Pitkästä liitosta eronneet, joiden puoliso vannoi, ettei tahdo ketään muuta

Edeltävään lisäten, ei teillä niin hirveän pitkä liitto voi olla kyseessä, jos mies on vasta alle nelikymppinen. Jos nyt on jo nähty, ettei yhteiselo suju, etkä rakasta miestäsi, niin parempi päästää hänet menemään. Miehellä ja sinulla itselläsi voi olla se pitkä vuosikymmenten liitto vasta tulossa jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa sopii paremmin yhteen. Näitäkin olen nähnyt, eli nelikkymppisenä eronneet ovat eläneet toisen, paremmin sopivan kanssa loppuelämänsä eli varsinainen rakkaus löytyy vasta nelikymppisenä. T. se lähes kuusikymppinen

Minä erosin loppukesällä, minä halusin eron. Mies oli ja on varmaan edelleenkin erosta romuna, mutta aivan kuten aloittajalle eroon oli syynsä.

On hän jotain treffaillut varmasti, mutta ainakaan lapsille ei ole ketään esitelty.

Kyllä minäkin toivon että hän löytää uuden, kivan ja hyvän ihmisen rinnalleen.

Lapsemme on jo teinejä ja heidän asioita toki päätetään ja hoidetaan yhdessä.

Minä olen tapaillut harvakseltaan vanhaa opiskelukaveriani, johon törmäsin eron jälkeen aivan sattumalta. En ole tätä suhdetta vielä mitenkään virallistanut tai exälle kertonut. Aion kyllä nyt kevään aikana tehdä sen.

Meidän erotessa katkera mies sanoi että haluaa olla varmaan monta vuotta yksin. No ei mennyt kauan kun hän jo muutti yhteen jonkun naisen kanssa ja hankkivat koiran jne. Myi kaiken hänelle jääneen yhteisen omaisuuden facekirpparilla tavara kerrallaan vaikka niin oli tärkeää ne pitää. Äkkiä ne menneet unohtui. Tästä on yli 5 vuotta ja minä olen se joka ei ole asunut yhdenkään miehen kanssa yhdessä.

Tarkoitan että kaikkea ihmiset voivat tunnekuohussa sanoa mutta ei se tarkoita lopulta yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Meidän erotessa katkera mies sanoi että haluaa olla varmaan monta vuotta yksin. No ei mennyt kauan kun hän jo muutti yhteen jonkun naisen kanssa ja hankkivat koiran jne. Myi kaiken hänelle jääneen yhteisen omaisuuden facekirpparilla tavara kerrallaan vaikka niin oli tärkeää ne pitää. Äkkiä ne menneet unohtui. Tästä on yli 5 vuotta ja minä olen se joka ei ole asunut yhdenkään miehen kanssa yhdessä.

Tarkoitan että kaikkea ihmiset voivat tunnekuohussa sanoa mutta ei se tarkoita lopulta yhtään mitään.

Minusta se, että vannoo ikuista rakkautta ja että ei koskaan enää halua ketään on ehkä enemmänkin sitä, että koettaa estää eroa ja vedota sillä tavalla toisen tunteisiin, vaikka osaltaan varmaan tottakin. Eli että juuri siinä tunnekuohussa tuntuu siltä, että eron jälkeen ei ole mitään. 

Mutta tuo tunne menee kyllä äkkiä ohi, kun ero konkretisoituu ja siinä tulee myös vihan tunteita puolisoa kohtaan, jotka haihduttavat rakkauden, vaikka sitä vielä jätetyllä alkuun olisi. Toki masokistejakin on, jotka jäävät eroon kieriskelemään, mutta harvinaista kuitenkin. Useammat sanovat jälkeenpäin, että olisi pitänyt erota aikaisemmin (vaikka siis itse olisivat jätettyjä, viime viikonloppunakin kuulin tuon eronneen suusta).

Ex-ukko vannoi papin kuullen että mun rinnalla pysyy. Perkele kun ei tarttenut vuottakaan odottaa niin oli jo käynyt uittamassa kiliään jonkun vosun kanssa. Ja näitähän sitten paljastui muutamiakin kertoja. Ei paljon aamenet siin painaneet kun muna miestä vei.

Mukulat jäi onneksi mulle ja niillä on nyt uusi hyvä isi.

