Sanna Marin Ukrainassa
Lehdessä puolustusministeri Antti Kaikkonen juuri nyt: Marin ei ole puhunut ajatuksesta kanssani etukäteen. Olisin toppuutellut häntä. Meidän kannattaa nyt miettiä muita tapoja kuin Horneteja, puolustusministeri Antti Kaikkonen painottaa Iltalehdelle.
- Marin ei ole puhunut ajatuksesta kanssani etukäteen. Olisin toppuutellut häntä, Kaikkonen sanoo.
- F-35-koneita saamme Suomeen vuodesta 2026 alkaen. Lähivuodet tarvitsemme Horneteja oman maamme turvana, Kaikkonen sanoo.
- Toisaalta vuosikymmenen lopulla ne alkavat olla aika lailla loppuun ajettuja, käyttöikänsä päässä. Niiden käyttöarvo silloin on aika vähäinen. Tällä yhtälöllä Hornetien luovuttaminen Ukrainaan taitaa olla käytännössä aika vaikea rasti, Kaikkonen arvioi.
Äsken poistetussa ketjussa oli mielipide:
[quote=Puutinki]Annetaan vaan kaikki sotavehkeet pois niin sdp voi liittyä venäjään kun he kävelevät tänne..[/quote]
Itse asiassa tuota sosiaalidemokraatit ja niiden vasen siipi (niinkun Marin on) ovat pyrkineet saamaan aikaan aina itsenäisyytemme alusta alkaen.
Tätäkö te Sanna Marinia äänestävät todella haluatte?!
Mitenkö nopeasti tämäkin ketju poistetaan?
Ja miksi?
Kommentit (1632)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä Ohisalo siellä sodan keskellä teki? Hän oli eniten huolissaan luonnonsuojelualueiden vaurioitumisesta.
Miten nämä kaksi ovat jotenkin ihan eri kartalla mitä pitäisi? Todellisuudentaju totaalisesti hukassa.
Ohisalo oli ajamassa polttomoottorikieltoa panssarivaunuille. Pitää olla akkukäyttöisiä (+5000 kg), muuten ohis suuttuu ja avustukset pienemmäksi muuttuu.
Ohisalon pulju ottamassa 2 jopa 7 miljardin päästökauppalaskun. Naurattaisi, ellen veronmaksajana olisi sitä maksamassa. Olisko paras hoitaa Suomen asiat ensin ettei maksettavaa tule? Ennenkuin mennä "parantamaan" maailman luontoja. Taitaa sieltäkin laskut tulla meille.
Meillä on rahaa. Olemme maailman rikkain, ja nyt näyttää myös siltä, että vahvin kansa.
Suomi 62 hävittäjää
Venäjä 1470 hävittäjää.
Kuinka paljon laitetaan? Ja saako olla muuta?
Laitetaan vaikka terveisiä Venäjälle.
Yhdysvaltain strateginen pommittaja lensi Suomenlahdella – Mika Aaltola: ”Näin lähetetään vastapeloteviesti”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009448249.html
Niinistö kävi katsastamassa jo Nato-leirimme tilukset Norfolkissa.
On hieman eri asia käydä vierailulla laskemassa kukkia sankarihaudalle kuin käydä hautajaisissa ja antaa otattaa itsestään kuvia kansainväliseen levitykseen arkun ääressä tietäen tai tietämättä vainajan taustasta. Harkinta olisi paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Zelensky meni niihin sinikeltaisen kukkakimpun kanssa?
Venäjän väritkö siinä olisi pitänyt olla? Paljonko on ÄO:si?
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todella toivoa, että sitä kuvamateriaalia ei aleta käyttää eräässä paikassa lietsontaan Suomea kohtaan. Jos aletaan, niin voi kyllä sanoa, että Sanna on vaarantanut paljon
Ai maailman pahimpiin uusnassipesäkkeisiin kuuluvalla Venäjällä? Tosin hyvin on sekin porukka harventunut vuoden aikana. Toki Venäjän propaganda-televisiossa kohua yritetään nostattaa ja arvatenkin suomalainen kesäteatterinäyttelijä esittämässä taas asiantuntijaa samalla häpäisten Suomen lippua pinssi rinnassaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka alas voi vajota vallanhimossaan ja vaalitaistelussa.
Lähteä sotaa käyvään maahan tekemään omaa vaalityötä. Kirjaimellisesti tanssahdella siellä sodassa kuolleen haudalla. Itse jätti juhlinnan vuoksi sotaveteraanien muistamisen itsenäisyyspäivänä väliin kotimaassa. Muistanette tuon? EI ollut pääministeriä Presidentin rinnalla kuten aina ennen.
Eduskuntavaaleissa hän on ehdolla, mutta välttelee kaikkea vastaamista oikeisiin asioihin, aiheuttamiinsa rasitteisiin yhteiskunnalle ja ihmisille suoraan. Törkeä törkeä tapaus.
