Teettekö lapsenne läksyt jos lapsi ei jaksa?

Juu, en ole tehnyt, mutta jos lapsi/nuori on oikeasti noin väsynyt, panostaisin entistä enemmän terveelliseen ravintoon, riittävään yöuneen ja tarkistuttaisin veriarvot. Meidän tyttärellä oli anemia runsaiden kuukautisten takia ja rautakuuri teki ihmeitä!

Olen tehnyt lukiolaisen lapeni läksyjä kielissä, matematiikassa jne. ja joskus mielestäni hyväksyttävääkin. Kyseessä oli tilanne, jossa lapsella aikaa vievä joukkueharrastus, ja jossa harrastukseen liittyvät matkat alkoivat lähes heti koulupäivän loputtua. Takaisin kotiin tultiin alkuyöstä. Kertaakaan ei lapsi mennyt kouluun niin, että läksyt olivat tekemättä. Ylioppilastutkinnossa tämä "auttaminen" näkyi niin, että arvosanat jäivät alle lahjakkuustason. Niitä kuitenkin nosti myöhemmin ja hyvin pääsi jatko-opintoihin. Katsoin, että jos en auta, on riski, että lukio jää kesken. Suhtautui harrastukseensa intohimoisesti. Olen ammatiltani opettaja ja silti hyväksyn tämän menettely, jolla roikotin lapseni läpi lukion.

Joskus teen pojan läksyt kun en jaksa lukea niitä wilma viestejä että aina on läksyt tekemättä.

Omalla lapsellani on keskivaikea lukihäiriö. Jouduin auttamaan häntä koko kouluajan ja vieläkin joskus paperiasioissa. Olin kyllä helpottunut, kun valmistui amkista, ja pääsin minäkin lopettamaan opiskelun. Töissä pärjää nyt onneksi hyvin.

En ole puolesta tehnyt enkä sanellut. Lapsella on lukivaikeuksia ja hahmotushäiriö. Autan löytämään keinoja ja kuulustelen kokeisiin jos haluaa. Mutta hän ne läksyt tekee.

Ei tulis pieneen mieleenkään...

Matikantehtävistä, fysiikasta ja kemiasta keskustellaan joskun päivällispöydässä. Äikäntehtäviin konsultoi äikänmaikkaa evp. Lueskelee toisinaan mun lukioaikaisia kielten kielioppikirjoja, mulla ei ole enää mitään mielikuvaa miten ne meni vaikka enkkua käyttää päivittäin töissä ja lapsen kanssa keskustellaan toisinaan ruotsiksi lyhyitä kysymyksiä (Ska du äta nu?). Muuten menee sarjassa "lapsi hoitaa kouluasiansa ihan itse".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti mietin lasten kouluaikaan mikä etumatka on heidän kavereillaan joilla on paremmin koulutetut vanhemmat jotka pystyvät matematiikassa ja kielissä auttamaan.

Meidän lapsilta vaati ehkä enemmän töitä kun ei kotona osattu ohjata, mutta hyvinhän nuo silti pärjäsi. Näin jälikäteen tiristäisin rahaa vaikka mistä että olisi voitu käydä ulkomaan matkoilla ja kielitaitoa kartuttaa sitenkin.

Mulla on huipputodistukset joka opiskeluasteelta. Mun vanhemmat ei koskaan auttaneet mua kouluasioissa, eivät kuulustelleet edes kokeisiin. Ihan itse kaiken opiskelin. En muista, että erityisemmin olisin heiltä apua kaivannutkaan. Onnistuu se niinkin.

Olen se, kenelle vastasit. Noin teki minunkin lapseni, toki katsoin että kirjojensa vieressä istuivat ja tekivät. Tyhmästä kodista huolimatta on kaikilla kolmella akateeminen tutkinto , peruskoulu ja lukio hyvillä arvosanoilla, hyväpalkkaisissa töissä.

Eipä ole käynyt mielessä. Eikö lapsen ole tarkoitus oppia? Karhunpalveluksen tekisin.

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt lukiolaisen lapeni läksyjä kielissä, matematiikassa jne. ja joskus mielestäni hyväksyttävääkin. Kyseessä oli tilanne, jossa lapsella aikaa vievä joukkueharrastus, ja jossa harrastukseen liittyvät matkat alkoivat lähes heti koulupäivän loputtua. Takaisin kotiin tultiin alkuyöstä. Kertaakaan ei lapsi mennyt kouluun niin, että läksyt olivat tekemättä. Ylioppilastutkinnossa tämä "auttaminen" näkyi niin, että arvosanat jäivät alle lahjakkuustason. Niitä kuitenkin nosti myöhemmin ja hyvin pääsi jatko-opintoihin. Katsoin, että jos en auta, on riski, että lukio jää kesken. Suhtautui harrastukseensa intohimoisesti. Olen ammatiltani opettaja ja silti hyväksyn tämän menettely, jolla roikotin lapseni läpi lukion.

Kuulostaa todella raskaalta. Eikö olisi ollut parempi tehdä lukio vaikka neljässä vuodessa?

Äitini auttoi minua paljon läksyjen tekemisessä, koska olin pahasti mt-ongelmainen ja käyttäydyin itsetuhoisesti, jos en saanut läksyjä valmiiksi ajoissa.