Ohiksena ihmetyttää, kun niin monet kirjoittavat tänne, mutta vastauksista sitten kiukustutaankin, kun ne ovat muuta kuin itse odotti. Yleensä niin, että ap tahtoo jo aloituksessa olevan oman mielipiteensä vahvistamista palstalaisilta, tässä tapauksessa siis sitä, että joo ei, miehesi ei koskaan tule löytämään veroistasi naista, vaikka olet niin jalomielisenä hänelle parempaa haluamassa.

Asioissa kun aina on monia puolia, niin luulisi, että näkökulmien laajentaminen koettaisiin hyvänä. Mutta ilmeisesti ei sitten kuitenkaan niin. Syy tehdä tänne aloitus on usein vain oman itsetunnon vahvistamisen toive.

Yhteiskunta on muuttunut. Niin on avioliittokin. Nykyään ei tarvitse elää huonossa suhteessa joten kummankin hyvinvointi korostuu. Jotkut pystyvät ja haluavat elää elämänsä saman kumppanin kanssa jos se tuntuu oikealta, toiset eivät. Monesti rakkaus vain kuolee pois ajan kanssa ja tulee aika lähteä tai elämäntilanteet muuttuvat. Rakkaus on ikuista mutta joskus sen kohde saattaa vaihtua.

2 vk päästä löysi elämänsä rakkauden. Nyt jo eronnut siitäkin ja uusi kumppani.

Vierailija kirjoitti:

"ap tahtoo jo aloituksessa olevan oman mielipiteensä vahvistamista palstalaisilta, tässä tapauksessa siis sitä, että joo ei, miehesi ei koskaan tule löytämään veroistasi naista, vaikka olet niin jalomielisenä hänelle parempaa haluamassa."

Ei ainakaan mulle tullut tällaista mielikuvaa.

"Syy tehdä tänne aloitus on usein vain oman itsetunnon vahvistamisen toive."

Selvä, vastasitkin miksi sinulle syntyi tuollainen käsitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.

Ap

Kuinka jaloa.

Ei normaali ihminen toivo pahaa puolisolle, jonka kanssa on elänyt pitkälle toistakymmentä vuotta. Koska mies on tuota paljon toistellut ja oma isäni jäi vuosikymmeniksi yksin niin kyllä minä toivon, että mieheni löytäisi hyvän suhteen. Hän voisi olla hyvä mies jollekin työkeskeiselle ja hyvin introvertille naiselle.

Tietysti kaikilla on vapaus kommentoida, mutta vastaavia kokemuksia aloituksessa mietin

Ap

Oikein oivallinen tapa se on tuokin nostattaa sitä omaa egoaan säälimällä henkilöä, jota on jättämässä.

Ps miehesi ei ole = isäsi

Tai sitten maailmankuva kieroutuu liikaa täällä palstalla notkumalla. Jompikumpi.

Ap

Edelleen kuinka jaloa. Luulet nyt olevasi jotenkin fiksu ja muita parempi ihminen? Eiköhän sinun prioriteetit pitäisi olla niissä lapsissa, jotka on menettäessä yhteisasumisen toisen vanhempansa kanssa, joka on muuten eron järkyttävin seuraus, eikä miehesi tuleva parisuhde.

En luule olevani muita parempi ihminen, mut ok, jos helpottaa niin olen itseäni täynnä ja narsisti. Helpottaako?

Ero on paskaa koko perheelle. Mies ja minä olemme kuitenkin ehtineet pureksia asioita todella pitkään ja kaikki järjestelyt pyritään tekemään lasten ehdoilla. Mies jäämässä nykyiseen kotiimme ja odotan, että kevään aikana tarpeeksi lähelle lasten koulua ja kavereita tulisi myyntiin tai edes vuokralle riittävän iso ja hyväkuntoinen asunto. Myös raha-asiat on selvät ja kalenterit lastenhoidosta ja sovittu myös, että lapset voivat nähdä kumpaakin vanhempaa halutessaan vaikka mies ja minä emme vietä aikaa keskenämme. Joten jos lopettaisit pään aukomisen, eiköhän prioriteetit ole tietenkin lapsissa vaikka muitakin ajatuksia aivoihin mahtuu.

Itselläni on voimat hyvin vähissä vuosien rasituksesta ja pettymyksistä johtuen, pelkään tosissani ettei oma terveys kestäkään tällaista elämää. Mies ei pysty vähentämään työntekoa, on siitä riippuvainen ja sen vaikutuksia on aika turha vähätellä.

