Kaveri sivuuttaa vaikean elämäntilanteeni - en tiedä jaksanko enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi käyttää kaveria terapeuttina. On raskasta kuunnella muiden murheita, jos mitään konkreettista niiden eteen ei voi kuitenkaan tehdä. Ihmiset ovat myös erilaisia, jotkut pystyvät kantamaan muidenkin huolet ja olemaan loputtoman empaattisia, ja toisille se on vaikeaa. Kaikilla on myös omat ongelmansa, ja moni on tällä hetkellä kuormittunut koronan ja sodan ja pitkän talven jälkeen.

Sinun ei myöskään tarvitse teeskennellä innostunutta kaverin kuulumisista. Voit kertoa omasi, jos kaveri kuitenkin kuuntelee ja sanoo että okei, niin se on ihan riittävää. Sitten voitte puhua muista asioista.

Ei odota mitään terapeuttina toimimista tai halua kaataa murheitani ja huolia hänen päälleen. Ihmetyttää vain se viileä asenne, että ei edes kuulumisia kysellä. Enkä edes ole hänelle avautunut tästä aiheesta kovin, koska olen kokenut, ettei halua mitään siitä aiheesta puhua. En siis ole mitenkään rasittanut häntä tällä.

Jos en ole innostunut juttelemaan turhanpäiväisyyksiä, niin ei me jutella sitten mitään. Kunnes hän taas ottaa yhteyttä kertoakseen intoa puhuen jostain omasta jutustaan.

Ap

Mun oli pakko katkasta välit sun kaltaiseen kaveriin. Aluksi toimin korvana sit tuli terapeuttina toimiminen. Loppuaikoina siivosin kahteen kertaan häätö kämppää. Olisin voinut perustaa tehokkaan siivousfirman. Lattiasta kattoon oleva asunto oli yöhön mennessä typötyhjänä. Jotain hyvää sentää.

Kaverin pitäisi älytä sanoa ettei jaksa.

"Mun oli pakko katkasta välit sun kaltaiseen kaveriin"

Mistä ihmeestä sä nyt puhut... ja mikä on minunkaltainen?

Ap

Minulla oli ystävä, jolla oli tosi vaikeaa oman mielensä kanssa. Ja käytti paljon päihteitä, mikä ei auttanut tilannetta, vaan ajoi hänet myös talousvaikeuksiin ja velkoihin sellaisille tyypeille, joille ei kannata olla velkaa. Kaikenlaista ongelmaa oli hänen elämässään, siis ihan oikeita ongelmia, joista olin hyvin tietoinen. Monta vuotta olin tukena ja turvana, ja autoin niin kuin osasin auttaa. Jossain vaiheessa vain oli pakko alkaa etäännyttää itseäni hänestä, kun ei vaan enää jaksanut, enkä kokenut sitä vuorovaikutusta kummankaan kannalta hedelmälliseksi. Hänellä oli myös tosi vihamielinen asenne kaikkea ja kaikkia kohtaan; maailma oli ihan perseestä ja kaikilla oli jotain pahoja aikomuksia hänen varalleen ja kaikki oli epäreilua. Sellaista on aika raskasta kuunnella vuosikausia.

Olet saanut tietää millainen kaverisi on todella luonteeltaan. Ainesta ystävyyteen ei ole. Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroinen kuulumisten kysely ja ystävän voinnista välittäminen. Täällä jotkut puhuvat "terapiasuhteesta", normaalien asioiden jakaminen ei ole terapiaa. Sinuna vähentäisin yhteydenpitoa. On raskasta esittää jotain muuta kuin on ja samalla toimit itseäsi vastaan. 

Feidasin yhden kaverin, joka käytti mua likaämpärinään 1.5 vuoden ajan. Oli masentunut, kävi terapiassa ja hänen omaa psykoanalyysiä itsestään piti aina tapaamisilla kuunnella. Terapia-asioita olisi pitänyt ruotia jatkuvasti. Rupesi jo kuormittamaan niin paljon, että yhtedenotot aiheuttivat itsessäni turhautumisreaktion.