Ja hämmensi vielä ulkosuhteita näillä laholatvan ajatuksilla horneteista. Umpitollo. Mutta vaarallista peliä myös.
Ja täyttä halveerausta ukrainan kansalaisia kohtaan. Heittelee ilmoille toiveita, joilla ei mitään toteutumisen mahdollisuuksia. Ainut puheenaihe minkä on aiheuttanut on, että miksi tätä pääministeriä ei ole erotettu jo ajat sitten!
Mahtaako paljon osallistua vaalikeskusteluihin? kaipa se kuvittelee saavansa ääniä muutenkin kun on joskus ollut suosittu. Tilanteet ja asiat voivat muuttua päivässä (kuten on nähty), jos oli viime viikolla suosittu ei välttämäti ole enää.

Johan se Venäjän rahoittama kesäteatterinäyttelijä on kommentoinut.
Janus Putkonen - Uutisia ja kuulumisia - SÄHKEET/TIEDOTTEET (MV-Lehti & Verkkomedia)
Kaapista ulos tullut demarinasi, Sanna Marin (WEF).
Noin 8 vuotta olen omin silmin todistanut Kiovan nasijoukkojen sotarikoksia ja kansanmurhaa Donbassissa. Tämän syvemmäksi ei halveksuntani Suomen valtiojohtoa kohtaan voisi enää kasvaa... Näillä provokaatioilla Suomi ajetaan sotaan Venäjää vastaan, se on täysin selvää. Hävytöntä toimintaa tämä olisi miltä tahansa valtiojohtajalta, mutta ikävä kyllä sen teki psykopaatti Suomesta.
.
Massiivinen tietovuoto Donetskissa - Todistaa yhteydet Venäjäänä
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016080722024403
JANUS PUTKONEN – SUOMALAISEN PUUUTINISMIN KASVOT
https://jirikeronen.com/2022/03/02/janus-putkonen-suomalaisen-pu tinismin-kasvot/
Donetskissa Viljakainen kirjoittaa olleensa yhteydessä alueella asuneeseen suomalaiseen Janus Putkoseen, johon hän oli luonut yhteyden jo ennen matkaansa.
Viljakaisesta tuli nopeasti YouTuben Donbass-videoiden suomalainen vakiokasvo yhdessä Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kanssa. Videoissa toistuvat samat teemat: suomalaiset alueella taistelevat ja oleilevat henkilöt esitetään sotasankareina, jotka puolustavat siviilejä.
Sen sijaan Ukrainan joukot esitetään hyökkääjinä ja sotarikollisina, vaikka kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan hyökkäyksiä tekevät nimenomaan Venäjän johtamat joukot, ja niitä epäillään sotarikoksista.
Eli siis tuotti materiaalia näille "avaimet käteen" periaatteella.
Vetääkö Putkonen Medvedevin kanssa samoja aineita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka alas voi vajota vallanhimossaan ja vaalitaistelussa.
Lähteä sotaa käyvään maahan tekemään omaa vaalityötä. Kirjaimellisesti tanssahdella siellä sodassa kuolleen haudalla. Itse jätti juhlinnan vuoksi sotaveteraanien muistamisen itsenäisyyspäivänä väliin kotimaassa. Muistanette tuon? EI ollut pääministeriä Presidentin rinnalla kuten aina ennen.
Eduskuntavaaleissa hän on ehdolla, mutta välttelee kaikkea vastaamista oikeisiin asioihin, aiheuttamiinsa rasitteisiin yhteiskunnalle ja ihmisille suoraan. Törkeä törkeä tapaus.
Ja hämmensi vielä ulkosuhteita näillä laholatvan ajatuksilla horneteista. Umpitollo. Mutta vaarallista peliä myös.
Ja täyttä halveerausta ukrainan kansalaisia kohtaan. Heittelee ilmoille toiveita, joilla ei mitään toteutumisen mahdollisuuksia. Ainut puheenaihe minkä on aiheuttanut on, että miksi tätä pääministeriä ei ole erotettu jo ajat sitten!
Mahtaako paljon osallistua vaalikeskusteluihin? kaipa se kuvittelee saavansa ääniä muutenkin kun on joskus ollut suosittu. Tilanteet ja asiat voivat muuttua päivässä (kuten on nähty), jos oli viime viikolla suosittu ei välttämäti ole enää.
Esim. tuolla on Ylen vaaliohjelmia. Muita voit etsiä itse, jos osaat ja Seiskan otsikoiden vahtaamiselta ehdit. Jos et ymmärrä keskustelun sisältöä, niin ainahan voit päivitellä, mitä Marinilla on päällä tai onko lihonut tai laihtunut kilon tai onko selvinpäin ja minne on lapsen jättänyt siksi ajaksi tai onko avioero tulossa vaalien jälkeen.

