Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitä nuo vanhat naiset Camillan takana ovat? Siis niiden punapukuisten poikien vierellä.
Hovineitejä?
Camillan sisaria?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jossain Serbiassa on vielä kruunuprinssi??
Kun jossain valtiossa monarkki syrjäytetään ja luovutaan monarkiasta, itse kuninkaalliset eivät tietenkään tätä tunnusta, eikä kuninkaallisuus heistä sillä häviä. He jatkavat yleensä maanpaossa lopullisena toiveenaan palata valtaan. Kreikan kuningas kuoli vasta äskettäin, vaikka syöstiin vallasta 1972. Oli kuulemma Elisabet II:n suosikkikuninkaallisia.
Englannin hovi joutui pitkään elättämään Kreikan kuninkaallista perhettä. Onneksi useat heistä menivät rikkaisiin naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisilla katsomista, kun muutkin kuninkaalliset palaavat vaunuilla. William perheineen meni kirkossa sivummalle seuraaviin vaunuihin.
Joo, kannattaa seisoa tuntikausia sateessa, että saa hyvällä tuurilla muutaman sekunnin ajan nähdä kuninkaan.
Mahtaa olla hankalaa soittaa hevosen selässä, varsinkin puhallinsoittimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan kiva marssia ilman sadesuojaa tuossa säässä noiden sotilaiden!
Arvaa mitä Suomen armeijassa tehdään?
Meidän aikaan sotilas eteni sillä hitaimmalla tyylillä, ryömimällä, oli keli sitten mikä tahaan.
Etenkin vääpeli tirrosen mieleen oli ryömittää utin lippukenttän vesilammikoihin juurikin kaatosateen sattuessa tetsari harjoituksissa.
Terveiset sinne kouvolaan juoppo vääpelille, toivottavasti olisi ero tullu ja sairastelisi kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Onko noilla nyt kevyemmät kruunut jo päässä?
Esiintymiskruunut ovat kevyet.
Vierailija kirjoitti:
Miksi noilla vartiomiehillä pitää olla silmät tuon karvalakin alla eikö se ole kaikkien etu että näkisivät eteensä
Ja kiinnitysnauha leuan päällä, ei alla. Tosi epäkäytännöllisen näköinen hökötys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitä nuo vanhat naiset Camillan takana ovat? Siis niiden punapukuisten poikien vierellä.
Hovineitejä?
Camillan sisaria?
Englanninkielisen selostuksen mukaana ovat sisar ja läheinen ystävä.
Nauraisin, jos kävisi niin, ettei kukaan ole kadunvarsilla katsomassa.
Hienoa, että Charles antoi Annelle tuon kunniatehtävän. Annella on vuosittain kopa enemmän työtehtäviä kuin Charlesilla. Hän on lojaali ja luotettava kuningashuoneen työntekijä.
Miettikää kuinka paljon köyhyyttä oltais vähennetty tuolla 125 miljoonalla, jotka haaskattiin tähän tilaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jossain Serbiassa on vielä kruunuprinssi??
Kun jossain valtiossa monarkki syrjäytetään ja luovutaan monarkiasta, itse kuninkaalliset eivät tietenkään tätä tunnusta, eikä kuninkaallisuus heistä sillä häviä. He jatkavat yleensä maanpaossa lopullisena toiveenaan palata valtaan. Kreikan kuningas kuoli vasta äskettäin, vaikka syöstiin vallasta 1972. Oli kuulemma Elisabet II:n suosikkikuninkaallisia.
Englannin hovi joutui pitkään elättämään Kreikan kuninkaallista perhettä. Onneksi useat heistä menivät rikkaisiin naimisiin.
Britanniassa voi tuollainen vaatimattomistakin lähtökohdista tuleva kreikkalais-saksalainen perhe pärjätä ihan kohtuullisen hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Näkikö kukaan prinssi Albertia?
Kyllä mutta suuremman huomion vei hänen vaimonsa muuttunut ulkonäkö.
Onko kellään muulla epätodellinen fiilis tätä showta katsoessa, jotenkin vaikea sisäistää että herran vuonna 2023 tapahtuu tälläistä..kuninkaita ja kuningattaria satuvaunuissa. Ehkä se on vaan täällä Suomessa niin vaikea samaistua tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jossain Serbiassa on vielä kruunuprinssi??
Kun jossain valtiossa monarkki syrjäytetään ja luovutaan monarkiasta, itse kuninkaalliset eivät tietenkään tätä tunnusta, eikä kuninkaallisuus heistä sillä häviä. He jatkavat yleensä maanpaossa lopullisena toiveenaan palata valtaan. Kreikan kuningas kuoli vasta äskettäin, vaikka syöstiin vallasta 1972. Oli kuulemma Elisabet II:n suosikkikuninkaallisia.
Englannin hovi joutui pitkään elättämään Kreikan kuninkaallista perhettä. Onneksi useat heistä menivät rikkaisiin naimisiin.
Mutta Venäjän tsaariperhettä eivät pelastaneet, vaikka tsaari oli kuninkaan serkku.
Vierailija kirjoitti:
Nauraisin, jos kävisi niin, ettei kukaan ole kadunvarsilla katsomassa.
Mä taas nauran sille noloudelle, että vihataan monarkiaa, mutta kuitenkin käytetään monta lauantain tuntia kruunajaisten seurantaan ja typerään kommentointiin.
Vierailija kirjoitti:
Näkikö kukaan prinssi Albertia?
Sillä Kaarlen komeimmalla avustajalla on kuulemma sellanen siellä kiltin alla.
On tuo Anne uuttera yli 70-vuotiaaksi :)
Huhun mukaan nämä maksoivat 125 miljoonaa - olisko sillä jotain vaikutusta? 🙄