Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset ovat niin helppoja ja mutkattomia ja toiset eivät?
11.03.2023 |
Jäin miettimään tätä, kun vietettiin hiihtolomaa kahden eri perheen kanssa peräkkäin. Ekassa oli hankalaa, ruokia mietittiin ja sitten ei kaikille maistunut ja jollekin tuli jo liian nälkä ja ulkona lapsia paleli ja sisällä oli tylsää ja vaikka mitä selviteltävää siinä parin päivän aikana. Ja sitten toisessa perheessä kaikki olivat mutkattomia ja joustavia ja ohjelmat ja menemiset saatiin sovittua helposti.
Molemmat perheet siis mukavia ja kavereitani, mutta jäin vain miettimään, että temperamentti vai mikä tämän tekee, että joillain vaan homma sujuu ja toisilla on kaikki vaikeaa.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhedynamiikka natsaa joillakin hyvin reissussa. Kotioloissa joku voi hyvinkin dominoida ja määrätä tahdin. Lomalla ollaan rennommin ja se ehkä heijastuu myös lapsiin. Tässä yksi selitys.
Meille sopii sellainen reissu, jossa ei tartte hirveästi miettiä mitään. Sellainen, että yövytään hyvässä hotellissa ja mennään hotellin ravintolaan syömään. Ja ettei aktiviteetteja ole liikaa, niin että koko loma menisi kelloa kytätessä ja seuraavaan ohjelmaan valmistautuessa.
Joku asuntoautomatkailu ois meille vihonviimeinen, tai sellainen metsäreissu laavuineen ja nokipannukahveineen. Liikaa kaikkea, mikä voi mennä ihan vikaan, kun tyyliin eksyminen tai hyttyset vois pilata koko reissun.
Se on hyvä tietää mikä on itselle huono ja ikävä, niin sitten osaa sanoa että ei lähde.
Minulle ja meidän perheelle taas vaellusreissut ovat niitä parhaita, eli 10-20 km vaellusta ainakin kauniissa maisemassa, ruuan laittamista nuotiolla, nukkuminen teltassa tai vaikka riippumatossa, oikea säänmukainen varustus ja reitti, jossa ei voi eksyä, kun osaa lukea kompassia.
Viime kesänä olimme viimeksi vaeltamassa koko perheen voimin. En ikinä ottaisi sinne mukaan jotain märisevää ystäväperhettä, joka ei osaisi pukeutua oikein, joka pelkäisi hyttysiä, ei jaksaisi kävellä kuin muutaman kilometrin ja jolle pitäisi olla ravintolatasoiset ruuat.
Tässä ketjussa oli tarkoitus puhua siitä, miksi jotkut ihmiset ovat mutkattomia ja toiset eivät, mutta päätettiinpä sitten alkaa arvostella sitä, mikä on jonkun mielestä hyvä loma ja mikä ei. Hittoako sillä on väliä, jos/kun ihmiset osaa olla hakeutumatta sellaisille lomille, jotka ei sovi itselle. Minä en mene sinne vaellukselle enkä lähde asuntoautoilemaan, koska se ei ole mun juttu.
Mut mua ei haittaa pätkääkään se, että jotkut näistä asioista nauttii, ja tykkäilen mielelläni heidän somekuvistaan, joissa näkyy laavumakkarat tai Norjan kauniita maisemia asuntoauton ikkunasta.
Alapeukuttakaa vain, jos olen tämän takia joidenkin mielestä huonompi ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhedynamiikka natsaa joillakin hyvin reissussa. Kotioloissa joku voi hyvinkin dominoida ja määrätä tahdin. Lomalla ollaan rennommin ja se ehkä heijastuu myös lapsiin. Tässä yksi selitys.
Meille sopii sellainen reissu, jossa ei tartte hirveästi miettiä mitään. Sellainen, että yövytään hyvässä hotellissa ja mennään hotellin ravintolaan syömään. Ja ettei aktiviteetteja ole liikaa, niin että koko loma menisi kelloa kytätessä ja seuraavaan ohjelmaan valmistautuessa.
Joku asuntoautomatkailu ois meille vihonviimeinen, tai sellainen metsäreissu laavuineen ja nokipannukahveineen. Liikaa kaikkea, mikä voi mennä ihan vikaan, kun tyyliin eksyminen tai hyttyset vois pilata koko reissun.
