Gluteiiniton ruokavalio
Aloitin gluteiinittoman ruokavalion viikko sitten.
Olen sairastanut masennusta 25 vuotta. Nyt lääkitys. Lääkkeen kanssakin oli vaikeuksia jaksaa. Heräilin yöllä joka yö. Iho-oireita, joita luulin ruusufinneiksi. Väsynyt olo, nukahtelin päivisin. Vaikea saada aikaiseksi. Mielikuvitus huono. Sosiaaliset suhteet vaikeita. Ja paljon muita oireita.
Nyt aloitin gluteiinittoman ruokavalion b-vitamiinilisällä.
Muutos on huomattava ihan viikossa.
Nukuin viime yön putkeen 7,5 tuntia. Jaksaminen on noussut. Jaksan siis ihan fyysisesti, kaupassa käyminen tai seisominen ei väsytä. Iho-oireet (märkivät rakkulat) paranevat. (Olen käynyt näyttämässä ihoa pari kertaa ihotautilääkärille ja useita kertoja digiklinikan lääkärille. Antibiootti poistaa rakkulat hetkeksi. Ovat olleet samassa paikassa kasvoissa.
Olen sosiaalisempi, ihmisten kanssa juttelu ei ahdista.
Olen alkanut meikkaamaan. (Aikaisemmin ei kiinnostanut, en välittänyt / jaksanut. )
Mielikuvitus ja yleinen kiinnostus elämään on noussut. Eilen lähdin autolla ja otin kahvin mukissa mukaan autoon, mitä en ole tehnyt ikinä.
Olo on hyvä. Iho tuntuu hyvältä. Tunnen itseni terveeksi. Tämä on outoa.
Minulta on otettu nuorena suolesta koepala, ei keliakiaa. Testeissä ei näy. Viimeksi noin vuosi sitten tutkittiin.
Kommentit (24)
Tunnen, että olen elänyt vajaateholla viimeiset 10 vuotta.
Myös riippuvuus av:sta on hävinnyt. Anteeksi, mutta minua ei kovin paljon kiinnosta tämä palsta. Elämässä on muutakin.
Pakko-oireisuus häviää. Olen elänyt rutiinilla. Ehkä siksi, että saan pidettyä elämää kasassa.
#huuhaa
#placebo
#naiset
#moniongelmaiset
Siis huomattava muutos ajattelussa, tunteissa, jaksamisessa, käyttäytymisessä. Ihan liikkumisessa, seisomisessa, kauppakassien kantamisessa jne. Aikaisemmin olin vain uupunut, lähes kokoajan. Saatoin nukahtaa sohvalle milloin vain.
Olen ollut pois työelämästä melkein koko aikuisikäni.
Suolisto tykkää vaihtelusta hieman pitempijakosoisella rytmityksellä, ei siinä ole sen kummoisempaa, mikä tahansa muuttunut ruokavalio käy kunhan se tukee ruuansulatusta. Puoli vuotta on minimi kokeiluille, siinä ajassa paksusuoli ilmoittaa.
Iho-oireet eivät näyttäneet ihokeliakialta. Ei selkeitä isoja rakkuloita.
Vain märkiviä ja haavaisia länttejä. Jotenkin myös arastelin ihmisten kohtaamista, kun kasvoissa oli noita iho-oireita.
Vierailija kirjoitti:
Se on gluteeni eikä gluteiini
Kumpakin on oikein, mutta tarkoittavat eri asiaa.
Mikä vaan helpottaa ihmisen mieltä. Joku jättää wiinan pois ja elämänlaatu paranee. Nukkuu paremmin, jaksaa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Suolisto tykkää vaihtelusta hieman pitempijakosoisella rytmityksellä, ei siinä ole sen kummoisempaa, mikä tahansa muuttunut ruokavalio käy kunhan se tukee ruuansulatusta. Puoli vuotta on minimi kokeiluille, siinä ajassa paksusuoli ilmoittaa.
En tiedä. Mietin sukulaisia. Meillä on ollut suvussa suolisto-ongelmia.
Nyt epäilen, että minulla ja ehkä jollain sukulaisella on ollut jokin b-vitamiinin imeytymishäiriö, joka liittyy keliakiaan.
Nuorena minulla oli usein myös suupielessä haavaumat. Niitä ei ole ollut nyt pitkään aikaan, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä vaan helpottaa ihmisen mieltä. Joku jättää wiinan pois ja elämänlaatu paranee. Nukkuu paremmin, jaksaa paremmin.
Minä en ole nukkunut kymmeneen vuoteen putkeen.
Gluteiini koostuu gliadiinista ja gluteenista, joten keliakiassa siis ihan sama kumpaa sanaa käyttää.
Harva tietää tätä.
Ja en ole seurustellut pitkään aikaa. Ei ole kiinnostanut. Nyt ehkä kiinnostaa. Tämäkin on outoa.
Tunnen itseni ihmiseksi. Aikaisemmin olin vain, ikäänkuin jokin kelmu päällä.
Vierailija kirjoitti:
Gluteiini koostuu gliadiinista ja gluteenista, joten keliakiassa siis ihan sama kumpaa sanaa käyttää.
Harva tietää tätä.
On muuten kumma, ettei tämä mene ihmisten kaaliin.🤯
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suolisto tykkää vaihtelusta hieman pitempijakosoisella rytmityksellä, ei siinä ole sen kummoisempaa, mikä tahansa muuttunut ruokavalio käy kunhan se tukee ruuansulatusta. Puoli vuotta on minimi kokeiluille, siinä ajassa paksusuoli ilmoittaa.
En tiedä. Mietin sukulaisia. Meillä on ollut suvussa suolisto-ongelmia.
Nyt epäilen, että minulla ja ehkä jollain sukulaisella on ollut jokin b-vitamiinin imeytymishäiriö, joka liittyy keliakiaan.
Nuorena minulla oli usein myös suupielessä haavaumat. Niitä ei ole ollut nyt pitkään aikaan, onneksi.
Olen itsekin kokeillut ja tosiaan oli terveysvaikutuksia, ei kuitenkaan ole hyväksi pitää jatkuvasti koska on niin epätyypillinen täkäläisille syömistottumuksille jotta tulee sen vuoksi ongelmia pitää tasapainossa. Mutta tosiaan sen näkee puolen vuoden kokeilulla onko mitään apua, ja jos niin jatkaa parisen vuotta kunnes suolisto tervehtyy ja voi ottaa uusiksi sitten joskus myöhemmin jos ilmenee tarvetta.
Gluteenilliset viljat aiheuttivat minulla jatkuvan tulehdustilan kehoon. Jotakin peruuttamattomatonta gluteeni ehti aiheuttaa ennen kuin tajusin lopettaa syönnin. Nyt tulehdukset ovat poissa. Suvussa on autoimmuunisairauksia ja näin jälkikäteen pystyy sanomaan, että autoimmuunisairausia ei olisi puhjennut jos olisivat tienneet välttää gluteenia. Itselle autoimmuunisairauksia ei ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Gluteiini koostuu gliadiinista ja gluteenista, joten keliakiassa siis ihan sama kumpaa sanaa käyttää.
Harva tietää tätä.
Laita linkki josta selviää että ovat sama asia,minä en löytänyt vaikka kuinka etsin.
Se on gluteeni eikä gluteiini