Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voiko pojan kasvattaminen oikeasti olla näin paljon rankempaa?
08.03.2023 |
Esikoinen on tyttö. Hän on sopeutuvainen ja rauhallinen ja asiat menee perille kertasanomisella, ja riittää kun rauhallisesti sanoo. Luulin, että olen ihan taitava kasvattaja kun esikoisen kanssa asiat meni niin hyvin ja helposti. Kuusi vuotta esikoisen jälkeen syntyi kuopus, joka on poika. Todella rakas kyllä, mutta melkoinen jukuripää. Mikään ei tunnu menevän perille, rajoja kokeilee ihan tauotta ja on jatkuvassa pahanteossa silloin kun ei saa koko ajan jakamatonta huomiota. Ja ainoa mikä tepsii on armeijamainen tiukka kuri. Se on ainoa tapa saada arki jotenkin sujumaan.
Ja minä tunnen itseni nykyään epäonnistuneeksi äidiksi. Ja väsyneeksi. Mitä olen tehnyt väärin kuopuksen kohdalla? Miksi joudun olemaan joku huutava vääpeli, jotta mikään sujuisi? Miksi tämä on niin rankkaa?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan se vähän ongelma on kun äidit ja naiset eivät pärjää poikien kanssa ja luulevat pojissa olevan se vika.
Kyllä se vanhempi on vastuussa, lasta turha syyllistää.
Niin sitähän minä tuossa aloituksessa kirjoitin, että mitä teen väärin kuopuksen kanssa, kun on niin vaikeaa ja rankkaa.
Ap
Et mitään tee väärin, vaan lapset vaan on erilaisia. Sun pitää vaan toimia eri lailla tämän lapsen kanssa kuin esikoisen. Ja keksiä eri keinot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että jos poika olisi syntynyt ensin ja tyttö myöhemmin olisit nyt kyselemässä ovatko tyttäret näin vaikeita . Kyse on siitä että esikoinen sai alusta asti jakamattoman huomion jota ei tarvinnut hakea vaan olit siinä pyytämättä . Kuopus on vauvasta asti tottunut hakemaan sen huomion tavalla tai toisella .
Ei se aina mene niinkään. Tiedän perheitä, joissa vanhempi lapsi on ollut itsepäinen ja villi tyttö ja nuorempi taas rauhallinen poika. Lapset vaan ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lasten isä kuvioissa?
On kyllä. Hän on ottanut kuopuksen kanssa lähinnä sellaisen kaverin roolin, kaikki kasvattaminen jää yksin minulle. Ap
Toivottavasti leikkikaverin roolin, kun sanoit että lapsi tarvitsee kovasti seuraa.
On rankkaa koska pojat monesti villimpiä ja aina menossa. Olin itse ihan poikki. Ovat jo täysikäisiä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et varmaankaan tee mitään väärin. Kaikille ei vain mene oppi samalla tavalla perille. Poikasi ehkä kypsyy myöhemmin, tai sitten ei. Kasvatuksella tuohon voi vaikuttaa vain rajallisesti. Vaikutat olevan esimerkillinen äiti. Älä stressaa ja kuluta itseäsi liikaa murehtimalla turhia.
Vierailija kirjoitti:
No tuohan se vähän ongelma on kun äidit ja naiset eivät pärjää poikien kanssa ja luulevat pojissa olevan se vika.
Kyllä se vanhempi on vastuussa, lasta turha syyllistää.
Entä ne isät? Miten ne pärjää? Isillä ei ole koskaan ongelmia poikien kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen kuopuksesi on? Mua nolottaa, mutta lapseni on vasta 1v 7 kk ja olen ihan loppu! Aivan jatkuvaa sekoilua, lapsi ei usko yhtään mitään vaikka ymmärtää, yritän kädestä pitäen näyttää asioita miten toimitaan oikein mutta rimpuilee väkisin pois ja juoksee tekemään uusia tuhoja. Elämäntehtävänä on aiheuttaa kaaosta ja meteliä niin paljon kuin ikinä kerkeää. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi äidiksi ja mietin tuskissani, miten tulen kestämään jonkun uhmaiän joka ilmeisesti on vasta edessä päin :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan se vähän ongelma on kun äidit ja naiset eivät pärjää poikien kanssa ja luulevat pojissa olevan se vika.