Ristiinnaulitkaa vaan. Mulla on oma elämä omine iloineen ja murheineen, joten keskityn siihen.

Älä puhu hänelle. Saa erotakin. Katso sellainen keskustelija, jolla on normaali kyky jutella tai ymmärtää. Ehkä hänellä ei ole kykyä käsitellä niitä asioita jos on nuori eikä ole kovin kokenut, kotona ja koulussa ei ole opetettu joitakin asioita, ei jaksa muiden kuormaa, ei kiinnosta tai ei osaa järjestellä päässä niitä asioita, loogisesti. Ei osaa auttaa tai ei tajua. Joillakin voi olla autismipiirre vaikka on normaali ihminen, silloin vastauksena on joo ja aijaa myös. On myös epäempaattisia ihmisiä tai tunteettomia. Eri asia mikä syy on tunteiden turtumiseen tai olemattomuuteen. Onko poissaoleva muille. -Tai sitten on suht normaali, mutta ei halua oikein mennä siihen asiaan, koska se toisi hänelle negatiivisia tunteita. Pitää itsensä sen ulkopuolella. Ehkei ole kokenut itse sitä tai saanut vielä näkökulmia. Empatia ei ilmeisesti kuulu valikoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Olet saanut tietää millainen kaverisi on todella luonteeltaan. Ainesta ystävyyteen ei ole. Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroinen kuulumisten kysely ja ystävän voinnista välittäminen. Täällä jotkut puhuvat "terapiasuhteesta", normaalien asioiden jakaminen ei ole terapiaa. Sinuna vähentäisin yhteydenpitoa. On raskasta esittää jotain muuta kuin on ja samalla toimit itseäsi vastaan. 

Missä menee raja? Jossain vaiheessa ihmisen tulisi koittaa hakea omin avuin keinoja selvitä kiipelistä. Kaveri ja puoliso voi tukea. Tukeminen ei tarkoita maksutonta BetterHelp linjaa.

Vierailija kirjoitti:

Olet saanut tietää millainen kaverisi on todella luonteeltaan. Ainesta ystävyyteen ei ole. Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroinen kuulumisten kysely ja ystävän voinnista välittäminen. Täällä jotkut puhuvat "terapiasuhteesta", normaalien asioiden jakaminen ei ole terapiaa. Sinuna vähentäisin yhteydenpitoa. On raskasta esittää jotain muuta kuin on ja samalla toimit itseäsi vastaan. 

Kiitos tästä kommentista. Olen kanssasi samoilla linjoilla, vaikka ikävältä tämän myöntäminen itsestä tuntuu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi käyttää kaveria terapeuttina. On raskasta kuunnella muiden murheita, jos mitään konkreettista niiden eteen ei voi kuitenkaan tehdä. Ihmiset ovat myös erilaisia, jotkut pystyvät kantamaan muidenkin huolet ja olemaan loputtoman empaattisia, ja toisille se on vaikeaa. Kaikilla on myös omat ongelmansa, ja moni on tällä hetkellä kuormittunut koronan ja sodan ja pitkän talven jälkeen.

Sinun ei myöskään tarvitse teeskennellä innostunutta kaverin kuulumisista. Voit kertoa omasi, jos kaveri kuitenkin kuuntelee ja sanoo että okei, niin se on ihan riittävää. Sitten voitte puhua muista asioista.

Ei odota mitään terapeuttina toimimista tai halua kaataa murheitani ja huolia hänen päälleen. Ihmetyttää vain se viileä asenne, että ei edes kuulumisia kysellä. Enkä edes ole hänelle avautunut tästä aiheesta kovin, koska olen kokenut, ettei halua mitään siitä aiheesta puhua. En siis ole mitenkään rasittanut häntä tällä.

Jos en ole innostunut juttelemaan turhanpäiväisyyksiä, niin ei me jutella sitten mitään. Kunnes hän taas ottaa yhteyttä kertoakseen intoa puhuen jostain omasta jutustaan.