Onko kukaan tehnyt Suomen maineelle enmpää halla kuin Putkonen, Bäckman ja Heiskanen?
.
Heiskasen Venäjällä esittämät lausunnot Suomesta, Ukrainasta ja Natosta ovat kaikkineen niin hiuksia nostattavia, että niitä on mahdoton luonnehtia lyhyesti. Riittänee kun sanoo, että hän onnistuu toisinaan ylittämään jopa dosentti Johan Bäckmanin tuotosten tason.
Pääteemat Heiskasen puheissa ovat toistuvia: venäläisiä vainotaan Suomessa ja Heiskasta hävettää nykyinen Suomi; Heiskanen itsekin on joutunut pakenemaan Venäjälle russofobiaa; suomalaiset eivät halua Natoon vaan Yhdysvallat ja EU painostavat Suomea; Nato voi käyttää Suomea astinlautana Venäjä-provokaatiolle; suomalaisten elämä on kurjaa ja köyhää ilman Venäjän energiaa ja venäläisiä turisteja; Suomen tiedotusvälineet eivät kerro totuutta vaan valehtelevat koko ajan Venäjästä ja Ukrainasta...
.
Myös Bäckman vaikuttaa Venäjällä yhä aktiivisesti, ja hän onkin Prigozhinin mediaryppään toinen luottosuomalainen.
Bäckman kävi vastikään Patriot-median vieraana Pietarissa ja tutustui myös Prigozhinin pystyttämään uuteen hulppeaan lasipalatsiin eli Wagner-keskukseen. Bäckman vaikuttuikin näkemästään niin, että hän lupasi oitis ”Suomen” aloittavan yhteistyön Wagner-keskuksen kanssa.
Bäckmanin aherrus on huomattu myös Venäjän Karjalassa, jonne hän on levittänyt jo parin vuosikymmenen ajan uhkakuvia Suomen valtion väitetysti salaa suunnittelemasta Karjalan valloituksesta ja etnisestä puhdistuksesta. Viime aikoina Bäckman on keskittynyt erityisesti suomalaisia koskevien kansanmurha- ja nassiväitteiden levittämiseen Venäjällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka alas voi vajota vallanhimossaan ja vaalitaistelussa.
Lähteä sotaa käyvään maahan tekemään omaa vaalityötä. Kirjaimellisesti tanssahdella siellä sodassa kuolleen haudalla. Itse jätti juhlinnan vuoksi sotaveteraanien muistamisen itsenäisyyspäivänä väliin kotimaassa. Muistanette tuon? EI ollut pääministeriä Presidentin rinnalla kuten aina ennen.
Eduskuntavaaleissa hän on ehdolla, mutta välttelee kaikkea vastaamista oikeisiin asioihin, aiheuttamiinsa rasitteisiin yhteiskunnalle ja ihmisille suoraan. Törkeä törkeä tapaus.
Ja hämmensi vielä ulkosuhteita näillä laholatvan ajatuksilla horneteista. Umpitollo. Mutta vaarallista peliä myös.
Ja täyttä halveerausta ukrainan kansalaisia kohtaan. Heittelee ilmoille toiveita, joilla ei mitään toteutumisen mahdollisuuksia. Ainut puheenaihe minkä on aiheuttanut on, että miksi tätä pääministeriä ei ole erotettu jo ajat sitten!
Mahtaako paljon osallistua vaalikeskusteluihin? kaipa se kuvittelee saavansa ääniä muutenkin kun on joskus ollut suosittu. Tilanteet ja asiat voivat muuttua päivässä (kuten on nähty), jos oli viime viikolla suosittu ei välttämäti ole enää.
Esim. tuolla on Ylen vaaliohjelmia. Muita voit etsiä itse, jos osaat ja Seiskan otsikoiden vahtaamiselta ehdit. Jos et ymmärrä keskustelun sisältöä, niin ainahan voit päivitellä, mitä Marinilla on päällä tai onko lihonut tai laihtunut kilon tai onko selvinpäin ja minne on lapsen jättänyt siksi ajaksi tai onko avioero tulossa vaalien jälkeen.
Jaahas pjutinistien mt-potilaiden avohoitoklubi alapeukuttamassa, Hiljentykäähän hetkeksi kuuntelemaan Herran sanaa.
Vierailija kirjoitti:
Saadaan porvarihallitus.
Ja siitä SDP saa syyttää itseään juurikin Marinin vuoksi. Miksi he eivät erottaneet Marinia kesällä, muutaman kyyneleen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka alas voi vajota vallanhimossaan ja vaalitaistelussa.
