Mies ilmoitti, että ovat lähdössä kaveriporukalla spontaanisti tänään kaupunkilomalle 3 päiväksi. Ei kysynyt etukäteen
Saisiko teidän mies tehdä tällaista? Olen aika raivoissani nyt kun jään sitten koiran kanssa kahdestaan kotiin ja mies ryyppää jossain Dublinissa.
Kommentit (175)
Miten estät, jos mies ei ole alle 18-v?
No ei kai aikuiset ihmiset tarvitse tai vaadi toiselta lupaa tuollaiseen.
Exä teki tuota toisinaan. Ei nyt sentään mihinkään ulkomaille lähtenyt, mutta saattoi lähteä ihan yhtäkkiä kavereidensa kanssa viikonlopuksi jonnekin. Ei enää lapsen synnyttyä, raskausaikana viimeisen kerran ja silloin taisin vähän hermostua
Miksi teillä on niin huonot keskusteluvälit, ettei hän kertonut aikaisemmin? Minusta tuo olisi sen merkki, että parisuhteelle olisi aika tehdä jotain.
Lupaa ei täysi-ikäinen mielestäni tarvitse, mutta parisuhteessa, varsinkin jos yhdessä asutaan, on suotavaa keskustella asioista etukäteen eikä vain ilmoitella.
Lupaa ei tarvitse kysyä, mutta perheellisenä asiat pitää sopia etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä on niin huonot keskusteluvälit, ettei hän kertonut aikaisemmin? Minusta tuo olisi sen merkki, että parisuhteelle olisi aika tehdä jotain.
No siis hän laittoi töistä aamulla viestiä, että tulee kotiin hakemaan kamat ja sitten lähtevät. On kuulemma eilisen illan ja tämän aamun aikana suunniteltu juttu. Joku kaveri oli saanut päähänsä ja mies lähdössä innoissaan mukaan.
Kyllä mäkin haluaisin ennakkotiedon tällaisesta (ymmärrän spontaanin reissun idean, mutta olisihan hän voinut kertoa heti edellisenä päivänä kun alkoivat asiasta puhumaan), mutta ellei mitään muita suunnitelmia ollut, joita joutuisi perumaan tämän vuoksi, niin ok sitten. Pyytäisin kyllä hyvät tuliaiset. ;)
Jestas. Miksei voisi lähteä, jos ei ole lapsia tai muita yhteisiä huollettavia, eikä muita aiemmin yhdessä sovittuja menoja?
Löysätkää sitä pipoa nyt vähän.
Tv. N58, kohta 30 vuotta naimisissa
Jos tää tarina ois totta niin tottakai sais lähteä mitä helvettiä nyt taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä on niin huonot keskusteluvälit, ettei hän kertonut aikaisemmin? Minusta tuo olisi sen merkki, että parisuhteelle olisi aika tehdä jotain.
No siis hän laittoi töistä aamulla viestiä, että tulee kotiin hakemaan kamat ja sitten lähtevät. On kuulemma eilisen illan ja tämän aamun aikana suunniteltu juttu. Joku kaveri oli saanut päähänsä ja mies lähdössä innoissaan mukaan.
Ette siis asu yhdessä, kun hän ei sinulle jo eilen illalla sanonut alkaneensa suunnitella tällaista kavereidensa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Miten estät, jos mies ei ole alle 18-v?
Valitsemalla miehen, joka ei ole tuon tyyppien.
Parisuhteessa asiat keskustellaan etukäteen. Sulla on iso lapsi miehenä.
Tottakai saisi mennä vaikka minäkin jäisin kolmen kissan kanssa kotiin. Nauttisin yksinolosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten estät, jos mies ei ole alle 18-v?
Valitsemalla miehen, joka ei ole tuon tyyppien.
Minkä tyyppinen? Tarkotatko että alistamalla miehen? Tyypillinen naisen mielipide.
Ei ole kyse siitä SAAKO aikuinen ihminen lähteä. Toki voi omalla rahalla ja ajalla tehdä mitä haluaa. Kyse enemmänkin siitä, että ottaa toisen niin itsestäänselvänä, että hoidokit (koirat) tulee hoidettua koko vkonkopun toisen toimesta ilman mitään ennakkoilmoitusta. Voisihan toinen osapuolikin olla sopinut menoja yms. Eli vaikka "lupa" heltiäisi, kohteliasta olisi edes näennäisesti kysyä "tuli tällainen idea, onko ok jos lähden?"
Toivottavasti se mies älyää olla palaamatta.
Panemaan lähtee. Jätä hänet, ansaitset parempaa.
Ei miehen multa lupaa tarvitse kysyä, mutta en olisi parisuhteessa hänen kanssa jos tuollaista tekisi.