Se on hyvä tietää mikä on itselle huono ja ikävä, niin sitten osaa sanoa että ei lähde.
Minulle ja meidän perheelle taas vaellusreissut ovat niitä parhaita, eli 10-20 km vaellusta ainakin kauniissa maisemassa, ruuan laittamista nuotiolla, nukkuminen teltassa tai vaikka riippumatossa, oikea säänmukainen varustus ja reitti, jossa ei voi eksyä, kun osaa lukea kompassia.
Viime kesänä olimme viimeksi vaeltamassa koko perheen voimin. En ikinä ottaisi sinne mukaan jotain märisevää ystäväperhettä, joka ei osaisi pukeutua oikein, joka pelkäisi hyttysiä, ei jaksaisi kävellä kuin muutaman kilometrin ja jolle pitäisi olla ravintolatasoiset ruuat.
Tässä ketjussa oli tarkoitus puhua siitä, miksi jotkut ihmiset ovat mutkattomia ja toiset eivät, mutta päätettiinpä sitten alkaa arvostella sitä, mikä on jonkun mielestä hyvä loma ja mikä ei. Hittoako sillä on väliä, jos/kun ihmiset osaa olla hakeutumatta sellaisille lomille, jotka ei sovi itselle. Minä en mene sinne vaellukselle enkä lähde asuntoautoilemaan, koska se ei ole mun juttu.
Mut mua ei haittaa pätkääkään se, että jotkut näistä asioista nauttii, ja tykkäilen mielelläni heidän somekuvistaan, joissa näkyy laavumakkarat tai Norjan kauniita maisemia asuntoauton ikkunasta.
Alapeukuttakaa vain, jos olen tämän takia joidenkin mielestä huonompi ihminen.
Oletpas vihamielinen tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ätäs teidän perhe, mihin kategoriaan se kuuluu? Vai onko teidän perhe se, joka haluaa määrätä tahdin, sapuskat, sapuska-ajat, menemiset, tulemiset ja ihan kaikki? Ja kun toinen perhe ei ollutkaan teidän kanssa samaa mieltä, olivat he hankalia? Toinen perhe sitten taas nöyristeli ja suostui kaikkeen, niin he olivat hyviä tyyppejä?
Luultavasti.
Minäben lähde enää ikinä tuollaisille yhteisreissuille muiden kanssa kuin oman perheen. Olemme olleet aikaa ennen lapsia ja perheellisinä muutamien ystävien ja ystäväperheiden kanssa reissuissa ja päätyneet aina siihen, että kaikille helpompi, kun olemme vain osan aikaa päivästä yhdessä ja muuten menemme ja tulemme niin kuin itselle sopii. Eli emme mene mihinkään samoihin mökkeihin, vaan molemmille perheille omansa, omat sapuskat pääosin ja sitten katsotaan päiväohjelmat lähempänä. Niin homma sujuu hyvin ja olemme kavereita vielä jälkeenkin.
No sinä et ainakaan kuulu näihin mutkattomiin luonteisiin, vaan vaikutat juuri sellaiselta perusvalittajalta.
Ei, en valita, mutta en vain jaksa olla seurallinen koko aikaa ja samanlaisia ovat tosiaan muutkin perheessäni, eli mies ja teinit.
Olemme aika kaikkiruokaisia, mutta tykkäämme syödä aika terveellisesti, mikään mäkkärisapuska ei siis innosta joka päivä. Kahden perheenjäsenen ruoka-aineallergiat pitää myös huomioida aika tarkasti tai voi tulla isoja ongelmia. Tämän asian monet haluavat valitettavasti unohtaa.
Yksi juttu reissuissa on ollut myös se, että tykkään lähteä jo aamusta liikenteeseen, eli jos toisen porukan tyypit kömpivät liikkeelle vasta puolilta päivin tai iltapäivän puolella, niin yhteisiä reissuja on hankala suunnitella.
