Mitä järkeä EU:n ruoka-apuna annettavissa 40 € lahjakorteissa on?
EU:n ruoka-apu on ollut jo pitkään katkolla. Kun uudistus saadaan lopulta maaliin, köyhille jaetaan ruuan sijasta 40 € arvoisia lahjakortteja, joilla saa ostaa kaupasta mitä tahansa paitsi viinaa, tupakkaa ja ehkä jotain muutakin.
Uudistus on tietysti hyvä mm. keliaakikoille, huonosti liikkuville vanhuksille joiden oli hankala hakea painavia jauhokasseja toiselta puolelta kaupunkia, ja monelle muulle, jotka osaa käyttää rahaa järkevästi. Mutta entä muut? Tällainen lahjakortti on varmasti helppo vaihtaa rahaksi tai sillä voi ostaa vaikka pelkkää karkkia tai jotain vielä turhempaa. Lisäksi se täytyy edelleen käydä hakemassa tietystä paikasta tiettyyn aikaan, mikä rajaa hakijoiden joukosta pois monia joille ylimääräinen raha tulisi tarpeeseen (esim. matala-alalla työskentelevä yh, jolle voi jäädä töissäkäymisestä aiheutuvien kulujen jälkeen vähemmän käteen kuin tukien varassa eläville). Mitä järkeä tällaisessa kömpelössä lahjakorttisysteemissä siis on? Miksei ennemmin korotettaisi perusturvaa, jolloin siitä hyötyisi kaikki eikä pelkästään ne, jotka tietää lahjakorteista ja pystyy hakemaan niitä?
Kommentit (96)
Olen nyt aika pöyristynyt. Ilmaista ruokaa 40 eurolla ja siitä hirveä valitus. Kiittämättömyys on maailman palkka. Hävetkää.
Minä ottaisin mielelläni 40 euron lahjakortin. En kuitenkaan saa sitä, mihin on omat syynsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä noita kortteja sitten tullaan jakamaan? Seurakunnissa? Eri järjestöjen toimipisteissä? Millä kriteereillä sellaisen saa? Riittääkö esim. todiste työttömyydestä?
Ei tiedetä vielä. Koska korttien jako hoidetaan hankkeena, siihen mukaan haluavien tahojen on pitänyt jo tähän mennessä anoa, mikäli haluavat mukaan. Todennäköisesti se sama taho siellä missä asut joka jakoi eu - ruokapussitkin, seurakunta, pun.risti tms.
Täällä on listattuna aiemmat kumppanit: https://www.ruokavirasto.fi/tuet/elintarvikkeet/ruoka-apu/kumppaniorgan…
Kaikki tahot tuskin enää tänä vuonna ovat tuossa mukana.
Näin varmasti on koska jaettavien korttien mukana tulee velvollisuus antaa taloudenpitoneuvontaa kortin hakijalle, ei ole kyse pelkästä ruokakortista vaan siihen liittyy myös pakko antaa ohjeita hakijalle.
Niinpä. Ainakin täällä ruokakassin sai aiemmin ihan vaan hakemalla, mutta lahjakortteja ei saa jakaa ilman että jokainen hakija kohdataan yksilöllisesti. En tiedä mitä kaikkea tapaamisessa täytyy käydä läpi ja annetaanko lahjakortteja kaikille halukkaille vai pelkästään niille, jotka täyttää tietyt kriteerit. Minä hain aiemmin EU-ruokakassin melkein joka viikko, mutta se tuskin onnistuu enää lahjakorttien kanssa. Vaikka mistäpä sitä vielä tietää. 160 €/kk lahjakortteina olisi kaltaiselleni opiskelijalle iso apu, kun opintorahasta jää käteen n. 110 €/kk asumiskulujen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olenkin jo pitkään ihmetellyt miksi ei näiden ruokakassien sijasta anneta lahjakortteja, joilla voi itse ostaa ruokaa ja vaikka välttämättömiä hygieniatuotteita kaupasta. Minä muuttaisin osan rahana maksettavasta toimeentulotuestakin lahjakorteiksi ruokakauppaan ja näin varmistettaisiin, että ainakin suurin osa tuesta menee juuri siihen mihin se on tarkoitettu. Ainahan voi mitä tahansa tukia väärinkäyttää kuten vaihtaa vaikka ruokalahjakortteja viinaan tai tupakkaan, mutta se riski on otettava. Kun suoranaista rahaa maksetaan pankkitilille ihmiset tottuvat liian helposti siihen, että oman harkinnan mukaan käytettävää rahaa on helppo saada ilman vastikettakin. Joku voi kokea lahjakortilla maksamisen ruokakaupassa hävettävänä asiana, mutta siinäkin on omat hyvät puolensa kuten vaikka se, että häpeää kokeva ihminen alkaa itse enemmän aktiiviseksi elantonsa hankkimiseksi.
