Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voiko pojan kasvattaminen oikeasti olla näin paljon rankempaa?
08.03.2023 |
Esikoinen on tyttö. Hän on sopeutuvainen ja rauhallinen ja asiat menee perille kertasanomisella, ja riittää kun rauhallisesti sanoo. Luulin, että olen ihan taitava kasvattaja kun esikoisen kanssa asiat meni niin hyvin ja helposti. Kuusi vuotta esikoisen jälkeen syntyi kuopus, joka on poika. Todella rakas kyllä, mutta melkoinen jukuripää. Mikään ei tunnu menevän perille, rajoja kokeilee ihan tauotta ja on jatkuvassa pahanteossa silloin kun ei saa koko ajan jakamatonta huomiota. Ja ainoa mikä tepsii on armeijamainen tiukka kuri. Se on ainoa tapa saada arki jotenkin sujumaan.
Ja minä tunnen itseni nykyään epäonnistuneeksi äidiksi. Ja väsyneeksi. Mitä olen tehnyt väärin kuopuksen kohdalla? Miksi joudun olemaan joku huutava vääpeli, jotta mikään sujuisi? Miksi tämä on niin rankkaa?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mennyt onneksi niin, että lapseni on samanlainen kuin minä temperamentiltaan. Meillä molemmilla on oikeudenmukaisuus tärkeä arvo elämässä ja olemme kai yltiöidealisteja. Mies on puolestaan pedantti, harkitsevainen, huolellinen ja haluaa laittaa kalenteriin tarkkaan mitä tuleman pitää.
Minulla ja lapsellani on välillä kausia, jolloin voisi luulla meitä manian vallassa oleviksi kun projektina on epäoikeudenmukaisuuteen puuttuminen tai jokin muu epäkohta. Tietenkin minä olin pää kolmantena jalkana vastaanottamassa ukrainalaisia ja paneuduin hyväntekeväisyysjärjestössä laittamaan heille mahdollisimman kodikkaat olot. Keräsimme liinavaatteet ja lakanat hyväntekeväisyysjärjestön kirpputorilta, pesimme ne varmuuden vuoksi ja sitten muuta tavaraa, mitä ihminen keittiössä tarvii.
Siivosimme asunnot kuntoon ja laitoimme verhot paikoilleen jne ja saimme myös laitettua murukahvia, sokeria, suolaa, kaurahiutaleita ja tattarisuurimoita sekä kasvis- ja lihaliemikuutioita keittiön kaappiin. Kyllä minä tunsin olevani ihan poikki, mutta olin ylpeä että hyväntekeväsyysjärjestön vapaaehtoisporukalla saimme perusasiat laitettua. Varmaan oli mukavampaa kuin patja lattialla.
Paikkakunnallamme ihmiset ovat todella auliisti luovuttaneet käytettyjä huonekaluja jne ukrainalaisille. He kyllä ovat ihan liikuttuneena kiitelleet paikkakuntamme ihmisiä hyväntahtoisuudestamme.
Oma lapseni on ollut valmis kuin lukkari sotaan kuvasanakirjan kanssa opettamaan tulijoille sanoja. Sanoi ennen ukrainalaisten tuloa että tietenkin haluaa ukrainalaisen kaverin.
kiva ja reilu saa ja pitääkin olla koska kuuluuhan se tietyllä tapaa meidän kulttuuriin.
Mutta joku roti pitää olla, me miehet varsinkaan ei tykätä siitä yhtään jos alkaa tyhmänä pito, liinat menee kiinni samantien ja hanskojen rasvailu.
Ulkomaalaisiin tulee suhtautua samoin ku japsit suhtautuu ulkomaalaisiin, täällä ei lenuta eikä varsinkaan päälliköidä millään muotoa ettei taas tarvii ottaa kekluu esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan se vähän ongelma on kun äidit ja naiset eivät pärjää poikien kanssa ja luulevat pojissa olevan se vika.
Kyllä se vanhempi on vastuussa, lasta turha syyllistää.
Ei kana voi opettaa elämään kukkona, se on kukon homma. Isän tehtävä on kasvattaa pojasta mies.
Sehän se ongelma tässä näyttää olevankin, että isä jättää kaiken kasvatusvastuun äidille ja on vain pojan kaveri. Äiti joutuu siis toimimaan isänäkin. Poika saa huonon miehen mallin välinpitämättömältä ja heikolta isältään.
Lapset ovat erilaisia. Minulla ensimmäiset pojat ovat olleet rauhallisia ja sopeutuvaisia ja sitten tuli poika ja myöhemmin tyttö jotka onkin ihan toista maata.
Esikoisen aikaan luulin itsekin, että osaan kasvattaa kilttejä lapsia, mutta tajusin sitten myöhemmin että lasten temperamentit ovat erilaisia. Joten kasvatusmetodienkin on oltava
Ns.haastavilla lapsilla saattaa olla taustalla jotain nepsy-piirteitä ja on hyvä tiedostaa tämä ja hakea apua jos vähänkin siltä tuntuu. On lapsenkin etu että löytyy oikeinlaiset tukitoimet esim.koulua varten.
Onneksi minulla on vain yksi lapsi niin ei ole ongelmia että toinen lapsista joutuisi kärsimään sisaruksensa takia.