Tein aloituksen juuri tästä asiasta, mikä nyt mietitytti ja muiden vastaavista kokemuksista lukeminen kiinnostaisi koska tämä aihe nyt kiinnostaa, myös jonkinlainen yleiskäsitys elämästä, vertaiskokemuksista eikä vain omasta erostani.

Ap

Kuulostaa pahalta, miten sinä olet miehesi työnteosta kärsinyt? Onko sinulla jokin sairaus? 

Vastasin aiemmin yrittäjän puolisona, minulla oli ja on sairaus, jonka vuoksi koin nuorempana mieheni liiallisen työnteon ongelmana. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut eroa, koska rakastan miestäni ja hänen luonnettaan. Hän on aina tahtonut parasta minulle ja perheelleni ja työnteko on mahdollistanut meille hyvän elämän. Esimerkiksi on aina ollut mahdollisuus mennä erikoislääkärille yksityisesti, kun sairauteni on sitä vaatinut. 

Jos miehesi työnteko ei tuo mitään etuja, vaan haittoja, niin on ymmärrettävää, että se on syynä eroon. Onko niin, että hän esimerkiksi auttaa mielellään ystäviään, mutta ei sinua tai lapsia?

No minä ainakin uupuisin ihan siihen lastenhoitoon ja yksinäisyyteen vanhempana, jos mies tekisi myös viikonloppuisin la ja su töitä ja pitäisi kesälomaa 3 päivää. Siihen kun toisen mieleen ei mahtuisi sisälle puoliso ja lapset.

Suurin osa kommentoijista ei taida ymmärtää mitä riippuvuus on ja kuinka ihminen voi olla riippuvainen myös työstä ja sen tuomista tunteista (arvostus, jännitys jne.).

Yksinhuoltaja sentään saa apua ja tukea yhteiskunnalta sekä sukulaisilta pääsääntöisesti. Jos olet parisuhteessa täysin yksin vanhempana niin aika usein sitten olet totaalisen yksin. Kukaan ei ota asiakseen miettiä kanssasi lapsiin liittyviä huolia yms. Tuollainen arki vaikka allergisen/astmaatikkolapsen kanssa olisi elävää h*lvettiä.

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyttäviä nämä kommentoijat, jotka haluavat heille tuntemattomien ihmisten onnettoman suhteen jatkuvan. Sydametöntä porukkaa.

Halusin vain varoittaa aloittajaa siitä ettei mitää takuu lapsivapaita ole luvassa ja kaikki ei tule sujumaan niin kun he nyt käsikirjoittavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.

Ap

Kuinka jaloa.

Ei normaali ihminen toivo pahaa puolisolle, jonka kanssa on elänyt pitkälle toistakymmentä vuotta. Koska mies on tuota paljon toistellut ja oma isäni jäi vuosikymmeniksi yksin niin kyllä minä toivon, että mieheni löytäisi hyvän suhteen. Hän voisi olla hyvä mies jollekin työkeskeiselle ja hyvin introvertille naiselle.

Tietysti kaikilla on vapaus kommentoida, mutta vastaavia kokemuksia aloituksessa mietin

Ap

Oikein oivallinen tapa se on tuokin nostattaa sitä omaa egoaan säälimällä henkilöä, jota on jättämässä.

Ps miehesi ei ole = isäsi

Tai sitten maailmankuva kieroutuu liikaa täällä palstalla notkumalla. Jompikumpi.

Ap

Edelleen kuinka jaloa. Luulet nyt olevasi jotenkin fiksu ja muita parempi ihminen? Eiköhän sinun prioriteetit pitäisi olla niissä lapsissa, jotka on menettäessä yhteisasumisen toisen vanhempansa kanssa, joka on muuten eron järkyttävin seuraus, eikä miehesi tuleva parisuhde.

En luule olevani muita parempi ihminen, mut ok, jos helpottaa niin olen itseäni täynnä ja narsisti. Helpottaako?

Ero on paskaa koko perheelle. Mies ja minä olemme kuitenkin ehtineet pureksia asioita todella pitkään ja kaikki järjestelyt pyritään tekemään lasten ehdoilla. Mies jäämässä nykyiseen kotiimme ja odotan, että kevään aikana tarpeeksi lähelle lasten koulua ja kavereita tulisi myyntiin tai edes vuokralle riittävän iso ja hyväkuntoinen asunto. Myös raha-asiat on selvät ja kalenterit lastenhoidosta ja sovittu myös, että lapset voivat nähdä kumpaakin vanhempaa halutessaan vaikka mies ja minä emme vietä aikaa keskenämme. Joten jos lopettaisit pään aukomisen, eiköhän prioriteetit ole tietenkin lapsissa vaikka muitakin ajatuksia aivoihin mahtuu.