Ruokakasseja on jaettu siksi, ettei ylijäämäruoka menisi hukkaan.
Nämä eu:n ruoka-avussa jaettavat tuotteet on erikseen tuotettu/pakattu tätä jakelua varten, eivät siis ole mitään ylijäämää tai päiväysvanhaa ruokaa. Yleensä noista saa nötköttiä, kaurahiutaleita, maitojauhetta, makaroonia, hernekeittoa ja näkkileipäpaketin. Jotain saatto unohtua.
Se varmaan unohtui, ettei noita ruokakasseja ole jaettu enää aikoihin. Viimeiset ruuat piti jakaa viime vuoden alkupuolella (tai heittää roskiin jos jotain jäi jakamatta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä noita kortteja sitten tullaan jakamaan? Seurakunnissa? Eri järjestöjen toimipisteissä? Millä kriteereillä sellaisen saa? Riittääkö esim. todiste työttömyydestä?
Ei tiedetä vielä. Koska korttien jako hoidetaan hankkeena, siihen mukaan haluavien tahojen on pitänyt jo tähän mennessä anoa, mikäli haluavat mukaan. Todennäköisesti se sama taho siellä missä asut joka jakoi eu - ruokapussitkin, seurakunta, pun.risti tms.
Täällä on listattuna aiemmat kumppanit: https://www.ruokavirasto.fi/tuet/elintarvikkeet/ruoka-apu/kumppaniorgan…
Kaikki tahot tuskin enää tänä vuonna ovat tuossa mukana.
Näin varmasti on koska jaettavien korttien mukana tulee velvollisuus antaa taloudenpitoneuvontaa kortin hakijalle, ei ole kyse pelkästä ruokakortista vaan siihen liittyy myös pakko antaa ohjeita hakijalle.
Niinpä. Ainakin täällä ruokakassin sai aiemmin ihan vaan hakemalla, mutta lahjakortteja ei saa jakaa ilman että jokainen hakija kohdataan yksilöllisesti. En tiedä mitä kaikkea tapaamisessa täytyy käydä läpi ja annetaanko lahjakortteja kaikille halukkaille vai pelkästään niille, jotka täyttää tietyt kriteerit. Minä hain aiemmin EU-ruokakassin melkein joka viikko, mutta se tuskin onnistuu enää lahjakorttien kanssa. Vaikka mistäpä sitä vielä tietää. 160 €/kk lahjakortteina olisi kaltaiselleni opiskelijalle iso apu, kun opintorahasta jää käteen n. 110 €/kk asumiskulujen jälkeen.
En mä usko, että näitä viikottain jaetaan.

Niinhän mäkin arvelen, mutta mikään ei vielä ole varmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen jonottaa tuntitolkulla leipäjonossa ruokaa, niin miksi ihmeessä hän valittaisi 40 euron maksukortin saamisesta? Eiköhän sen saaminen ja hyödyntäminen ole vähemmän hävettävää kuin päiväysvanhan ruoan jonottaminen.