Kyllä se vanhempi on vastuussa, lasta turha syyllistää.
Ei kana voi opettaa elämään kukkona, se on kukon homma. Isän tehtävä on kasvattaa pojasta mies.
Mitä äiti voi silloin tehdä, jos isä ei vain viitsi tai halua kasvattaa? Vaan haluaa olla vaikka vain joku kiva kaveri.
Näinpä. Voi pyytää ainakin tukemaan siten, että mennääs nyt kun äiti käskee, ja että kyllä äiti on ihan oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinä olet epäonnistunut äiti?
Jokaisen vanhemman kohtalo on epäonnistua. Vain sillä tavalla kasvaa terveitä aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tytön kanssa juuri tuollaista kuin sulla pojan kanssa. Ihan mahdoton. Lapset on erilaisia, ei sukupuoli kovin paljoa vaikuta.
Meillä sama! Tyttö on aivan mahdoton: kovapäinen ja kovaääninen. Pärjää varmasti elämässä mutta haastaa minut päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On rankkaa koska pojat monesti villimpiä ja aina menossa. Olin itse ihan poikki. Ovat jo täysikäisiä..
Turha valittaa jälkeenpäin.
Ootko pahoillasi siitä yhtään, että et tarjonnut lapsille vakaata kotia äitineen ja isineen?
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen kuopuksesi on? Mua nolottaa, mutta lapseni on vasta 1v 7 kk ja olen ihan loppu! Aivan jatkuvaa sekoilua, lapsi ei usko yhtään mitään vaikka ymmärtää, yritän kädestä pitäen näyttää asioita miten toimitaan oikein mutta rimpuilee väkisin pois ja juoksee tekemään uusia tuhoja. Elämäntehtävänä on aiheuttaa kaaosta ja meteliä niin paljon kuin ikinä kerkeää. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi äidiksi ja mietin tuskissani, miten tulen kestämään jonkun uhmaiän joka ilmeisesti on vasta edessä päin :(
Kuopus on jo viisi. Jos yhtään lohduttaa, niin sinun lapsi on vielä niin pieni, että ei ihme jos meno on tuollaista, se on melkein kaikilla tuossa iässä. Tsemppiä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 poikaa, juuri tuo armeijakuri pitää olla muuten homma leviää. Väsyneenä ei jaksais joskus ja haikailen tyttölapsen perään, jonka kanssa voisi kammata iltaisin tukkaa ja ilman varoitteluja ja äänenkorotteluja tapahtuisi jotain.
Rankkaa on. Naapurissa kaks poikaa myös ja niillä on omiin poikiin verrattuna 30 pinnaa energiaa. Kuulemma helppoa on kaikki. Riippuu varmasti paljon lapsien energiatasoista, miten asiat suttaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että jos poika olisi syntynyt ensin ja tyttö myöhemmin olisit nyt kyselemässä ovatko tyttäret näin vaikeita . Kyse on siitä että esikoinen sai alusta asti jakamattoman huomion jota ei tarvinnut hakea vaan olit siinä pyytämättä . Kuopus on vauvasta asti tottunut hakemaan sen huomion tavalla tai toisella .
Ei johdu tästä. Minulla sama tilanne kuin ap:lla, mutta nurinkurin. Eli esikoinen, tyttö oli se haastava, raskas vänkyrä, koliikista alkaen ihan samat haasteet. Fiksu, herkkä, mutta ah niiiiin raskas. Vieläkin nyt 10v iässä. Toisen uskalsin hankkia kun tyttö oli 6v, syntyi poika. Hän on auringon paiste, helppo ja iloinen, sosiaalinen ja sopeutuva lapsi, nyt kohta 5v. Me vanhemmatkin ollaan huojentuneita, ei se ollutkaan meistä kiinni, kyllä ihmisen temperamentti määrittää paljon ihan alusta lähtien. Rakkaita ovat molemmat silti.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen kuopuksesi on? Mua nolottaa, mutta lapseni on vasta 1v 7 kk ja olen ihan loppu! Aivan jatkuvaa sekoilua, lapsi ei usko yhtään mitään vaikka ymmärtää, yritän kädestä pitäen näyttää asioita miten toimitaan oikein mutta rimpuilee väkisin pois ja juoksee tekemään uusia tuhoja. Elämäntehtävänä on aiheuttaa kaaosta ja meteliä niin paljon kuin ikinä kerkeää. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi äidiksi ja mietin tuskissani, miten tulen kestämään jonkun uhmaiän joka ilmeisesti on vasta edessä päin :(
Ei ton ikänen tajuu viel mitään, ne ekat vuodet johki eskariin asti on raskaita mut sit helpottaa kunhan vaan on tietty säännöstö aina.
yh-isi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lasten isä kuvioissa?