Itselläni on voimat hyvin vähissä vuosien rasituksesta ja pettymyksistä johtuen, pelkään tosissani ettei oma terveys kestäkään tällaista elämää. Mies ei pysty vähentämään työntekoa, on siitä riippuvainen ja sen vaikutuksia on aika turha vähätellä.

Tein aloituksen juuri tästä asiasta, mikä nyt mietitytti ja muiden vastaavista kokemuksista lukeminen kiinnostaisi koska tämä aihe nyt kiinnostaa, myös jonkinlainen yleiskäsitys elämästä, vertaiskokemuksista eikä vain omasta erostani.

Ap

Kuulostaa pahalta, miten sinä olet miehesi työnteosta kärsinyt? Onko sinulla jokin sairaus? 

Vastasin aiemmin yrittäjän puolisona, minulla oli ja on sairaus, jonka vuoksi koin nuorempana mieheni liiallisen työnteon ongelmana. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut eroa, koska rakastan miestäni ja hänen luonnettaan. Hän on aina tahtonut parasta minulle ja perheelleni ja työnteko on mahdollistanut meille hyvän elämän. Esimerkiksi on aina ollut mahdollisuus mennä erikoislääkärille yksityisesti, kun sairauteni on sitä vaatinut. 

Jos miehesi työnteko ei tuo mitään etuja, vaan haittoja, niin on ymmärrettävää, että se on syynä eroon. Onko niin, että hän esimerkiksi auttaa mielellään ystäviään, mutta ei sinua tai lapsia?

No minä ainakin uupuisin ihan siihen lastenhoitoon ja yksinäisyyteen vanhempana, jos mies tekisi myös viikonloppuisin la ja su töitä ja pitäisi kesälomaa 3 päivää. Siihen kun toisen mieleen ei mahtuisi sisälle puoliso ja lapset.

Suurin osa kommentoijista ei taida ymmärtää mitä riippuvuus on ja kuinka ihminen voi olla riippuvainen myös työstä ja sen tuomista tunteista (arvostus, jännitys jne.).

Jos olet parisuhteessa täysin yksin vanhempana niin aika usein sitten olet totaalisen yksin. Kukaan ei ota asiakseen miettiä kanssasi lapsiin liittyviä huolia yms. Tuollainen arki vaikka allergisen/astmaatikkolapsen kanssa olisi elävää h*lvettiä.

Yksinhuoltaja sentään saa apua ja tukea yhteiskunnalta sekä sukulaisilta pääsääntöisesti.

Huutonaurua🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.

Ap

Kuinka jaloa.

Ei normaali ihminen toivo pahaa puolisolle, jonka kanssa on elänyt pitkälle toistakymmentä vuotta. Koska mies on tuota paljon toistellut ja oma isäni jäi vuosikymmeniksi yksin niin kyllä minä toivon, että mieheni löytäisi hyvän suhteen. Hän voisi olla hyvä mies jollekin työkeskeiselle ja hyvin introvertille naiselle.

Tietysti kaikilla on vapaus kommentoida, mutta vastaavia kokemuksia aloituksessa mietin

Ap

Oikein oivallinen tapa se on tuokin nostattaa sitä omaa egoaan säälimällä henkilöä, jota on jättämässä.

Ps miehesi ei ole = isäsi

Tai sitten maailmankuva kieroutuu liikaa täällä palstalla notkumalla. Jompikumpi.

Ap

Edelleen kuinka jaloa. Luulet nyt olevasi jotenkin fiksu ja muita parempi ihminen? Eiköhän sinun prioriteetit pitäisi olla niissä lapsissa, jotka on menettäessä yhteisasumisen toisen vanhempansa kanssa, joka on muuten eron järkyttävin seuraus, eikä miehesi tuleva parisuhde.

En luule olevani muita parempi ihminen, mut ok, jos helpottaa niin olen itseäni täynnä ja narsisti. Helpottaako?