Eiköhän tuo maksukortti aiheuta ongelmia lähinnä niille henkilöille, jotka pihiyttää hakevat ilmaista ruokaa. Luultavasti tai toivottavasti sen lahjakortin saamiseksi täytyy todistella taloudellista tilannettaan. Olisihan se väärin, jos tuon ylimääräisen 40 euroa saisi pelkästää jonottamalla.
Jos lahjakortin saadakseen täytyy todistella taloudellista tilannettaan, mitä järkeä on tehdä kankea ja kallis koneisto lahjakorttien jakamista varten, kun rahan voisi jakaa kätevästi osana sosialitukia?
Mitä sosiaalitukea pitäisi korottaa? Yksi köyhä saa vain takuueläkettä ja asumistukea. Toinen köyhä saa opintososiaalisia tukia ja jättää opintolainan nostamatta. Osa saa vain työmarkkinatukea. Osa saa toimeentulotukea, joka sisältää kaikki mahdollliset tuet eli kaikkien muiden tukien nostaminen vähentää myönnettävää toimeentulotukea.
Sosiaalitukia korottamalla tuki ei välttämättä kohdentuisi oikein ja/tai tukiin menevä rahamäärä kasvaisi merkittävästi. Nythän lisätukea saavat hakevat sitä ja toiset sinnittelevät ilman.

Kohdentuuko lisätuki sitten oikein, jos jotkut yksityiset toimijat jakaa sitä EU-lahjakorttien muodossa niin, että paikka ja aika voi olla vähän mitä sattuu? Joka kunnassa ei välttämättä jaeta lahjakortteja lainkaan, jossain toisessa kunnassa niitä jaetaan ehkä kahtena tiettynä päivänä vuodessa jossain syrjäisessä paikassa, kolmannessa on monta jakopistettä ja mahdollisuus hakea lahjakorttinsa jokaisena minä tahansa arkipäivänä. Ja tietysti lahjakorttien jaoista tiedotetaan vaihtelevasti, joten monelta menee kokonaan ohi mahdollisuus niiden hakemiseen, kun tieto ei tavoita kaikkia.
Lisäksi lahjakorttia haluavien taloudellista tilannetta on mahdoton selvittää yhtä tarkasti kuin tukien kohdalla, joten siinä käy varmasti niin, että röyhkeimmät ahnehtii itselleen lahjakortteja vaikka pärjäisi hyvin ilman.
Se oli kyllä ihan parasta, kun EU:n ruokakasseja sai aiemmin hakea ihan vaan menemällä paikan päälle. Mitään ei kysytty eikä yleensä täytynyt edes jonottaa. Tietääkö kukaan, miten niiden lahjakorttien kanssa toimitaan sitten kun niitä ruvetaan jakamaan? Onko pakko selvittää rahankäyttöään jollekin typerälle tantalle ja kuunnella jotain lässytystä? Olen päätoimisesti opiskeleva yh ja opintotuki on niin pieni, että rahoja on yksinkertaisesti mahdotonta saada riittämään turvautumatta lainaan. Ilta- ja viikonlopputyötkin on lapsen takia mahdoton ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa kiusantekoahan tuo on. Köyhiä kyykytetään juoksuttamalla niitä ympäriinsä lahjakorttien perässä, jotta EU saisi esiintyä hyväntekijänä. Täytyyhän EU:n avustuksille olla ihan oma kanavansa, jottei niiden avustukset vahingossakaan hukkuisi muiden avustusten joukkoon.
Mistä niitä kortteja voi hakea? Kävin joku vuosi sitten hakemassa EU-ruokatarvikkeita. Siellä ei kysytty onko köyhä tai mitään.
