Mikä ihme minua vaivaa? En saa otetta elämästä, kaikki on sumuista

Haluaisin niin irtisanoutua töistäni, mennä vaikka opiskelemaan tai ihan mitä vaan, jotain kevyempää arkea kuin tämä järjettömän kuormittava nykyisellään on. En vaan osaa miettiä vaihtoehtoja, tiedän vain etten voi enää opiskella korkeakoulussa (käytin kaikki opintotukikuukaudet jo aiempaan tutkintoon) eli se siitä sitten. Joku hengähdystauko, jonka aikana saisi fiksattua asiat mutta ei sekään varmaan auttaisi. Oon niin umpikujassa enkä näe ulospääsyä. Multa vaaditaan töissä ihan liikaa siihen nähden, mitä tällä aivokapasiteetilla pystyn nyt antamaan ja se surettaa ihan hirveästi. Pomolle ei voi puhua, hän ei ole niitä helposti lähestyttäviä tai ystävällisiä johtajia. ap

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat minusta vastauksen itse: "Tuntuu kuin olisin koko ajan jotenkin ylivirittynyt, säpsähtelen öisin hereille ja sydän hakkaa." Keho ylikierroksilla. Psykofyysistä fysioterapiaa, joogaa, unta, säännöllinen ruokarytmi, lempeää liikuntaa, josta nautit. Lääkärin kautta.

Mahdollinen univaje ja hormoonitoiminta epätasapainossa. Ainakin yksi mahdollinen selitys.Tsekkaa Susanna Tanni ja hänen oppinsa. Löytyy googlettamalla.

Heitän vielä raudanpuutteen tähän, tosin monia muitakin hyviä kommentteja olet jo saanut.

Ihmisemon liskoaivot muuttavat erityisesti äidin elämän lapsen myötä peruuttamattomasti. Alituista valppautta, vaarojen havainnointia, huolta pienestä, saatavilla oloa, oman itsen ja tarpeidensa jatkuvaa sivuun työntämistä, todella paljon uuvuttavia stressaavia asioita lapsiarkeen liittyen ml. parisuhteen väljähtyminen-näihin ei tässä yhteiskunnassa löydy mitään ymmärrystä tai käytännön apua-äidin on vain pakko jaksaa, koska "ennenvanhaan lapset synnytettiin pellon laidassa ja jatkettiin samantien peltotöitä" Elämme sairaassa ylisuorittaja yhteiskunnassa-turha ihmetellä että syntyvyys laskussa ja abortit nousussa. Rehellisesti-jos olisin tiennyt,mihin ryhdyn,olisin todellakin valinnut entisen älykkyyteni ja aivotoimintani, hyvät yöuneni, kauniin ulkonäköni ja helpon, mukavan elämän. Rakkaitahan ja tärkeitä nuo lapset ovat, mutta itseäni en enää osaa rakastaa tai hoitaa-laiminlyönnit ja kohtuuton kuormitus ovat jatkuneet liian kauan.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisemon liskoaivot muuttavat erityisesti äidin elämän lapsen myötä peruuttamattomasti. Alituista valppautta, vaarojen havainnointia, huolta pienestä, saatavilla oloa, oman itsen ja tarpeidensa jatkuvaa sivuun työntämistä, todella paljon uuvuttavia stressaavia asioita lapsiarkeen liittyen ml. parisuhteen väljähtyminen-näihin ei tässä yhteiskunnassa löydy mitään ymmärrystä tai käytännön apua-äidin on vain pakko jaksaa, koska "ennenvanhaan lapset synnytettiin pellon laidassa ja jatkettiin samantien peltotöitä" Elämme sairaassa ylisuorittaja yhteiskunnassa-turha ihmetellä että syntyvyys laskussa ja abortit nousussa. Rehellisesti-jos olisin tiennyt,mihin ryhdyn,olisin todellakin valinnut entisen älykkyyteni ja aivotoimintani, hyvät yöuneni, kauniin ulkonäköni ja helpon, mukavan elämän. Rakkaitahan ja tärkeitä nuo lapset ovat, mutta itseäni en enää osaa rakastaa tai hoitaa-laiminlyönnit ja kohtuuton kuormitus ovat jatkuneet liian kauan.

Ei kannata ainakaan vähättelijöiltä kysyä, vaan etsiä tukea jolle ei kaikkea tarvitse selittää A:sta lähtien.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisemon liskoaivot muuttavat erityisesti äidin elämän lapsen myötä peruuttamattomasti. Alituista valppautta, vaarojen havainnointia, huolta pienestä, saatavilla oloa, oman itsen ja tarpeidensa jatkuvaa sivuun työntämistä, todella paljon uuvuttavia stressaavia asioita lapsiarkeen liittyen ml. parisuhteen väljähtyminen-näihin ei tässä yhteiskunnassa löydy mitään ymmärrystä tai käytännön apua-äidin on vain pakko jaksaa, koska "ennenvanhaan lapset synnytettiin pellon laidassa ja jatkettiin samantien peltotöitä" Elämme sairaassa ylisuorittaja yhteiskunnassa-turha ihmetellä että syntyvyys laskussa ja abortit nousussa. Rehellisesti-jos olisin tiennyt,mihin ryhdyn,olisin todellakin valinnut entisen älykkyyteni ja aivotoimintani, hyvät yöuneni, kauniin ulkonäköni ja helpon, mukavan elämän. Rakkaitahan ja tärkeitä nuo lapset ovat, mutta itseäni en enää osaa rakastaa tai hoitaa-laiminlyönnit ja kohtuuton kuormitus ovat jatkuneet liian kauan.

Ihan hirveää tekstiä ja samalla aivan täyttä asiaa. Ei voi verratakaan entisaikoja, jolloin toki töitä painettiin mutta ympärillä oli ihmisiä, jotka auttoivat. Nyt on heikkoutta pyytää apua eikä sitä kyllä saakaan jos ei ole siunattu omalla tukiverkolla. Me emme ole ja tilanteeni on juuri tuollainen kuin lainatussa tekstissä. En tiedä miten selviän. Varmaan joku verisuoni katkeaa päässä ennen pitkää ja sitten pääseekin lopulliseen lepoon.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ainakaan vähättelijöiltä kysyä, vaan etsiä tukea jolle ei kaikkea tarvitse selittää A:sta lähtien.

Ikävää, ettei tämän enempää ole vertaistukea tullut näinkin tärkeään aiheeseen. Aloittaja ei ole ongelmansa kanssa yksin, voimia! Omaa aikaa on saatava pienen lapsen äidinkin, ennenkuin terveys oikeasti pettää. En silti suosittele menemistä neuvolaan, psykiatrian puolelle tms asian kanssa, sillä sieltä napsahtaa hyvi helposti huoli-lausunto ja lastensuojeluilmoitus, minkä jälkeen onkin myöhäistä enää yrittää saada elämäänsä takaisin raiteilleen. Kyllä ne pahasti uupuneelle parhaat kotikonstit ovat se oma aika, edes puolen tunnin lenkki päivittäin, liiallisen siivouksen ja itse tehdyn ruoan unohtaminen,  rentoutusharjoitukset, meditaatio, vertaistuen etsiminen esim. netistä, asiaa käsittelevien kirjojen lukeminen ja niistä vinkkien etsiminen. Ole armollinen itsellesi, vaikka työnantajasi ei olisikaan-jos muuta et voi, valitse mieluummin terveytesi kuin työsi. Työssäkäyvällä kuitenkin on rahaa varmasti edes joskus ostaa itselleen vuorokaudeksi pariksi myös lapsenvahti jotta pääsee vaikka hotelliin nukkumaan. Voimia aplle.