Ero on paskaa koko perheelle. Mies ja minä olemme kuitenkin ehtineet pureksia asioita todella pitkään ja kaikki järjestelyt pyritään tekemään lasten ehdoilla. Mies jäämässä nykyiseen kotiimme ja odotan, että kevään aikana tarpeeksi lähelle lasten koulua ja kavereita tulisi myyntiin tai edes vuokralle riittävän iso ja hyväkuntoinen asunto. Myös raha-asiat on selvät ja kalenterit lastenhoidosta ja sovittu myös, että lapset voivat nähdä kumpaakin vanhempaa halutessaan vaikka mies ja minä emme vietä aikaa keskenämme. Joten jos lopettaisit pään aukomisen, eiköhän prioriteetit ole tietenkin lapsissa vaikka muitakin ajatuksia aivoihin mahtuu.

Itselläni on voimat hyvin vähissä vuosien rasituksesta ja pettymyksistä johtuen, pelkään tosissani ettei oma terveys kestäkään tällaista elämää. Mies ei pysty vähentämään työntekoa, on siitä riippuvainen ja sen vaikutuksia on aika turha vähätellä.

Tein aloituksen juuri tästä asiasta, mikä nyt mietitytti ja muiden vastaavista kokemuksista lukeminen kiinnostaisi koska tämä aihe nyt kiinnostaa, myös jonkinlainen yleiskäsitys elämästä, vertaiskokemuksista eikä vain omasta erostani.

Ap

Kuulostaa pahalta, miten sinä olet miehesi työnteosta kärsinyt? Onko sinulla jokin sairaus? 

Vastasin aiemmin yrittäjän puolisona, minulla oli ja on sairaus, jonka vuoksi koin nuorempana mieheni liiallisen työnteon ongelmana. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut eroa, koska rakastan miestäni ja hänen luonnettaan. Hän on aina tahtonut parasta minulle ja perheelleni ja työnteko on mahdollistanut meille hyvän elämän. Esimerkiksi on aina ollut mahdollisuus mennä erikoislääkärille yksityisesti, kun sairauteni on sitä vaatinut. 

Jos miehesi työnteko ei tuo mitään etuja, vaan haittoja, niin on ymmärrettävää, että se on syynä eroon. Onko niin, että hän esimerkiksi auttaa mielellään ystäviään, mutta ei sinua tai lapsia?

No minä ainakin uupuisin ihan siihen lastenhoitoon ja yksinäisyyteen vanhempana, jos mies tekisi myös viikonloppuisin la ja su töitä ja pitäisi kesälomaa 3 päivää. Siihen kun toisen mieleen ei mahtuisi sisälle puoliso ja lapset.

Suurin osa kommentoijista ei taida ymmärtää mitä riippuvuus on ja kuinka ihminen voi olla riippuvainen myös työstä ja sen tuomista tunteista (arvostus, jännitys jne.).

Yksinhuoltaja sentään saa apua ja tukea yhteiskunnalta sekä sukulaisilta pääsääntöisesti. Jos olet parisuhteessa täysin yksin vanhempana niin aika usein sitten olet totaalisen yksin. Kukaan ei ota asiakseen miettiä kanssasi lapsiin liittyviä huolia yms. Tuollainen arki vaikka allergisen/astmaatikkolapsen kanssa olisi elävää h*lvettiä.

Mitäköhön apua me yksinhuoltajat saamme, jota ei muut lapsipeheet saa?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut huomaa että onkin mukavampi olla yksin ilman parisuhdetta. Minäkin olen sellainen.

Tulin juuri kirjoittamaan samaa.

Minun mieheni jätti minut 15-vuoden avioliiton jälkeen aivan yllättäen, läpsystä vaihtoi toiseen naiseen, jonka oli salaa hommannut selkäni takana. En kaipaa miestäni, enkä edes haluaisi tuollaista, joka noin teki.

Ja olenkin huomannut, etten halua ketään. Yksin on niin mukavaa ja helppoa. Miksi pitäisi olla joku? Olen 40+ ja nyt vasta olen tajunnut, että oikeasti yksinkin voi olla.

Ja aionkin olla. En halua ketään enää!

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.

Ap

Ja miksi miehellä pitäisi olla kumppani? En tajua tuota ajatustapaa, että pakko olla parisuhteessa. Yksin on niin rauhaisaa, ei riitoja eikä konflikteja ei tartte ottaa ketään huomioon ja saa tehdä just miten ja milloin mitäkin haluaa. Miksi pitää nyhvätä jonkun kanssa? Miksi et toivoisi miehellesi rauhallista yksineloa loppuelämäkseen?