Tämä aikataulutus ja muutkin asiat olivat kerran ystäväpariskunnan kanssa lomalla iso ongelma. Minä ja mieheni emme juo alkoholia kuin vähän ja ryyppääminen ei ole meidän mielestä se loman paras juttu. Ystäväpariskunta taas päätti juoda joka ikinen päivä ja ilta ihan kunnolla, "kerranhan tässä lomalla ollaan!" -tyyliin. Ja he joivat myös, joten aamulla ei lähtö onnistunutkaan, kun nukutti ja päähän sattui. Menimme siis mieheni kanssa katsomaan nähtävyyksiä, kun tämä toinen pariskunta jäi hotelliin nukkumaan.
Pariskunnan rouva päätti sitten, että haluaa ruskettua ja niinpä hän makasi hotellin uima-altaalla monta tuntia päivässä. Mies olisi halunnut nähdä muutakin kuin uima-altaan ja lähteä meidän kanssa katselemaan paikkoja, mutta siitä rouva suuttui, joten sinne he jäivät kökkimään. Me koimme upean loman, jossa sai rentoutua, nähdä uutta ja erilaista, syödä hyvin erilaisissa paikoissa ja myös nukkua ilman alkoholin pilaamaan unta. Oli meillä onneksi muutamana iltana ihan hauskaakin yhdessä, mutta se oli eka ja vika reissu yhdessä heidän kanssaan.
Ehkä hekin kokivat upean loman, hyvin ruskettuneina ja hyvin juoneina.
Tosiaan kannattaa reissata seurassa missä aktiviteettimieltymykset kohtaavat tai ainakin ilman turhia pahastumisia antaa toisten tehdä toista ja tekee itse toista.
Mies ei kokenut hyvää lomaa ainakaan, rouvan taas ei kannattaisi maksaa niin isoa summaa epäterveellisesti rusketuksesta ja alkoholista.
Ei ole joustavan ihmisen merkki katsella nenänvartta pitkin toisten valintoja. Jos hän nautti alkoholista ja rusketuksesta, se oli hälle kivaa, paheksutpa sinä sitä miten paljon vain.
Jep, emme enää matkustelekaan yhdessä. Opimme kerrasta, että heidän tapansa pämpätä ja möllöttää vain hotellilla ei ole meidän juttumme. Valitsemme seuramme viisaammin.
"Pämpätä" ja "möllöttää". Erikoista, että tunnet tarvetta korostaa alentuvaa suhtautumistasi noilla sanavalinnoilla.
Voi myös olla sitä, että joillekin rutiinit on tosi tärkeitä. Vieraassa paikassa vaikea nukkua, erilaiset ruuat ei maistu lapsille ja eipä sitä muuta tarvitakaan kuin väsymys ja nälkä, niin alkaa olla kaikki vaikeaa.
Että ehkä se vaikea perhe on omassa arjessaan ihan leppoisa, vaikkei lomalla vieraiden kanssa ollutkaan.
Kyllä mä väitän, että tämä on temperamentti ja toisaalta myös sellainen sosiaalinen taitavuus. Itse esim. olen todella puhelias ja minulla on monia sellaisia kavereita, joiden kanssa puhutaan ihan koko ajan. Mutta olen tietoisesti opetellut antamaan tilaa myös muille, esimerkiksi juuri oltiin sukulaisperheen kanssa lomalla. He ovat selvästi introverttejä, joten vetäydyin usein omiin oloihini tai vain yksinkertaisesti puhuin vähemmän. Ei se ole mahdotonta tai edes kovin vaikeaa. Ja oli muuten kiva loma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ihan noinkaan mene. Joillekin kelpaa kaikki, mitä tarjotaan, mutta muu onkin vaikeaa, ihmissuhteet varsinkin.
Yleensä niille samoille ihmisille on vaikeita ihmissuhteet ja kaikki muukin, aikatauluista ravintolavalintaan ja työasioihin. Sellaisia yleistyytymättömiä ihmisiä. Uskon sen olevan osin ihan perinnöllistäkin, jo hyvin pienenä osa lapsista on tyytyväisiä ja chilleja ja osa häiriintyy ja reagoi helposti.