Ap

Sinun kaltaisiltasi ei voi kysellä niitä kuulumisia, koska sen jälkeen sieltä vyöryy se paha olo päälle. Loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Olet saanut tietää millainen kaverisi on todella luonteeltaan. Ainesta ystävyyteen ei ole. Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroinen kuulumisten kysely ja ystävän voinnista välittäminen. Täällä jotkut puhuvat "terapiasuhteesta", normaalien asioiden jakaminen ei ole terapiaa. Sinuna vähentäisin yhteydenpitoa. On raskasta esittää jotain muuta kuin on ja samalla toimit itseäsi vastaan. 

Totta. Tuli aloituksesta mieleen. Mulla yksi tuttu oli aina sellainen että kun kertoi jonkun jutun, hän sanoi aina fraasin "en osaa auttaa, mutta osaan kuunnella". Ja ei koskaan kommentoinut mitään asiaan. Oli vaan joo ja niin. Hän vaatii itselleen empatiaa silti muilta. Ja luultavasti on autismia tai sitten pitää olla aika kylmä, vaikka muuten olisi ystävällinen lämpimän oloinen. Aika tyhjää, vaikka parempi ettei esitä mitään. On hyvin tilannetajuton joskus tai ei tajua mitä joku asioilla tarkoittaa. Voi syntyä jopa draama, jota hän hautoo yksin kotonaan ilmeisesti. Ehkä kenelle vain voi syntyä draama yksin kotona, mutta eri asia mistä.

Täällä jotkut sotkevat asiaan henkilöitä, joilla koko elämänhallinta on pettänyt, jos sitä on ikinä ollutkaan. Ap:n kohdalla kyse on elämäntilanteesta. Sellainen on esim. avioero, konkurssi, vanhemman kuolema. 

Äitini joutui teho-osastolle useaksi kuukaudeksi taistelemaan elämästään. Minä en kaatanut asiaa kenenkään niskaan ja olin yhtä toimintakykyinen muussa elämässä kuin ennenkin. Siltikin muistan vielä ne ihmiset, jotka eivät kertaakaan kysyneet selvisikö äitisi hengissä, miten minulla menee tms. ja noteeranneet tilannetta ollenkaan. Sillä hetkellä se asia kuitenkin täytti mieleni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet saanut tietää millainen kaverisi on todella luonteeltaan. Ainesta ystävyyteen ei ole. Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroinen kuulumisten kysely ja ystävän voinnista välittäminen. Täällä jotkut puhuvat "terapiasuhteesta", normaalien asioiden jakaminen ei ole terapiaa. Sinuna vähentäisin yhteydenpitoa. On raskasta esittää jotain muuta kuin on ja samalla toimit itseäsi vastaan. 

Kiitos tästä kommentista. Olen kanssasi samoilla linjoilla, vaikka ikävältä tämän myöntäminen itsestä tuntuu.

Ap

Tiedätkö juurikaan kaverisi elämästä? Voi olla autistinen, voi olla burnoutin runtelema, masentunut. Whatever. Ratkaisu? Välien katkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi käyttää kaveria terapeuttina. On raskasta kuunnella muiden murheita, jos mitään konkreettista niiden eteen ei voi kuitenkaan tehdä. Ihmiset ovat myös erilaisia, jotkut pystyvät kantamaan muidenkin huolet ja olemaan loputtoman empaattisia, ja toisille se on vaikeaa. Kaikilla on myös omat ongelmansa, ja moni on tällä hetkellä kuormittunut koronan ja sodan ja pitkän talven jälkeen.

Sinun ei myöskään tarvitse teeskennellä innostunutta kaverin kuulumisista. Voit kertoa omasi, jos kaveri kuitenkin kuuntelee ja sanoo että okei, niin se on ihan riittävää. Sitten voitte puhua muista asioista.

