristään, niin hänen norminsa on palkansaajan normi. Pitkät kesälomat ja paljon vapaa-aikaa.
Hävytöntä muuten vihjata, että minä olisin yrittäjän puolisona vain rahojen perässä. Mutta tällaistahan se palstalla usein on täällä.
Onneksi menin sähköasentajan kanssa naimisiin. Enkä tiedä kyllä ketään, varsinkaan perheellistä, joka tekisi pelkästään töitä.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi menin sähköasentajan kanssa naimisiin. Enkä tiedä kyllä ketään, varsinkaan perheellistä, joka tekisi pelkästään töitä.
Minun äitini teki töitä intohimoisesti tutkimusryhmässä koko ikänsä ja isäni oli johtaja, joka myös oli aina tavoitettavissa. Suuren yrityksen johtajat (vaikkei yritys olisikaan oma) ovat myös sellaisia, joilla ei ole samalla tavalla mahdollisuuksia lomailla kuin palkansaajilla. Kriisitilanteessa puhelin soi. Ja tutkijat ja taitelijat ovat samanlaisia työnsä kanssa naimisissa olijoita kuin hyvät, menestyvät yrittäjätkin.
En kyllä nuorena itsekään osannut ajatella sitä rationaalisesti, ettei kannata mennä naimisiin liian erilaisista piireistä olevan ihmisen kanssa, vaan oli tuuria mukana. Jos ja kun koko elämänmuoto on erilainen, ei siitä saa hyvää yhteistä arkea millään.
Tietysti lasten kannalta on hyvä, että toinen puolisoista ei ole omistautunut työlleen. Omalla kohdalla suhde vanhempiin jäi melko etäisiksi, koska ovat olleet työmyyriä ja ovat edelleen. Nyt vain harrastuksissaan. Mutta heillä on myös vahva suhde keskenään, kun jakavat samat arvot ja elämäntavan kuten minäkin jaan mieheni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kait se niin järkyttävä kohtalo ole, jos mies jää sinkuksi. Jos ei edes halua uutta kumppania, niin sehän on hänen valintansa sitten.
Sivusta, että tilanteenne kuulostaa sen suhteen erilaiselta kuin aloittajalla, ettei miehesi mitä ilmeisimmin ole puhunut vähentävänsä työntekoa ja pyhittävänsä perheelleen enemmän aikaa, mutta pettänyt lupauksensa. Aloittaja kuitenkin mainitsi, ettei työmäärälle olisi taloudellista pakkoa sekä miehen maalailleen kuvaa työn teon vähenemisestä lähivuosina, minkä jälkeen perui puheensa. Kuitenkin yli 3 päivän kesäloma kuulostaisi kohtuulliselta. Tahtoisitko itse elää tällaisen neron taiteilijan varjossa, joka ei olisi riippuvainen työstään? Rakastaisitko silloin miestä vai hänen asemaansa ja rahojaan? Jos et sietäisi tuollaista kohtelua, miksi toisenkaan pitäisi?