Jotkut vaan on sellaisia että mikään ei ole heillä hyvin ja naama on joko totinen tai kuin sitruunan syöneellä. Minä olen huomannut tuon myös ja koetan parhaani mukaan vältellä tuollaisia turhista valittaja. Kaveriporukassa ei tarvitse olla kuin se yksi minäminä tyyppi tai jatkuvasti kitisevä lapsi, niin eihän sitä jaksa pitkään kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monille miehille ihan normiasiat tuntuvat olevan arvovaltakysymyksiä. Ja sitten on näitä joille kaikki on periaatekysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on vaan luonteeltaan liiankin pedanttisia nillittäjiä. Toki jos lasten kanssa ollaan liikkeellä, täytyy joku roti olla mutta tietty joustavuus on mielestäni viisasta ja miellyttävää. Toisten täytyy aina nostaa mekkala ja saada tahtonsa läpi joka asiassa.
Niin, toiset ovat joustavampia kuin toiset. Yksi nillittäjä saa helposti tuin kireyden tarttumaan muihinkin ja sitten kaikki alkaa tuntumaan vaikealta. Esim. mökkeily siskoni perheen kanssa on toisaalta oikein mukavaa, mutta kaikki se pilkuntarkka suunnittelu sekä suunnitelmista ja aikatauluista kiinni pitäminen loma-aikaankin on ihan älytöntä.
Mulle kävi just näin. Olen yleensä se porukan joustaja, ei ole niin väliä. Mutta kun ruokapaikkaa oli etsitty tunnin verran etelän lomalla ja kaikki olivat jostain valittaneet, niin sitten itsekin yllätin itseni sanomalla, että tämä ravintola ei käy, kun se muille olisi sopinut. Itutti. Minä kelpuutin ne kaikki varmaan 20 muuta ravintolaa sitä ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän vain yritti palauttaa ketjun siihen alkuperäiseen ajatukseen että joidenkin ihmisten kanssa kaikki on lievästi takkuista jatkuvasti, ja toiset taas liikkuvat mukavasti soljuen, ja tämä pätee elämässä ihan kaikkeen.
Osa ihmisistä osaa joustaa, yleensä ihan luonnostaan - ja osa taas ei. Joustava ihminen on helppo siinä mielessä, että yhteistyö ja yhdessäolo sujuu.
Yksikin joustamaton porukassa saa taas aikaan eripuraa ja mikään ei oikein suju. Osa ihmisistä on tällaisia. My way or no way -tyyppejä.
Työelämässä noilta ei valitettavsti voi välttyä, mutta vapaa-aikani mä vietän toisenlaisten ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin sellaiset liian kiltit terapiassa rajoja opetelleet eivät sitten aina opi kultaista keskitietä vaan vetelevät rajojaan jopa tylysti. Tämän huomannut, mutta ajattelen että parempi liian tiukka kuin ovimatto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpoilla ja mutkattomilla on itsetunto kohdillaan ja ego oikean kokoinen.
Helpot ja mutkattomat voivat olla myös perässähiihtäjiä, joilla ei ole oikeasti mitään omaa mielipidettä mistään asiasta. Sellaisia on aika paljon.
Joskus sellaiset ovat jälkeenpäin myös pahimpia valittajia.
Eihän nämä silloin ole helppoja ja mutkattomia. Helppo ja mutkaton on helppo ja mutkaton, ei riippakivi, ei valittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä moni asia on vaikeaa, koska mies kokee asiat vaikeiksi. Jos lähdetään vaikkapa reissuun, täytyy kaikki suunnitella hirveän tarkkaan, koska muuten väännetään siitä, kenellä on nälkä, koska pysähdytään seuraavan kerran, mitä syödään ja juodaan, voiko jollain toisella olla jokin tarve, vaikkei miehellä juuri sillä hetkellä ole (nälkä, pissahätä, persus puuduksissa, väsymys tai muuten vain tarve pysähtyä).
Sain joskus hyvän todisteen tästä. Tein tietyn pitkän ajomatkan mieheni kanssa. Kaikki oli vähän hidasta ja hankalaa juuri edellä kuvatulla tavalla. Myöhemmin tein saman pitkän ajoreissun isäni kanssa: pysähdyimme juuri sopivin väliajoin, isäni huolehti tarkasti siitä, ettei ollut liian pitkiä ruokataukoja tai ajomatkat eivät venähtäneet kerralla liian pitkiksi. Ajoimme vuorotellen ja kaikki sujui todella jouhevasti. Pysähdykset olivat sopivan mittaisia. Perillä olimme normiväsyneitä, mutta ilman nälkäkiukkua tai jo
Nämä kirjoitukset ovat niin hauskoja. Ihminen kertoo puolisonsa olevan hankala, todistettavasti, koska esimerkkinä oma isä on helppo ja mutkaton ihminen.