Omat vanhempani ovat eronneet yli 10 vuotta sitten. Kumpikaan ei ole löytänyt uutta puolisoa.

No tää ei kyllä ole yhtään samanlainen tilanne, mutta ex-poikaystäväni jättäytyi ilman parisuhdetta. Nuorena hänellä oli koko ajan jotain suhdevirityksiä ja meidän suhteemme kesti 4 vuotta. Petti sitten kännissä ja suureksi suruksi nainen tuli raskaaksi ja piti lapsen, joten todellakin erottiin. Koitti raskauden aikana olla suhteessa ton naisen kanssa, mutta oli sellainen raivotar, että loppuraskauden oli yksin. Synnytyksessä oli tämä ei mukana ja kasteessa ja nykyään lapsi jo koululainen ja joka toinen vkl isällä. Ihan söpö muksu. Ei tämä mun ex ainakaan ole tietääkseni löytänyt vielä uutta pysyvää suhdetta vaikka silloin kun seurusteltiin oli hänellä toive naimisiin menosta ja ydinperheestä minua enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.

Ap

Kuinka jaloa.

Ei normaali ihminen toivo pahaa puolisolle, jonka kanssa on elänyt pitkälle toistakymmentä vuotta. Koska mies on tuota paljon toistellut ja oma isäni jäi vuosikymmeniksi yksin niin kyllä minä toivon, että mieheni löytäisi hyvän suhteen. Hän voisi olla hyvä mies jollekin työkeskeiselle ja hyvin introvertille naiselle.

Tietysti kaikilla on vapaus kommentoida, mutta vastaavia kokemuksia aloituksessa mietin

Ap

Oikein oivallinen tapa se on tuokin nostattaa sitä omaa egoaan säälimällä henkilöä, jota on jättämässä.

Ps miehesi ei ole = isäsi

Tai sitten maailmankuva kieroutuu liikaa täällä palstalla notkumalla. Jompikumpi.

Ap

Edelleen kuinka jaloa. Luulet nyt olevasi jotenkin fiksu ja muita parempi ihminen? Eiköhän sinun prioriteetit pitäisi olla niissä lapsissa, jotka on menettäessä yhteisasumisen toisen vanhempansa kanssa, joka on muuten eron järkyttävin seuraus, eikä miehesi tuleva parisuhde.

En luule olevani muita parempi ihminen, mut ok, jos helpottaa niin olen itseäni täynnä ja narsisti. Helpottaako?

Ero on paskaa koko perheelle. Mies ja minä olemme kuitenkin ehtineet pureksia asioita todella pitkään ja kaikki järjestelyt pyritään tekemään lasten ehdoilla. Mies jäämässä nykyiseen kotiimme ja odotan, että kevään aikana tarpeeksi lähelle lasten koulua ja kavereita tulisi myyntiin tai edes vuokralle riittävän iso ja hyväkuntoinen asunto. Myös raha-asiat on selvät ja kalenterit lastenhoidosta ja sovittu myös, että lapset voivat nähdä kumpaakin vanhempaa halutessaan vaikka mies ja minä emme vietä aikaa keskenämme. Joten jos lopettaisit pään aukomisen, eiköhän prioriteetit ole tietenkin lapsissa vaikka muitakin ajatuksia aivoihin mahtuu.

Itselläni on voimat hyvin vähissä vuosien rasituksesta ja pettymyksistä johtuen, pelkään tosissani ettei oma terveys kestäkään tällaista elämää. Mies ei pysty vähentämään työntekoa, on siitä riippuvainen ja sen vaikutuksia on aika turha vähätellä.

Tein aloituksen juuri tästä asiasta, mikä nyt mietitytti ja muiden vastaavista kokemuksista lukeminen kiinnostaisi koska tämä aihe nyt kiinnostaa, myös jonkinlainen yleiskäsitys elämästä, vertaiskokemuksista eikä vain omasta erostani.

Ap

Kuulostaa pahalta, miten sinä olet miehesi työnteosta kärsinyt? Onko sinulla jokin sairaus? 