On kyllä. Hän on ottanut kuopuksen kanssa lähinnä sellaisen kaverin roolin, kaikki kasvattaminen jää yksin minulle. Ap
Se todennäköisesti selittää ongelmanne.
Lapsi tarvitsee isän, joka osaa kertoa säännöt ja seuraamukset sekä pitää niistä kiinni. Biologisesti se on tavallaan vielä enemmän isän tehtävä kuin äidin (toki roolit voi mennä kummin vaan, mutta pointti on että yksi vanhempi ei voi olla sekä isä että äiti lapselle).
Eli varmasti helpottaa, jos isä nyt ottaisi asiakseen olla isä. Siihen keskittäisin sinuna voimavarasi. Kannattaa myös miehelle väläyttää, että kyllä 6-vuotiaan vielä pystyt paikallasi pitämään kun käy päälle, mutta entäs 16-vuotiaan?
Tämä kaverivanhemmuus on juuri se, mitä tämän hetken otsikoissakin olevat lapset ja nuoret ovat varmasti kohdanneet. Lisäksi myös välinpitämättömyyttä ja sitä teillä ei onneksi ole.
Isi auttaa myös tyttöjen kasvatuksessa.
Jotenkin kummasti ne tytöt vaan aina tuppaa hakeutuu isänsä tyyppisten miesten luokse sit aikuisena..
Paitsi sit kun ei oo isi ollu kehis ollenkaan, sit niistä tuntuu tulevan aika usein niitä polkupyöriä.
Meillä on mennyt onneksi niin, että lapseni on samanlainen kuin minä temperamentiltaan. Meillä molemmilla on oikeudenmukaisuus tärkeä arvo elämässä ja olemme kai yltiöidealisteja. Mies on puolestaan pedantti, harkitsevainen, huolellinen ja haluaa laittaa kalenteriin tarkkaan mitä tuleman pitää.
Minulla ja lapsellani on välillä kausia, jolloin voisi luulla meitä manian vallassa oleviksi kun projektina on epäoikeudenmukaisuuteen puuttuminen tai jokin muu epäkohta. Tietenkin minä olin pää kolmantena jalkana vastaanottamassa ukrainalaisia ja paneuduin hyväntekeväisyysjärjestössä laittamaan heille mahdollisimman kodikkaat olot. Keräsimme liinavaatteet ja lakanat hyväntekeväisyysjärjestön kirpputorilta, pesimme ne varmuuden vuoksi ja sitten muuta tavaraa, mitä ihminen keittiössä tarvii.
Siivosimme asunnot kuntoon ja laitoimme verhot paikoilleen jne ja saimme myös laitettua murukahvia, sokeria, suolaa, kaurahiutaleita ja tattarisuurimoita sekä kasvis- ja lihaliemikuutioita keittiön kaappiin. Kyllä minä tunsin olevani ihan poikki, mutta olin ylpeä että hyväntekeväsyysjärjestön vapaaehtoisporukalla saimme perusasiat laitettua. Varmaan oli mukavampaa kuin patja lattialla.
Paikkakunnallamme ihmiset ovat todella auliisti luovuttaneet käytettyjä huonekaluja jne ukrainalaisille. He kyllä ovat ihan liikuttuneena kiitelleet paikkakuntamme ihmisiä hyväntahtoisuudestamme.
Oma lapseni on ollut valmis kuin lukkari sotaan kuvasanakirjan kanssa opettamaan tulijoille sanoja. Sanoi ennen ukrainalaisten tuloa että tietenkin haluaa ukrainalaisen kaverin.
Alue: Aihe vapaa
Mitä äiti voi silloin tehdä, jos isä ei vain viitsi tai halua kasvattaa? Vaan haluaa olla vaikka vain joku kiva kaveri.