Lähteä sotaa käyvään maahan tekemään omaa vaalityötä. Kirjaimellisesti tanssahdella siellä sodassa kuolleen haudalla. Itse jätti juhlinnan vuoksi sotaveteraanien muistamisen itsenäisyyspäivänä väliin kotimaassa. Muistanette tuon? EI ollut pääministeriä Presidentin rinnalla kuten aina ennen.
Eduskuntavaaleissa hän on ehdolla, mutta välttelee kaikkea vastaamista oikeisiin asioihin, aiheuttamiinsa rasitteisiin yhteiskunnalle ja ihmisille suoraan. Törkeä törkeä tapaus.
Ja hämmensi vielä ulkosuhteita näillä laholatvan ajatuksilla horneteista. Umpitollo. Mutta vaarallista peliä myös.
Ja täyttä halveerausta ukrainan kansalaisia kohtaan. Heittelee ilmoille toiveita, joilla ei mitään toteutumisen mahdollisuuksia. Ainut puheenaihe minkä on aiheuttanut on, että miksi tätä pääministeriä ei ole erotettu jo ajat sitten!
Mahtaako paljon osallistua vaalikeskusteluihin? kaipa se kuvittelee saavansa ääniä muutenkin kun on joskus ollut suosittu. Tilanteet ja asiat voivat muuttua päivässä (kuten on nähty), jos oli viime viikolla suosittu ei välttämäti ole enää.
Esim. tuolla on Ylen vaaliohjelmia. Muita voit etsiä itse, jos osaat ja Seiskan otsikoiden vahtaamiselta ehdit. Jos et ymmärrä keskustelun sisältöä, niin ainahan voit päivitellä, mitä Marinilla on päällä tai onko lihonut tai laihtunut kilon tai onko selvinpäin ja minne on lapsen jättänyt siksi ajaksi tai onko avioero tulossa vaalien jälkeen.
Ylen ohjelmat voi jättää omaan arvoonsa, ainoa katsottava on Avara luonto. Mistään ei paista puolueellisuus niin kuin ylestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Zelensky meni niihin sinikeltaisen kukkakimpun kanssa?
Venäjän väritkö siinä olisi pitänyt olla? Paljonko on ÄO:si?
Tämä kysymys oli osoitettu älyköille, joita niitäkin palstalla on ja he ymmärtävät kysymyksen syvimmän idean sekä kykenevät asiallisiin vastauksiin.
Pelkistän kysymyksen: Miksi Zelenzky meni niihin?
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen PM on ollut paljon otsikoissa ja aina ei niin hyvistä syistä. Ihmetyttää se, kuinka edelleen monet yrittävät kääntää ajattelematonta käyttäytymistä joksikin muuksi. Puhutaan jopa ajojahdista kun kyseessä on nuori ja kaunis nainen. Mutta voisiko yksinkertaisesti olla niin, että kritiikille on oikeasti aihetta? Ja missä menee raja, mitä PM voi tehdä ja sanoa?
Nuori vanhenee ja kauneus rapistuu.
Oikeasti jos käytöksensä olisi omaa kansaa kohtaa nöyrää ja asiallista voisi vielä jotenkin... Kuitenkin tosiasia taitaa olla, Marinille Marin on tärkeä, siinä se.
Miksi SDP ei yksinkertaiseti ota valtaa pois Marinilta, ja lomauta hänet "ylirasittuneena", ja nosta tilalle jonkun jota voi kunnioittaa.

Siksikö SKE:n v. 2019 ehdokas Anne käyttää profiilissaan vuosikymmeniä vanhaa kuvaa? Samoin kuin muutkin putinistimummot. Netistä kyllä löytyy kuva ruttuisesta nykynaamastakin. Rumat ajatukset ja kirjoituksetkohan lie vanhentaneet ennen aikojaan?

Jospa demarit kunnioittavat häntä?

Mäenpänen Anne Sisko ske Uusimaa 2018 kiihottaminen kansanryhmää vastaan 40 päiväsakkoa
SKE:ssahan tuollainen ona vain suositus.
Suomen kansa ensin -puolueen entiselle johtohahmolle ehdollista vankeutta: tuomio yhteensä 16 kunnianloukkauksesta
Tunnettu rähinöitsijä keilasi poliisin nurin oudolla heiluriliikkeellä Helsingissä – puoli vuotta vankeutta
Poliisille niskoittelusta tunnettu ex-pienpuoluejohtaja ja tubettaja Marco de Wit yritti potkia poliiseja.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bd8f9f99-8022-4b5d-8740-3fb638324420
Tillanen Eero Juhani ske Uusimaa2018niskoittelu poliisia vastaan10 päiväsakkoa (Nyt VKK-ehdokas)
Huuhtanen Panu ValtterirefUusimaa2018lievä rahankeräysrikos18 päiväsakkoa (Nyt SKE-ehdokas)
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b2f391d1-b1e4-4e8c-9d1c-1a9fd0674…