Vastasin aiemmin yrittäjän puolisona, minulla oli ja on sairaus, jonka vuoksi koin nuorempana mieheni liiallisen työnteon ongelmana. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut eroa, koska rakastan miestäni ja hänen luonnettaan. Hän on aina tahtonut parasta minulle ja perheelleni ja työnteko on mahdollistanut meille hyvän elämän. Esimerkiksi on aina ollut mahdollisuus mennä erikoislääkärille yksityisesti, kun sairauteni on sitä vaatinut. 

Jos miehesi työnteko ei tuo mitään etuja, vaan haittoja, niin on ymmärrettävää, että se on syynä eroon. Onko niin, että hän esimerkiksi auttaa mielellään ystäviään, mutta ei sinua tai lapsia?

No minä ainakin uupuisin ihan siihen lastenhoitoon ja yksinäisyyteen vanhempana, jos mies tekisi myös viikonloppuisin la ja su töitä ja pitäisi kesälomaa 3 päivää. Siihen kun toisen mieleen ei mahtuisi sisälle puoliso ja lapset.

Suurin osa kommentoijista ei taida ymmärtää mitä riippuvuus on ja kuinka ihminen voi olla riippuvainen myös työstä ja sen tuomista tunteista (arvostus, jännitys jne.).

Yksinhuoltaja sentään saa apua ja tukea yhteiskunnalta sekä sukulaisilta pääsääntöisesti. Jos olet parisuhteessa täysin yksin vanhempana niin aika usein sitten olet totaalisen yksin. Kukaan ei ota asiakseen miettiä kanssasi lapsiin liittyviä huolia yms. Tuollainen arki vaikka allergisen/astmaatikkolapsen kanssa olisi elävää h*lvettiä.

Aikamoista muiden aliarvioimista tuo, etteivät keskustelijat tietäisi mitä riippuvuus on. Esimerkiksi päihdeongelmat ovat monille liiankin tuttuja, minullekin. Olen aina arvostanut miestäni siitä, ettei hän koskaan ota alkoholia liikaa, en ole ikinä häntä humalassa nähnyt yli 30 vuoden yhdessäolon aikana. Liialliselta tuntuva työnteko ei alkoholiongelmaan verraten ole mitään. Sitä paitsi lapsiperheessä voi olla isoja velkoja. Olisi mielenkiintoista kuulla miehen näkemys ap:n kertomasta tilanteesta.

Aloittaja ei ole juuri tänne vastaillut enää, taisi pahoittaa mielensä, minkä oikeastaan ymmärrän. Minun mieheni on yrittäjä, josta jo kerroin ja myös minä ajattelin nuorempana, että hän on työstään riippuvainen. Mutta sitä ei voi ulkopuolelta sanoa kuka mitäkin on, kysymättä tältä riippuvaiselta itseltään. Yrittäjän työ on eräänlaista taidetta, taitelijan tavoin hän on aina töissä, nauttii työstään ja sen tuloksista eikä se välttämättä ole millään lailla riippuvaisuutta, vaan ns. työn imua (jos satut tietämään käsitteen). 

Ehkäpä ap ja hänen miehensä eivät vain sovi yhteen. Joku toinen, joka ymmärtää miehen työnteon olevan hänelle tärkeää, ymmärtää häntä paremmin ja osaa arvostaa sitä, minkä ap kokee haittana. Toisen ydinasioita ja arvostuksia ei pitäisi yrittää muuttaa. Ellei pysty näkemään toisen tärkeässä asiassa mitään hyvää, niin avioliittoa ei ole mitään syytä jatkaa, koska silloin ei rakasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole toista miestä eikä ajatus uudesta parisuhteesta kiinnosta tällä hetkellä. Olen 100% varma ettei miehellä ole muita kuin minut ja työnsä. Kuten sanoin aloituksessa, toivon että hän antaa ainakin mahdollisuuden, että löytää kaltaisensa kumppanin.

Ap

Kuinka jaloa.

Ei normaali ihminen toivo pahaa puolisolle, jonka kanssa on elänyt pitkälle toistakymmentä vuotta. Koska mies on tuota paljon toistellut ja oma isäni jäi vuosikymmeniksi yksin niin kyllä minä toivon, että mieheni löytäisi hyvän suhteen. Hän voisi olla hyvä mies jollekin työkeskeiselle ja hyvin introvertille naiselle.

Tietysti kaikilla on vapaus kommentoida, mutta vastaavia kokemuksia aloituksessa mietin

Ap

Oikein oivallinen tapa se on tuokin nostattaa sitä omaa egoaan säälimällä henkilöä, jota on jättämässä.