Kai ymmärrät, että kyse on mitä suurimmassa määrin siitä, että sinä olet syntynyt ja kasvanut vanhempiesi elämänrytmin, tyylin ja tapojen määrittämään elämään? Esim. Käsite *sopiva* tauko on TÄYSIN subjektiivinen ja kertoo vain siitä että sinulla ja isällesi on SAMANLAINEN käsitys sopivasta tauosta. Yllätys, että isäsi tuntuu helpolta!
Ihmisillä on todella erilaisia tapoja ja rytmejä, joten tottakai perheiden keskinäiset lomanviettokuviot ovat melkoinen riski sen suhteen, että joku ei viihdy tai on hankalaa sopia asioita. Käsittämättömän lapsellisella tavalla ei ymmärretä sitä, että se, että toisten kanssa asiat sujuvat jouhevasti ei tarkoita, että ne TOISET ovat vaikeita, vaan että te olette niin erilaisia, ettei yhteensovitus ole helppoa.
Vinkki kaikille yleisellä tasolla: matkustakaa oman perheen kanssa ellette tiedä, että kaveriperhe on hyvin samanlainen elämänrytmiltään ja tavoiltaan!
Minä olen mutkaton ja rento, kun tietystä asiasta pidetään kiinni. Siitä, milloin reissu päättyy. Jos luvataan että varmasti pääsen kotiin tämän vuorokauden puolella, niin leppoisuuteni rakoilee ja pahasti, kun käy sittenkin ilmi että lähdetäänkin vasta aamulla, mikä yleensä venyykin sitten kokonaiseksi päiväksi.
Mun tuttava on yksinhuoltaja ja vaikeaa matkaseuraa. Aina myöhässä. Jos sovitaan että aamupalalla klo 8 niin yleensä 8.30 ilmaantuu paikalle sori sori kun kesti litaniansa kanssa. Joka päivä. Myös tietty kykenemättömyys päätöksiin kuuluu tähän; ei osaa päättää missä syödään, milloin, onko nälkä, pissahätä jne. Mä oon aina avoin ja valmis syömään vaikka puskassa istuen kunhan nyt sanoo jotain. Jos mä ehdotan että pitsalle klo 12 niin vastaus on: mietitään vielä, katsotaan silloin onko nälkä yms. En matkustaa enää hänen kanssaan.
Kun matkustaa joustavien ja itsensä kanssa samanhenkisten ihmisten kanssa, yleensä onnistuu. Yksikin periaatteesta kieltäytyvä jäärä pilaa reissun tuossa tuokiossa.
Joustavuus ei ole sama kuin ovimattous. Joustava joustaa siksi, että kaikilla olisi mukavampi olla, ei jouduta selvittelemään konflikteja ja kaikki sujuu mukavasti. Hän ei ole turhantarkka, kunhan asiat rullaa. Ovimatto on se, jolla olisi se oma mielipide, mutta ei uskalla sitä sanoa ja narisee jälkeenpäin, kun ei saa koskaan valita mitään. Ja jos asialla on oikeasti väliä (esim. allergioiden takia haluaisi tietyn tasoisen ruokapaikan), mutta alistuu silti äänekkäämpien tahtoon.
Joskus on niinkin, että jotkut ovat nähneet niin kovan elämän, että eivät jaksa tyhjästä nillittää.
Se vasta kivaa onkin kun on itse mutkaton ja melko helppo mutta omat vanhemmat/sukulaiset sitten sellaisia vastarannan kiiskejä ja mitään ei voi tehdä, missään ei voi käydä, ei voi järjestää, ei kelpaa, ei käy, ei sovi, on kiire, ei sinne ole asiaa nyt, ei me sellaista.. :) kohtalotovereita?
Mukavaa.
Tämä.
Lisäksi perheen kulloinenkin elämäntilanne ja voimavarat vaikuttaa.