Hankalia temperamenttiyhdistelmiä on sekä pojilla että tytöillä. Pojat on ehkä keskimäärin vilkkaampia kuin tytöt, mutta tämäkin on vain keskiarvo ja niitä duracelltyttöjäkin kyllä löytyy. Onneksi temperamenteista nykyään puhutaan, koska aiemmin oli hyvin tyypillistä syyttää kaikista lapsen ongelmapiirteistä vanhempia ja kasvatusta, mikä on nykykäsityksen mukaan kohtuutonta. Kukaan meistä ei synny tabula rasana, vaikka toki meitä kasvatuskin ohjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 2 tyttöä ja poikaa. Esikoispoika oli haastava ekat 5 vuotta, sen jälkeen helppo, nyt jo aikuinen. Toiseksi vanhin, tyttö, oli helppo ekat 15 v. Sen jälkeen onkin nähty kaikki mahdollinen...
Kaksi nuorinta ovat toistaiseksi helppoja, toisella teini-ikä jo hyvässä vauhdissa ja toisella vielä edessä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tytön kanssa juuri tuollaista kuin sulla pojan kanssa. Ihan mahdoton. Lapset on erilaisia, ei sukupuoli kovin paljoa vaikuta.
Yleensä tytöt on paljon hankalampia. Itsellä 2 molempia + mitä ollaan työpaikalla yms puhuttu niin 99% kokee tytöt paljon vaikeammiksi kuin pojat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haha, mulla sama kokemus esikoisen ja kuopuksen kanssa. Esikoisen kanssa vauvana kaikki sujui: söi hyvin, kasvoi hyvin. Nukkui 4 h päiväunet ja välillä jopa 7 h yössä. Oli iloinen. Vanhempanakin on tyytyväinen ja itsenäinen, kouluhommat hoituu jne. Kyllä hyrräsin tyytyväisyyttä: olin niin onnistunut äiti, oi miten hyvä vuorovaikutus minulla oli lapseeni, kun kaikki onnistui.
No, nuorempi taas oli koliikkivauva. Max 20 min nukkui koko ekan vuoden aikana yhteen menoon. Nukuttaa piti oman mahan päällä, kun muuten ei nukahtanut. Vanhempanakin saa edelleen herkästi raivokohtauksia, jossa voi huutaa vaikka 2 h putkeen kurkku suorana, ellei häntä saa harhautettua johonkin muuhun. Mikä on vaikeaa, kun saattaa välillä vaikka nauraa vitsille ja sitten muistaa olevansa suuttunut ja sitten palata jatkamaan raivoa. On myös tosi seurankipeä, ikinä ei leiki itsekseen, vaan ihan kaikkeen tarvitsee kaveria. On toki hurmaava ja rakastettu lapsi, juttelee esim. hienoja keskustelua. Mutta on raskas! Ja kyllä karisi illuusiot omasta superäitiydestä aika pian tämän lapsen synnyttyä.
Ai niin, molemmat ovat poikia. Eli ei riipu sukupuolesta vaan lapsen temperamentista.
Mulla 4 poikaa, eikä yksikään samanlainen toistensa kanssa. Ensimmäinen oli todella helppo, on oman tien kulkija nykyään. Toinen omissa oloissa viihtyvä, aloitti puhumisen yhtäaikaa toisen kanssa, rasittavaa. Kolmas onnellinen, aurinko, nykyään välillä päätä aukoo. Neljäs ei viihdy hetkeäkään yksin.
Se mikä näitä yhdistää, ovat aina äänessä. Kukaan heistä ei halua olla hiljaa ja kuunnella mitä muilla on sanottavaa. Tätä siis silloin kun kaikki ollaan yhdessä😊
Vierailija kirjoitti:
Luulen että jos poika olisi syntynyt ensin ja tyttö myöhemmin olisit nyt kyselemässä ovatko tyttäret näin vaikeita . Kyse on siitä että esikoinen sai alusta asti jakamattoman huomion jota ei tarvinnut hakea vaan olit siinä pyytämättä . Kuopus on vauvasta asti tottunut hakemaan sen huomion tavalla tai toisella .
'
Meillä on neljä lasta, ja voin ketoa, ettei teoriasi päde ainakaan meidän tapauksessamme.
Alue: Aihe vapaa
Itselläni oli se onni, että asuimme maalaispitäjässä kun olin lapsi. Oli myös muutama naapureiden poika kuvioissa. Käytännössä olimme aina ulkona leikkimässä ja pelaamassa, joka päivä kesät talvet. Kouluiässä sama meno aina koulun jälkeen. Vain ruoka-aikana ja kaatosateella oltiin sisällä talossa. Illalla oltiin aina väsyneitä, kun koko päivä tuli juostua ulkona. Sai purettua hyvin energiaa. Ihmetyttää mihin nykypojat purkavat energiansa, kun ovat yleensä sisällä vain, eikä ole mahdollista viipottaa menemään pihalla ja metsässä kaikki päivät. Ehkä vaikeudet johtuvat turhautumisesta, kun ei voi purkaa energiaa riittävästi juoksemalla ympäriinsä.
Mies