Ei odota mitään terapeuttina toimimista tai halua kaataa murheitani ja huolia hänen päälleen. Ihmetyttää vain se viileä asenne, että ei edes kuulumisia kysellä. Enkä edes ole hänelle avautunut tästä aiheesta kovin, koska olen kokenut, ettei halua mitään siitä aiheesta puhua. En siis ole mitenkään rasittanut häntä tällä.

Jos en ole innostunut juttelemaan turhanpäiväisyyksiä, niin ei me jutella sitten mitään. Kunnes hän taas ottaa yhteyttä kertoakseen intoa puhuen jostain omasta jutustaan.

Ap

Sinun kaltaisiltasi ei voi kysellä niitä kuulumisia, koska sen jälkeen sieltä vyöryy se paha olo päälle. Loputtomiin.

Aha 🙄. Vai että sellainen kaikkitietävä tuomitsija siellä...

Ja ei, en ole oletuksesi ja kuvittelujesi kaltainen ihminen.

Ap

Mulla itsellä on varsinkin aiemmin ollut sellainen politiikka, että en utele asioista, joista toinen ei mahdollisesti halua puhua. Nykyään olen kyllä alkanut ajatella, että jos hän aloittaa puhumaan siitä niin tarkentavat kysymysket lienee ok. Mutta aijaa, okei -linjan taustalla voi olla jokin tuollainen. 

Nuorempana olin myös tosi tottumaton puhumaan vaikeista jutuista ja mua alkoi itkettää heti kun puhe kääntyi sellaisiin. Se tietenkin teki minusta tosi lyhytsanaisen. 

Mun omista kavereista osa on sellaisia, että heille pitäisi vääntää tuplaratakiskosta, jos haluaisi heidän ymmärtävän, että käyn läpi raskaita aikoja ja haluan puhua siitä. Ollaan tunnettu nuoresta asti ja tosiaan aiemmin mulla oli sellainen rooli, että en oikein avautunut mistään vaikeista asioista, ja se rooli on ystävyydessämme jäänyt yllättävän syvälle - minun ei odoteta kaipaavan lohduttajaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet saanut tietää millainen kaverisi on todella luonteeltaan. Ainesta ystävyyteen ei ole. Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroinen kuulumisten kysely ja ystävän voinnista välittäminen. Täällä jotkut puhuvat "terapiasuhteesta", normaalien asioiden jakaminen ei ole terapiaa. Sinuna vähentäisin yhteydenpitoa. On raskasta esittää jotain muuta kuin on ja samalla toimit itseäsi vastaan. 

Totta. Tuli aloituksesta mieleen. Mulla yksi tuttu oli aina sellainen että kun kertoi jonkun jutun, hän sanoi aina fraasin "en osaa auttaa, mutta osaan kuunnella". Ja ei koskaan kommentoinut mitään asiaan. Oli vaan joo ja niin. Hän vaatii itselleen empatiaa silti muilta. Ja luultavasti on autismia tai sitten pitää olla aika kylmä, vaikka muuten olisi ystävällinen lämpimän oloinen. Aika tyhjää, vaikka parempi ettei esitä mitään. On hyvin tilannetajuton joskus tai ei tajua mitä joku asioilla tarkoittaa. Voi syntyä jopa draama, jota hän hautoo yksin kotonaan ilmeisesti. Ehkä kenelle vain voi syntyä draama yksin kotona, mutta eri asia mistä.