Olisi järkevää että kaikille on riittävät rahat. Ei voida olettaa että jokainen saa ruoka-avun tai pääsee sinne hakemaan sitä, vointinsa vuoksi. Jotkut sairastuvat helpommin tai on perussairaus. Maksusitoumus pitää olla kauppaan joka on lähellä, ei se johon matkustetaan bussilla kilometritolkulla. Samoin asuminen pitäisi olla kohtuullisen matkan päässä marketista tai paikoista heikkokuntoisille, jos haluavat, luontoa unohtamatta. Suunnittelu vie usein valikoimat vain automarkettiin, pikkukauppa voi olla hyvin heikko valikoimalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku voi kokea lahjakortilla maksamisen ruokakaupassa hävettävänä asiana, mutta siinäkin on omat hyvät puolensa kuten vaikka se, että häpeää kokeva ihminen alkaa itse enemmän aktiiviseksi elantonsa hankkimiseksi.
Kuinka te jaksatte tätä jatkuvaa pienituloisten vihaa? Ei ole oma elämänne kyllä millään tavalla tasapainossa, vaikka kaikesta erinomaisuudestanne huolimatta olette noin loputtoman katkeria ihmisille, joilla menee huonosti.
Kaikki tietävät, että jokaiselle työttömälle ei ole olemassa ttyöpaikkaa. Aivan toinen asia on sitten se, että moni työnantaja ei ikinä palkkaisi pitkäaikaistyötöntä, vanhaa ihmistä (lue: yli 45-vuotiasta) tai henkilöä, jolla on sairauksia. Itse haluaisin tietää kuinka paljon työttömiä maassa oikeasti on.
Mun mielestä äärimmäisen hyvä tämä lahjakortti. Olen itse allerginen, enkä syö lihaa, joten valmiista kassista sain vain vähän syötävää. Samoin kassista jäi tuore ruoka kokonaan pois. Lahjakortilla voi ostaa perunoita, porkkanoita, banaania jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa kiusantekoahan tuo on. Köyhiä kyykytetään juoksuttamalla niitä ympäriinsä lahjakorttien perässä, jotta EU saisi esiintyä hyväntekijänä. Täytyyhän EU:n avustuksille olla ihan oma kanavansa, jottei niiden avustukset vahingossakaan hukkuisi muiden avustusten joukkoon.
Mistä niitä kortteja voi hakea? Kävin joku vuosi sitten hakemassa EU-ruokatarvikkeita. Siellä ei kysytty onko köyhä tai mitään.
Ei vielä mistään. Lahjakortit tulee jakoon aikaisintaan kesällä, mutta viivästyksiä on tullut ja voi tulla lisääkin, joten ei kannata toivoa liikoja.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän noissa ole joku tuoterajoitus. Jopq S-ryhmällä on tuoterajoitettuja lahjakortteja, joista on poissuljettu ainakin tupakkatuotteet ja alkoholi. Vaikea uskoa, että noilla EU-korteilla voisi ostaa niitä.
Iso ongelma kun ekana lappaa sallitus ostokset hihnalle ja kapulan perään. Maksaa sallitust ostokset lahjakortilla ja sitten maksaa tupakat ja alkon normaalilla rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa kiusantekoahan tuo on. Köyhiä kyykytetään juoksuttamalla niitä ympäriinsä lahjakorttien perässä, jotta EU saisi esiintyä hyväntekijänä. Täytyyhän EU:n avustuksille olla ihan oma kanavansa, jottei niiden avustukset vahingossakaan hukkuisi muiden avustusten joukkoon.
Pitääkö se köyhä hakea limusiinilla kotiovelta ja viedä kauppaan ja tuoda takaisin?!
Mitä hittoa?
Sillä 40 eurolla saa kaappiin muutamanan näkkileipäpaketin, pakastevihanneksia, puuroa ja linssejä ja soijarouhetta.
Vai pitääkö saada kokki kotiin myös? Tuodaanko palmunlehtiä löyhyttelevä keskiluokkainen perhelleenin myös (joka sun sossun rahasi sulle omalla työllään kustantaa, kuten oma puoliso jonka palkasta menee veroja ja maksuja 1300€/kk)?