Ps miehesi ei ole = isäsi

Tai sitten maailmankuva kieroutuu liikaa täällä palstalla notkumalla. Jompikumpi.

Ap

Edelleen kuinka jaloa. Luulet nyt olevasi jotenkin fiksu ja muita parempi ihminen? Eiköhän sinun prioriteetit pitäisi olla niissä lapsissa, jotka on menettäessä yhteisasumisen toisen vanhempansa kanssa, joka on muuten eron järkyttävin seuraus, eikä miehesi tuleva parisuhde.

En luule olevani muita parempi ihminen, mut ok, jos helpottaa niin olen itseäni täynnä ja narsisti. Helpottaako?

Ero on paskaa koko perheelle. Mies ja minä olemme kuitenkin ehtineet pureksia asioita todella pitkään ja kaikki järjestelyt pyritään tekemään lasten ehdoilla. Mies jäämässä nykyiseen kotiimme ja odotan, että kevään aikana tarpeeksi lähelle lasten koulua ja kavereita tulisi myyntiin tai edes vuokralle riittävän iso ja hyväkuntoinen asunto. Myös raha-asiat on selvät ja kalenterit lastenhoidosta ja sovittu myös, että lapset voivat nähdä kumpaakin vanhempaa halutessaan vaikka mies ja minä emme vietä aikaa keskenämme. Joten jos lopettaisit pään aukomisen, eiköhän prioriteetit ole tietenkin lapsissa vaikka muitakin ajatuksia aivoihin mahtuu.

Itselläni on voimat hyvin vähissä vuosien rasituksesta ja pettymyksistä johtuen, pelkään tosissani ettei oma terveys kestäkään tällaista elämää. Mies ei pysty vähentämään työntekoa, on siitä riippuvainen ja sen vaikutuksia on aika turha vähätellä.

Tein aloituksen juuri tästä asiasta, mikä nyt mietitytti ja muiden vastaavista kokemuksista lukeminen kiinnostaisi koska tämä aihe nyt kiinnostaa, myös jonkinlainen yleiskäsitys elämästä, vertaiskokemuksista eikä vain omasta erostani.

Ap

Kuulostaa pahalta, miten sinä olet miehesi työnteosta kärsinyt? Onko sinulla jokin sairaus? 

Vastasin aiemmin yrittäjän puolisona, minulla oli ja on sairaus, jonka vuoksi koin nuorempana mieheni liiallisen työnteon ongelmana. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut eroa, koska rakastan miestäni ja hänen luonnettaan. Hän on aina tahtonut parasta minulle ja perheelleni ja työnteko on mahdollistanut meille hyvän elämän. Esimerkiksi on aina ollut mahdollisuus mennä erikoislääkärille yksityisesti, kun sairauteni on sitä vaatinut. 

Jos miehesi työnteko ei tuo mitään etuja, vaan haittoja, niin on ymmärrettävää, että se on syynä eroon. Onko niin, että hän esimerkiksi auttaa mielellään ystäviään, mutta ei sinua tai lapsia?

No minä ainakin uupuisin ihan siihen lastenhoitoon ja yksinäisyyteen vanhempana, jos mies tekisi myös viikonloppuisin la ja su töitä ja pitäisi kesälomaa 3 päivää. Siihen kun toisen mieleen ei mahtuisi sisälle puoliso ja lapset.

Suurin osa kommentoijista ei taida ymmärtää mitä riippuvuus on ja kuinka ihminen voi olla riippuvainen myös työstä ja sen tuomista tunteista (arvostus, jännitys jne.).

Yksinhuoltaja sentään saa apua ja tukea yhteiskunnalta sekä sukulaisilta pääsääntöisesti. Jos olet parisuhteessa täysin yksin vanhempana niin aika usein sitten olet totaalisen yksin. Kukaan ei ota asiakseen miettiä kanssasi lapsiin liittyviä huolia yms. Tuollainen arki vaikka allergisen/astmaatikkolapsen kanssa olisi elävää h*lvettiä.

Sinulla ei taida olla mitään kokemusta yksinhuoltajan arjesta. 

Erottiin eikä oo ketää muuta. Yksin oon ollu ja iha hyvin menee. En tiiä toisesta osapuolest,mut ei monetkaa ikääntyneet jaksa enää uutee lähtee. Yksinolos on puolensa.