Nyt aitouskin on perseestä? Auta armias jos kaveri kaivaisi esiin vihkon ja kynän käydäkseen läpi kavereiden elämäntilanteet. Sehän just feikkiä oiski.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kaltaisesi "kaveri" joka on todella huomionkipeä, läheisriippuvainen. En antanut hänelle lupaa soittaa minulle, koska tiesin, että siitä aiheutuisi lähes jatkuva soittelu lähes millaisella tekosyyllä tahansa. Tämän kiellon hän kuitenkin kiersi muulla viestittelyllä joka on lähes maanista ja jos kohteliasuusyistä vastaan toisinaan alkaa aivan pakkomielteinen pommitus sekä yritys pitkittää viestittelyä lähes millaisella tekosyyllä tahansa. Kaikenlaisia vaikutusyrityksiä tulee, milloin kehuja, milloin epäilyksiä sairauksista, vaikea elämäntilanne, milloin vanhempien, kissan, koiran, tai suvun kanssa jne kirjo on monipuolinen. Kyseessä on eräänlainen "hämähäkki" joka pyrkii keräämään ympärilleen verkkoa lähinnä puhelimella jotta voisi täyttää kaiken aikansa istuen kotonaan ja pitäen taukoamatta yhteyttä moneen ihmiseen. On kehittynyt elämänsä aikana ihmissuhdetaitavaksi, mutta on todella rasittava, kuluttava ja tarvitsisi mitä ilmeisemmin jonkinlaista ammattiapua. Saattaa olla narsistinen psykopaatti minkä vuoksi olen antanut hieman siimaa, koska hänellä on varmasti monipuoliset kyvyt aiheuttaa myös ongelmia ja on saamieni tietojen mukaan jo niitä aiheuttanutkin, vielä tosin varovaisesti, mutta epäilen vauhdin kiihtyvän.

Sullakin on lupa katkaista välit

Jos ystäväsi vain katsovat vierestä kun sinulla on vaikeaa, eikä se vaikuta heihin mitenkään niin sellaiset ei ole sinun ystäviäsi, ne on yleisöä.

Olen kyllä eri mieltä suunnilleen kaikkien kanssa tässä ketjussa. Ystävyyteen kuuluu kiinnostua toisen asioista, vaikka edes lyhyeksi aikaa. Tuttava-asteella kuuluu se että kysytään miten toinen voi ja sitten voi sivuuttaa ne raskaat asiat. Mutta jos on tunnettu jonkin aikaa niin osanotto kuuluu asiaan.

On eri asia pitää ystävää roskiksena kuin että ottaa kantaa ja kysyä miten toinen voi.

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut sotkevat asiaan henkilöitä, joilla koko elämänhallinta on pettänyt, jos sitä on ikinä ollutkaan. Ap:n kohdalla kyse on elämäntilanteesta. Sellainen on esim. avioero, konkurssi, vanhemman kuolema. 

Äitini joutui teho-osastolle useaksi kuukaudeksi taistelemaan elämästään. Minä en kaatanut asiaa kenenkään niskaan ja olin yhtä toimintakykyinen muussa elämässä kuin ennenkin. Siltikin muistan vielä ne ihmiset, jotka eivät kertaakaan kysyneet selvisikö äitisi hengissä, miten minulla menee tms. ja noteeranneet tilannetta ollenkaan. Sillä hetkellä se asia kuitenkin täytti mieleni. 

Kyllä, kiitos sinulle! Juuri näin. Tämä elämäntilanne ei ole mitenkään omaa aikaansaannostani enkä siihen mitenkään ole pystynyt itse vaikuttamaan, että asiat näin meni. Ei tämä kuitenkaan omaan toimintakykyyni arjessa tai muutenkaan esim kohtaamiseen vaikuta, eikä tämä tule pysyvä tai kovin pitkäkestoinen vaihe olemaan.

Ap

Sillä ystävälläkin voi olla murheita eikä hän jaksa.

Mä ymmärrän sua ap.

Kun jouduin onnettomuuden takia sairaalaan, jossa hengenlähtö oli lähellä, yks mun "ystävä" laittoi raamatullisen pitkiä selostuksia koiransa sisäsiisteyden oppimisesta!

Vaikka olin lääkitty puoltajuttomaksi, mietin mitä vit**ua. Ja hän todellakin tiesi tapahtuneista. Noin ei vaan toiselle tehdä!

Sinun kaverisi on tunnekylmä eikä suhteenne ole tasapuolinen.

Minä myöhemmin venytin yhteydenpitoamme niin ettei nykyään juurikaan olla tekemisissä. Enkä ole ko. ihmistä elämääni kaivannut.