Miksei köyhiä juoksuteta muutenkin enemmän tukiensa perässä? Olisi aivan mahtavaa, jos vaikka toimeentulotukea täytyisi hakea käymällä Kelan toimipisteessä jonain maanantaiaamuna, jolloin jaetaan vuoronumeroita niille jotka seisovat jonossa silloin kun kello on tasan klo 8. Sen jälkeen hakijat otettaisiin yksi kerrallaan sisään. Jos jos joku ei olisi paikalla silloin kun numeroita jaetaan tai tulee hänen vuoronsa, hän menettäisi mahdollisuutensa jättää hakemuksensa sillä viikolla. Eikö olisikin hienoa, kun osa tuen hakijoista saataisiin tällä tavalla karsittua pois? Samalla köyhät saisi liikuntaa ja oppisi nousemaan aamulla ylös, mikä on tärkeä taito niille jotka aikoo joskus työllistyä.
Älä viitsi. Eräässä helsinkiläislähiössä oli 30 vuotta sitten systeemi, että sairastuneen asukkaan piti kävellä pitkä matka terveyskeskukseen aamulla varaamaan aika lääkäriin. Sitten hän käveli, ehkä pakkasessa ja kovassa kuumeessa, takaisin kotiin. Iltapäivällä, jos oli onne saada lääkäriakia, hän käveli takaisin terveyskeskukseen tapaamaan lääkäriä. Kyseinen lähiö on laaja. Ystäväperhe asui siellä ja he kertoivat tästä kyykyttämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä miten kukakin lahjakorttinsa käyttää. Hyvä jos jotain saadaan EU:lta takaisin, on sinne rahaa työnnettykin. Niiden jakamat ns. ruokapussukat oli naurettavia.
Yhden kerran jauhopussista paljastui toukkia. Ikävä kyllä olin jo ehtinyt leipoa jauhoista pikkuleipiä, jotka vein pieneen keskustelukerhoon. Huomasin toukat vasta myöhemmin. Niitä oli vain niissä jauhoissa eikä missään omissa ruoissani. Jauhot eivät olleet suomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän noissa ole joku tuoterajoitus. Jopq S-ryhmällä on tuoterajoitettuja lahjakortteja, joista on poissuljettu ainakin tupakkatuotteet ja alkoholi. Vaikea uskoa, että noilla EU-korteilla voisi ostaa niitä.
Eihän niitä voi ostaa suoraan lahjakortilla, mutta luuletko että 40 euron lahjakortti ruokakauppaan on vaikea muuttaa esim. 35 tai edes 30 euroksi käypää rahaa? Käteisen voi sitten käyttää vaikka Alkossa, tai lahjakortin ostajan kanssa voidaan sopia, että se maksaa tupakat sun muut kassalla omien ostostensa joukossa.
Ei niitä tarvitse edes vaihtaa ellei nyt ihan suurkuluttaja ole. Jokaisen on kuitenkin syötävä ja tuolla lahjakortilla voi sästää 40 euroa muuten ruokaan menevää rahaa ja käyttää sen sitten haluamallaan tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Se oli kyllä ihan parasta, kun EU:n ruokakasseja sai aiemmin hakea ihan vaan menemällä paikan päälle. Mitään ei kysytty eikä yleensä täytynyt edes jonottaa. Tietääkö kukaan, miten niiden lahjakorttien kanssa toimitaan sitten kun niitä ruvetaan jakamaan? Onko pakko selvittää rahankäyttöään jollekin typerälle tantalle ja kuunnella jotain lässytystä? Olen päätoimisesti opiskeleva yh ja opintotuki on niin pieni, että rahoja on yksinkertaisesti mahdotonta saada riittämään turvautumatta lainaan. Ilta- ja viikonlopputyötkin on lapsen takia mahdoton ajatus.
Miten niin selittää omaa tilannetta tantalle? Siellä voi yhtä hyvin olla vastassa setä.

Lainaa ei viitsitä ottaa
Kersa tehdään ennen kuin on valmiuksia sitä elättää
Töitä ei voi tehdä ja
Sitten rutinaa kun joutuisi kuuntelemaan Tanjan lätinää muutaman minuutin että sais ruokalahjakortin.
Ei helv.